Kirjoitukset avainsanalla Vanhemmuus

Hyvin päättynyt odotus luo pohjan uuteen tapaamiseen. Kuva: Pixabay

 

Vaikka aikaa ei voi nopeuttaa, sen ymmärtäminen helpottaa

Joskus tuntuu, että elämä on iso odotustila toisilleen tärkeiden ihmisten välillä. Omat muistikuvani odottamisesta alkavat nelivuotiaana, kun äiti opiskeli toisella paikkakunnalla. Mummolla oli mainio tapa auttaa ikävääni. Hän laski joka ilta  kanssani, montako yötä äidin kotiin tulemiseen oli. Viimeiseksi yön laskemiseen säästin aina pikkurillin, koska silloin oltiin jo niin lähellä. Vaikka aikaa ei voinut nopeuttaa, sitä pystyi ymmärtämään ja odottamaan seuraavaa päivää. 

Mielikuva tärkeästä ihmisestä on aina mukana

Odottaminen on helpompaa, jos voi puhua ikävästä. Minä pystyin puhumaan äidistä aina, kun halusin Muistan ajatelleeni häntä ja haaveilin, millaista olisi asua hänen kanssaan koko ajan. Tiesin, että hän on minulle tärkeä. Sen lisäksi minulla oli kokemuksesta syntynyt luottamus siihen, että kyllä hän tulee. Yhden kerran hän oli tosin väsyneenä noussut väärään bussiin ja tuli sovittua myöhemmin. Silloin auttoi ukki, joka sanoi äidin tulevan varmasti seuraavalla bussilla ja me yhdessä odotimme sitä. 

Yhteydenpito vahvistaa sidettä

Kun joku soittaa, laittaa viestin tai lähettää terveisiä, hän kertoo muistavansa. Vastaanottajan sisäinen kuva hänestä vahvistuu. Äidillä oli tapana lähettää postikortteja. Kortit talletettiin tarkkaan ja oman postin saaminen nosti itsearvoa. Silloin tällöin tuoduilla tuliaisilla oli vähän samankaltainen rooli: punainen keppihevonen ja Peppi Pitkätossu -nukke toivat leikkien lisäksi äidin mieleen.

Pidänkö itseäni arvokkaana?

Kun läheinen ihminen tulee luokseni, hän vahvistaa sen, että minä olen hänelle tärkeä. Myös hän muistaa minut ja pitää mielessä, kun olemme erossa. Tuosta kaikesta syntyy minä-kuvaan säie, että olen rakastettu. Odottaminen on kaipausta kahden tärkeän ihmisen välillä. Samalla se on odottajan puhetta itselleen: mitä sinä minulle merkitset, kuka minä sinulle olen ja miten me kuulumme yhteen.

Terveisin perheneuvoja Anna-Riitta Pellikka

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinkahan Tintti tällä kertaa selviää kiipelistä? Kuva: Saija Hellström

Toisen lapsemme synnyttyä vaimoni kysyi muutaman kuukauden päästä minulta, että haluaisinko jäädä vuodeksi kotiin kahden poikamme kanssa.

Kysymys yllätti. En ollut juurikaan ajatellut tuota mahdollisuutta. Esikoisen synnyttyä olin ollut isyysvapaita lukuun ottamatta työssä, ja työn luonteen takia ensimmäiset sanat, vatsalleen kääntymiset, konttaamiset ja askeleet olin elänyt puhelimen välityksellä.

Vaimon tarjous houkutti. Samalla hirvitti: Pystynkö? Osaanko? Selviänkö?

 

”Pojat olivat vatsataudissa ja minä paniikissa.”

 

Omalla tavallani

Pohdin asiaa ja päätin, että pystyn, osaan, selviän ja pärjään kahden lapsen kanssa – omalla tavallani.

Jäin kotiin, kun esikoinen oli kaksivuotias ja kuopus oli puolen vuoden ikäinen. Viikkoa ennen h-hetkeä kuopus ei vielä juonut maitoa pullosta.

Ensimmäisen viikonlopun vaimo oli töissä ja poissa kotoa koko viikonlopun. Pojat olivat vatsataudissa ja minä paniikissa. Kun tuosta selvisin, ajattelin että selviän mistä tahansa. Pystyin, osasin, selvisin.

 

Palkintokahvit

Pikkuhiljaa löysin poikien kanssa omat rutiinit. Osan asioista tein, kuten olin halunnut, omalla tavallani. Jätin äiti-lapsi -kerhot väliin. Vaatteet olivat välillä mitä sattui ja syötin ruuaksi takuuvarmoja hittituotteita.

Isävuoden aikana opin paljon asioita. Aloin juomaan päiväkahvit kuin palkinnoksi siitä, että sain pojat päiväunille. Tarve omaan aikaan korostui. Iltaisin rupesin lenkkeilemään.

Kokemukseni arjen pyörittämisestä vaikutti myös parisuhteeseemme. Löysimme vaimon kanssa yhteisen kielen ja kokemuksen vanhemmuuteen, joka näkyy yhä edelleen, lähes 20 vuoden jälkeen.

 

Lapsi kasvattaa vanhemman

Isävuoden tärkein anti oli kiintymys ja suhde omiin lapsiin. Joku on viisaasti sanonut, että lapsi ei ole vanhemman ominaisuus. En ole ”kolmilapsinen isä”, vaan minulla on isänä suhde kolmeen lapseen.

Isyys syntyy vähitellen lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa. Lapsi kasvattaa vanhemman. Toistojen kautta vanhempi oppii lukemaan lapsen tarpeita ja vastaamaan niihin. Kiitän vaimoa viisaasta ehdotuksesta ja itseäni rohkeasta päätöksestä.

 

”Vaatteet olivat välillä mitä sattui ja syötin ruuaksi takuuvarmoja hittituotteita.”

 

Sinäkin pystyt, osaat ja selviät

Näin isänpäivänä haluan toivottaa ja rohkaista uusia isiä löytämään juuri sinulle sopivan tavan vahvistaa ja syventää suhdettasi lapsiisi. Hyvä lähtökohta on se, että löydät oman tapasi toimia. Tapa voi olla isävuosi tai joku muu juuri sinulle sopiva.

 Pystyt, osaat, selviät – sen tiedän omasta kokemuksestani.

 

Isänpäiväterveisin Jarno Hellström

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun luotan, että olen rakastamisen arvoinen, voin antaa kumppanille omaa tilaa. Kuva: Katianna Ruuskanen.

Kumppani kirjoittelee hyväntuulisena viestejä puhelimellaan.

Puoliso hehkuu onnea palattuaan työelämään.

Lapsella on hauskaa toisen vanhempansa kanssa, sinä seuraat ulkopuolelta.

 

Jokainen joutuu elämässään kohtaamaan ulkopuolisuuden tunteen ja yksinäisyyden, vaikka yritämme kovasti paeta niitä. Ensimmäiset ulkopuolisuuden kokemukset liittyvät varhaisiin ihmissuhteisiin, vanhempiin ja sisaruksiin.

Muistan lapsuuden ystävyyssuhteiden kipuilut. En päässyt mukaan porukkaan, johon olisin halunnut. Ystävä valitsi parikseen jonkun toisen. 

Omiin yksinäisyyden haamuihin kannattaa tutustua. Ulkopuolisuuden kestämisen taito on parisuhteen onnistumisen edellytys. Ilmavassa suhteessa on riittävästi liikkumatilaa. On mahdollista mennä lähelle ja välillä olla kauempana.

 

Olenko riittävän hyvä? 

Joskus luottamus kumppaniin puuttuu. En tiedä, olenko puolisolle tärkeä. Epävarma olo voi nousta sisältäpäin, omasta arvottomuuden kokemuksesta, tai suhteen huonosta tilanteesta. Usein kyse on molemmista. On vain helpompi huomata suhteen ongelmat kuin tunnistaa omat riittämättömyyden kokemukset.

Arvottomuuden tunnetta on saattanut olla jossain syvällä sisimmässä hyvin kauan. En tiedä, olenko riittävän rakastettava ihminen. Suhteen onnellisessa vaiheessa epävarmuus itsestä on voinut pysyä piilossa.

Parisuhde pysyy meidän mielessämme, vaikkemme olekaan koko ajan läsnä toisillemme.

 

Mikä kaikki menee edelleni?

Jos on tullut aikaisemmin petetyksi tai laiminlyödyksi, kokemukset vaikuttavat uusiin läheisiin ihmissuhteisiin. Menneisyyden kipujen takia voi alkaa pelätä, että toiset ihmiset tai asiat ovat puolisolle tärkeämpiä kuin minä.

Kun epävarmuus jäytää mielessä, saatat vetäytyä suojakuoreesi tai alkaa tentata asioita puolisoltasi. Kenen kanssa viestittelet? Miksi sä viivyit kauppareissulla näin pitkään? Ketä varten sä pukeudut noin hienosti? Et ole varma, haluaako puoliso olla kanssasi.

 

Torjutuksi tulemisen riski

Ulkopuolisuuden kestämisen taito tarvitsee parikseen uskallusta mennä lähelle. Molempien taitojen taustalla on ajatus siitä, että minä olen rakastamisen arvoinen. Kun luotan omaan arvooni, voin vakuuttua, että olen ainutlaatuinen kumppanilleni. Uskon, että parisuhde pysyy meidän mielessämme, vaikkemme olekaan koko ajan läsnä toisillemme.

Lähelle meneminen vaatii paljon rohkeutta. Läheisyyden kaipuun ilmaisemiseen liittyy aina riski. Puoliso ei välttämättä sillä hetkellä kaipaa ketään lähelleen. Voin tulla torjutuksi.

Kun tiedän, että olen merkittävä ihminen puolisolleni ja yhteytemme on kunnossa, ei haittaa, vaikka hänellä ei ole minulle juuri nyt aikaa. Tiedän, ettei hän torju minua kokonaan. Nyt ei vain ole sopiva hetki.

Ilmavassa suhteessa on mahdollista mennä lähelle ja välillä olla kauempana.

 

Vanhemmuus jyrää parisuhteen

Puolisoiden erilleen kasvaminen alkaa usein kuin vaivihkaa lasten syntymän jälkeen. Aika on rajallista. Parisuhde jää muiden tarpeiden jalkoihin. Monet haluavat olla todella hyviä vanhempia. Vanhemmuussuhde nähdään tärkeämpänä kuin parisuhde.

Kun vanhemmat pitävät huolta heidän välisestä tunneyhteydestään, he antavat lapselle mallin siitä, mitä on olla turvallisesti ulkopuolinen. Olet meille tärkeä, mutta et pääse mukaan tähän vanhempien väliseen yhteyteen.

 

Lämmöllä,

Anja Nwose

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva bingngu93/Pixabay

Kuuden kuukauden ikäinen Sofia-vauva katsoo minuun luottavaisena lattialta. Hän ei vielä ymmärrä, että toinen hänen vanhemmistaan kertoi juuri, että ei enää jaksa parisuhteessa vaan haluaa erota. Olen oppinut, että perheneuvojan tehtävänä on auttaa asiakkaita keskustelemaan niistä asioista, joita he pitävät tärkeänä. Tässä tilanteessa joku sisälläni haraa kuitenkin vastaan.

Viime perjantaina vietetty vauvan päivä haluaa kääntää katseet vauvaan, ja hyvästä syystä. Itseäni on jo useita vuosia huolestuttanut vauvavaiheessa tapahtuvat erot, jotka  näyttävät lisääntyvän nopeaa vauhtia. Lastenvalvojallakin tähän tilanteeseen on havahduttu: tuttu työntekijä kertoi, että neuvotteluaikoja varataan nykyisin jo ennen lapsen syntymää. On hyvin ymmärrettävää, että vauva- ja pikkulapsivaihe haastaa välillä vanhempien voimat äärimmilleen. Moni kuvaa tuota perhe-elämän jaksoa kaikkein vaativimmaksi elämässään. Elämän rytmit muuttuvat, yöuni on yhtäkkiä ylellisyyttä, entinen oma aika nyt lainaa lapselta ja toiselta vanhemmalta, puolisolta.

Ero puolisosta voi näyttäytyä helpotuksena äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa.

Ero puolisosta voi näyttäytyä helpotuksena äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa. Ero tarjoaa mahdollisuuden ottaa ohjakset omiin käsiin, vaikuttaa hetken omaan tilanteeseen. Totuus on kuitenkin usein toisenlainen, eron jälkeen valittavana on yksinhuoltajan entistä raskaampi arki tai tapaavan vanhemman yksinäisyys ja jatkuva lasten ikävöiminen. Yleensä ajattelen, että päätös erosta on puolisoiden asia, ja minun tehtäväni ammattilaisena on auttaa eron toteuttamisessa rakentavalla tavalla. Huomaan että pikkulapsivaiheen eroissa äänensävyni on muuttunut. Silloin kun perhe-elämää ei kuormita väkivalta tai ongelmat päihteiden kanssa, ja perheen aikuiset kantavat molemmat vanhempien vastuun, kysyn nyt aiempaa useammin vanhemmilta, voisitteko yrittää vielä pari vuotta. Tilanne voi helpottua huomattavasti muutamassa vuodessa. Vaikka pariskunta päätyisi lopulta eroon, on muutaman vuoden aikalisällä iso merkitys.

Pikkulapsivaiheen haasteista selviytyvät parhaiten vanhemmat, jotka pystyvät säilyttämään yhdessä tekemisen, kimpan tunteen arjen paineiden keskellä.

Tutkimusten mukaan pikkulapsivaiheen haasteista selviytyvät parhaiten vanhemmat, jotka pystyvät säilyttämään yhdessä tekemisen, kimpan tunteen arjen paineiden keskellä. Siinä auttavat reilu työnjako kotitöiden osalta, rakentavat riitelemisen tavat ja sopuisuutta etsivä asenne. Arkihuomaavaisuus, kiittäminen, huomioiminen ja hellittely on myös tärkeää.

Iso merkitys on myös perheen ulkopuolisella turvaverkolla, isovanhemmilla, tädeillä, sedillä ja enoilla ja ystävillä. Ajoittainenkin apu lastenhoidossa tai jonkun konkreettisen asian hoitamisessa on tärkeää. Apua pitää uskaltaa tarjota ja pyytää. Joskus nämä verkostot ovat jääneet syntymäpaikkakunnalle, pahimmillaan satojen kilometrien päähän. Silloin helpotusta elämään voi saada perhetyön ja esimerkiksi seurakunnan kerhotoiminnan kautta.

Vähättelemättä pikkulapsivaiheen haasteita moni muistaa tuon elämänvaiheen myös yhtenä palkitsevimmista. Lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen, lapsen välittömyys ja uteliaisuus ovat asioita, joita ei muualta elämässä kovin helposti saa.

Sofia-vauvan vanhemmille kuuluu tänään hyvää. Keskusteluissa on saatu keskeisiä solmuja avattua ja varovainen toivo yhteisestä tulevaisuudesta on herännyt.

terveisin Pekka Puukko

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat