Kirjoitukset avainsanalla salaisuus

Kerronko vai en? Kuva Pixabay.

”Kannattaako tunnustaa jos pettää, pitäisikö heti kertoa? Kannattaako pistää koko asetelma paskaksi, kannattaako tunnustaa jos pettää” kuulin Zen Cafen Samuli Putron laulavan aikoinaan Ruisrockin keikalla. Biisi herätti keskustelua porukassamme. Olin silloin nuori ja ehdoton: uskottomuudesta on kerrottava ja pettäminen on suhteen loppu. Parisuhdetyö on avannut uusia näkökulmia asiaan, joka on kaikkea muuta kuin yksinkertainen.

Pariterapialla ei ole onnistumisedellytyksiä, jos mukana on kolmas

Uskottomuus on yleisimpiä syitä pariterapiaan hakeutumisessa. Toinen osapuoli epäilee puolisonsa olevan uskoton, puoliso on jäänyt kiinni tai kertonut uskottomuudestaan. Joskus uskoton osapuoli tulee yksin pohtimaan miten toimia tilanteessa. Uskottomuuskriisi voi johtaa eroon, mutta ei läheskään aina. Lapsiperheissä eropäätös on aina vaikea. Uskottomuudesta voi myös toipua. Joskus uskottomuuskriisi on alku uudenlaiselle parisuhteelle, jossa pystytään keskustelemaan avoimemmin ja huomioimaan toista enemmän.  

Pariterapialla ei ole onnistumisedellytyksiä, jos mukana on kolmas. Tunnetasolla lähentyminen mahdollistuu avoimuuden, luottamuksen lisääntymisen ja sitoutumisen avulla. Jos toisella on salasuhde tai se on loppunut, mutta edelleen vahvasti ajatuksissa, kohtaaminen oman puolison kanssa jää vajaaksi. Terapeutti ja puoliso vaistoavat motivaation puutteen tai tuntevat, että keskustelun syvenemistä vaikeuttaa jokin.

Kertoako vai ei?

Tarinoita uskottomuudesta on monia. Yleensä petetyt olisivat halunneet tietää asiasta mahdollisimman pian. Jos sivusuhde on jatkunut pitkään, loukkaus on yleensä suurempi ja siitä toipuminen hitaampaa. Joskus petetty ei olisi halunnut tietää. Se, mitä ei tiedä, ei satuta. Joskus uskottomuudesta on sanaton sopimus. Kulissi, jossa kumpikin hoitaa omat tehtävänsä ja pitää omat asiat itsellään, on heille riittävä. 

Moni uskottomuustarina ei paljastu koskaan. Ääripäässä ovat ihmiset, jotka pyrkivät hyödyntämään jokaisen tilaisuuden vailla omatunnon tuskia. He pitävät seikkailunsa salassa seurausten pelossa, vaikka itse eivät koe syyllisyyttä tapahtuneesta. Jos uskottomuudesta jää kiinni, on asia hyvä myöntää. Ilmiselvän asian kieltäminen on erittäin epäkunnioittavaa puolisoa kohtaan. Pahimmillaan sillä voi saada puolison epäilemään mielenterveyttään.

Jos et kerro, on hyvä miettiä kuinka hyvä olet elämään salaisuuksien kanssa?

Useimmat ihmiset kantavat huonoa omatuntoa, syyllisyyttä tai häpeää luvattomista teoistaan. Osa tuntee vuosien jälkeenkin piston sydämessään ja pelkää joskus paljastuvansa. Osa ei pysty elämään suhteessaan kertomatta puolisolle. Jos et kerro, on hyvä miettiä kuinka hyvä olet elämään salaisuuksien kanssa? Näkyykö sinusta, että jotain on vialla? Tunteeko puoliso etäisyyttä, viileyttä tai välttelyä välillänne? Joskus häpeä estää tunnustamista, et pysty kertomaan, vaikka haluaisit.

Onko uskottomuuden luonteella merkitystä tunnustamisen kannalta? Jos harrastaa kerran seksiä vieraan kanssa ja se on täysin merkityksetöntä, onko silloin oikeutetumpaa olla kertomatta? Entä jos uskottomuus on henkistä, viehättävälle ihmiselle tärkeistä asioista avautumista tiiviisti viestittelemällä? Tarvitseeko siitä tai muusta mikropettämisestä kertoa?

Tuoko rehellisyys joskus enemmän haittaa kuin hyötyä?

Joskus ihanteelliseen parisuhteen liitetään täyden rehellisyyden vaatimus. Olemmeko koskaan täysin rehellisiä muille ihmisille itseämme koskevista asioista? Olemmeko koskaan loppuun saakka rehellisiä edes itsellemme? Onko sellaista naivia edes tavoitella? Jokainen päättää itse minkä yksityisyytensä lokeron jättää avaamatta tai kuinka nopeasti kiertää avainta lokeron lukossa.

Pitäisikö kertomisen seurauksia, toisen kärsimystä ja totuuden kestokykyä punnita suhteessa oman helpotuksen saamiseen? Jos puoliso on kovin hauras, arviosi mukaan masentuu vakavasti ja menettää toimintakykynsä, onko parempi jättää kertomatta? Tuhoaako totuus silloin enemmän kuin puhdistaa? Mitä jos petetty on hyvin kiivas tai erittäin mustasukkainen, vaihtaa lukot välittömästi ja tekee kaikkensa, jotta et saisi tavata lapsia? Voiko jättää kertomatta säilyttääkseen perheensä ja hyvittää teon jatkossa panostamalla tosissaan suhteeseen? Onnistuuko se? Poistuuko tarve, jota uskottomuus on hoitanut?

Pitäisikö kertomisen seurauksia, toisen kärsimystä ja totuuden kestokykyä punnita suhteessa oman helpotuksen saamiseen?

Onko hetkiä, jolloin ei todellakaan kannata kertoa? Jos on jo päätetty erosta ja tavoitteena on olla hyvissä yhteistyöväleissä lasten vuoksi jatkossa, kannattaako suhteen loppumetrien toilailuja paljastaa? Jos puoliso on sairastunut vakavasti ja sinua tarvitaan hänen konkreettiseksi ja henkiseksi tuekseen, kannattaako silloin kertoa? Eikö uskottomuus ole pieni asia kuolemanpelon rinnalla?

Jos kerrotaan, miten ja milloin?

Onko tunnustaminen hyvä tehdä yhdellä kertaa kaiken kertoen vai yksityiskohtia "pehmeästi" pikkuhiljaa pudotellen? Pariterapian kannalta kertarysäys on parempi tapa kuin se, että petetty saa tietää koko ajan uutta uskottomuuden keston, kumppanien määrän tai pettämistavan suhteen. Tapahtuneen yksityiskohtien läpikäyminen toisen tivatessa tapahtumien kulkua tuntuu välillä petetyn ja myös pettäjän kidutukselta. Tarvitseeko petetty tarkkoja tietoja paikoista, ajankohdista ja tapahtumista? Liika tieto saa aikaan ahdistavia mielikuvia, jotka myrkyttävät monet paikat ja vuodenajat.

Tarvitseeko petetty tarkkoja tietoja paikoista, ajankohdista ja tapahtumista?

Tunnustamisen ajoitusta on myös hyvä pohtia. Kerrotko silloin kun olet itse voimissasi ja saanut sivusuhteen loppumaan? Kerrotko heti kun jotain on tapahtunut?  Odotatko sitä, että puolison asiat ovat kunnossa ja parisuhteen tila on hyvä, vaikka et haluaisikaan pilata tunnelmaa? Onko koskaan oikeasti hyvä hetki pudottaa pommia?

Kuten lukuisista kysymyksistä huomaat, vastaus otsikkoon jää minulle yhä epäselväksi. Onneksi perheneuvojan ei tarvitse tietää ja neuvoa, vaan auttaa ihmisiä omaan pohdintaan ja päätöksiin.

Tiedätkö sinä kannattaako aina tunnustaa jos pettää?

  

Terveisin,

 

Nina Kauppinen, perheneuvoja

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Kesätyttö
1/2 | 

Entä se kolmas osapuoli. Kuka häntä auttaa, kun suhde loppuu ja kumppani palaa vakituisen kumppanin luokse. Kolmannelle osapuolelle on saattanut syntyä hyvin syviäkin tunteita toista kohtaan, varsinkin, jos suhde on jatkunut pitkään. Ero saattaa aiheuttaa pohjatonta yksinoloa ja ulkopuolisuuden tunnetta kun välttämättä ei ole ketään, kenelle haluaisi avautua. Kysymys siis kuuluu, kuka kolmatta osapuolta auttaa ja ymmärtää, kun suhde joka tapauksessa on kahden kauppa ja yhdessä sen ovat aloittaneet. Syyllisiä ja syyttömiä ei tällaisessa suhteessa tunneta.

Nina Kauppinen
Liittynyt4.1.2018

Kiitos erittäin hyvästä kysymyksestäsi! Eroauttamiseen ja kriiseihin erikoistuneet paikat toki auttavat myös kolmansia osapuolia! Esimerkiksi organisaatiossani Kirkon perheneuvonnassa on yksilöasiakkaina tai eroryhmissä kolmansia osapuolia, jotka hakevat apua erosta selviytymiseen kuten muutkin eronneet. Kynnys hakeutua avun piiriin on korkeampi. On hyvä muistaa, että tuomitseminen ei kuulu millään lailla ammattiauttajan työnkuvaan. Ja jos pariskunnan "petetty" lähtee syyttämään tai epäasiallisesti nimittelemään kolmatta osapuolta, ohjaan keskustelun takaisin parin välille. Ulkopuolinen henkilö ei ole vastuussa heidän parisuhdeongelmastaan.

Kuten sanoit, kolmansilla ei välttämättä ole ystävää, jolle uskoutua suhteen salaisen luonteen vuoksi. Moni jää kärsimään yksin, mikä on surullista. Uskottomuus on kovin yleistä ja ns. kolmansia on paljon. Tämäkin olisi hyvä blogin aihe, kiitos muistutuksesta!     

Nina Kauppinen

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sinun salaisuuksien paketistasi löytyy? Kuva Katianna Ruuskanen

Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat
Ketään ei voi tuntea kokonaan, ketään ei voi viedä mukanaan
Lopulta olemme kuitenkin yksin, lopulta olemme kuitenkin yksin”

Skandinavian Music Groupin biisissä kuvataan hyvin suurta yksinäisyyden tunnetta. Lähes jokainen ihminen kokee olevansa jonkun arkaluonteisen asian kanssa täysin yksin. Vaikka ympärillä olisi ystäviä ja muita läheisiä, emme uskalla paljastaa syvimpiä ajatuksia ja tunteitamme kenellekään. Et ehkä kerro kenellekään, että parisuhteesi on kaikkea muuta kuin miltä se näyttää ulospäin. Et kerro olevasi sairauslomalla masennuksen vuoksi tai sitä, että isäsi ei kuollut sairauteen. Et pysty paljastamaan kenellekään, että iloisen ja itsevarman kuoresi alla olet surullinen, herkkä ja epävarma. Vaiettu, arka asia saa meidät tuntemaan itsemme vajavaiseksi. Omassa harhassamme luulemme, että olemme ainoita näin tuntevia.

Riittämättömyyden ja huonommuuden tunteet estävät meitä olemaan täysin paljaana edes puolisolle.

Voimme ajatella, että salaisuudet kuuluvat elämään ja niiden kanssa on vain opittava elämään. Yritämme työntää ne pois mielestä usein tuloksetta. Salaisuudet vaikuttavat taustalla halusimme tai emme. Ne ovat kantajalleen raskaita, joskus pelkäämme kokoajan niiden paljastumista. Salaisuudet tulevat uniin, niitä emme voi kontrolloida. Pahimmillaan vaietut asiat valtaavat tilaa aidolta läsnäololta ihmissuhteissa.

Miksi emme turvaudu läheisimpiimme vaikeissa asioissa? ”Ystävillä on omat kiireensä” ja ”en voi kuormittaa häntä ongelmillani tässä tilanteessa" ovat tavallisia ajatuksia. Turvattomuuden, riittämättömyyden ja huonommuuden tunteet estävät meitä olemaan täysin paljaana edes puolisolle. Pelkäämme, emme uskalla ottaa riskiä. "En voi luottaa kenenkään", "kukaan ei ymmärrä minua", ja ”puolisoni ei kestä heikkouttani” ovat tavallisia lauseita ammattiauttajien luona. Terapeutti on usein ensimmäinen, jolle monesta arasta asiasta uskoudutaan, mutta terapiassakin voimme pysyä turvallisella maaperällä pitäen salaisuuspaketin osittain suljettuna.   

 Jos heikkona hetkenä paljastan jotain, käytetäänkö sitä minua vastaan seuraavassa rajussa riidassa?

Parisuhteessa tunteemme ovat usein ristiriitaisia. Toinen on se läheisin ihminen, mutta samalla usein ymmärtämätön ja etäinen. On luonnollista pohtia onko oloni tarpeeksi turvallinen, jotta voisin olla täysin avoinna toiselle. Mielessä pyörii kysymyksiä. Jos heikkona hetkenä paljastan jotain, käytetäänkö sitä minua vastaan seuraavassa rajussa riidassa? Ajatteleeko puoliso minun tulleen hulluksi, jos puhun tällaisia? Mitä jos toinen näkee ”todellisen minäni”, haluaako hän yhä olla kanssani? Loukkaantuuko hän siitä, että en ole kertonut aiemmin?

Tukeutumiseen liittyvän pelon taustalla on yleensä hylkäämisen ja yksin jäämisen kokemuksia elämän varrelta. Kaikesta taustalla vaikuttavasta emme saa kiinni, tunnemme ehkä vain selittämätöntä ahdistusta ja fyysisiä tuntemuksia kehossa. Monella on kokemuksia kohtaamattomuudesta. Joskus läheinen ei ole kyennyt kuuntelemaan, ehkä hetki tai viritys keskusteluun on ollut vääränlainen. Joskus joku on vähätellyt asiaa tyyliin ”kyllä se ohi menee”, omaa kyvyttömyyttään vaihtanut kiusaantuneena puheenaihetta tai kertonut salaisuutta eteenpäin. Raskas epäluottamuksen ja yksin jäämisen tunne on vahvistunut. Toisaalta muistamme ehkä muutaman hyvän hetken, jolloin riskinotto on kannattanut ja tuonut helpotuksen. Saatko kiinni näistä arvokkaista hetkistä?

Se, että on läsnä, ei lähde pois, on siinä kanssani, on enemmän kuin tarpeeksi.

Olemme ihmissuhteissa eri aikoina eri lailla tarvitsevia. Toisen tarvitsevuus voi pelottaa, osaanko ja pystynkö auttamaan? Vaadimme usein itseltämme liikaa kuuntelijana. Meidän ei tarvitse keksiä pikaratkaisua ongelmaan. Meidän ei tarvitse välttämättä sanoa mitään. Jo se, että toinen saa asiansa kerrottua, yleensä helpottaa. Usein kuuntelu, lempeä katse ja kosketus riittävät. Se, että on läsnä, ei lähde pois, on siinä kanssani, on enemmän kuin tarpeeksi. Sanoja alkaa löytyä pikkuhiljaa. Arkaluonteisten asioiden kertominen lähentää. Se antaa kuulijalle olon, että olen tärkeä ja luottamuksen arvoinen. Yhteys välillänne vahvistuu ja voit vastavuoroisesti kuulla hänen salaisuuksistaan ja tuntea saman merkityksellisyyden hetkessä. Äkkiä huomaatkin, että et ole enää yksin!   

Uskaltaisitko sinä raottaa salaisuuspakettiasi läheisimmällesi? Uskaltaisitko auttaa häntä avaamaan oman pakettinsa jumiutuneita naruja? 

 

Läheisiä hetkiä toivoen,

 

Nina Kauppinen, Perheneuvoja

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat