Kirjoitukset avainsanalla menneisyys

Kuva Katianna Ruuskanen

”Kuka on elämäsi rakkaus?” Yllättävän monelle se on joku muu kuin nykyinen puoliso. Asiaa kysyttäessä mieleen tulee nuoruuden palava, romanttisin ja intohimoisin suhde; se tie, jota emme valinneet tai jolle emme päässeet. Vaikkei haluaisi palata elämänsä rakkauden kanssa yhteen (jos se nyt olisi edes mahdollista), silti häntä ajatellessa mieli täyttyy surumielisestä kaipauksesta ja joskus myös katumuksesta.

Luulen, että monesti ohitamme tällaiset menneiden muistelemisen esiin tuomat ajatukset ja tuntemukset liian nopeasti. Ne voivat viestiä siitä, että jotakin tärkeää nykyisessä suhteessamme on jäänyt toteutumatta. Puolisoa katsellessamme ihmettelemme, miten olemme päätyneet yhteen. Jotainhan on täytynyt olla, suurta tunnetta, jota on vain vaikeaa palauttaa mieleen. Sisimmässämme kaipaamme intohimoa ja romantiikkaa, jonka voimalla tuntisimme olevamme taas elossa kaikkien tyhjänpäiväisten arkipäiväisyyksien keskellä, jota elämä on enemmän tai vähemmän täynnä. Parhaimmillaan kaipauksemme ja katumuksemme saavat meidät toimimaan uusien mahdollisuuksien toivossa.

Menneisyyden suhde ei ole todellisuudessa koskaan päättynyt. Emme ole pystyneet suremaan ja luopumaan menneisyyden rakastetustamme, koska suhde jäi tuskallisella tavalla kesken. 

Joskus tuntemamme kaipaus ja katumus kertovat puolestaan, ettemme ole sinut menneisyytemme kanssa. Sydämemme on särkynyt tavalla, jota emme ole koskaan voineet hyväksyä. Jokin menneisyyden suhde ei ole todellisuudessa koskaan päättynyt. Emme ole pystyneet suremaan ja luopumaan menneisyyden rakastetustamme, koska suhde jäi tuskallisella tavalla kesken. 

Emme siksi valinneet nykyistä puolisoamme hänen itsensä vuoksi. Halusimme lohdusta, särkynyt sydämemme tarvitsi korjaamista, itsetuntomme kohotusta. Ero elämämme rakkaudesta oli liian sietämätöntä kestää yksin. Joskus tästä seuraa, että puolisomme tulee tietämättään aina verratuksi johonkin toiseen. Odotamme hänen paikkaavan jotain, mistä olemme joutuneet tahtomattamme luopumaan. Tällaisesta asetelmasta seuraa helposti pettymystä, toisen vähättelyä, pahimmillaan halveksuntaa ja vihaa, kun emme saa ”uudelta” puolisolta sitä hyvitystä, mikä oikeutetusti kuuluisi meille.

Menetetty rakkaus että nykyinen mahdollinen rakkaus ovat kuolleet meille tunnetasolla.

Teemmekö puolisostamme tällaisessa tilanteessa sijaiskärsijän ja syntipukin? Mielestäni jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi itsensä vuoksi ja reilun mahdollisuuden onnistua parisuhteessa. Jokainen ansaitsee kunnioituksen ja sen, ettei tarvitse olla toisen ihmisen korvike, se toiseksi paras, ”ihan OK tyyppi”. Onko niin, että läpikäymätön suru ei anna puolisollemme tilaa olla yhtä tärkeä kuin ns. ”elämämme rakkaus”.

Pahimmillaan omien menetysten kieltämisestä seuraa rakkaudeton elämä: sekä menetetty rakkaus että nykyinen mahdollinen rakkaus ovat kuolleet meille tunnetasolla. Vain vastuun ottaminen omista tunteista voi pelastaa tästä tilanteesta. Mitä joutuisin tuntemaan ja kokemaan, jos uhraisin fantasiani menneisyydestä ja asettuisin elämään tätä elämää, joka on todellinen.

Kuten eräs tuntemani ihminen sanoi viisaasti: ”Rakkauksia voi muistella, mutta muisto ei ole sama kuin rakastaminen, todellinen rakkaus toteutuu aina tässä ja nyt.”

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katianna Ruuskanen

Kahden aikuisen uusi parisuhde voi joutua myrskyn silmään, jos on hankala sietää tai kestää toisen menneisyyttä. Vaatii rohkeutta, että uskaltaa sanoittaa mustasukkaisuutensa, surunsa tai kiukkunsa kumppanin jo eletystä elämästä; "Tahdon sinut nyt, mutta en aikaa mitä oli meitä ennen."  "Meidän olisi niin paljon parempi ilman ex-elämääsi."  "Tuntuu, että laitat lapsesi aina minun edelleni."  "En voi hyväksyä aiempia seksisuhteitasi." "Miten voin elää kanssasi kun et jätä mennyttä taaksesi?."

On ainakin kolme keinoa, joilla voi päästä sopuun oman ja toisen elämän historian kanssa.

Menneisyyttä on hyvä tutkia yhdessä. Sen sijaan, että toisen historia olisi uhka tai taakka, sitä voisi ajatella näköalapaikkana kaikelle hyvälle ja vaikealle, huippuhetkille ja putoamisille, joka on tehnyt kumppanista sen kuka hän on. Mieheni sanoi, jos olisimme tavanneet jo kauan aikaa sitten, en olisi pitänyt hänestä. Molempien eletty ja koettu elämä on muovannut meitä. Se on tuonut meidät toistemme luo. Parisuhteessa molempien mennyt yhdistää. Se tuo ymmärrystä yhteiselle olemiselle kun siitä voi puhua ja kertoa avoimesti.

Halu hyväksyä oma ja toisen menneisyys merkitsee parisuhteen eloonjäämistä. Ehkä kipeintä, mitä kumppanille voi tehdä, on kääntää hänelle selkänsä silloin kun toinen on uskaltanut antaa katsottavaksi elämänhistoriansa haavoitetuimmat kohdat. Menneisyyden hyväksyminen on kumppanin syliin ottamista. Mutta myös sen hyväksymistä, että en voi ottaa vain puolikasta. On pyrittävä elämään sovussa koko paketin kanssa.

Näe menneisyys lahjana tulevaisuudelle. Kun pystyy katsomaan henkilökohtaista ja rakkaimpansa elämänhistoriaa hellästi, moni turha ja tarpeeton karsiutuu pois. Menneen lahjaa on, että kaikkia virheitä ei tarvitse toistaa tai että tietää, mitä parisuhteelta haluaa, eikä pidä sitä omana tietonaan. Kykenee kiitollisuuteen siitä, mitä hyvää ja arvokasta kumppani on saanut jo ennen minua. Sillä se ei ole parisuhteelta pois. 

 

Terveisin perheneuvoja Saija

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat