Kirjoitukset avainsanalla erilaisuus

Voiko yhteys kahden erilaisen välillä säilyä? Kuva: Sini Rantakari

Erilaisuus ei ihmisiä erota, muutenhan kaikki eroaisivat. Parisuhteen kannalta ratkaisevaa on, miten erilaisuus suhteen vuorovaikutukseen vaikuttaa. Erilaisuutta vastaan taisteleminen ajaa kumppaneita kauemmaksi toisistaan. Utelias asenne toisen erilaisuutta kohtaan lisää läheisyyttä.

Aluksi erilaisuus voi kiehtoa, mutta jossain vaiheessa lumous karisee. Toisen ihana järjestelmällisyys näyttää kohtuuttomalta kontrolloinnilta, pyhä huolettomuus vastuuttomuudelta, älykkyys tunnekylmyydeltä ja herkkyys epätasapainoisuudelta. Vahvuuksien varjopuolet paljastuvat.

Vahvuuksien varjopuolet paljastuvat

Näin meille ihmisille usein tapahtuu. Jokin asia kauempaa katsottuna näyttää upealta, mutta tarpeeksi tarkasteltuna menettää hohtonsa. Asia alkaa ärsyttämään, olemaan tiellä.

Jos kyseessä on kodin koriste-esine, siitä voi hankkiutua eroon. Jos esineellä on erityistä arvoa tai merkitystä, sen paikkaa voi vaihtaa syrjemmälle. Tai sen voi pakata pahvilaatikkoon ja siirtää vintille, pois jaloista.

Jos yrittää siirtää parisuhteen syrjään tai pakata pahvilaatikkoon, tulee yksinäinen olo

Jos yrittää siirtää parisuhteen syrjään tai pakata pahvilaatikkoon, tulee yksinäinen olo. Tämä olo ei johdu puolison erilaisuudesta, vaan siitä, että on työntänyt hänet kauemmaksi. Luultavasti molemmat tuntevat yksinäisyyttä.

Toiset koittavat selviytyä yksin. Toiset taas pyrkivät yhteyteen vaikka riitelemällä mieluummin kuin vaikenemalla. Joskus on helpompi kieltää tarvitsevansa toista ihmistä kuin ilmaista oma tarpeensa läheisyyteen. Olo voi olla avuton. Vika näyttää olevan toisessa.

On tullut parisuhteen tärkeimpien näytösten aika

On tullut parisuhteen tärkeimpien näytösten aika. Onnistunut näytös rakentuu omien tarpeiden tunnistamisesta, oman vastuun kantamisesta ja vastuullisesta vuorovaikutuksesta. Kohtaus voi mennä pilalle vastuun väistelyllä, epäsuorilla tunneviesteillä tai vaikenemisella, jotka kutsuvat negatiiviseen kierteeseen.

Pohdi, mitä toisen erilaisuus sinussa herättää. Moni ihastuu sellaiseen erilaisuuteen, jota kaipaa itselleen. Moni vihastuu sellaiseen erilaisuuteen, jota ei itsessään sietäisi. Voivatko toisen erilaisuuden herättämät tunteet kertoa sinulle jotain tärkeää itsestäsi?

Voivatko toisen erilaisuuden herättämät tunteet kertoa sinulle jotain tärkeää itsestäsi?

Mieti, mitä sinä tarvitset. Saako toinen erilaisuudellaan jotain, mitä itse kaipaisit? Olet itse vastuussa hyvinvoinnistasi. Miten voisit pitää parempaa huolta itsestäsi, vaikka muut odottaisivat sinulta jotain aivan muuta?

Erilaisuuden hyväksyminen ei tarkoita sitä, että kaikkea pitäisi sietää. Kerro kumppanillesi tunteistasi ja tarpeistasi. Se on ainoa tapa, jolla hän voi niistä tietää. Puhu rauhallisesti, niin hänen on helpompi kuulla sinua. Muista myös kuunnella avoimin mielin, niin saat oppia jotain uutta.

Ninakin on kirjoittanut siitä, miten omaa ärsytystä pitkässä parisuhteessa voi vastuullisesti työstää.

Antoisaa tutkimusmatkaa itseen ja toiseen toivottaen,

Sini Rantakari

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen erilaisuus ja samanlaisuus, yhtä aikaa totta. Kuva: Sini Rantakari

Mitä tapahtuu, kun samassa kylässä asuu, tekee työtä, käy koulua ja viettää vapaa-aikaa ihmisiä lähes sadasta eri maasta?

Please read in English below the Finnish text

Yhteisten käytöstapojen, kulttuurin, perinteiden, uskonnon ja jopa kielen puuttuessa voisi luulla väärinkäsitysten ja ristiriitojen olevan arkipäivää. Mutta ei. Juuri tällaisessa kylässä olen elänyt yhden elämäni antoisimmista vuosista.

Olimme englantilaiskylän ainoa suomalaisperhe. Olin hyvin tietoinen heikoista small talk -taidoistani. Pelkäsin, että joudun keskustelemaan koko vuoden turhanpäiväisyyksistä saadakseni edes joitain sosiaalisia kontakteja. Pelkäsin, etten saisi yhtään ystävää.

Pelkäsin, etten saisi yhtään ystävää

Jo muuttopäivänämme naapurit tulivat ovella tutustumaan ja toivottamaan tervetulleeksi. Kadulla monet tervehtivät. Lapsia kouluun viedessäni ja harrastuksissa kuulumisiani kysyttiin monia kertoja päivittäin. Small talk, jonka olin pelännyt olevan minulle raskasta suorittamista, kannatteli minua päivästä toiseen.

Tässä kylässä erilaisuus ei ollut este, vaan silta toisen luo. Kun kukaan ei kuvitellutkaan tietävänsä toisesta mitään, oli luontevaa kysyä enemmän ja tutustua syvemmin. Kiinnostus toisen taustaa, tapoja ja arvoja kohtaan oli vilpitöntä, ilman samankaltaisuuden löytämisen painetta.

Tässä kylässä erilaisuus ei ollut este, vaan silta toisen luo

Jokaisen ainutlaatuisuutta ei tyydytty vain sietämään, vaan kaikkia rohkaistiin tuomaan omaa erilaisuuttaan esille. Kylässä järjestettiin lukuisia juhlia, työpajoja ja lounaskutsuja, joissa pääsimme nauttimaan toistemme lahjakkuudesta.

Meidän samanlaisuutemme paljastui, kun puolisoni joutui yllättäen sairaalaan. Kaikki tiesivät, mitä nyt tarvitsemme. Pyytämättä saimme kyydityksiä sairaalaan, valmista ruokaa kotiovelle, rukousta ja paljon myötätuntoista kuuntelua. Tulin syvältä hoidetuksi.

Kaikki tiesivät, mitä nyt tarvitsemme

Ehkä meidän samanlaisuutemme olikin läsnä koko ajan, alusta alkaen. Me kaikki tässä kylässä kaipasimme yhteyttä. Täällä yhteys ei perustunutkaan oletettuun samanlaisuuteen, vaan erilaisuuteen. Mutta eivätkö ne aina ole molemmat yhtä totta, samanlaisuus ja erilaisuus?

Maailma, jonka joka puolella on tällaisia ihmisiä, on hyvä paikka elää

Suomeen palattuamme olen osannut luottaa rupattelun kannattelevaan voimaan. Ystäväperheen kriisissä en jäänyt odottamaan avunpyyntöä, sillä tiesin, että he tarvitsevat läsnäoloa ja ruokaa. Vuosi tuossa kylässä vahvisti minut esiin pelkojeni takaa. Maailma, jonka joka puolella on tällaisia ihmisiä, on hyvä paikka elää.

Näin rasismin vastaisena päivänä ajattelen, että en tahdo enää vain sietää erilaisuutta. Tahdon säilyttää kiinnostukseni erilaisuutta kohtaan ja juhlia sitä aina tilaisuuden tullen, niin kuin kylän koulussa tehdään!

Terveisin,

Sini Rantakari

PS. Tällaista juhlaa voit maistaa katsomalla alla olevan videon koulun vuosittaisesta muotinäytöksestä.

 

What happens when there are people from almost hundred nationalities living and working in one small village?

Lack of common culture, tradition, religion and even language could easily be a source of daily misunderstandings and conflicts. Actually, this is the kind of village in which I have lived one of the best years of my life.

This is the kind of village in which I have lived one of the best years of my life

We were the only Finnish family around. I was quite conscious of my poor skills in having a small talk. I was afraid of being left alone without friends for the whole year because of not being able to talk according to the international social rules.

The day we moved in our neighbours came to our door to welcome us. Many people in the village greeted us. Furthermore, every time I took children to school I was asked how I was. I had never experienced such a caring atmosphere created by small talk. We Finns have a lot to learn.

I had never experienced such a caring atmosphere created by small talk

Being unique and different from others was not stopping people but helping them in communicating and making friends. It was very natural to ask more and get closer, when you really didn’t know anything about the other . There was no pressure of being similar to each other, but only sincere interest to get to know and to learn more.

Diversity was not only tolerated, but also celebrated. Everybody was encouraged to introduce their culture and show their talents in numerous get-together-parties and workshops.

Diversity was not only tolerated, but also celebrated

My husband had an accident and was hospitalized. Then I realized how similar we all are in the end. Everybody knew exactly what we needed. Without even asking we were taken to the hospital, ready meal was brought to our door, we were prayed for and listened with compassion. I was deeply touched by all the care.

Then I realized how similar we all are in the end. Everybody knew exactly what we needed.

Perhaps we were quite similar from the beginning after all? We all wanted to get connected, be accepted and make friends. This time the communion was not based on assumed similarity, but diversity. But aren’t both always there, sameness and difference?

After returning to Finland I have continued believing in the loving power of chatting. I have helped our friends in crisis without asking, because I know that they need comfort and food. The year in the village transformed my fears into self-confidence and admiration. The Earth having this kind of people all around makes it a wonderful place to live.

The Earth having this kind of people all around makes it a wonderful place to live

It is International Day for the Elimination of Racial Discrimination today. I don’t want to tolerate diversity anymore. Instead I want to keep on being interested in diversity and celebrate it like they do in the village school! You can have a taste of celebrating diversity by watching this video of the annual fashion show of the school below.

Best wishes,

Sini Rantakari

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Puolisolla on syntymäpäivä ja mietin, miten sitä muistaisin. On jo vähän kiire, päivä on pian puolessa välissä. Aamulla kyllä halasin ja onnittelin, lupasin imuroida töiden jälkeen, mutta se ei ollut lahja - kissanhiekka pisteli omiin jalkoihini. En siis ole kovin ennakoiva ihminen. Silti juuri tänään haluaisin pysähtyä hetkeksi ilahduttamaan.

Lahjoissa on jotakin hyvin herkkää. Vaikka ne olisivat yksinkertaisia, niihin sisältyy vahva lataus, ja lahjan antajana mittaan helposti onnistumista vastaanottajan reaktioista ja lahjan käyttämisestä. Ikään kuin toivoisin osaavani lukea hänen salaisen toiveensa ja vastaavani siihen. Mieleen nousevat satujen taianomaiset lahjat, jotka nostivat saajansa elämän ihan toiselle tasolle: elämänsä loppuun onnelliseksi prinssiksi tai prinsessaksi. Voinko siis kääriä lahjapaperiin tai sulkea kuoren sisälle omia toiveitani tai uskoa tietäväni, mikä on läheiselleni parasta? Pyrinkö lahjalla omaan haaveeseen, johon toivon toisen sulautuvan?

Lahjan luonne hukkuu, jos siitä katoaa kahden ihmisen välinen matka.

Läpi historian lahjat ovat olleet hyvän tahdon osoituksia ja vaihdon välineitä jopa parisuhteiden solmimisessa. Entä kun arki on vuosien mittaan tullut niin jaetuksi, että puoliso voi nähdä onnitteluruusun ostamisen tilitapahtumista jo ennen kuin ehdin sen kanssa kotiin? Tai kun yllätysillallista on hankala järjestää, koska ruoka nostettiin yhteistuumin aamulla pakastimesta sulamaan? Oikeastaan näin on ihan hyvä, ei tarvetta vaikuttaa toiseen, ei lieventää tai lepytellä. Ei tarvitse lahjalla houkutella toista vaikkapa kaveriksi elokuviin. Siitä huolimatta haluaisin löytää ympäriltäni jotain tuoretta ja sopivasti yllättävää, onnelliseksi tekevää. Tai entä jos voinkin onnitella näkemällä tuttua uudella tavalla? Kehystän kuvan, kirjoitan muiston tai hankin kirpputorilta vanhan levyn?

Lahjan luonne hukkuu, jos siitä katoaa kahden ihmisen välinen matka: sinä saat jotain, minkä eteen olen omalla tavallani nähnyt vaivaa. Lahjassa on mukana, miten minä näen sinut, ja se on eri asia millainen olet tai millaiseksi itsesi tunnet. Niin sen kuuluu ollakin, vaikka juuri siitä syystä lahjani ei aina kohtaa toiveitasi - tai toisinpäin.

Lahjassa on mukana, miten minä näen sinut, ja se on eri asia millainen olet tai millaiseksi itsesi tunnet. Niin sen kuuluu ollakin.

Kun antamassani on mukana ajatuksiani ja tunteitani, se ei ole pelkkä suoritus. Pieneen kätkeytyy iso viesti: olet tärkeä. Ennen kaikkea haluaisin, että lahjan antamisessa ja saamisessa olisi lämpöä, hellyyttä ja intohimoa. Samalla mietin, että kalenterissa toistuvat lahjojen antamisen päivät ovat hyvä rutiini. Ne ovat sopiva haaste viimetipassa elävälle ja mahdollisuus romantiikalle vuoden ja vuosien kiitäessä ohitse. Olen iloinen mahdollisuudesta muistaa sinua. Niin, kiitos erilaisuudesta yhteisellä matkalla, saat lahjaksi ainakin yhteisen iltahetken. Mitäpä siltä toivot?

Terveisin Anna-Riitta Pellikka

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Andre Mouton/unsplash

Empatia on yksi ihmisten yhdessä elämisen perustekijöistä. Empatialla tarkoitetaan sekä toisten ajatusten että tunteiden ymmärtämistä. Tärkeässä roolissa empatian syntymisessä ovat niin sanotut peilisolut. Niiden toiminta varmistaa sen, että toisten ihmisten tunteita ei ymmärretä vain järkiperäisesti vaan niihin liitytään sisäisen kokemuksen kautta.

Kaipaamme sitä, että puolisomme ilmaisee ymmärtävänsä meidän tunteemme, toiveemme ja tarpeemme

Peilisolut toimivat silloin kun esimerkiksi haukotus tarttuu ihmisestä toiseen. Tai kun katsoo televisiosta kotivideossa koheltavaa skeittaria, joka onnistuu tempun päätteeksi saamaan porraskaiteen jalkoväliinsä, ja samalla tuntee omassa alavatsassaan ikävän kouraisun ja kasvoilla käväisee tuskainen irve.

Empatian tuntemisessa me ihmiset olemme kuitenkin erilaisia. Vastaanotolleni tulevat pariskunnat puhuvat aika usein kokemuksesta, ettei toisella puolisolla ole riittävää empatiakykyä. Se kertoo myötätunnon kokemisen merkityksellisyydestä. Kaipaamme sitä, että läheiset ihmisemme, etenkin puolisomme; ilmaisevat ymmärtävänsä meidän tunteemme, toiveemme ja tarpeemme. Ja pystyvät vielä vastaamaan niihin riittävällä tavalla.

Kaikkeen suostuminen ei ole aitoa empatiaa, vaan itsensä hylkäämistä

Empatia ei ole aina helppoa. Se edellyttää sitä, että pystyn riittävällä tavalla arvostamaan itseäni sekä omia tunteitani ja tarpeitani. Eli että olen päässyt kasvamaan hyvään aikuiseen erillisyyteen ja itsearvostukseen.

Jos tässä on vajavuutta, voi toisen tunteeseen reagointi livetä empatian sijasta joko alistuneeseen mukautumiseen ja konfliktin välttämiseen tai jyrkkään itsekkyyteen. Eli joko itsensä unohtamiseen ja hylkäämiseen tai kovuudella suojautumiseen.

Tämä kova itsensä suojaaminen on varmaankin sitä, mikä usein koetaan toisen empatiakyvyttömyytenä. Mitä se kyllä onkin. Mutta aitoa empatiaa ei ole myöskään kaikkeen suostuminen ja mukaan meneminen itsensä hylkäämällä. Vaikka se saatetaan usein tulkita empaattisuudeksi.

Tässä on itsetutkistelun paikka ainakin minulla. Milloin hylkään itseni, milloin vain puolustaudun ja miten voisin pystyä aitoon empatiaan? Miten voisin paremmin pysyä omalla puolellani ja samalla kyetä osoittamaan myötätuntoa toista ihmistä kohtaan? Tuntemaan jotakin toisen tunteesta itsessäni ja ymmärtämään, että tällaiselta hänestä tuntuu, vaikka minusta itsestäni tuntuu toisenlaiselta.

Anssi Tietäväinen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat