Kirjoitukset avainsanalla rakkaustarina

Kuva: Dimitrivetsikas1969/Pixabay

 Harva kappale tekee suuren vaikutuksen ensimmäisellä kuulemiskerralla. Reino Nordinin esittämä ja sanoittama Antaudun onnistui siinä. Tulkinnan intensiivisyys ja sanat ”jos haluut sotilaan, mä varustaudun, jos haluut rauhaa, mä antaudun” erottautuivat aamuruuhkassa raikkaalla tavalla muusta radiosoittotarjonnasta. Kappale puhuttelee lisäkseni myös monia muita, sillä se oli vuoden 2017 striimatuin biisi yli 11 miljoonalla suoratoistollaan. Lisäksi se valittiin ihanassa Suomi Love -ohjelmassa kauden parhaimmaksi kappaleeksi.

Luin jostain, että juuri tämän biisin sanat ovat Nordinille henkilökohtaisimmat. Niitä kuunnellessani ja tätä tekstiä kirjoittaessani yritän pitää ajatukseni poissa lööpeistä liittyen sanoittajan elämään. Sanoituksen jokainen tulkitsee tavallaan. Minulle, parisuhdetyöläiselle ja pitkässä parisuhteessa elävälle, tämä on laulu myrskyisästä parisuhteesta ja sitoutumisen voimasta. Se virittää minut rakkauden ideaalitarinoiden äärelle miettimään voiko suhteen myrskyisyys olla myös hyvä asia. Myrskyisyydellä tarkoitan tunteiden kuohuntaa ja rajua riitelyä, en toisen alistamista, väkivaltaa tai jatkuvaa uskottomuutta, eroamista ja yhteen palaamista.  

Parisuhteen syvimpiä pohjamutia ei välttämättä jaeta edes parhaalle ystävälle tai terapeutille.   

Ideaalirakkaustarinoissa kaikki on ihanaa. Suhde on sopivasti intohimoinen, täynnä hellyyttä, huomionosoituksia, rakkaudentunnustuksia ja yllätyksiä. Ollessamme eri mieltä kerromme avoimesti ja rauhallisesti tunteemme ja tarpeemme, myös syvimmät sellaiset. Emme koskaan riitele lasten kuullen. Sovimme asiat heti, pyydämme ja annamme anteeksi.

Harva parisuhde on kuvauksenkaltainen ideaalitarina, edes se ulospäin täydellinen suhde. On tavallista, että kodin ulkopuolella annat parastasi eli olet henkisesti läsnä, joustava ja muut ihmiset huomioiva. Työpäivän jälkeen puolisosi ja lapset näkevät sinut väsyneenä, ärtyneenä ja poissaolevana. Parisuhteen syvimpiä pohjamutia ei välttämättä jaeta edes parhaalle ystävälle tai terapeutille.   

Pariterapiassa tapaan usein pareja, joiden vuorovaikutustyyli on kiihkeän kuohuva. Tunnekuohuissa sanotaan asioita, joita ei pitäisi sanoa. Suorat erouhkauksetkaan eivät kuitenkaan tarkoita oikeasti eroa. Myrskyn jälkiä siivotaan eri tavoin, jotkut lakaisevat ne nopeasti pois ja jotkut eivät pysty peittämään jälkiä. Mielessä pyörii voinko luottaa läheisimpään ihmiseen, joka on satuttanut, loukannut ja iskenyt kaikkein arimpaan kohtaani? Tavallista on, että toinen osapuoli kestää riidan aikana lauotut sanat ja toipuu niistä nopeasti, kun taas toiselle osapuolelle ne jäävät mieleen kummittelemaan.

Jos haluut sotilaan mä varustaudun, jos haluut rauhaa mä antaudun.” Lauseesta saa käsityksen, että tilanne on toisen osapuolen hallinnassa ja hän vain tekee mitä toinen haluaa. Eli jos haluat riidellä, käydään taistelu, mutta olen valmis myös rauhaan jos haluat. Molempien ollessa kiihtyneitä rauhanlippua on vaikea heiluttaa saati pystyttää mastoon. Tällöin kierimme jo hurjan aallokon pyörteessä, välillä pinnalla ja välillä upoksissa.

Jos haluut -alkuisista lauseista tulee myös mieleen, että kiihkeän riidan kuohunta on oleellinen ja tärkeä osa suhdetta. Intohimoisen myrskyisessä suhteessa ikään kuin tarvitaan tyrskyjä, kuohuja ja upotusta, hyökkäyksiä, vastahyökkäyksiä ja yksinjäämisen tuskaa. ”Joskus me eksytään yksin pimeään, huudetaan kunnes itketään. Sanat on turhia eikä ne tuu riittämään” Riidellessämme olemme upoksissa toisistamme, täysin yksin, jopa hukkumassa. Emme itse löydä pelastusköyden päätä eikä toinen ei pysty tarjoamaan pelastusrengasta. Kun yhteyskatko korjaantuu, se on erittäin palkitsevaa. Rauhanteko on tärkeä rituaali, prosessin huipennus. Sovintoa tehdessä ehkä vannotaan rakkautta ja rakastellaan kiihkeästi erouhan tunteiden pelästyttäminä ja lähentäminä.   

Kaikki tietävät, että riidat lähtevät usein pienistä kerääntyneistä asioista, jotka ärsyttävät ja turhauttavat. Parhaimmillaan ymmärrämme, että riidellessämme näistä samalla sisäisesti huudamme, että näe minut, huomioi minut, arvosta minua ja pysy vierelläni, vaikka olen välillä hankala. On ihmisiä, jotka eivät riitele, koska riitely on ollut täysin vierasta lapsuudenperheessä. Toiset ovat kärsineet vanhempien riitelystä niin, että he välttävät sitä täysin omassa liitossaan. Se, että voidaan olla eri mieltä ja riidellä, kertoo suhteen turvallisuudesta. On ihmisiä, jotka kokevat riidan vaarallisena. On helpompaa tukahduttaa omat tarpeet, mukautua toisen tahtoon tyyntä tavoitellen. Emme kuitenkaan pysty ennustamaan myrskyn tuloa, emme näe punaista varoituslippua. Kun tilannetta on pidetty paineen alla tyynenä pitkään, voi vastassa olla äkillinen hirmumyrsky. 

Kuohuihin liittyy paljon tunteita. Kun on tunteita, on toivoa!

Onko myrskyisä tapa riidellä pelkästään huono asia? Myrskyisä suhde ei ole tylsä, siinä tapahtuu. Riidat pitävät suhteen liikkeessä ja elossa. Kuohuihin liittyy paljon tunteita. Kun on tunteita, on toivoa! Suhde ei ole kuollut ja viileä, ei neutraali ja välinpitämätön. Jos tunteet ovat kuolleet, ero voi olla todennäköisempi. Riidellessämme saamme aikaan reaktion toisessa, emme tunne itseämme yhdentekeväksi. Suhteemme ei ole itsestäänselvyys. Riitelemällä tarpeet tulevat ilmaistuksi. Ei tarvitse miettiä mitä toinen ajattelee asioista verrattuna tilanteeseen, jossa toisella on taipumus vetäytyä ja vaieta. Toki pinnalla olevien kuohujen alta, myrskyn aallonpohjasta, löytyy aina syvempiä tunteita ja merkityksiä.

Myrsky laantuu jossain kohtaa, kuohuva temperamentti voi iän mittaan tyyntyä. Toisin kuin luonnonvoimien kanssa, ihminen on kykenevä hallitsemaan omaa sisäistä myrskyään. On hyvä oppia rauhoittamaan itsensä, haukata happea upoksissa ollessa ja tasapainoilla myrskyn kielekkeellä. Kun oma kuohunta tyyntyy,vältämme hirmumyrskyn, jyrinä hiljenee ja salamoi vähemmän. Syväsukellus pohjamutiin ja niiden tutkiminen keskustelemalla lähentää meitä. Jos ei osaa tai uskalla sukeltaa ja myrskyt ovat toiselle sietämättömiä, on hyvä ottaa pariterapeutti mukaan sukellusretkelle. Yhdessä laaditun pohjakartan avulla on helpompi navigoida jatkossa.  

En varmasti koskaan lakkaa ihmettelemästä sitoutumisen voimaa pitkään jatkuneen myrskyisyyden jälkeen. ”En oo unohtanu sitä mitä sanoin, en oo luovuttanu siitä minkä vannoin. Ja jos sanoinkin sen ääneen liian harvoin, niin sua jatkuvasti mielessäni kannoin.” Ilman taistelua ei kannata luovuttaa. Jotkut sanovat rakastan sinua joka päivä, vaikka ei aina tuntuisikaan siltä. Toiset ilmaisevat rakkautensa vain kun toinen tuntuu erityisen läheiseltä ja rakkaalta. Puolison kantaminen mielessä, hänen ajattelemisensa päivän mittaan, on ensiarvoisen tärkeää. Ikävöiminen on ensihuuman aikana tuskallista ja ihanaa. Myöhemmin se muuntuu, mutta yhä erossa ollessa ajatus toisesta, joka myös ajattelee sinua, lämmittää, antaa voimaa ja turvaa. Näitä on hyvä sanoittaa, koska vanha tuttu kumppanikaan ei ole ajatustesi lukija.

Puolisosi on nähnyt sinut parhaimmillasi ja pahimmillasi, rumimmillasi, heikoimmillasi ja hulluimmillasi. Hirmumyrskyjen jälkeenkin hän on yhä vierelläsi.

Täällä mä oon, vieläkin sun, nousen pystyyn jos kaadun, haluun saada syttyy sun soihdun, sun hymystä mä voimaannun. Ja täällä mä oon niin kauan kun viimeisen kerran kaadun.” Puolisosi on nähnyt sinut parhaimmillasi ja pahimmillasi, rumimmillasi, heikoimmillasi ja hulluimmillasi. Hirmumyrskyjen jälkeenkin hän on yhä vierelläsi. Kumppanisi, joka on parhaimmillaan ihana ja paikoin sietämättömän ärsyttävä, mutta rakas ja oma. Hän voimaantuu vieläkin hymystäsi, yhteisistä hyvistä hetkistä ja pienistä kohtaamisista. Hän haluaa yhä sytyttää soihtusi ja uskoo parempiin aikoihin. Hän aikoo olla kanssasi loppuun asti. Se ei ole merkityksetöntä. Se on ehkä sitä Rakkautta. 

Terveisin Nina Kauppinen, perheneuvoja

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva Rahu/Pixabay

Mielimusiikin hoitavasta vaikutuksesta muun muassa ahdistukseen, masennukseen ja erilaisiin aivosairauksiin on vahvaa tutkimusnäyttöä. Minulle, Spotifyn suurkuluttajalle, musiikin kohottava, tyynnyttävä tai keskittymistä parantava vaikutus on aina ollut selvää. 

”Biisimuistissani” elämä jaksottuu ajankohtaisen musiikin mukaan. Merkittävät hetket kuten pitkän parisuhteen päättyminen, aviomiehen tapaaminen ja ystävän yllättävä kuolema muistuvat mieleen kappaleista joihin liittyy vahva tunnelataus. Elämäni varrelta löytyy monta teema- ja voimabiisiä. Ainoa elämänjakso, jolta merkittävät musiikkimuistot puuttuvat, ovat poikieni pikkulapsivuodet. Tosin en muista ilman valokuvia juuri mitään muutakaan noista vähäunisista vuosista. Tai voi olla, että Titinallet ja Fröbelin palikat ovat haudanneet muut musiikkimuistot.

Musiikki on ehdoton voimavara arkeen! Kirjalliset työt sujuvat mukavasti rauhallisen taustamusiikin avulla. Kodin siivouksen suoritan aggressiivisen rockin potkimana. Silitettävien vaatteiden kasat olisivat paljon korkeampia ilman energisoivaa musiikkia. Aamu alkaa työmatkalla hyvillä mielin autossa päivän hittejä kuunnellen ja laulaen. Jos urheilu ei huvita, niin musiikkia korville! Hiihto lähiladun ylämäkivoittoisella reitillä ei ole koskaan kulkenut lujempaa kuin Gun´s and Roses´in voimalla.

Yksi kappale voi myös herkistää erosta katkeran nopeammin kuin kymmenen syväluotaavaa kysymystä.

Musiikki on mahtava työkalu myös psykoterapeuttisessa työssä. Tapaamieni parien rakkaustarinat muistan usein laulujen tarinatyyppeinä. Erosta toipujien kanssa työskennellessäni kysyn heiltä musiikin merkityksestä eroprosessissa. Joskus ihmisten on vaikea kohdata itsessään vihan tai surun tunteita joita tarvitaan erosta selviytymiseen. Ihminen voi yhdellä kappaleella kuvata tunteitaan paremmin kuin tunteja puhumalla. Yksi kappale voi myös herkistää erosta katkeran nopeammin kuin kymmenen syväluotaavaa kysymystä.

Ohjaamassani perheneuvonnan eroryhmässä esitellään viimeisellä kerralla itselle tärkeä musiikkikappale. Tämä on mielikohtani ryhmäprosessissa. Se ikään kuin viimeistelee selviytymistarinan, hiljentää kehollisen tuntemuksen äärelle ja kostuttaa ohjaajankin silmäkulmat.

Jotain erityisen koskettavaa on suomenkielisissä rakkauslauluissa. Sanat ovat tunnekielellä ja sävelet usein tutun melankolisia ja raastavia. Lapsuudessa inhosin iskelmiä, mutta talonrakennusvaiheessa opin pitämään niistä timpurin soittaessa iskelmäradiota. Tanssiravintolassa on kiehtovaa katsoa kuinka toisilleen tuntemattomat ihmiset painautuvat toisiinsa dramaattisen tangon liimaamina. Se on aikamoinen kontrasti väsyneille ja kiireisille pariskunnille ruokakaupassa.   

Lopuksi nostan esiin yhden suuren kappaleen. Jari Sillanpään Sinä ansaitset kultaa olisi pitänyt valita ilmestymisvuotensa parisuhdeteoksi! Olen kuullut monia tarinoita kuinka tämä kappale saa kumppaniaan huonosti kohdelleen pyytämään anteeksi käytöstään. Se myös toimii voimabiisinä suhteessa huonosti kohdelluille: ”minua ei kohdella enää näin, ansaitsen parempaa!”  

Maailma on täynnä hienoa musiikkia. Vaikuttavia musiikkihetkiä sinulle!

Terveisin Nina Kauppinen, perheneuvoja

Kommentit (2)

Erityisenisi
Liittynyt23.8.2017
1/2 | 

Hienosti kirjoitettu. Meilläkin koko perhe rentoutuu musiikin parissa. Ja Gunnareita päästään vaimon kanssa kuuntelemaan toistamiseen ensi kesänä!!

Vanhempi poika on kehitysvammainen, hänelle musiikki on erityisen tärkeää. Taikofon tuli joulupukin tuomana vuosi sitten ja on päivittäin käytössä.

Nina Kauppinen
Liittynyt4.1.2018

Kiitos kommentista, anteeksi että vastaan näin viiveellä! (Luulin vastanneeni, ongelmia tekniikassa :)) On ihanaa nähdä erityisesti lasten nauttivan musiikista! Menette ilmeisesti Tallinnaan, minä en valitettavasti pääse sinne, joten ei auta kuin muistella Hämeenlinnan konserttia :)  Mukavaa keikkaa ja muita musahetkiä perheellesi! :)  

Nina Kauppinen

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva Anna Huovinen

Olen turkulainen perheneuvoja, lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoissosiaalityöntekijä ja perhepsykoterapeutti. Olen saanut tehdä kuusi vuotta mielenkiintoista parisuhdetyötä kirkon perheneuvonnassa. Aiemmin työskentelin lastensuojelun ja eroauttamisen parissa. Lasten suojelija minussa ei katoa koskaan. Eronjälkeinen hyvä yhteistyö lapsen näkökulmasta on suuri kiinnostuksen aiheeni, johon olen perehtynyt myös lisensiaatintutkimuksessani.

Inspiroidun ihmisten tarinoista. Perheterapiakoulutuksessani opiskelin narratiivista eli tarinallista terapiaa. Parisuhteelle ei ole ainoaa oikeaa mallia. Jokainen rakkaustarina on erilainen. Parisuhteen hankalankin tarinan voi kirjoittaa uudelleen. Selviytymistarinat koskettavat minua erityisesti, en koskaan lakkaa ihmettelemästä ihmisen kykyä selviytyä vaikeuksista! Pariterapiassa hienointa on nähdä kadotetun tunneyhteyden löytyminen sekä kohtaamisen kauneus ja voima. Tällä hetkellä olen innostunut tunnekeskeisestä pariterapiasta.

Pariterapiassa hienointa on nähdä kadotetun tunneyhteyden löytyminen sekä kohtaamisen kauneus ja voima.

Työn vastapainoksi nautin aikatauluttomasta ajanvietosta läheisten kanssa, mutta myös yksin olosta. Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi teini-ikäistä poikaa. Olisi vaikeaa elää ilman liikuntaa, kirjoja ja musiikkia! Hurmaannun kauneudesta ympärillä, sinisestä ja turkoosista väristä, merestä ja auringon lämmöstä.

On mahtavaa päästä bloggaamaan Rakkauden ammattilaisissa itselle tärkeistä aiheista. Intoutuessani teen kaikkea täysillä. Toivottavasti blogini herättävät ajatuksia sinussa!

Terveisin Nina Kauppinen, perheneuvoja

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat