Kirjoitukset avainsanalla yksinäisyys

Yksinäisyyden kokemus voi yllättää. Kuva: Pixabay.

Lapset tappelevat ja koti on sotkuinen. Silloin mielessä ei yleensä pyöri voimalauseita. Yksi ajatus on kuitenkin erityisen vaarallinen. Se syö viimeisetkin voimat: Mun pitää selvitä yksin.

Ajatus saattaa tulla niin vaivihkaa, ettei sitä edes huomaa. Katsot ympärillesi ja huokaiset: Kukaan muu ei tee täällä mitään kuin minä.

Itsenäisyyden ihanteesta tulee piina

Suomalaiset ovat kasvattaneet lapsia itsenäisyyteen. Moni on joutunut liian isoihin saappaisiin liian pienenä. Yhteiskuntamme nojaa siihen, että lapset pärjäävät pitkiä aikoja yksin kotona.

Vaikka on ollut ikävä vanhempia ja on pelottanut, on pitänyt purra hammasta yhteen, tsempata ja näyttää urhealta. Meidän lapsi on niin reipas.

Itsenäisyyden ihanne muuttuu helposti piinaksi. On vaikea ottaa apua vastaan. Kyllä mä pärjään.

”Tää koti on ihan läävä. Kohta mä heitän kaikki teidän tavarat roskiin.”

Satuttavat sammakot

Kun päässä pyörii taas mun pitää hoitaa kaikki yksin -ajatus, suusta pääsee yleensä kurjia sammakoita. Tiuskimme lapsille ja valitamme puolisolle.

Tää koti on ihan läävä. Kohta mä heitän kaikki teidän tavarat roskiin. Ei susta ole mihinkään. Katsotaan, kuinka kauan jaksan tätä touhua.

Vaikka itse tietäisit, ettet sano epätoivoisia lauseita tosissasi, ne satuttavat läheisiä. Sammakkolauseet etäännyttävät meitä perheenjäsenistä ja vahvistavat tunnetta yksin jäämisestä.

”Ei susta ole mihinkään. Katsotaan, kuinka kauan jaksan tätä touhua.”

Taas mä oon tässä tilanteessa

Jos olet elämässäsi joutunut liian tiukkoihin paikkoihin, näistä hetkistä on jäänyt mieleesi ja kehoosi muistijälkiä. Ne aktivoituvat kuormittavassa tilanteessa.

Taas näin, taas mä hoidan tän jutun ilman kenenkään apua.

Rankka tilanne tuntuu samalta kuin aikaisemmatkin kokemukset, jolloin ei ole saanut riittävästi apua. Vanha muisto saattaa hämätä luulemaan, että nykyhetki on yhtä kaoottinen.

Puoliso vaikuttaa samanlaiselta kuin tyly eksä tai liialliseen vastuuseen sysännyt vanhempi.

Tutulta tuntuvassa tilanteessa on vaikea nähdä selkeästi. Ehkä puoliso ei olekaan niin paha kuin miltä hän vaikuttaa. Se, ettei hän siivonnut tai unohti ilmoittaa lapsen uimakouluun, ei välttämättä tarkoita sitä, että hän käyttäytyi niin ilkeyttään.

Sammakkolauseet etäännyttävät meitä perheenjäsenistä ja vahvistavat tunnetta yksin jäämisestä.

Puolison kanssa samassa paatissa

Monet asiakkaat ovat kokeneet, että pariterapian myötä on tullut kokemus samassa veneessä olemisesta. Elämäntilanne on yhtä rankkaa kuin ennenkin. Taloushuolet jatkuvat. Erityislapsen haasteisiin ei löydy apua. Aika ei tahdo riittää arjen juttuihin. Mutta omaa jaksamista helpottaa se, ettei vedä yksin perässään valtamerilaivaa. Seilaamme puolison kanssa samassa paatissa.

Turvalliset voimalauseet

On tilanteita, joissa lähituki puuttuu. Silloin kannattaa hakea apua. Avun hakeminen on itsensä arvostamista. Tekee hyvää kyseenalaistaa Pakko mun on tästäkin selvitä yksin -asennetta.

Yksinäisyyden vastavoimaksi kannattaa kerätä voimalauseiden ja -kokemusten kokoelma. Kun yksinäisyys vyöryy päälle, palauta mieleesi ystävällisiä katseita, lempeitä kosketuksia ja rohkaisevia sanoja. Hyviä muistoja kannattaa vaalia.

Tiukan paikan tullen voi jutella itsekseen. Turvalliset sanat auttavat, kun pärjäämisen pakko puristaa rintaa. Ei mitään hätää. Kaikki järjestyy. Me selvitään tästä.

 

Terkuin,

Anja Nwose

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

No mutta tottahan se on, että yksin pitää pärjätä. Lapsesta asti piti hoitaa jo huolet, murheet ja ongelmat itse. Aikuistuttuani vanhempani eivät viitsineet enää juuri edes pitää yhteyttä tai tavata. Ja kun sitten aikanaan sain lapsia, niin ilmoittivat että he eivät aio osallistua vaan elävät vain itselleen.
Monta kertaa ollut lapsiperheenä hätätilanne, kriisi tai muu ja joka kerta itse on ollut pakko jaksaa vaikka olisi miten sairas, uupunut tai poikki. Apua ei saa vaikka pyytää.
Olen pyytänyt suvulta, neuvolasta, seurakunnasta, sossusta jne ja en ole saanut koska ”kriteerit ei täyty”. Eli siis ei ole lastensuojeluongelmaa tai lapsilla vaaraa. Mitään ennaltaehkäisevää kotipalvelua ei ole olemassa muuta kuin korulauseina paperilla, ja sitä ei omasta kunnasta saa lainkan.
Tukiverkoton perhe on aina täysin omillaan sillä jos suku/vanhemmat ei auta, niin kukaan ei auta. Vasta sitten saa apua kun on jo oikein kunnon lasu-ongelmatapaus.

Siksi on edesvastuutonta kirjoitella näitä ”pyydä rohkeasti apua” ja ”aina saa apua kun pyytää” -neuvoja. Sehän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Apua ei saa vaikka miten soittelisi ja pyytelisi. Taannoin oli pitkä ketju av-palstalla juuri tästä miten perheet olivat pyytäneet hädässä apua ja juuri kukaan ei ollut sitä saanut.

Joten parempi vaan turvautua itseensä ja pakko jaksaa.

Anja Nwose
Liittynyt4.1.2018
2/2 | 

Onpa surullista. Olet selvinnyt isoista asioista elämässäsi. Ikävä kyllä olen kuullut vastaavia tarinoita liian usein, ettei apua ole saanut, vaikka sitä on hakenut. Olen sitä mieltä, että ennaltaehkäisevää työtä pitäisi lisätä todella paljon. Voimia elämääsi!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Matkalla rakkauteen. Kuva: Katianna Ruuskanen.

Moni sinkku tuskailee: Löydänkö ikinä elämääni rakkautta? Sinkkuvuosistani on jo aikaa. Silti sanonta Jollei heilaa helluntaina, ei koko kesänä tuo elävästi mieleen loputtomalta tuntuvan yksinäisyyden ja rakkauden kaipuun.

Joskus rakkauden etsimisestä tulee pakonomainen tarve. Minun täytyy löytää joku, jotta voin kokea olevani rakastettu. Ilman elämänkumppania tunnen olevani puolinainen. Monet laulut viestittävät, että ihmisestä puuttuu palanen ilman parisuhdetta.

Parisuhde ei ratkaise yksilön ongelmia

Jokainen meistä tarvitsee rakkautta ja lämpöä. Kokemus rakastetuksi tulemisesta syntyy suhteessa. En voi luottaa, että olen viehättävä, elleivät toiset ihmiset ole sitä minulle osoittaneet. 

On yllättävän tavallista epäillä omaa rakastettavuuttaan. Moni tekee sitä hiljaa mielessään, vaikka eläisi parisuhteessa.

Jos lasken oman arvoni parisuhteen varaan, kuljen heikoilla jäillä. Mikään suhde ei kestä niin isoa painetta. Koko elämää ei voi rakentaa yhden ihmisen ja hänen rakkautensa varaan. Jossain kohtaa jää pettää.

Joka kerta kun minua katsotaan hyväksyvästi, kasvan taas vähän kokonaisemmaksi

Parisuhteen lisäksi on monia muita suhteita, joissa voin vahvistua ja kokea rakkautta. Jokainen arvostava kohtaaminen rakentaa itsetuntoani.

Ihminen syntyy katseessa. Joka kerta kun minua katsotaan hyväksyvästi, kasvan taas vähän kokonaisemmaksi. On suositeltavaa hakeutua sellaisten ihmisten seuraan, jotka katsovat minua lempeästi. Itsenäisenkin ihmisen on lupa etsiä hyväksyntää.

Mietin sinkkuaikaista itseäni. Tekee mieli rohkaista häntä nauttimaan kaikista kohtaamisista. Parisuhde ei ratkaise yksilön ongelmia. Rakkaus hoitaa, mutta pakottaa myös kohtaamaan menneisyyden kipuja.

Sekä sinkkuelämä että parisuhde ovat löytöretkiä itsenäisyyden ja kiintymyksen mielenkiintoisissa maastoissa. Minä olen minä, erillinen muista, en tarvitse ketään ollakseni kokonainen. Samaan aikaan etsin yhteyttä. Saan tarvita toisten ihmisten apua ja löytää itseäni heidän välityksellään.

 

Helluntaiterkuin,

Anja Nwose

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joskus on puhuttava siitä, mistä haluaisi olla hiljaa. Kuva: Katianna Ruuskanen

”Kyllä nukkua pitää saada. Käykää vaikka vuorotellen kavereiden luona nukkumassa.” Olin ottanut neuvolassa puheeksi perheemme aikuisten jaksamisen. Järkevä neuvo osui jaksamisen alla olevaan kipuuni: ei meillä ollut sellaisia ystäviä, joiden luo olisi voinut mennä nukkumaan. Sen tajuaminen hiljensi hetkessä: olin epäonnistunut luomaan läheisiä ihmissuhteita.

Tosiasioisen tajuamisen lisäksi mielessä ja vatsan pohjassa häivähti yksinäisyyden häpeä.

Olimme muuttaneet nuorina aikuisina ja tuoreena parina uudelle paikkakunnalle, tehneet työtä ja saaneet pian lapsia. Meillä oli tuttuja, juttuseuraa leikkikentällä. Oli myös ystäväksi tullut lapsenvahti tosi tärkeisiin tilanteisiin. Ne ihmiset, joille olisi voinut tarjoutua nukkumaan olivat maantieteellisesti laajalla, vähintään sadan kilometrin päässä. Kun turvaverkko on kaukana, se tuntuu yksin jäämiseltä. Tosiasioiden tajuamisen lisäksi mielessä ja vatsan pohjassa häivähti yksinäisyyden häpeä.

Yksinäisyyttä joskus kokeneelle siihen liittyy tunnekuormaa ja selviytymiskeinoja. Ulkopuolelle jäänyt vetäytyy, ettei tulisi pahemmin torjutuksi. Reipas itse selviytyjä ja keinojen keksijä nostaa helposti rimaa yhä korkeammalle, kun ei luota saavansa apua. Nämä usein lapsuudesta nousevat mallit aktivoituvat huomaamatta ja ympärille kasvaa muuri, koska voi näyttää pärjäävältä, kun tarvitsisi apua. Yksinäisyys on kuin itselleen kuoria kasvattava maatuska-nukke: sen alle jää toinen hahmo ja sitä yrittää pitää koossa uudella kuorella.

Vanhemman yksinäisyys voi laajentua koskemaan koko perhettä. Se on luonnollista, koska lapsiperhe elää symbioottista me-aikaa vuorokauden ympäri. Kun isoveli viedään esikouluun, kaksi nuorempaa otetaan mukaan. Jos taapero itkee korvakipua, myös vilkas nelivuotias on mukana lääkärissä ja apteekissa. ”Me” olemme silloin yksikkö, joka saa apua tai ei. Aikuinen  kavahtaa myös pelkoa, että lapset joutuisivat ottamaan liian suuren vastuun. Yksikön kaksi aikuista ei mitenkään voi aina olla yhdessä jakamassa arkea. Silloin toinen voi helposti kokea jäävänsä kantamaan yksin suuremman vastuun.

Vanhemman yksinäisyys voi laajentua koskemaan koko perhettä.

Perheen syntyessä on tavallista, että  parisuhteen alun ihastuttava me-aika on lähellä. Vaikka lapsen odottaminen ja syntyminen on voinut lisätä läheisyyttä ja sitoutumista, ei kahdenkeskisyyden muuttumista voi ennakoida. Pettymys voi purkautua tunteeseen, että jäin tässäkin suhteessa yksin. 

Yksinäisyys on tuhoisaa milloin ja kenelle tahansa. Vaikka puhumme enemmän lasten, nuorten ja vanhusten yksinäisyydesta, voi keskellä perhe-elämää kaivata ystäviä, perheen ulkopuolisia kontakteja tai jäädä vaille puolison tukkea. Tätä ei huma ulkoapäin. Eihän kukaan tiedä, mitä tarvitsen, ellen kerro sitä. Puhuminen on avain yhteyteen ja se kannattaa ottaa käyttöön.

Saamani ohje lääkäriltä nukkumiseen oli hyvä vaikka se ei toiminut meillä. Jouduimme etsimään tietämme itse. Samalla tulimme aktiivisiksi toisiin päin. Tosin särömme ja vaikeutemmekin näkyivät enemmän - inhimillisyytemme vuoksi me tarvitsemme apua ja yhteyttä. Muutaman näkökulman olen löytänyt matkaltamme lähemmäs toisia:

  1. Mihin voin arjessa pyytää apua? Ja keneltä? Arkea voi pilkkoa pienempiin osiin ja miettiä pieniä helpotuksia. Työkaverin perheestä saattaa löytyä lastenhoidosta kiinnostunut teini, naapurista hätäapu koiran ulkoilutukseen, lasten kavereiden vanhempien kanssa voi sopia yhteistyöstä.
  2.  Miten hoidan yhteyttä puolisoon? Puhu, miten voit itse, ja kuuntele toista. Miettikää yhdessä, mitä haluatte. Jos keskusteluista tulee helposti kilpailu, kummalla on rankempaa, etsikää keskusteluun apua.
  3. Ole ymmärtäväinen itsellesi. Puhu niistä asioista, joista ensin haluaisit vaieta. Yllättäen voit löytää myös yhteyttä.

Puhuminen on avain yhteyteen ja sitä kannattaa käyttää

Kerran olin lasten kanssa uimarannalla, lepäsin penkillä ja katsoin upeaa maisemaa. Puolituttu vanhempi nainen kysyi, saako liittyä seuraan vai halusinko olla yksin. Juttelimme lämpimässä kesäillassa tovin. Lähtiessään hän sanoi: ”Kiitos, kun sain katsoa lapsia.” Minulle se oli ollut kahden aikuisen hetki.

yhteyttä edelleen etsien perheneuvoja Anna-Riitta Pellikka

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Turvallinen kosketus auttaa avuttomuuden tunteeseen. Kuva: Katianna Ruuskanen.

 

Mitä teet, kun tunnet olevasi avuton? Veikkaan, että jokainen meistä kokee toisinaan keinottomuutta parisuhteessa ja perhe-elämässä. Näistä kokemuksista puhutaan liian harvoin.

 

"Avuttomuus ja yksinäisyys on minusta sietämätöntä. Siksi alan tiuskia. Raivostun ja syyttelen, kun en osaa muuta. Heijastan kylmyyttä ympärilleni.

Avuttomuus nousee lasten kanssa vääntäessä tai puolisoon tuskastuessa. Arkiset tilanteet osuvat syvälle. Järkevät sanat pakenevat, viisaat ajatukset pysyvät poissa. Nolottaa, että kadotan aikuisuuteni.

En osaa pyytää, että ottaisit minut kainaloosi

Viestin kehollani viileyttä. Kaipaisin tukea, mutta en osaa pyytää, että ottaisit minut kainaloosi. Työnnän sinua pois, että ehdin ennen kuin sinä torjut minut.

Rakennan ympärilleni suojakuoren, koska yritän kaikin tavoin painaa avuttomuuden tunteen syvälle, pois, näkymättämiin. Mutta siellä se on, syväjää.

Uskaltaisinko pyytää sinut vierelleni jäälautalle?

Että olisit siinä, etkä menisi pois

En kaipaa sinulta ohjeita tai ratkaisuja, en edes sanoja. Vain, että tuntisin turvallisen kosketuksen ja lämpimän ruumiisi vieressäni. Että olisit siinä, etkä menisi pois.

Älä vetäydy kauemmas, vaikka en ole mukavaa seuraa. Pieni lapsi syvällä minussa huutaa hyväksyntää: ota syliin, älä hylkää."

 

Entä jos aina ei tarvitsekaan pärjätä? Mitä tapahtuisi, jos antaisimme itsellemme luvan olla läheisissä ihmissuhteissa myös osaamattomia ja keskeneräisiä?

 

Lämmöllä, 

Anja Nwose

.

P.S. Kannattaa lukea Saija Falckin kirjoitus läheisyydestä ja koskettamisen kielestä.

 
 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat