Kirjoitukset avainsanalla uusperhe

Kuva: Katianna Ruuskanen

Tyhjensin asianpesukoneesta aterimia ja yhtäkkiä muistin, että olin perinyt ne itsemurhaan kuolleelta tädiltäni, vuosia sitten. Samalla tulin ajatelleeksi, että en ole eläessäni ostanut yhtään haarukkaa, lusikkaa tai veistä. Silti minulla on ollut yllin kyllin aterimia, sillä tätini harrastuksena olivat kirpputorit. Niillä on syöty ja syötetty, lusikoitu monenlaiset sopat, sekä katettu pienet ja isotkin juhlat. Aterimet eivät ole mitenkään erityisen tyylikkäitä, edes omasta mielestäni. Jotain samaa kukkaisuuden kaipuuta minussa taitaa kuitenkin olla kuin tädissänikin oli, kun en ole edes elämäni uusiksilaittamis-vaiheissa halunnut hankkiutua niistä eroon.  Nyt ajattelen, että onneksi en.

 ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä”

Katselen sisustuslehden nuoren perheen vaaleaa, pelkistettyä kotia. Seesteistä harmaata, tyylikästä mustaa, puhdasta valkoista ja pehmeitä pastellisävyjä. Niin sen kuuluukin olla alussa ja unelmissa. Tiedän, että todellisuus kuvien rajauksen ulkopuolella on yleensä toisenlainen, elämännäköisempi. Silti huomaan toivovani, että noihin täydellisiin kuviin mahtuisi joku muistutus entisestä. Joku asia tai esine, joka ei ole siellä siksi, että se on pelkästää kaunis ja tyyliin sopiva. Vaan että tuo esine tai asia olisi kodissa, koska se on osa asukkaansa tarinaa, sitä kuka hän on.  ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä".

Toivoisin, että hän lähtiessään ottaisi mukaansa asioita ja osia rikkimenneestä entisestä elämästään

Aina silloin tällöin kuulee ihmisestä, joka on erotessaan jättänyt kaiken entiselle puolisolleen ja lapsilleen. Lähtiessään hän ei ole ottanut mukaansa juuri muuta kuin vaatteensa. Jättikö hän kaiken taakseen, vai sittenkin osia itsestään entiseen? Jäikö hän itse asiassa? Eikö hän pystynytkään lähtemään? Kenen elämään, kotiin ja tarinaan hän muuttaa? Vai hankkiiko hän kokonaan uuden, käyttämättömän, unelmien kodin? Toivoisin, että hän lähtiessään ottaisi mukaansa asioita ja osia rikkimenneestä entisestä elämästään. Niitä voisi sitten tutkia ja katsella kun tilanteet vähän tasoittuvat. Ehkä joitain niistä voisi vähän kunnostaakin. Joka tapauksessa ne auttaisivat häntä kotiutumaan uuteen elämänvaiheeseensa ja pysymään kokonaisena.

Jotkut asiat seuraavat mukanani vuodesta toiseen, halusin tai en

Kun olin lapsi, tätini oli suuri idolini. Hän oli minua 13-vuotta vanhempi, mielestäni valtavan kaunis pitkissä kiharretuissa hiuksissaan, lähdössä tanssimaan. Ajattelin aina, että olen onnekas, kun minulla on kaksi äitiä. En ollutkaan. Tätini teki itsemurhan nelikymppisenä, juuri kun minusta oli tullut äiti. Minulle on sanottu joskus, että muistutan häntä. Lapsenikin, hänen kummityttönsä, muistuttaa ulkonäöltään tätiäni. On perittyä, jota en ole halunnut kuljettaa mukanani. Joistain asioista olen yrittänyt päästä aktiivisesti eroon, esimerkiksi päätöksellä tai käymällä terapiassa. Osan asioista olen hävittänyt, myynyt ja jättänyt eri tavoin taakseni. Jotain niistäkin kaipaan välillä käsittämättömästi, niin kuin mummolani vanhaa, arvotonta lipastoa, joka annettiin palopäällikölle, kun vuosia autiona ollut talo hävitettiin polttamalla. Jotkut asiat seuraavat mukanani vuodesta toiseen, halusin tai en. Ne putkahtelevat esiin kaapeista. Tai sitten jonain päivänä joku tilanne tuo ne yllättäen eteeni. Niin kuin kävi eräälle henkilölle, joka oli peri tädiltään rumia puhuvan papukaijan.

Elämä on juhla

On onni, että tuo epäjärjestyksessä oleva läjä aterimia kuljetti minut muistelemaan tätiäni. Sillä se sattui olemaan päivä, jolloin minulla oli aikaa, voimia, sekä tarve ajatella ja kaivata häntä. Yhtäkkiä tuntui hyvältä ajatus, että yli kaksikymmentä vuotta sitten kuollut tätini on kulkenut sittenkin mukanani koko aikuisen elämäni, istunut kaikki nämä vuodet arjen ruokapöydässäni ja juhlinut kanssani. Niinäkin aikoina, kun oma elämäni on ollut liian kiireistä, kevyttä tai raskasta, että olisin ehtinyt tai jaksanut ajatella tai kaivata häntä. En perinyt tädiltäni taipumusta masentua, mutta itsemurhan raskaat seuraukset perin. Se perintö on opettanut minulle paljon. Siitäkin huolimatta hän antoi perinnöksi myös naurun ja vieraiden kestitsemisen ilon. Elämä on juhla.

 

Lämmöllä, perheneuvoja Helena

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Christian Dubovan/Unsplash

Jos taloudelliset asiat aiheuttavat parisuhteissa yleensäkin usein ristiriitaa, on tilanne uusperheiden osalta vielä astetta monimutkaisempi. Vaikuttavia tekijöitä uusperheellisillä on enemmän. Hyvään lopputulokseen on mahdollista päästä, jos asioista sopimisen pohjana on rehellinen ja realistinen käsitys kokonaisuudesta.

Hyvään lopputulokseen voi päästä, jos sopimisen pohjana on realistinen käsitys kokonaisuudesta

Uusperheen perustamista mietittäessä on taloudellisista kysymyksistä hyvä puhua jo etukäteen. Näin molemmilla puolisoilla on mahdollisuus rauhassa asennoitua tuleviin muutoksiin ja siihen, että joutuu ehkä sopeutumaan joihinkin sellaisiin ratkaisuihin, jotka eivät ole aivan oman mielen mukaisia. Matkan varrella on aika ajoin tarpeellista pysähtyä uudelleen näiden asioiden ääreen, jotta voidaan varmistaa yhteisymmärrys perheen taloudellisesta kokonaistilanteesta.

Eri lapsia voivat koskea erilaiset taloudelliset sopimukset. Uusperheessä aiemmista suhteista syntyneiden lapsien elatusta määrittelee usein keskenään erilaiset sopimukset. Perheen aikuisilla voi olla näistä sopimuksista ja niiden toteutumisesta vahvoja ja toisistaan poikkeavia käsityksiä.

Mitä tapahtuu yhteisen lapsen syntyessä, jos on erilaiset käytännöt minun ja sinun lasten taloudellisten asioiden hoitamisessa? Tilanne onkin äkkiä erilainen. Siihen täytyy sitten reagoida jollakin tavalla, jotta esimerkiksi vanhempien sisarusten kokemus tasavertaisuudesta voi säilyä.

Ex-puolisoiden, eli lasten toisten vanhempien, rahankäyttö vaikuttaa uusperheen taloudelliseen todellisuuteen. Tämä vaikutus tulee näkyväksi lähinnä lasten eriarvoisten tilanteiden kautta. Jonkun lapsen toinen vanhempi voi olla rahankäytössään kovin avokätinen. Saman uusperheen toinen lapsi taas voi olla hyvin erilaisessa asemassa. Miten tällaisessa tilanteessa olisi hyvä toimia? Kompensoidaanko tilannetta jollakin tavalla, vai voiko erilaisuus vain olla? Ja miltä se sitten tuntuu eri perheenjäsenistä?

Onko se, jolla on enemmän biologisia lapsia velvollinen kustantamaan asumisesta ja elämisestä enemmän? Entä vaikuttaako kustannusten jakamiseen myös se, kuinka paljon kummankin vanhemman lapset asuvat heidän kodissaan? Jotenkin täytyisi löytää se laskukaava, johon kaikki voivat olla tyytyväisiä ja kokea sen oikeudenmukaiseksi.

Yksi peruskysymys on myös se, millä tavoin uusperheen talous on yhteinen? Suhteeseen lähdettäessä ja yhteen kotiin siirryttäessä uusperheen vanhempien taloudelliset tilanteet ovat monesti hyvin erilaiset. Tulot voivat olla kovin eri luokkaa ja kertynyttä omaisuutta voi olla hyvin eri määrä. Miten tämä huomioidaan uudessa tilanteessa? Onko uudessa parisuhteessa ja perheessä kaikki tasan yhteistä vai jääkö erilaisuus olemaan? Miten se sitten näkyy perheen kokonaistaloudessa ja suhteessa lapsiin?

Tässä vain muutamia esimerkkejä niistä rahaan liittyvistä haasteista mitä uusperheessä voi olla. Nämä asiat voivat haastaa uusperheen vanhempien parisuhdetta. Ja juuri parisuhdehan on uusperheen tärkein rakennetekijä. Ilman sitä ei uusperhettä ole.

Uskon ongelmien ratkaisuun ei tarvitse horjua

Rakastumisvaiheessa pariskunnalla on usein vahva käsitys siitä, että kaikki asiat järjestyvät. Ja että kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisu. Ristiriitojen ja ongelmien lisääntyessä tuo usko voi alkaa horjua. Ei tarvitsisi. Asioihin täytyy vain tarttua kuin härkää sarvista. Ja uusperheen raha-asioissa tasapainon löytäminen ja rakentaminen voi olla melko vahva härkä.

Terveisin Anssi Tietäväinen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Katianna Ruuskanen

Oli tarkoitus viettää ihana hotelliyö kahdestaan.  Rakastella paljon ja nukkua yhdessä pitkään, kuten silloin ennen lapsia. Parisuhteen hoitamista, niin kuin sitä kutsutaan. Tytöt olivat hoidossa ystävien luona. Oltiin kahden kesken. Alettiin riisuutua ja suudella. Oli ihanaa, toiveikasta.

Piti hoitaa parisuhdetta. Rakastella paljon ja nukkua yhdessä pitkään, kuten silloin ennen lapsia.

Mutta ei se niin mennyt. Miehen poika, edellisestä avioliitosta soitti. Alkoi riita, joka kehittyi myrskyksi. Sen aikana sanottiin ikäviä asioita, loukattiin puolin ja toisin. Nainen sätti miehen entistä vaimoa ja kutsui tätä Medeiaksi, kreikkalaisen tarun hahmoksi, joka tappaa omat lapsensa kostaakseen ex. puolisolleen sen, että tämä on perustamassa perhettä uuden puolison kanssa. Nainen syytti miestä siitä, että miehen ura menee kaiken edelle. Hän on joutunut kantamaan yksin vastuun kaikesta, arjessa ja lomilla. Mies puolustautui ja sanoi, että naisen pitäisi ottaa omaa aikaa. Sitähän mies on aina sanonut. Sitä paitsi nainen ei ikinä antaisi hänen hoitaa lapsiin liittyviä asioita. Mies oli sarkastinen ja vähättelevä. Hän käski naista olemaan järkevä. Nainen oli täynnä vihaa miestä sekä kaikkia järkeviä miehiä ja heidän pahoja tekojaan kohtaan. Hän otti esille myös asian, joka oli jäänyt vaivaamaan. Onko mies ollut työmatkoillaan uskoton? Mies sivuutti tämän ja oli puolustuskannalla. Hän sanoi naisen olevan naurettava. Nainen halveksi miehen uraa ja miehuutta. Nainen sanoi, että pelkää eniten sitä, että joutuisi miesten armoille, alistetuksi. Mies sanoi, että kukaan ei ikinä voisi tehdä naiselle niin, koska tämä on niin vahva (tässä mies oli väärässä). Mies huokaisi täynnä tuskaa siitä, että oli joutunut jättämään lapsensa eron myötä toiseen maahan. Että tapaa tätä niin harvoin. Nainen raivostui tästä koska päätteli miehen haikailevan entistä elämäänsä (tässä nainen puolestaan oli väärässä). Paljon muutakin sanottiin. Käännettiin veistä kummankin haavoissa. Paiskottiin ovia ja lähdettiin. Puhuttiin erosta. Tultiin takaisin ja yritettiin hetkiseksi sovintoa. Jatkettiin riitaa, kunnes lopulta kaikki oli sanottu ja kumpikin lopussa, satutettuina ja vuotavilla haavoilla.

Kohtaus on elokuvasta Rakkautta ennen keskiyötä, Jessen ja Celinen rakkaussuhteen vaiheita kuvaavan elokuvatrilogian kolmannesta osasta. Sen tekijätiimi on tuntenut aiheensa, sillä kohtaus voisi olla aika monen meistä elämästä. Mistä tuossa ja niin monessa parisuhteen riidassa pohjimmiltaan on kysymys? Mitä rakastavaiset yrittävät sanoa toisilleen, mitä kumpikaan ei pysty kuulemaan tai näkemään?

Riidoissa pelot mylläävät sisällämme. Ulospäin näkyy vain vihaa, syytöksiä, vähättelyä ja välttelyä.

He sanovat toisilleen, että pelkään menettäväni sinut. He kysyvät, voinko luottaa sinuun ja tähän suhteeseen? Voinko tulla nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenäni? Niin, että minun ei tarvitsisi teeskennellä olevani jotain muuta, niin kuin olen usein joutunut tekemään. Riitänkö sinulle keskeneräisenä, epätäydellisenä ja epäonnistuvana? Olen sulkenut niin paljon sisälleni, piiloon itseltänikin. Olen painanut alas, kestänyt asioita ja tunteita yksin. Olen verhonnut pelkoni ja epävarmuuteni huumoriin tai vihaan. Voinko paljastaa sinulle kipuni ja haavani? Jaksatko kuulla niitä ja lohduttaa minua, niin kuin kukaan ei ole vielä lohduttanut? Minun on aina, jo lapsesta, pitänyt olla niin reipas ja pärjäävä. Saanko olla joskus heikko? Oletko kanssani silloin? Kannatteletko minua? Voinko luottaa siihen, että et jätä minua yksin, kun tarvitsen sinua? Pysytkö kanssani? Näitä kysymyksiä he kysyvät toisiltaan. Näitä me kysymme toisiltamme riidoissa, joissa pelot mylläävät sisällämme. Ulospäin näkyy vain vihaa, syytöksiä, vähättelyä ja välttelyä.

Itsensä suojauksista riisuminen ja toisen paljauden vastaanottaminen on intiimimpää ja rohkeampaa, kuin villeinkään seksi.

Mies menee naisen luokse, istuutuu tämän viereen. Hän yrittää korjata rikkoutunutta yhteyttä huumorilla, mikä on hänen suojuksensa. Naisen suojakilpi on vihaisuus ja sitä hän ei haluasi laskea. He tarttuvat lopulta toisiinsa ohuella sovinnolla, koska eivät voi muutakaan. Hehän rakastavat toisiaan. Mutta mistä he löytäisivät sanat, joilla kertoisivat toisilleen peloistaan ja turvattomuuksistaan? Sanat, jotka veisivät heidät lähemmäksi toisiaan. Mistä heille löytyisi rohkeutta olla alastomina toistensa edessä, vielä paljon paljaampina kuin rakastellessa? Itsensä suojauksista riisuminen ja toisen paljauden vastaanottaminen on intiimimpää ja rohkeampaa, kuin villeinkään seksi. Mistä löytyisi luottamus pyytää toinen toisiltaan sitä, mitä he eivät ole koskaan aiemmin voineet ihmissuhteissaan pyytää ja saada? Olen tässä. Olet turvassa kanssani, niin kuin et ole ikinä ole voinut olla. Minä olen sinun kanssasi.

 

Terveisin, perheneuvoja Helena

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Elisabeth Falck

Juuri ennen Uutta Vuotta uusperheemme iäkäs Laku-koira nukkui pois. Viimeinen matka kuljettiin mustalla Dacialla paikalliseen eläinlääkäriin. Me lähiomaiset kyynelehdimme vuolaasti jo autossa. Vanhus ihmetteli takakontissa uuslaumansa tunnekuohua ja nuuhki lempeästi rakkaittensa surusta hytkyviä niskoja.

Eläinlääkärissä Lakulle laitettiin pehmeä patja lattialle. Vanhan uroksen elkein se tallusteli ympäriinsä ja haisteli viimeisen leposijansa laidasta laitaan. Kun Laku sai rauhoittavan, se alkoi pikku hiljaa laskeutua pitkäkseen. Me silittelimme ja halailimme sitä. Rakkaiden kädet saattelivat Lakun ikuisen unen maille. Toisen nukutuspiikin jälkeen vanhuksemme sydän pysähtyi. Sen silmät lasittuivat. Vain pieni ohikiitävä hetki ja Laku oli poissa. Mutta onneksi meillä oli toisemme. Hoitohuoneen kliinisessä valkeudessa me halailimme ja lohdutimme toisiamme.

Kotona pidimme Lakulle muistojuhlan. Monille meistä uuslauman jäsenistä Laku oli ollut lohduttajana kun oma tai vanhempien ero oli tuntunut vielä kipeänä rinnassa ja tunteina, joita oli hankala sietää. Diplomaattinen koiramme oli toiminut yhdistäjänä silloin kun oli kestettävä vieraita ihmisiä, ärsyttäviä tapoja ja toisenlaista perhekulttuuria omassa kodissaan, joka ei ensin edes tuntunut kodilta. Laku oli myös melkoinen hassuttelija, joka sai nauramaan. Se ilmeisesti luuli olevansa maantiekiitäjä tai korkean tason sprintteri. Innostuneena se rynnisti villisti ympäri huoneistoa ja pomppi matot omituisiksi kasoiksi kun vielä jaksoi. Me tiesimme, että se yritti olla ovela nautiskelija. Kun muut lähtivät kouluun ja töihin, Laku valloitti saman tien siltä kielletyt sohvat ja sängyt.

Erityisesti Laku oli toiveikas terapeutti, joka uskoi uusperheen jäsentensä hyvyyteen. Seniorimme rakasti vilpittömästi täydestä sydämestään ja luotti, että sitä rakastetaan ilman muuta. Laku ei välittänyt tai ehkä jaksanut riitoja. Asettumatta kenenkään puolelle se vain tuli ja työnsi päänsä jokaisen syliin vuorotellen.

Lemmikin kuoleman herättämä suru on usein jyrkempää kuin muu suru.

Minua Laku opetti ymmärtämään tärkeän realiteetin - uusperheessä rakkauteen ja toisesta välittämiseen voi kasvaa. Mutta se tarvitsee paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja päivä kerrallaan kasvavaa uusperheen yhteistä historiaa.

 Välillä tuntuu, että suurinta, armollisinta ja avarinta hyvää tekevät ne, jotka eivät sitä itse tiedä tekevänsä. Jossain määrin se on mahdollista ihmiselle, mutta täysin mahdollista lemmikille.

Pian tulee kevät. Silloin me lähdemme eväsretkelle ja viemme lemmikkimme tuhkat vihreään ihanaan metsään. Siellä Laku rakasti juoksennella ja nuuskia luonnon mielenkiintoisia hajuja.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat