Kirjoitukset avainsanalla Lapset

Kuinkahan Tintti tällä kertaa selviää kiipelistä? Kuva: Saija Hellström

Toisen lapsemme synnyttyä vaimoni kysyi muutaman kuukauden päästä minulta, että haluaisinko jäädä vuodeksi kotiin kahden poikamme kanssa.

Kysymys yllätti. En ollut juurikaan ajatellut tuota mahdollisuutta. Esikoisen synnyttyä olin ollut isyysvapaita lukuun ottamatta työssä, ja työn luonteen takia ensimmäiset sanat, vatsalleen kääntymiset, konttaamiset ja askeleet olin elänyt puhelimen välityksellä.

Vaimon tarjous houkutti. Samalla hirvitti: Pystynkö? Osaanko? Selviänkö?

 

”Pojat olivat vatsataudissa ja minä paniikissa.”

 

Omalla tavallani

Pohdin asiaa ja päätin, että pystyn, osaan, selviän ja pärjään kahden lapsen kanssa – omalla tavallani.

Jäin kotiin, kun esikoinen oli kaksivuotias ja kuopus oli puolen vuoden ikäinen. Viikkoa ennen h-hetkeä kuopus ei vielä juonut maitoa pullosta.

Ensimmäisen viikonlopun vaimo oli töissä ja poissa kotoa koko viikonlopun. Pojat olivat vatsataudissa ja minä paniikissa. Kun tuosta selvisin, ajattelin että selviän mistä tahansa. Pystyin, osasin, selvisin.

 

Palkintokahvit

Pikkuhiljaa löysin poikien kanssa omat rutiinit. Osan asioista tein, kuten olin halunnut, omalla tavallani. Jätin äiti-lapsi -kerhot väliin. Vaatteet olivat välillä mitä sattui ja syötin ruuaksi takuuvarmoja hittituotteita.

Isävuoden aikana opin paljon asioita. Aloin juomaan päiväkahvit kuin palkinnoksi siitä, että sain pojat päiväunille. Tarve omaan aikaan korostui. Iltaisin rupesin lenkkeilemään.

Kokemukseni arjen pyörittämisestä vaikutti myös parisuhteeseemme. Löysimme vaimon kanssa yhteisen kielen ja kokemuksen vanhemmuuteen, joka näkyy yhä edelleen, lähes 20 vuoden jälkeen.

 

Lapsi kasvattaa vanhemman

Isävuoden tärkein anti oli kiintymys ja suhde omiin lapsiin. Joku on viisaasti sanonut, että lapsi ei ole vanhemman ominaisuus. En ole ”kolmilapsinen isä”, vaan minulla on isänä suhde kolmeen lapseen.

Isyys syntyy vähitellen lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa. Lapsi kasvattaa vanhemman. Toistojen kautta vanhempi oppii lukemaan lapsen tarpeita ja vastaamaan niihin. Kiitän vaimoa viisaasta ehdotuksesta ja itseäni rohkeasta päätöksestä.

 

”Vaatteet olivat välillä mitä sattui ja syötin ruuaksi takuuvarmoja hittituotteita.”

 

Sinäkin pystyt, osaat ja selviät

Näin isänpäivänä haluan toivottaa ja rohkaista uusia isiä löytämään juuri sinulle sopivan tavan vahvistaa ja syventää suhdettasi lapsiisi. Hyvä lähtökohta on se, että löydät oman tapasi toimia. Tapa voi olla isävuosi tai joku muu juuri sinulle sopiva.

 Pystyt, osaat, selviät – sen tiedän omasta kokemuksestani.

 

Isänpäiväterveisin Jarno Hellström

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valo voittaa pimeän. Kuva: Hannu Valkama

Onko tuleva viikonloppu teidän perheessä juhla, johon varustaudutaan luudilla, kurpitsalyhdyillä ja noitavaatteilla, vai se hillitympi perinteinen versio hautausmaalle sytytettyine kyntttilöineen? Suomalaista pyhäinpäivää vietetään perheyhteyttä korostaen sytyttämällä kynttilöitä sukuhaudoille, kun taas Amerikan-tuliainen, Halloween, tuo hurjiksi velhoiksi ja kummituksiksi pukeutuneet lapset naapuruston oville huutamaan: "Karkki vai kepponen?" Suomessa tosin lasten juhlinta keskittyy enemmän kouluihin, kerhoihin ja kutsuille, mikä on ymmärrettävää huomioon ottaen ajankohdan pimeyden. Musta asvaltti nielee valon niin, että ainakaan pienimpiä ei uskalla lähettää illalla ulos säntäilemään karkkisaaliin perässä.

Onko tuleva viikonloppu teidän perheessä juhla, johon varustaudutaan luudilla, kurpitsalyhdyillä ja noitavaatteilla, vai se hillitympi perinteinen versio hautausmaalle sytytettyine kyntttilöineen? 

Omassa nuoruudessani Halloweenia vietettiin vain amerikkalaisissa elokuvissa ja kirjoissa. Se vaikutti eksoottiselta, jännittävältä ja vieraalta juhlalta. Pyhäinpäivä puolestaan meni muuten vain ohi, koska kotikaupungin hautausmaalla ei ollut oman suvun hautoja. 

 

Nyt molemmat juhlaperinteet ovat nostaneet profiiliaan. Kummankin juhlan ytimenä on elämän rajallisuuden kohtaminen. Minua kiehtoo ajatus siitä, miten samasta siemenestä on kasvanut kaksi niin erilaista puuta. Suomalaiseen juhlaperinteeseen kuuluu hartaudesta ja levollisuudesta nouseva lohdullisuus ja liittyminen sukupolvien ketjuun.  Amerikkalainen, kelttiläisistä alkujuurista nouseva perinne on puolestaan on karnevalistinen. Kuoleman valta ja pimeys tehdään naurunalaisiksi pukeutumalla viikatemieheksi, noidaksi tai luuurangoksi. Alkukantaisilla peloilla leikkiminen ja karmeuksien kohtaaminen säädellysti auttaa sietämään hallitsematonta. Molemmissa juhlissa yhteistä on kokemus yhteisöllisyydestä, joka kannattelee ihmistä kaikissa vaiheissa. 

 

Lapsiperheessä kummankin juhlan viettäminen vaatii valmistelua. Kynttilän vieminen suvun haudalle merkitsee puhumista aiemmista sukupolvista ja siten suvun tarinoihin liittymistä. Ennen lapsen syntymää kuollut isomummu tai isoisovaari voi kertomusten kautta muodostua lapselle samaistuttavaksi esikuvaksi. Hän voi kokea olevansa yhtä viisas ja neuvokas kuin esiäiti ja esi-isä 1900-luvun alusta. Näiden vaikuttavien hahmojen tarinoita hän kertoo aikanaan omille lapsilleen.

Molemmissa juhlissa yhteistä on kokemus yhteisöllisyydestä, joka kannattelee ihmistä kaikissa vaiheissa. 

Halloween on lapsille naamiaiskarnevaali, jonka hurjimmat puvut ja kokemukset eivät kuulu pienimmille. Kurpitsalyhtyjen valossa pimenevässä illassa voidaan kuitenkin kokea jännitystä turvallisessa ilmapiirissä samoin kuin Muumi-animaatioita televisiosta katsellessa. Mörkö pelottaa lasta niin, että hänen pitää piiloutua aikuisen selän taakse. Seltä turvasta pitää kuitenkin uteliaasti kurkistella.ohjelmaa

Perheessä voidaan viettää molempia juhlia niistä kertoen. Oman lapsensa tuntien vanhempi kuulostelee, mikä on hänelle turvallista.

Kynttilöiden ja lyhtyjen kirkastamaa loppusyksyä!

Päivi

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva bingngu93/Pixabay

Kuuden kuukauden ikäinen Sofia-vauva katsoo minuun luottavaisena lattialta. Hän ei vielä ymmärrä, että toinen hänen vanhemmistaan kertoi juuri, että ei enää jaksa parisuhteessa vaan haluaa erota. Olen oppinut, että perheneuvojan tehtävänä on auttaa asiakkaita keskustelemaan niistä asioista, joita he pitävät tärkeänä. Tässä tilanteessa joku sisälläni haraa kuitenkin vastaan.

Viime perjantaina vietetty vauvan päivä haluaa kääntää katseet vauvaan, ja hyvästä syystä. Itseäni on jo useita vuosia huolestuttanut vauvavaiheessa tapahtuvat erot, jotka  näyttävät lisääntyvän nopeaa vauhtia. Lastenvalvojallakin tähän tilanteeseen on havahduttu: tuttu työntekijä kertoi, että neuvotteluaikoja varataan nykyisin jo ennen lapsen syntymää. On hyvin ymmärrettävää, että vauva- ja pikkulapsivaihe haastaa välillä vanhempien voimat äärimmilleen. Moni kuvaa tuota perhe-elämän jaksoa kaikkein vaativimmaksi elämässään. Elämän rytmit muuttuvat, yöuni on yhtäkkiä ylellisyyttä, entinen oma aika nyt lainaa lapselta ja toiselta vanhemmalta, puolisolta.

Ero puolisosta voi näyttäytyä helpotuksena äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa.

Ero puolisosta voi näyttäytyä helpotuksena äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa. Ero tarjoaa mahdollisuuden ottaa ohjakset omiin käsiin, vaikuttaa hetken omaan tilanteeseen. Totuus on kuitenkin usein toisenlainen, eron jälkeen valittavana on yksinhuoltajan entistä raskaampi arki tai tapaavan vanhemman yksinäisyys ja jatkuva lasten ikävöiminen. Yleensä ajattelen, että päätös erosta on puolisoiden asia, ja minun tehtäväni ammattilaisena on auttaa eron toteuttamisessa rakentavalla tavalla. Huomaan että pikkulapsivaiheen eroissa äänensävyni on muuttunut. Silloin kun perhe-elämää ei kuormita väkivalta tai ongelmat päihteiden kanssa, ja perheen aikuiset kantavat molemmat vanhempien vastuun, kysyn nyt aiempaa useammin vanhemmilta, voisitteko yrittää vielä pari vuotta. Tilanne voi helpottua huomattavasti muutamassa vuodessa. Vaikka pariskunta päätyisi lopulta eroon, on muutaman vuoden aikalisällä iso merkitys.

Pikkulapsivaiheen haasteista selviytyvät parhaiten vanhemmat, jotka pystyvät säilyttämään yhdessä tekemisen, kimpan tunteen arjen paineiden keskellä.

Tutkimusten mukaan pikkulapsivaiheen haasteista selviytyvät parhaiten vanhemmat, jotka pystyvät säilyttämään yhdessä tekemisen, kimpan tunteen arjen paineiden keskellä. Siinä auttavat reilu työnjako kotitöiden osalta, rakentavat riitelemisen tavat ja sopuisuutta etsivä asenne. Arkihuomaavaisuus, kiittäminen, huomioiminen ja hellittely on myös tärkeää.

Iso merkitys on myös perheen ulkopuolisella turvaverkolla, isovanhemmilla, tädeillä, sedillä ja enoilla ja ystävillä. Ajoittainenkin apu lastenhoidossa tai jonkun konkreettisen asian hoitamisessa on tärkeää. Apua pitää uskaltaa tarjota ja pyytää. Joskus nämä verkostot ovat jääneet syntymäpaikkakunnalle, pahimmillaan satojen kilometrien päähän. Silloin helpotusta elämään voi saada perhetyön ja esimerkiksi seurakunnan kerhotoiminnan kautta.

Vähättelemättä pikkulapsivaiheen haasteita moni muistaa tuon elämänvaiheen myös yhtenä palkitsevimmista. Lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen, lapsen välittömyys ja uteliaisuus ovat asioita, joita ei muualta elämässä kovin helposti saa.

Sofia-vauvan vanhemmille kuuluu tänään hyvää. Keskusteluissa on saatu keskeisiä solmuja avattua ja varovainen toivo yhteisestä tulevaisuudesta on herännyt.

terveisin Pekka Puukko

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vauva meissä jokaisessa. Kuva:Pixabay

Tällä viikolla perjantaina 27.9. 2019 vietetään kolmatta valtakunnallista Vauvan Päivää.

Vauvalla on tarvittavat valmiudet luoda kontakti hoivaajiinsa, kunhan hänen valmiutensa ja kontaktinottotapansa ymmärretään.

Ensimmäinen elinvuosi on ihmisen psyykkisen olemisen perusta. Tulemme vähitellen omaksi itseksemme fyysisen hoivan ja hoivaajien mielessä pysymisen sekä psyykkisen kannattelun kautta. Tämä kaikki alkaa syntymästä. Vauva on heti subjekti, jolla on oma tahto ja ääni. Vauvalla on tarvittavat valmiudet luoda kontakti hoivaajiinsa, kunhan hänen valmiutensa ja kontaktinottotapansa ymmärretään.

Vauva nostattaa voimakkaita tunteita, iloa ja onnea, mutta myös ahdistuksia. Tarvitaan erityinen  "äitiyden mielentila" aikuisessa. Tämä mielentila mahdollistaa sen, että vauva ja hoivaaja pystyvät viestimään toisilleen syvällisesti, sekä tietoisesti että intuitiivisesti. Mitä paremmin hoivaajat kykenevät kestämään ja kannattelemaan näitä suuria negatiivisiakin tunteita, sitä paremmin vauva voi ja kehittyy.

Vanhemmuuteen kannattaa yhteiskunnan panostaa, sillä hyvin toteutunut vauva-aika eli  hyvin toteutunut vanhemmuus yleensä varmistaa uuden sukupolven riittävän terveen mielenterveyden. Onnittelut kaikille, jotka saavat nauttia vauvasta elämässään juuri nyt!

"Äitiyden mielentilaan" tietoisesti hakeutuminen myös suhteessa kumppaniin auttaa syvempään viestintään parisuhteessa, intuitio tulee paremmin mukaan."

Usein työhuoneessani samalla kun kuuntelen asiakkaitani vaivun hetkeksi unelmoimaan siitä, millaisia nuo ihmiset ovat mahtaneet olla vauvoina. Kannattaa kokeilla vaikka oman puolison kanssa! Toisen ajatteleminen vauvana herättää ainakin minussa tuollaisen "äitiyden mielentilan". Huomaan, että ikään kuin sulan ymmärtämään häntä enemmän tai ainakin lämpimämmin. Parisuhteessa yksi meidän syvimmistä tarpeistamme on tulla kannatelluksi. Kannattelulla tarkoitan mm. syliin ottamista, ymmärtämistä, hyvien ajatusten kohteena olemista, hyväksytyksi tulemista. Tätä vanhemmuus on parhaimmillaan, mutta tätä tukea kaipaamme myös aikuisuuden tärkeimmässä suhteessamme, parisuhteessa.

"Äitiyden mielentilaan" tietoisesti hakeutuminen myös suhteessa kumppaniin auttaa syvempään viestintään parisuhteessa, intuitio tulee paremmin mukaan. "Äitiyden mielentila" ei ole ollenkaan toisen lapseksi pienentämistä ja aikuisen vastuun poisottoa. Ei toki. "Äitiyden mielentila" on keino auttaa itseään pitämään yllä myötätuntoista asennetta kumppaniaan kohtaan. "Äitiyden mielentila" auttaa näkemään kumppanissa hänen haavoittuvuutensa, mutta myös mahdollisuutensa ja voimansa.

"Äitiyden mielentila" auttaa näkemään kumppanissa hänen haavoittuvuutensa, mutta myös mahdollisuutensa ja voimansa.

Kannattaa kokeilla joskus ajatella myös itseään vauvana. Se on hyvä keino päästä kiinni omiin syvimpiin tarpeisiinsa. Ja kun pääsee niistä kiinni, voi toimia itse itselleen kannattelevana aikuisena tai pyytää aikuismaisesti kumppaniltaan, että " tiiätkö, tarttisin nyt tällaista...".

Rakastetaan sekä tämän päivän vauvoja sekä sisäistä vauvaa toisissamme!

Vauvaterveisin, Mari Kinnunen

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Vauvan Päivänä 2018. Nyt uudelleen kolmannen Vauvan Päivän lähestyessä hieman muokattuna.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat