Kirjoitukset avainsanalla Vanhemmuus

Yksinäisyyden kokemus voi yllättää. Kuva: Pixabay.

Lapset tappelevat ja koti on sotkuinen. Silloin mielessä ei yleensä pyöri voimalauseita. Yksi ajatus on kuitenkin erityisen vaarallinen. Se syö viimeisetkin voimat: Mun pitää selvitä yksin.

Ajatus saattaa tulla niin vaivihkaa, ettei sitä edes huomaa. Katsot ympärillesi ja huokaiset: Kukaan muu ei tee täällä mitään kuin minä.

 

Itsenäisyyden ihanteesta tulee piina

Suomalaiset ovat kasvattaneet lapsia itsenäisyyteen. Moni on joutunut liian isoihin saappaisiin liian pienenä. Yhteiskuntamme nojaa siihen, että lapset pärjäävät pitkiä aikoja yksin kotona.

Vaikka on ollut ikävä vanhempia ja on pelottanut, on pitänyt purra hammasta yhteen, tsempata ja näyttää urhealta. Meidän lapsi on niin reipas.

Itsenäisyyden ihanne muuttuu helposti piinaksi. On vaikea ottaa apua vastaan. Kyllä mä pärjään.

 

Satuttavat sammakot

Kun päässä pyörii Taas mun pitää hoitaa kaikki yksin -ajatus, suusta pääsee yleensä kurjia sammakoita. Tiuskimme lapsille ja valitamme puolisolle.

Tää koti on ihan läävä. Kohta mä heitän kaikki teidän tavarat roskiin. Ei susta ole mihinkään. Katsotaan, kuinka kauan jaksan tätä touhua.

Vaikka itse tietäisit, ettet sano epätoivoisia lauseita tosissasi, ne satuttavat läheisiä. Sammakkolauseet etäännyttävät meitä perheenjäsenistä ja vahvistavat tunnetta yksin jäämisestä.

 

Taas mä oon tässä tilanteessa

Jos olet elämässäsi joutunut liian tiukkoihin paikkoihin, näistä hetkistä on jäänyt mieleesi ja kehoosi muistijälkiä. Ne aktivoituvat kuormittavassa tilanteessa.

Taas näin, taas mä hoidan tän jutun ilman kenenkään apua.

Rankka tilanne tuntuu samalta kuin aikaisemmatkin kokemukset, jolloin ei ole saanut riittävästi apua. Vanha muisto saattaa hämätä luulemaan, että nykyhetki on yhtä kaoottinen.

Puoliso vaikuttaa samanlaiselta kuin tyly eksä tai liialliseen vastuuseen sysännyt vanhempi.

Tutulta tuntuvassa tilanteessa on vaikea nähdä selkeästi. Ehkä puoliso ei olekaan niin paha kuin miltä hän vaikuttaa. Se, ettei hän siivonnut tai unohti ilmoittaa lapsen uimakouluun, ei välttämättä tarkoita sitä, että hän käyttäytyi niin ilkeyttään.

 

Puolison kanssa samassa paatissa

Monet asiakkaat ovat kokeneet, että pariterapian myötä on tullut kokemus samassa veneessä olemisesta. Elämäntilanne on yhtä rankkaa kuin ennenkin. Taloushuolet jatkuvat. Erityislapsen haasteisiin ei löydy apua. Aika ei tahdo riittää arjen juttuihin. Mutta omaa jaksamista helpottaa se, ettei vedä yksin perässään valtamerilaivaa. Seilaamme puolison kanssa samassa paatissa.

 

Turvalliset voimalauseet

On tilanteita, joissa lähituki puuttuu. Silloin kannattaa hakea apua. Avun hakeminen on itsensä arvostamista. Tekee hyvää kyseenalaistaa Pakko mun on tästäkin selvitä yksin -asennetta.

Yksinäisyyden vastavoimaksi kannattaa kerätä voimalauseiden ja -kokemusten kokoelma. Kun yksinäisyys vyöryy päälle, palauta mieleesi ystävällisiä katseita, lempeitä kosketuksia ja rohkaisevia sanoja. Hyviä muistoja kannattaa vaalia.

Tiukan paikan tullen voi jutella itsekseen. Turvalliset sanat auttavat, kun pärjäämisen pakko puristaa rintaa. Ei mitään hätää. Kaikki järjestyy. Me selvitään tästä.

 

Terkuin,

Anja Nwose

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tauon paikka. Kuva: JARNO HELLSTRÖM

Väärän kuninkaan päivä oli muinaisessa Babyloniassa kerran vuodessa vietetty kansanjuhla, jossa joku valtakunnan huono-osaisista, köyhin ja kahjoin, valittiin yhden päivän ajaksi kuninkaaksi. Tuon päivän ajan kaikkien muiden tuli alistua ”väärän kuninkaan” tahtoon ja päähänpistoihin.

On kyse arjesta tai lomamatkoista tai –kohteista, niin yleensä vanhemmat päättävät, ja lasten suhtautuminen vaihtelee.

Tämän inspiroimana päätimme perheessäni jo vuosia sitten pitää kerran vuodessa, yleensä kesälomalla, ”Lapset päättää” –päivän. On kyse arjesta tai lomamatkoista tai –kohteista, niin yleensä vanhemmat päättävät, ja lasten suhtautuminen vaihtelee. Otimme pienen riskin, jonka seurauksena ”Lapset päättää” –päivästä tuli hetkeksi hauska perinne perheeseemme.

Sovimme päivän, annoimme lapsille budjetin jonka puitteissa piti toimia sekä jonkinlaisen maantieteellisen rajan jonka sisällä piti pysyä. Ja kun aamu koitti, me vanhemmat olimme valmiina ja lapsilla oli jonkinlainen suunnitelma laadittuna.

Päällimmäisenä tulee mieleen, että lasten ehdotukset eivät olleet kovin radikaaleja

Päällimmäisenä tulee mieleen, että lasten ehdotukset eivät olleet kovin radikaaleja: minigolfia, uimaan, Lintsille, hampurilaiselle – yhden kerran pysyttiin kotona ja pelattiin koko päivä kaikenlaisia pelejä. Toiseksi tulee mieleen se, että tavanomaista ja asiaankuuluvaa vetkuttelua, purnaamista tai kiukuttelua ei ollut oikeastaan lainkaan – ehkä aika kuultaa muistot?

Lapset saivat päättää, mutta yhdessä. Tämä harjoitutti siis neuvottelutaitoja, yhteistyökykyä, budjetinhallintaa – leikinomaisesti toki, mutta kuitenkin. Ja kun ikähaitariakin kolmella lapsella oli viisi vuotta, piti kaikkien toiveet ja kyvyt ottaa huomioon, myös meidän vanhempien.

Myös arjessa olisi tärkeää kuulla ja kuunnella lapsia, ja antaa heille kokemus siitä että heidän mielipiteellään on merkitystä ja vaikutusta.

Jokusen kerran tätä tehtiin, ja minusta tämä oli kertakaikkisen mukava idea. Myös arjessa olisi tärkeää kuulla ja kuunnella lapsia, ja antaa heille kokemus siitä että heidän mielipiteellään on merkitystä ja vaikutusta. Kokonaisen päivän sijasta voisi kokeilla ”Lapset päättää –iltaa” tai ”Lapset päättää –ruokailua” silloin tällöin.

Samaa ideaa voi toki laajentaa, ja ehdottaa ”Sinä päätät” –päivää kumppanille, kummilapselle, ystävälle – vai mitä? Ei muuta kuin tuumasta toimeen!

Terveisin Jarno Hellström

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva Pexels/Pixabay

Lasten koti on vanhempien parisuhde. Tämä lause on ohjannut kirkon perheneuvonnan työtä jo vuosikymmeniä.  Ajatuksena on että lapsia voi parhaiten auttaa auttamalla heidän vanhempiaan huolehtimaan itsestään ja parisuhteestaan. Se on mielestäni ollut hyvä motto.  Perhe syntyy vanhempien halusta jakaa yhteinen elämä ja yhteiset unelmat, ja antaa ehkä mahdollisuus uudelle elämälle. Aikuisten toiveet ohjaavat perheen syntymistä, onpa sitten kyseessä ydin- tai uusperhe. Joskus kuulee uusperheen kohdalla sanottavan, että lapset eivät saa valita vanhempiaan, mutta se pätee samalla tavoin ydinperheeseen. Kukaan lapsi ei valitse vanhempiaan. Vanhemmat valitsevat toisensa, ja lapset tulevat, jos ovat tullakseen.

Vanhempien halun varassa perhe myös pysyy kasassa. Monesti minulta kysytään, miksi ihmiset eroavat. Ajattelen että syvimmiltään syy on se, että ainakin toiselta puolisoista on loppunut halu jatkaa yhdessä. Usein halun loppumiselle on ymmärrettävät perusteet. Toisaalta näen työssäni usein, miten puolisot voivat selviytyä äärimmäisen vaikeista kriiseistä, jos vain keskinäinen kunnioitus ja halu jatkaa yhdessä säilyvät. Lasten koti, ja sitä kautta perheen ydin, on vanhempien parisuhde.

Runoilija Hanna Katajarinne on kokenut uusperheen elämää monelta kantilta, ensin lapsen näkökulmasta, sittemmin uusperheen äitinä ja puolisona. Hanna on myös ystävä, jonka runot ovat olleet meidän perheen isoissa käännekohdissa vahvasti läsnä. Kysyin Hannalta, miten hän sanottaisi omaa kokemustaan uusperheestä. Kahden päivän päästä Hanna vastasi - runolla, kuinka muutenkaan. Tässä Hannan vastaus:

 

Iltaisin, kun ne nukkuvat kaikki

mietin, 

että miten nämä pidetään hengissä

mikä määrä maitoa huomenna on tuotava

entä rakkautta

ettei mikään lopu kesken

 

ja ajattelen

että ei meille ihan vähän uskottu

ensin tämä silmitön rakkaus

hulluus, joka huusi laittamaan likoon kaikki,

kerran vielä

vielä kerran

sitten nämä toisilleen ensin vieraat

toisista taloista tulleet

toisista valoista vannotut

monesta puusta

tähän kotiin pudotetut, pienet

 

eikä meidän varaan ihan vähän laskettu

eikä turhaan, sinä sanot, kun tulet kotiin

tuoksut kilometrien mittaiselta työpäivältä

minä pimeältä päiväkodinpihalta

välissämme väsymys ja huoltenharmaa

 

ja äkkiä olet pelkkää syliä

muistutat mistä meidät on tehty

ja mitä varten

 

ja minä muistan:

me olemme ne kattotuolit

käsivarret

siipienvälit ja siltapalkit

lujuuslaskentojen korkein luku

 

me olemme reppuselät ja kottikärryt

se raudanluja,

joka kantaa, kun kukaan ei jaksa enää kävellä,

ja meillä on se, minkä päällä meidän maailma makaa

 

se yhdeksän ihmisen

suurin yhteinen jaettava.

 

terveisin Pekka Puukko

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Game over. Kuva: Jarno Hellström

Kouluvuoden päätyttyä suvivirteen päätti 15-vuotias kuopuksemme palkita itsensä yöttömillä öillä, eli valvomisella. Kouluvuoden aikana oli jonkun kerran meillä tai kaverilla ”lanitettu”, eli valvottu viikonloppuna konsolipelejä pelaten, nyt homma oli tarkoitus viedä ihan uudelle levelille, vastapainoksi kouluvuoden uurastamiselle.

Kun taskussa oli uunituore mopokortti ja pihalla ensimmäinen mopo, muodostui kuopuksen vuorokausirytmiksi nopeasti herääminen iltapäivällä vanhempien tullessa töistä, aamupalaksi syödyn illallisen jälkeen mopolla kurvailu kaverien kanssa ja myöhäisestä iltapalasta alkanut jääkiekkopelin pelaaminen aamuvarhaiseen.

Kysyimme kyllä myös itseltämme, josko olemme liian tiukkoja, niuhoja suorastaan, jos palautamme pojan ruotuun.

Vanhempina emme pitäneet valvomista hyvänä, ja juttelimme asiasta pojan kanssa, mutta kysyimme kyllä myös itseltämme, josko olemme liian tiukkoja, niuhoja suorastaan, jos palautamme pojan ruotuun. Jostain syystä, joka nyt kaduttaa, annoimme kuopuksen nauttia vapaudestaan, ja hän siitä totisesti nautti.

Kesän kuluessa ja tilanteiden muuttuessa tuli tarvetta toisenlaiselle vuorokausirytmille, johon hän tilapäisesti pystyikin, mutta kesäkuun yöttömien öiden seurauksena unirytmi ei enää palannutkaan pysyvästi normaaliksi, vaikka sitä yritettiin.

Nyt on syystäkin puhuttu tulevista lomista, lujana pysymisestä, niuhon vanhemmuuden tarpeesta, unen tärkeydestä ja haavoittuvuudesta.

Kouluvuoden lähestyessä yritettiin uudestaan, mutta poika saattoi mennä klo 23 sänkyyn ja olla edelleen aamulla kello kuusi hereillä. Kouluun hän meni nukkumatta tuntiakaan ja seuraavana aamuna viiden tunnin unilla, viikonloppuna hän nukkui jo lähes normaalit unet. Vaikka nyt näyttää jo paremmalta, niin mikään hyvä fiilis tästä asiasta ei jäänyt yhdellekään asianosaiselle.

Nyt on syystäkin puhuttu tulevista lomista, lujana pysymisestä, niuhon vanhemmuuden tarpeesta, unen tärkeydestä ja haavoittuvuudesta. Aavistan, että aiheeseen kyllä palataan, ehkä jotain oppineena. Seuraavaan lomaan on kaksi kuukautta...

Terveisin Jarno Hellström

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat