Kirjoitukset avainsanalla luottamus

Kuva: pixabay.com

Nelivuotias roikkuu jaloissa, kaksivuotias huutaa apua vessaan ja eskarilainen kyselee, milloin askarrellaan lumihiutaleita. Helpompi olisi jäädä kotiin, ajattelee Hani. Samalla Jusa ojentaa hänelle kassin: "Alahan mennä. Me katsotaan, mitä täällä tehdään." Kun auto starttaa, katoavat vilkuttajat keittiön ikkunasta.

Lasten harmi tuli joskus kuin liima hänen päälleen.

Salilla kuntopyörää polkiessaan Hani alkaa miettiä lähtemistä. Miten helposti siitä tulee moniulotteinen taistelu muillekin kuin jo valmiiksi kaipaaville lapsille. Yksi osa siitä on hänen sisällään, kun hän tietää tarvitsevansa hetken itselleen ja samaan aikaan syyllistyy lähdöstään. Lasten harmi tulee joskus kuin liima hänen päälleen.

Muistaahan hän sen itsekin. Erityisesti mummon vierailut olivat hänelle tähtihetkiä. Mummo jaksoi kuunnella hänen juttujaan ja ihmetellä kaikkea, mitä hän oli oppinut. Kun mummo sitten lähti kotiin, maailma muuttui tavallisen tylsäksi ja hän kiukkuiseksi. Jossain vaiheessa mummo alkoi antaa tuliaisensa vasta lähtiessään ja silloin tuntui kuin oosa häntä olisi jäänyt.

Hania hymyilyttää sekä mummon kekseliäisyys että hänen oma sinnikkyytensä. Jälkimmäinen näkyi hyvin murrosiässä. Silloin oli tosi hankala lähteä kavereiden luota kotiin vaikka olisi jo oikeastaan tahtonutkin. Ihan kuin olisi pelottanut, että hänen lähdettyään toisilla alkaisi jokin erityisen kiva, josta jäisi pois. Tästä lähtemisen taistelusta saivat kotiintuloaikoja valvoneet vanhemmat kyllä osansa. 

"Mä tykkään susta niin että halkeen" laulaa Juha Tapio sopivasti soittolistalla. Siitähän se lähtemisen kipu tulee. On niin paljon hyvää, ettei siitä halua jäädä hetkeksikään paitsi. Tästä kappaleesta he olivat Jusan kanssa puhuneet edellisenä iltana. Pakkasviikot ja flunssakierre olivat vetäneet Hanin tiukalle, häntä oli tarvittu tavallista tiiviimmin, ja taistelut asioiden hoitamisista, lähtemisistä ja aikatauluista olivat välillä levinneet myös heidän välilleen. Jusa sen keskustelun oli aloittanut: "Tykkään susta edelleen mutta joskus pelkään, että halkeet yrittämiseen. Voitaisko enemmän jakaa näitä asioita? Minäkin haluan olla mukana. Minusta tuntuu, ettet usko minun pärjäävän. Joskus työnnät minua pois ja haluat tehdä kaiken itse." 

Haljeta voi myös siihen, jos ei päästä höyryä välillä pois, ajatteli Hani, jos kaksi ihmistä käy sisällä omaa taisteluaan kertomatta niistä toiselle. Lähtemisen taistelun jälkeen on muuten ihana luottaa siihen, että on odotettu.

Terveisin Anna-Riitta Pellikka

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sinun salaisuuksien paketistasi löytyy? Kuva Katianna Ruuskanen

Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat
Ketään ei voi tuntea kokonaan, ketään ei voi viedä mukanaan
Lopulta olemme kuitenkin yksin, lopulta olemme kuitenkin yksin”

Skandinavian Music Groupin biisissä kuvataan hyvin suurta yksinäisyyden tunnetta. Lähes jokainen ihminen kokee olevansa jonkun arkaluonteisen asian kanssa täysin yksin. Vaikka ympärillä olisi ystäviä ja muita läheisiä, emme uskalla paljastaa syvimpiä ajatuksia ja tunteitamme kenellekään. Et ehkä kerro kenellekään, että parisuhteesi on kaikkea muuta kuin miltä se näyttää ulospäin. Et kerro olevasi sairauslomalla masennuksen vuoksi tai sitä, että isäsi ei kuollut sairauteen. Et pysty paljastamaan kenellekään, että iloisen ja itsevarman kuoresi alla olet surullinen, herkkä ja epävarma. Vaiettu, arka asia saa meidät tuntemaan itsemme vajavaiseksi. Omassa harhassamme luulemme, että olemme ainoita näin tuntevia.

Riittämättömyyden ja huonommuuden tunteet estävät meitä olemaan täysin paljaana edes puolisolle.

Voimme ajatella, että salaisuudet kuuluvat elämään ja niiden kanssa on vain opittava elämään. Yritämme työntää ne pois mielestä usein tuloksetta. Salaisuudet vaikuttavat taustalla halusimme tai emme. Ne ovat kantajalleen raskaita, joskus pelkäämme kokoajan niiden paljastumista. Salaisuudet tulevat uniin, niitä emme voi kontrolloida. Pahimmillaan vaietut asiat valtaavat tilaa aidolta läsnäololta ihmissuhteissa.

Miksi emme turvaudu läheisimpiimme vaikeissa asioissa? ”Ystävillä on omat kiireensä” ja ”en voi kuormittaa häntä ongelmillani tässä tilanteessa" ovat tavallisia ajatuksia. Turvattomuuden, riittämättömyyden ja huonommuuden tunteet estävät meitä olemaan täysin paljaana edes puolisolle. Pelkäämme, emme uskalla ottaa riskiä. "En voi luottaa kenenkään", "kukaan ei ymmärrä minua", ja ”puolisoni ei kestä heikkouttani” ovat tavallisia lauseita ammattiauttajien luona. Terapeutti on usein ensimmäinen, jolle monesta arasta asiasta uskoudutaan, mutta terapiassakin voimme pysyä turvallisella maaperällä pitäen salaisuuspaketin osittain suljettuna.   

 Jos heikkona hetkenä paljastan jotain, käytetäänkö sitä minua vastaan seuraavassa rajussa riidassa?

Parisuhteessa tunteemme ovat usein ristiriitaisia. Toinen on se läheisin ihminen, mutta samalla usein ymmärtämätön ja etäinen. On luonnollista pohtia onko oloni tarpeeksi turvallinen, jotta voisin olla täysin avoinna toiselle. Mielessä pyörii kysymyksiä. Jos heikkona hetkenä paljastan jotain, käytetäänkö sitä minua vastaan seuraavassa rajussa riidassa? Ajatteleeko puoliso minun tulleen hulluksi, jos puhun tällaisia? Mitä jos toinen näkee ”todellisen minäni”, haluaako hän yhä olla kanssani? Loukkaantuuko hän siitä, että en ole kertonut aiemmin?

Tukeutumiseen liittyvän pelon taustalla on yleensä hylkäämisen ja yksin jäämisen kokemuksia elämän varrelta. Kaikesta taustalla vaikuttavasta emme saa kiinni, tunnemme ehkä vain selittämätöntä ahdistusta ja fyysisiä tuntemuksia kehossa. Monella on kokemuksia kohtaamattomuudesta. Joskus läheinen ei ole kyennyt kuuntelemaan, ehkä hetki tai viritys keskusteluun on ollut vääränlainen. Joskus joku on vähätellyt asiaa tyyliin ”kyllä se ohi menee”, omaa kyvyttömyyttään vaihtanut kiusaantuneena puheenaihetta tai kertonut salaisuutta eteenpäin. Raskas epäluottamuksen ja yksin jäämisen tunne on vahvistunut. Toisaalta muistamme ehkä muutaman hyvän hetken, jolloin riskinotto on kannattanut ja tuonut helpotuksen. Saatko kiinni näistä arvokkaista hetkistä?

Se, että on läsnä, ei lähde pois, on siinä kanssani, on enemmän kuin tarpeeksi.

Olemme ihmissuhteissa eri aikoina eri lailla tarvitsevia. Toisen tarvitsevuus voi pelottaa, osaanko ja pystynkö auttamaan? Vaadimme usein itseltämme liikaa kuuntelijana. Meidän ei tarvitse keksiä pikaratkaisua ongelmaan. Meidän ei tarvitse välttämättä sanoa mitään. Jo se, että toinen saa asiansa kerrottua, yleensä helpottaa. Usein kuuntelu, lempeä katse ja kosketus riittävät. Se, että on läsnä, ei lähde pois, on siinä kanssani, on enemmän kuin tarpeeksi. Sanoja alkaa löytyä pikkuhiljaa. Arkaluonteisten asioiden kertominen lähentää. Se antaa kuulijalle olon, että olen tärkeä ja luottamuksen arvoinen. Yhteys välillänne vahvistuu ja voit vastavuoroisesti kuulla hänen salaisuuksistaan ja tuntea saman merkityksellisyyden hetkessä. Äkkiä huomaatkin, että et ole enää yksin!   

Uskaltaisitko sinä raottaa salaisuuspakettiasi läheisimmällesi? Uskaltaisitko auttaa häntä avaamaan oman pakettinsa jumiutuneita naruja? 

 

Läheisiä hetkiä toivoen,

 

Nina Kauppinen, Perheneuvoja

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Aina jotain sinussa ja minussa jää varjoon. Kuva: Anne Anttonen

Helle saa ihmiset liikkeelle kohti rantojen viileyttä. Toiset lähtevät ruoan perässä. Kuumuus, kuivuus ja kohtuuton kosteus ajavat ihmisiä myös maasta ja maanosasta toiseen.  Joudutaan vieraiden kanssa tekemisiin eikä se maailmanpolitiikan tasollakaan aina niin hyvin mene. Yllättävät ihmisvirrat ajautuvat helposti törmäyskurssille. Tällä tavalla hellepäivää pidellessäni juohduin pohtimaan ilmastomuutoksen vaikutuksia ihmisten välisiin suhteisiin.

Samalla kun ihmisen mieltä kiinnostaa tuntematon, se myös saa varuilleen. Mistä sitä tietää, mitä nuo toiset ajavat takaa? Ihmisryhmien sekä yksittäisten ihmisten väleille syntyy samanlaisia viha-rakkaussuhteita.

Erilaiseen ja ihanasti eksoottiseenhan on myös helppo rakastua.

Erilaiseen ja ihanasti eksoottiseenhan on myös helppo rakastua. Kahden kulttuurin parisuhteissa vaihdellaan selkeimmin yllättävän tuttuuden ja käsittämättömän outouden tunnelmien välillä. Monikulttuuriset liitot ovat kuin pioneereja ihmiskunnan harjoitellessa yhteiselämää yhä pienemmäksi käyvässä maailmassa. Ja oikeastaan jokainen parisuhde on kuin ihmiskunta pienoiskoossa.

Oikeastaan jokainen parisuhde on kuin ihmiskunta pienoiskoossa.

Samankaltaisuuden kokemuksen läpi kuultaa erottamaton erilaisuus. Tai erilaisuuden lomasta pilkottaa samanlaisuus. Riippuu katsojan omasta optiikasta, kumman näkee selvemmin. Harjaantuessaan voi erottaa molemmat näkökulmat samaan aikaan. Erilaisuuden paljastuessa parisuhteessa herää usein kysymys, voidaanko enää elää yhdessä. Pitäisikö toisen sopeutua vai molempien jatkaa matkaa eri suuntiin? Ihmiskunnalla ei ole paikkaa, minne mennä, jos täällä käy ahtaaksi. Olisi siis opeteltava olemaan.

Levoton vaeltaja on löytänyt luvatun maan.

Useimmat parisuhteet ovat alkaneen romanttisesta yhteensulautumisen vaiheesta: ”Sinä olet aivan kuin minä”, ”Nyt olen päässyt kotiin”. Toinen ymmärtää minua täydellisesti. Kaipaukseni on täyttynyt. Levoton vaeltaja on löytänyt luvatun maan.

Kunnes kulttuuriset erot alkavat paljastua. ”Vaimoni ei ymmärrä minua” on klassikkorepliikki, joka sanojan mielestä oikeuttaa lohdun hakemisen toisaalta. Täydellisen ymmärryksen illuusio on murtunut. Onko mitään siis jäljellä? Puhuminen on minimiedellytys ymmärtämiselle, mutta sekään ei aina auta. Sanoillakin on erilaisia merkityksiä. Eri kieliä puhuvat ovat tästä enemmän tietoisia. Saman kieliset puolisot saattavat pitkäänkin jatkaa rinnakkaisia keskusteluja, joissa toinen ei ole enää pitkään aikaan ollut toisen kärryillä.

Toinen on aina tuntematon universumi, jota voimme hyvinäkin hetkinä vain aavistella.

Hyvä ja huono uutinen on, että toista ei voikaan koskaan ymmärtää, koska toisella on toinen mieli. Se on aina tuntematon universumi, jota voimme hyvinäkin hetkinä vain aavistella. Voimme olla uteliaita sen suhteen, voimme pyytää lupaa vierailla siellä, mutta emme voi sitä koskaan täysin valloittaa. Voimme pyrkiä alistamaan tai tuhoamaan toisen kulttuurista ainutlaatuisuutta, mutta silloin köyhdytämme myös itseämme. Joudumme elämään ainaisessa pelossa, että alistettu nousee kapinaan. Silloin suhde on muuttunut sodaksi.

Voisinko ystävystyä oman vieraani kanssa?

Yksi vieraan pelkäämisen ulottuvuus on se vieras, joka asuu itsessämme. Oman mieleni universumissa on puolia, joita en itsekään tunne. Tunnistan vieraan omista oudoista oloistani, joita virtaa jostain uumenista aivan yllättäen. Levollisen hetken keskellä tunnistan ahdistavan ailahduksen tietämättä, mistä se tuli. Yhtäkkiä huomaan kiihtyväni asioista, joita en ihan ymmärrä. Menetän hallinnan, kun paniikki nousee. En todellakaan hallitse rationaaliesti edes tätä omaa tonttiani. Voisinko ystävystyä oman vieraani kanssa?

Parisuhteessa parhaimmillaan kaksi vieraan universumin edustajaa tutustuu toisiinsa ja itseensä toisen avulla syvän kunnioituksen ja arvostuksen hengessä. Oman tietämättömyytensä voi ehkä tunnistaa vain luottamuksen ja välittämisen ilmapiirissä. En tiedä kuka sinä olet, mutta iloitsen sinusta ja siitä, mitä vieraudellasi elämääni tuot.

Ennen kaikkea luotan, että yhdessä voimme saada aikaan enemmän kuin kumpikaan yksin.

Toisen vieraudesta voi ehkä iloita vasta, kun pystyy säilyttämään kokemuksen itsestä myös toisen lähellä. Mitä paremmin tunnen itseni ja tunnistan, kuka olen, sitä paremmin kykenen laskemaan toisen, erilaisen lähelleni. En pelkää toisen valloittavan minua, enkä tunne yllykettä alistaa toista. Voin olla aidosti kiinnostunut ja oppia toiselta lisää koko ajan.  Ennen kaikkea luotan, että yhdessä voimme saada aikaan enemmän kuin kumpikaan yksin.

Vanhempiensa suhteiden keskeltä nousevat tulevatkin maailmanpolitiikan taitajat

Saattaa olla, että vieraan kanssa toimeen tuleminen on perheiden eheyden lisäksi koko ihmiskunnan selviämiselle ratkaisevaa. Jos lapset elävät kodeissaan kahden erilaisen välisen yhteistyön varassa, he oppivat sovittamaan myös omat intressinsä toisten tarpeiden lomaan. Vanhempiensa suhteiden keskeltä nousevat tulevatkin maailmanpolitiikan taitajat. Rakastetaan siis toisiamme, helteestä huolimatta.

Toivoo Anne Anttonen

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tanssissa seuraajan rooli kysyy luottamusta. Littoisten lavan tunnelmaa juhannuksen aatonaattona 2018. Kuva: Anja Nwose.

Millainen nainen haluaisin olla? Jäin miettimään kysymystä, kun luin Helsingin Sanomien juttua suomalaisten mieskuvasta.

Pidän suomalaiseen naiskuvaan sisältyvästä vapaudesta ja itsenäisyydestä. Sisukas nainen kantaa vastuuta ja selviää tilanteesta kuin tilanteesta. Kolikon kääntöpuoli on, että pärjäävällä naisella on helposti kaikki langat käsissään. Silloin on hankala rentoutua ja rauhoittua.

Törmään naisten kontrollin kaipuuseen usein pariterapiassa - ja omassa elämässäni.

En mielelläni tee sukupuoliin liittyviä yleistyksiä, mutta naisten kontrollin kaipuuseen törmään usein pariterapiassa - ja omassa elämässäni. Harva meistä haluaa olla kontrolloiva. Monella naisella on kuitenkin järkähtämättömät ajatukset muun muassa perheen aikatauluista, sisustuksesta ja siitä, miten lapsia kasvatetaan.

Innostuin, kun luin muutama vuosi sitten Jenny Lehtisen hauskan kirjoituksen äitien tekemästä metatyöstä. Niin juuri, me äidit teemme paljon näkymätöntä työtä. Organisoimme monenlaista, jotta lapsiperhearki pysyy koossa: vaatehuolto, uimakoulupaikan varaaminen, kesälomapakkaukset, eväsrasiat reissuun... 

Tutun roolin suojissa tiedämme olevamme tarpeellisia.

Olen pohtinut, että mitä jos kaikki tekemämme metatyö ei johdukaan isien pakoilevasta asenteesta? Jospa osasyynä on se, että me naiset haluamme pitää metatyön itsellämme? Väsymme siihen, mutta emme silti halua luopua roolista, jossa meillä on valta hyppysissämme. Se on tuttu ja turvallinen rooli, jonka osaamme ja jonka suojissa tiedämme olevamme tarpeellisia.

Millä tavalla sinä hölläät välillä arjen naruista? Ehkä höpöttelemällä kavereiden kanssa, viettämällä aikaa somessa, liikkumalla, puuhaamalla tärkeän harrastuksen parissa, löhöilemällä auringossa...? Salliiko oma ihmisihanteesi hyödyttömiä rooleja, hetkiä joissa ei tarvitse kantaa vastuuta tai järjestellä mitään? Osaatko kauniina kesäpäivänä olla vain ja nautiskella?

Seuraaja voi antaa musiikin virrata ja liikkeen syntyä.

Tanssilavat ovat niitä harvoja paikkoja, joissa vallitsee edelleen perinteiset sukupuoliroolit: miehet vievät ja naiset seuraavat. Tosin olen nauttinut monista tanssi-ilotteluista myös naisviejien kanssa.

En halua takaisin patriarkaaliseen maailmaan, mutta seuraajan roolissa on jotain todella viehättävää. Vaatii paljon rohkeutta ja luottamusta, että voi heittäytyä viejän matkaan. Seuraajan ei tarvitse huolehtia ruuhkasta tai tanssilavan kokonaistilanteesta. Hänen ei tarvitse ennakoida tulevia kuvioita. Se ei tarkoita passiivista perässä kulkemista. Seuraaja voi antaa musiikin virrata ja liikkeen syntyä.

Toivon tarvitsevuutta, aistillisuutta ja avuttomuuden sietoa.

Toivon, että meidän suomalaisten naisten arvomaailmaan tulisi itsenäisyyden rinnalle ripaus seuraajan taitoa, tarvitsevuutta, aistillisuutta ja avuttomuuden sietoa.

 

Kepein kesäterkuin,

Anja Nwose

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2018

Kategoriat