Kirjoitukset avainsanalla Lapset

Vaikeat tunteet on helpompi kestää kun niistä puhuu.Kuva: Pixabay

Luin Helsingin Sanomista jutun äitiyttään katuvista naisista. Tutkimusta olivat tehneet Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Armi Mustosmäki ja projektitutkija Tiina Sihto Vauva.fi keskustelun pohjalta. Katuvien äitien tunteet nousivat odotusten ja todellisuuden ristiriidasta: äitiys ei tehnyt onnelliseksi eikä ollut tyydyttävää, vaan vaati paljon uhrauksia ja luopumista. Äitiys ei ollut tullut osaksi omaa identiteettiä, vaan kaipuu elämään ennen lapsia sai aikaan katumuksen lasten hankkimisesta. Äitiys  vei paljon, mutta ei antanutkaan mitään hyvää, vain katumuksen ja kaipuun entiseen.

Syvää katumista lasten hankinnasta ja kaipuuta elämään ennen lapsia pidettiin kuitenkin niin hankalina ja sopimattomina tunteina, että niistä ei ollut mahdollista puhua kenellekään: kumppani ei  ymmärtäisi tai ei ollut mahdollista puhua niin, ettei lapsi  kuulisi, eikä terapiakaan auttanut, ei muuttanut tai parantanut tunnetta.

Äitiys  vei paljon, mutta ei antanutkaan mitään hyvää.

Minun on helppo ymmärtää nuo kaksi ensimmäistä puhumisen estettä: Varmasti kaikki kumppanit eivät kestäisikään toisen vanhemman katumusta ja siihen liittyviä pettymyksen, syyllisyyden ja monien muiden sopimattomaksi koettujen tunteiden syöveriä. Vaikka toisaalta ehkä juuri kumppani voisi oikein hyvin tavoittaa katumuksen: onhan se totta, että monista omista tarpeistaan lapsen myötä joutuu luopumaan. Mutta yleensä luopumisen seurauksena vanhemmuus kuitenkin palkitsee uskomattoman ihanilla tavoilla. Katuvat äidit eivät tätä kokemusta tavoittaneet: heille entinen elämä ilman lapsia oli miellyttävämpää ja oma identiteetti kokonaisempi. Pelko siitä, että oma kumppanikaan ei voisi tätä ymmärtää, sai heidät vaikenemaan.

Tunteiden kieltäminen, ohittaminen, salaaminen tai piilottaminen johtavat ahdistuneisuuteen, uupumiseen ja masennukseen.

Se taas, että lapsi kuulisi äidin katuvan lapsensa saamista on ehdottoman huono vaihtoehto. Omissa elämänvaiheissaan yksi ja toinen ihmislapsi miettii oman olemassaolonsa oikeutusta, en siihen toivoisi kenellekään enää oikeita muistikuvia siitä, että äiti on toivonut lapsensa olemattomaksi. 

Mutta väitettä, että terapiakaan ei auttaisi, en purematta niele. Vaikeiden tunteiden kanssa huonoin vaihtoehto on piilottaa ja salata niitä. Tai olla kuin niitä ei olisikaan, yrittää kieltää niiden käsittely itseltäänkin. Ei toimi. Minulle terapia tarkoittaa kaikkien tunteiden ja erityisesti hankalien tunteiden löytämistä, sanoittamista, luvalliseksi tekemistä, jakamista ja lopulta sietämistä. Tunteiden kieltäminen, ohittaminen, salaaminen tai piilottaminen johtavat ahdistuneisuuteen, uupumiseen ja masennukseen. Katuva äiti joutuu joka tapauksessa elämään katumuksensa ja kaipuunsa kanssa. Mutta kun jakaa tunteensa vastaanottavan terapeutin tai ymmärtävän kumppanin tai ystävän kanssa, voi elää tunteidensa kanssa paremmin.

Katumuksensa myöntävän ja tunteitaan käsittelevän äidin lapsi saa osakseen aidompaa huolenpitoa.

Katuvat äidit kokivat myös kulttuurin ja yhteiskunnan asettavan paineita äitiydelleen: ihanneäiti leipoo, laittaa kotia, leikkii, on ylipäätään koko ajan intensiivisesti läsnä. Näin lapsen uskotaan saavan parhaat lähtökohdat ja resurssit tulevaisuutta varten, hyvään elämään. Ja tätä äitiyttään katuvat kuitenkin pitivät tärkeänä velvollisuutenaan. Äitiydessä pitää onnistua vaikka näytellen. Yleensä näytellyt tunteet eivät vakuuta ja piilotetut tunteet tulevat kuitenkin jossakin läpi: eleissä ja muissa ei-sanallisissa viesteissä. Lapsen kannalta on kuitenkin parempi, että katuva äiti puhuu katumuksestaan ja pettymyksestään jollekin eikä yritä piilottaa ja olla niin kuin ei katuisikaan. Katumuksensa myöntävän ja tunteitaan käsittelevän äidin lapsi saa osakseen aidompaa huolenpitoa, vaikka katumuksen ja pettymyksen tunteet jylläisivätkin hoivaajan mielessä. Tunteiden sietäminen vain yksinkertaisesti helpottuu, kun niitä käsittelee vastaanottavan ihmisen kanssa.

Puhu siis, katuva äiti. Itsesi ja lapsesi vuoksi.

Terveisin, Mari Kinnunen  

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: pixabay.com

Nelivuotias roikkuu jaloissa, kaksivuotias huutaa apua vessaan ja eskarilainen kyselee, milloin askarrellaan lumihiutaleita. Helpompi olisi jäädä kotiin, ajattelee Hani. Samalla Jusa ojentaa hänelle kassin: "Alahan mennä. Me katsotaan, mitä täällä tehdään." Kun auto starttaa, katoavat vilkuttajat keittiön ikkunasta.

Lasten harmi tuli joskus kuin liima hänen päälleen.

Salilla kuntopyörää polkiessaan Hani alkaa miettiä lähtemistä. Miten helposti siitä tulee moniulotteinen taistelu muillekin kuin jo valmiiksi kaipaaville lapsille. Yksi osa siitä on hänen sisällään, kun hän tietää tarvitsevansa hetken itselleen ja samaan aikaan syyllistyy lähdöstään. Lasten harmi tulee joskus kuin liima hänen päälleen.

Muistaahan hän sen itsekin. Erityisesti mummon vierailut olivat hänelle tähtihetkiä. Mummo jaksoi kuunnella hänen juttujaan ja ihmetellä kaikkea, mitä hän oli oppinut. Kun mummo sitten lähti kotiin, maailma muuttui tavallisen tylsäksi ja hän kiukkuiseksi. Jossain vaiheessa mummo alkoi antaa tuliaisensa vasta lähtiessään ja silloin tuntui kuin oosa häntä olisi jäänyt.

Hania hymyilyttää sekä mummon kekseliäisyys että hänen oma sinnikkyytensä. Jälkimmäinen näkyi hyvin murrosiässä. Silloin oli tosi hankala lähteä kavereiden luota kotiin vaikka olisi jo oikeastaan tahtonutkin. Ihan kuin olisi pelottanut, että hänen lähdettyään toisilla alkaisi jokin erityisen kiva, josta jäisi pois. Tästä lähtemisen taistelusta saivat kotiintuloaikoja valvoneet vanhemmat kyllä osansa. 

"Mä tykkään susta niin että halkeen" laulaa Juha Tapio sopivasti soittolistalla. Siitähän se lähtemisen kipu tulee. On niin paljon hyvää, ettei siitä halua jäädä hetkeksikään paitsi. Tästä kappaleesta he olivat Jusan kanssa puhuneet edellisenä iltana. Pakkasviikot ja flunssakierre olivat vetäneet Hanin tiukalle, häntä oli tarvittu tavallista tiiviimmin, ja taistelut asioiden hoitamisista, lähtemisistä ja aikatauluista olivat välillä levinneet myös heidän välilleen. Jusa sen keskustelun oli aloittanut: "Tykkään susta edelleen mutta joskus pelkään, että halkeet yrittämiseen. Voitaisko enemmän jakaa näitä asioita? Minäkin haluan olla mukana. Minusta tuntuu, ettet usko minun pärjäävän. Joskus työnnät minua pois ja haluat tehdä kaiken itse." 

Haljeta voi myös siihen, jos ei päästä höyryä välillä pois, ajatteli Hani, jos kaksi ihmistä käy sisällä omaa taisteluaan kertomatta niistä toiselle. Lähtemisen taistelun jälkeen on muuten ihana luottaa siihen, että on odotettu.

Terveisin Anna-Riitta Pellikka

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Oletko kateellinen lapsellesi, jolla on oma tahto?

Huutoa ja itkua, vaikka tekisin mitä. Sieltä täältä sinkoilevia tahtomisia. Minä niska limassa tekemässä mahdolliseksi toisten toiveita. Lapset makoilevat rennosti sohvalla, kun minä raivaan lattialle tilaa imuria varten.

Nyt sain kiinni siitä, mitä minä todella tahdon

Tämä paine riitti! Nyt sain kiinni siitä, mitä minä todella tahdon. Ymmärsin, mihin mahdollisuuteen minun on tartuttava. Ilman lasteni antamaa haastetta olisin voinut jättää tilaisuuden käyttämättä, kun en olisi osannut laittaa asioita tärkeysjärjestykseen tai olisin vain antanut asioiden lipua ohi.

Lapsen kehitykseen kuuluu oman tahdon löytäminen. Sitä kuuluu etsiä, löytää ja testata vastakkainasetteluissa vanhempien kanssa. Turvalliset vanhemmat antavat sekä tilaa että rakastavia rajoja lapsen itsenäistymiselle.

Upeaa, jos olet voinut antaa lapsellesi jotain enemmän kuin mitä olet saanut!

Kateus herää, jos lapsellesi mahdollistuu sellaisia asioita, joista itse olet jäänyt paitsi. Upeaa, jos olet voinut antaa lapsellesi jotain enemmän kuin mitä olet saanut! Vieläkään ei ole myöhäistä antaa itsellesi lisää sitä, mitä tarvitset.

Suomessa kasvoi sodan jälkeen lapsia, joiden vanhemmat olivat olleet liian kovilla. Lapset koittivat vaivata vanhempiaan mahdollisimman vähän ja pärjätä omillaan.

Nämä lapset käyttivät aikuisuutensa rakentaakseen hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Omille lapsilleen he toivoivat kaiken olevan paremmin. Luonnollisesti he odottivat, että lapset osaisivat arvostaa sitä, mitä heidän eteensä on tehty.

Omia tarpeita ja unelmia ei opittu arvostamaan

Osa lapsista jäikin ikuisesti kiitollisiksi vanhemmilleen. Joidenkin kiitollisuus johti siihen, että he asettivat vanhempiensa toiveet ja tarpeet omiensa edelle. Omia tarpeita ja unelmia ei opittu arvostamaan. Mukautuminen muiden odotuksiin saattoi siirtyä muihinkin suhteisiin, puolisoon ja omiin lapsiin.

On hienoa, kun sukuun syntyy lapsi, jolta löytyy vahva oma tahto. Vanhemman, joka on aikanaan saanut itsekin tahtoa, kiukuta ja kyseenalaistaa, on usein helpompi sietää lapsensa itsenäistymistä. Vanhempi, joka on tottunut mukautumaan muiden tahtoon ja joka kohtaa nyt omankin lapsen vahvan tahdon, voi olla kovilla. Koska minun vuoroni tulee?

Koska minun vuoroni tulee?

Lapsen tahtominen ja tarvitseminen voivat olla vanhemmalle niin sietämättömiä kokemuksia, että hän joutuu vastakkain oman varjopuolensa kanssa. Hän voi löytää itsensä huutamasta, uhkailemasta ja raivoamasta tavalla, joka herättää pelkoa ja häpeää.

Älä jää yksin oman varjosi kanssa. Murra häpeän valta puhumalla tilanteesta jälkikäteen, rauhallisena lapsesi kanssa. Anteeksikin voi pyytää. Vaikeita tilanteita kannattaa miettiä luotettavan ystävän tai ammattilaisen kanssa.

Lapsen itsenäistyminen haastaa sinuakin itsenäistymään

Jos vanhemman oma itsenäistyminen on jäänyt kesken, se voi käynnistyä yllättävällä vauhdilla ja voimalla. Sisältä nousee pakko löytää oma itsensä, jonka on siihen asti ohittanut ja antanut muidenkin ohittaa.

Lapsen itsenäistyminen haastaa sinuakin itsenäistymään, ottamaan omaa tilaa, asettamaan rajoja ja seuraamaan unelmiasi. Parhaimmillaan kateuden tunne johtaa entistä parempaan omien tarpeiden tunnistamiseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Sinulla on valta ja vastuu järjestellä arjen asioita hyvinvointiasi tukeviksi

Aikuisena sinulla on jo muitakin keinoja käytettävissä kuin selällään lattialla sätkiminen, oven paiskominen tai muualle muuttamisella uhkailu. Voit ilmaista itseäsi keskustellen ja neuvotellen, kertoa tarpeistasi ja rajoistasi.

Sinulla on valta ja vastuu järjestellä arjen asioita hyvinvointiasi tukeviksi. Tartu rohkeasti lapsesi kehityksen tarjoamaan mahdollisuuteen!

Terveisin,

Sini Rantakari

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mitä teidän rakkaudelle kuuluu? Kuva: Unsplash.

Miksi te ette ota mua mukaan? Mä en ikinä pääse mihinkään!

Lapsen sydäntäsärkevä pyyntö jää vaivaamaan. Olisiko sittenkin pitänyt järjestää perheen yhteistä aikaa? Lapsi osaa vedota taitavasti tunteisiin.

 

Kiintymyssuhdeteoriaa tunteva vanhempi on herkistynyt lapsen tarpeille. Tämä on hieno asia. Mutta tavassa laittaa lapsi aina etusijalle on sudenkuoppansa. 

Miksi vanhempien on hyvä viettää aikaa ilman lapsia?

  1. Parisuhde jää helposti arjen pyörityksen ja vanhemmuuden jalkoihin. Suhdetta lapseen on helpompi vaalia kuin suhdetta puolisoon. Lapsi pitää ääntä itsestään ja tarpeistaan. Vanhemman ja lapsen välinen suhde ei katkea helposti. Parisuhteeseen liittyy paljon enemmän riskitekijöitä.
  2. Parisuhde on lapsen koti. Kun vanhempien suhde toimii, lapsen ei tarvitse kanta huolta vanhemmistaan. Hän voi elää lapsen arkea ilman aikuisille kuuluvia murheita. Antamalla aikaa parisuhteelle, rakennat lapsen elämän turvallista pohjaa.
  3. Vanhemman tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä. Yksi tärkeä pettymys on se, ettei lapsi pääse mukaan vanhempiensa suhteeseen. Vanhemman yksi vaikeimmista taidoista on ottaa lapsen pettymys vastaan empaattisesti: ottaa lapsen tunne todesta ja samalla pysyä päätöksessään.
  4. Ulkopuolelle jääminen ei ole helppoa. Lapsi harjoittelee tätä turvallisessa suhteessa aikuisiin. Minua rakastetaan, mutta en ole aina huomion keskipiste. Taito kestää ulkopuolisuutta on tärkeä myös lapsen tulevissa ihmissuhteissa. 
  5. Aikuisen velvollisuus on pitää huolta omista tarpeistaan. Parisuhteesta huolehtiminen on samalla itsestä huolehtimista. Jos pistät lapsen aina etusijalle, kulutat itsesi loppuun.

Suhdetta lapseen on helpompi vaalia kuin suhdetta puolisoon.

Omalla toiminnallasi annat lapselle esimerkin aikuisena olemisesta ja parisuhteesta. Millaista mallia haluat välittää?

Tällä viikolla vietetään parisuhdeviikkoa. Mikä on se hetki tällä viikolla, kun sanot parisuhteelle kyllä! Lapsi kestää sen, että hän joutuu odottamaan.

 

Lämmöllä,

Anja Nwose

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat