Kirjoitukset avainsanalla Äitiys

Kuva Daniel Cheung

Hoitoalan ammattilainen, kollegani Minni (nimi muutettu) kertoi, että hän ei kyennyt tarjoamaan lapsilleen oppikirjojen mukaan hyvää lapsuutta. Minni piti itseään huonona äitinä ja tunsi murskaavaa syyllisyyttä. Tavatessamme Minni kykeni luettelemaan helposti 20 puutetta vanhemmuudessaan, joista kourallinen raskaita. Perheessä on ollut monenlaisia vaikeuksia.

Ammattilaisena Minni on osannut hakeutua arvostetuimpien ammattiauttajien ja luotettujen kasvattajien hoitoon. Suurin osa heistä on tarjoillut neuvoksi silkkaa hölynpölyä ja lisänneet perheen taakkaa. Hän sai paperinmakuisia ohjeita ja vaatimuksia ilman apua. Pahimmillaan Minni koki, että heidän perheestään puhuttiin niin, että hän luuli auttajan sekoittaneen heidät toisiin asiakkaisiin. Eräs ammattiauttaja aloitti sanomalla, että tietää nyt syyllistävänsä, mutta niin oli hänestä välttämätöntä tehdä. Joidenkin tapaamisten jälkeen Minni on tuntenut itsensä pahoinpidellyksi. 

Koulussa perhe kohtasi vastuunvälttelyä ja asioiden vuosia kestävää pakoilua.”

Koulussa perhe kohtasi vastuunvälttelyä ja asioiden vuosia kestävää pakoilua. Pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen ei suostuneet puuttumaan luokanopettaja, rehtori eikä terveydenhoitaja lukuisista yhteydenotoista huolimatta. Siitä laskua perheen lapset maksavat vieläkin.

Tällä kärsimysten tiellä Minni on oppinut yhtä ja toista. Osa opeista on ollut varsin raadollisia. Yksi niistä on ollut, että väkivalta lopettaa ______ (täydennä yleinen suomalainen voimasana objektin genetiivissä). Toinen on ollut, että jotkut auttajat ovat täysin epäsensitiivisiä asiakkaan vaikeille tunteille ja yhteistyön ongelmille. Tällaiset kohtaamiset voivat olla potentiaalisesti syvästi haavoittavia ja auttajan suusta voi tulla vaikka mitä hyödytöntä ja vahingollista. Minni oppi, että paras keino lyhyissä kohtaamisissa suojautua rusikoinnilta ei ole huomauttaa yhteistyösuhteen ongelmista, koska silloin on vaarana leimautua vaikeaksi asiakkaaksi. Keino, joka toimii, kuin junan vessa, on imarrella, ihailla ja osoittaa kiitollisuuttaan asiantuntijaa kohtaan. Tähän syöttiin on jokainen poikkeuksetta tarttunut. Sen jälkeen keskustelun voi ohjata turvallisesti sivuraiteille. Valitettavasti apua ei tällöin saa - tuskin olisi saanut muutenkaan - mutta välttyy pahimmilta vaurioilta.

Minni kokee saaneensa hyvää apua erityisesti yhdeltä ammattiauttajalta. Hän ei koskaan tuominnut, syyttänyt ja varsinkaan ei neuvonut. Hän istui tunnista toiseen ja kuunteli, tuki ja auttoi löytämään omanalaisia vastauksia. Hän kesti pettymykset ja oli valmis tarkastelemaan omia toimintatapojaan. Hän osasi pyytää anteeksi ja astua vertaiseksi asiakkaan rinnalle ammattilaisuuttaan unohtamatta.

”Kun voi hyvin, on helpompi olla riittävän hyvä äiti.”

Lopulta Minni oivalsi, että kysymyksessä on ollut näkökulmaharha. Hän ei ollut huono vanhempi, mutta ei myöskään täydellinen äiti. Vaikeudet ovat olleet tosia, mutta niiden merkitys ja painoarvo, ovat syntyneet Minnin omista peloista, riittämättömyydentunteesta ja kovista odotuksista itseä kohtaan. Kun voi hyvin, on helpompi olla riittävän hyvä äiti.

Ongelma vanhemmille suunnatuissa palveluissa on usein liiallinen neuvominen ja tiedon jakaminen. Ohjeita jaellaan niille, joille niistä tulee normeja ja onnistumisen mittareita. Onnistuakseen vanhempina suurin osa kaipaa hyväksyntää, turvaa ja arvostusta. On välttämätöntä, että ympärillä on ihmisiä, läheisiä tai ammattilasia, joihin voi ottaa yhteytä tiukassa tilanteessa. On tärkeää voida kokea tulevansa arvostetuksi vanhemmuudessaan.

Vanhemmuus on pakkautunut tiukkaan normiin, jossa äitiyttä ja isyyttä suoritetaan. Tavoitetietoinen vanhemmuus kadottaa ilon, rentouden ja luovuuden. Ammattilaispuheen määrittelemä lapsuusajan ihanne tappaa vaihtoehdoista rikkaan vanhemmuuden. Nykyään voimme kirjasta lukea millainen on hyvä vanhempi ja onnellinen lapsuus. Vanhempien tehtäväksi on tullut vain tuottaa se. Moni tuntee riittämättömyyttä kiiltokuvan edessä. Rohkeimmat ovat haluttomia puitelapsuuden suorittamisessa.

On tärkeää voida kokea tulevansa arvostetuksi vanhemmuudessaan.

Kyläillessäni Minnin luona, on mukava seurata, miten koko perhe viettää aikaa yhdessä. Aikuisista lapsista on tullut määrätietoisia oman tien kulkijoita, vahvoja kaloja, jotka ponnistelevat vastavirtaan. Ajatuksillaan ja valinnoillaan he haastavat vanhempiaan ja ympäröivää yhteiskuntaa. Heistä on tullut uudenlaisen ihmisyyden airuita ja työtä pelkäämättömiä oman unelman tavoittelijoita.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos tänä vuonna muistaisit lapsesi äitiä? Kuva: Pixabay

Äitienpäivä. Ristiriitaisten tunteiden päivä monelle. Minulle yksi vuoden rennoimmista ja mukavimmista päivistä, täysin lasteni isän ja lasteni ansiosta. Luulen, että myös heille on joka vuosi jäänyt hyvä mieli.

Äitienpäivänä  kannattaa muistaa lapsen äitiä. Vanhemmuus on niin ihmeellinen asia, lopulta. Jollei juuri lapsesi äiti olisi kantanut ruumiissaan lastasi, et olisi vanhempi. Tai adoptiovanhemmuudessa lapsesi äiti on mahdollistanut olemassaolollaan myös oman vanhemmuutesi. En todellakaan jaksa ymmärtää puhetta "no mutta eihän hän ole minun äitini, ei minun tarvitse äitienpäivää huomioida". Tietysti tarvitsee! Äitienpäivänä juhlitaan vanhemmuutta, kiitetään siitä, että joku ihminen on mahdollistanut oman äitiytensä ohella sinunkin vanhemmuutesi. Ainoa syy olla muistamatta on, jos et todellakaan ole kiitollinen vanhemmuudestasi. Ja silloin tuskin tunnet lastasi.

Ristiriitaisia tunteita ja elämäntilanteita voi olla monia: Tuntuu mahdottomalta muistaa lapsen äitiä eron jälkeen, lapsikin on yleensä hänellä. Mutta entä jos silti? Ystävällinen tekstiviesti, jossa voit kiittää edes lapsesta. Tai jos olet jättäjä, niin ehkä kuitenkin kukkia? Mitä siitä, jos tulevat revityksi tai vihan vimmassa maahan tallotuksi. Eroviha täytyy saada puretuksi ja myöhemmin näilläkin äitienpäiväkukilla voi olla yhteistä erovanhemmuuttanne kannatteleva merkitys. Tai entä alkoholisoitunut äiti? Hänelle   muistamisella voi olla arvaamattoman suuri merkitys ja onhan hän kuitenkin mahdollistanut sinun vanhemmuutesi. Olet saanut lapsen, joka ei toivottavasti ole sen juovan äidin luona. Lapsi on tullut tähän maailmaan molempien hoivattavaksi. 

Ainoa syy olla muistamatta on,  jos et todellakaan ole kiitollinen vanhemmuudestasi.

Elämä koostuu pääosin arjesta, mutta arkea ei tahdo jaksaa ilman juhlahetkiä. Äitienpäivästä on mainiosti muokattavissa iloinen elämän juhlahetki. Antaessaan saa. Jos lapsi sattuu olemaan siinä vaiheessa kehitystään, ettei mikään voisi olla nolompaa kuin äitienpäivänvietto, niin mikään ei estä sinua juhlimasta lapsen äidin kanssa kahdestaan. Ainakin olisi aikaa jutella teinistä. Muistella, millainen hän oli syntyessään, pikkulapsivuosinaan ja millaista tulevaisuutta hänelle toivoisitte.

En myöskään oikein ymmärrä niitä naisia, jotka sanovat, etteivät pidä äitienpäivähössötyksestä.  Missä on terve itsearvostus? Äitinä oleminen on minusta ollut elämän vaativin tehtävä ja välillä on ollut hienoa saada siitä tunnustusta ja jopa positiivista palautetta. Vai johtuuko hössötyksen kieltäminen oman äitiyden riittämättömyyden tunteesta? Kaikki äidit kokevat riittämättömyyttä, se on ikään kuin äitiyteen sisäänkirjoitettu. Riittämättömyys on jopa lapselle hyväksi!

Kahden äidin perheessä äitienpäivänä on tuplajuhlat. Hauska ajatus!  Isien juhlapäivä on sitten marraskuussa. Silloin juhlitaan samalla  kaavalla kuin äitienpäivänä: kukkia, lahjoja ja kiitollisuutta yhteisestä vanhemmuudesta. Näin elämän arki saa juhlaa väliin, ihan aiheesta.  Muista siis lapsesi äitiä tänä äitienpäivänä.

Hyvää äitienpäivää ihan kaikille! Toivottaa Mari Kinnunen

  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Katianna Ruuskanen

Katselin ihmeissäni ja vähän epävarmana muutama tunti aiemmin syntynyttä ensimmäistä lastani ja vaihdoin hänelle vaippaa. Lapsen katse haritti. Hänen silmänsä räpyttelivät ja yrittivät kohdentaa minuun. Kätilö vieressäni jutteli lapselleni lempeällä äänellä ”Niin, äiti on siinä. Sinä katselet sinun äitiäsi.” Katsoin hämmästyksessäni olkani yli. Tuliko minun äitini paikalle? Kunnes tajusin, että kätilö tarkoitti minua.  Lapseni katselee minua. Minä olen lapseni äiti. Olen monta kertaa jälkeenpäin ajatellut tuota tilannetta ja kätilön lempeää tuoreen äidin ja hänen vauvansa yhteyden ohjausta. Minusta tuli äiti tuossa hetkessä.

Seuraavan kerran minusta tuli äiti intialaisen lastenkodin toimistossa, kun pieni, juuri vuoden täyttänyt lapsi ojennettiin syliini. Kotona hän oppi välittömästi sanan äiti. Muita sanoja hän ei oppinutkaan moneen kuukauteen. Hän ei tarvinnut vielä muita.

Sittemmin vuosien aikana rakkaus lasteni ja minun välillä on vahvistunut lukuisissa hetkissä: ”Äitii!”, ”Äiti katsellaan taas toisiamme silmiin”, ”Minun äiti”, ”Äiti mä oon kipee”, ”Älä pelkää, äiti on tässä”, ”Tule äidin syliin”.

Äiti ja isä ovat tunnesanoja, vanhempi ei ole. Myös rakastettu on tunnesana, mutta vaimo, mies, puoliso ja kumppani eivät ole.

"Sano terveisiä rakastetullesi!"
 "Siis kenelle?!"
"Tarkoitan vaimoasi"

Vuosia sitten istuin onnellisuuden psykologiaa käsittelevällä luennolla. Luennoitsija kertoi jotain, jonka muistan vieläkin.  Hän kertoi sanoneensa erään tapaamisen päätteeksi ystävälleen: ”Sano terveisiä rakastetullesi!”. Ystävä käännähti hämmästyneenä ympäri: ”Siis kenelle?!”. ”Tarkoitan vaimoasi”.

Toinen tilanne tapahtui vähän lähempänä historiassa. Olin suurissa juhlissa, jossa esiteltiin kaikki vieraat toisilleen. Erään parin kohdalla juhlavieraita esittelevä henkilö teki jostain syystä poikkeuksen. Hän kuulutti mikrofoniin: ”Tässä on Juha ja hänen rakastettunsa Jenni”. Meillä muilla oli mukanamme vaimoja, miehiä, kumppaneita, puolisoita ja ystäviä. Mutta tällä yhdellä meistä oli rakastettu. Jotkut juhlavieraista olivat kenties vähän tai paljon kateellisia, mikä on ymmärrettävää. Osa oli onnellisia heidän puolestaan. Osa oli todennäköisesti sekä että. Joku saattoi, omista syistään, ajatella, että tuo tuommoinen on turhaa. Ymmärrän senkin, mutta hänen kanssaan olen eri mieltä.

Tunnesuhde, joka on lapsuudessa äidin tai isän ja lapsen välillä, on myöhemmin kahden aikuisen välisessä rakkaussuhteessa.

Sanat, joita käytämme toisistamme, muokkaavat suhteitamme. Ne määrittelevät suhteemme luonteen ja muuttavat meitä. Ne rakentavat ja vahvistavat yhteyttä tai etäännyttävät ja rikkovat sitä. Ne hoivaavat, hellivät ja tarjoavat turvaa. Ne nostavat ja laskevat. Ne vetävät lähemmäksi tai työntävät kauemmaksi. Ei ole yhdentekevää mitä sanoja käytämme, kun puhumme toisistamme tai kutsumme toisiamme.

Joten miksi et kutsuisi häntä rakastetuksi.

 

Terveisin,  perheneuvoja Helena

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat