Kirjoitukset avainsanalla Vanhemmuus

Kuva: Sharon McCytcheon, pexels

Aika moni toive on jo täyttynyt, sillä kolme neljäsosaa 30 - 39 -vuotiaista Suomessa on tyytyväinen perhe-elämään. Tyytyväinen voi olla monenlaisissa olosuhteissa, se ei onneksi ole kirsikka vain täydellisen kakun päällä. Kun tutkimuksissa on kysytty, mitä lapsiperheet toivovat tai mitä heille toivotaan, ovat kärjessä työn ja perheen joustava yhdistäminen sekä riittävä toimeentulo. 

Väestöliiton perhebarometrin 2018 mukaan perheiden toimeentulon kahtia jakautuneisuus sekä työ- ja perhe-elämän joustava yhteensovittaminen ovat kaksi suurinta epäkohtaa, joihin toivotaan muutosta.

Kolme neljäsosaa 30 - 39 -vuotiaista Suomessa on tyytyväinen perhe-elämään.

Toiveet eivät ole tuulesta temmattuja: yhden huoltajan perheen tulot ovat 17 % keskituloa pienemmät. Ylimääräiset vuorot, ilta- yö- tai viikonlopputyöt kilpailevat lasten hoidon ja yhteisen vapaa-ajan kanssa. Taloudelliseen tilanteeseensa ovat Finterveys 2017 tyytymättömimpiä todennäköiset alaikäisten äidit eli alle 40-vuotiaat naiset. Kaikkein tiukimmissa tilanteissa aika ja raha nivoutuvat entistä hankalammin yhteen. 60% miehistä ja 70% naisista olisikin valmis tukemaan vähävaraisia lapsiperheitä korotetulla lapsilisällä - siis jos sellainen olisi.

Jos on kaksi huoltajaa, talous helpottaa, kun molemmat vanhemmat palaavat työelämään. Näin on tehnyt tai tekee lasten kouluikään mennessä 90 % vanhemmista. Aina tätä ei voi valita itse: työvoiman kysyntä sekä oma tai lapsen sairaus ohjaa elämää.

Moni perhettä koskettava ja heillä itsellään tiedossa oleva toive on samalla yhteiskunnallinen.

Ajankäyttö velloo kestoteemana perheiden sisällä: lapsen kasvuympäristö syntyy aikuisen läsnäolosta riittävän lähellä, työpäivä vie valveilla olosta puolet, minuuttiaikataulu on usein tuttu. Kello mittaa perheissä helposti kiirettä ja syyllisyyttä, jolloin ruumis ja mieli väsyy.

Yllättävää on, miten yhteiskunta antaa rakenteita ajankäytölle. Hyvä esimerkki on liikenne: missä on päiväkoti tai koulu, miten sinne pääsee ja miten paljon matkoihin menee aikaa, miten julkinen liikenne toimii? Mitä enemmän perhe voi vaikuttaa arkeen valinnoillaan, sitä vahvemmin se liittyy ympäristöön ja pitää mielekkäänä osallistua myös päätöksien tekemiseen.

Moni perhettä koskettava ja heillä itsellään tiedossa oleva toive on samalla yhteiskunnallinen. Perheet haluavat huolehtia aineellisten ja henkisten voimavarojen tasapainosta. Tässä heitä auttaisi lasten tarpeiden mukaan joustava perhevapaajärjestelmä, äitien mahdollisuus osa-aikaiseen työhön ja isien joustava työaika. 

Minä toivon, että 2020-luvulla on päättäjiä, jotka ovat hyvin kuulolla lapsiperheiden suhteen. Näin päätökset pysyvät ihmisten arvojen tasalla.

Lapsiperheissä elävistä miehistä 89 % ja naisista 96 % pitää perhettä keskeisenä osana elämää. Suurimman osan elämäntavoitteistaan ajattelee liittyvän työhön vastaavasti 24 ja 17%. Työkeskeisenä pidetyn väestön arvot ovat liikkuneet perheen suuntaan ja arvojensa mukaan elävä jaksaa parhaiten niin työssä kuin kotona.

Kaikkein syvimpiä ihmisuhteiden toiveita tilastot eivät kerro mutta niissä on tietoa hyväksi mielletyn elämän puitteista. Minä toivon, että 2020-luvulla on päättäjiä, jotka ovat hyvin kuulolla lapsiperheiden suhteen. Näin päätökset pysyvät ihmisten arvojen tasalla.

Lähteet:

Kontula, Osmo. 2018. 2020-luvun perhepolitiikkaa. Katsauksia E52.

Koponen P, Borodulin K, Lundqvist A, Sääksjärvi K, Koskinen S. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa: FinTerveys 2017 -tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 4/2018.

Terveisin Anna-Riitta Pellikka

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katse puhuu. Kuva: Pixabay

Vanhempi rauhoitteli kopassaan heräävää vauvaa. Kun kirkas ääni voimistui ja kertoi, ettei tämä riitä, hän lähti kävelemään vauva sylissä. "Vauva halusi liikkeelle", ajattelin ja samalla pysäytin itseni: alle kolmikuisen lapsen tarve on taatusti jokin muu ja  ja kävelyn keinunta rauhoittaa. Vanhemman mukana kulkeminen on tuttua kohtuajalta samoin kodin ja perheenjäsenten äänet. Mitä enemmän vanhemmat ovat olleet yhdessä ja lähellä toisiaan, on vauva tutustunut molempiin.

Vauva syntyy odotettuna tuttuun ihmissuhteeseen mutta vanhempien on opittava tulkitsemaan häntä. Pukiessa huomaa, millaisista  liikkeistä ja kosketuksista vauva nauttii, mitä hän säikähtää. Aikuinen löytää hassutteluvaihteen itsestään, muistaa loruja ja lauluja. Hän alkaa ikään kuin "puhua vauvaa": vastaa ilmeisiin, tulkitsee lapsen tarpeita ja toimii niiden mukaan. Joskus lauseet "onko sulla nälkä, kohta pääset syömään, vaihdetaanpa vaippa" ovat myös vanhemman keino rauhoittua avuttomuudesta, kun ei ymmärrä vauvaa. 

Palkitseva vuorovaikutus vauvan kanssa  tapahtuu ensisijaisesti  lasta varten vaikka se samalla luo kahden ihmisen vuorovaikutussuhdetta.

Palkitseva vuorovaikutus vauvan kanssa  tapahtuu ensisijaisesti  lasta varten vaikka se samalla luo kahden ihmisen vuorovaikutussuhdetta. Lapsi saa viesteihinsä vastaukseksi huomaamista ja huolenpitoa. Hän oppii odottamaan toistuvia asioita, vastaa ääneen ja katseeseen, ottaa otteen. Jossain vaiheessa riemastuttaa yhä uudelleen mennä piiloon ja ilmoittautua sieltä ylpeänä. Näin meistä jokainen on oppinut luottamaan ja olemaan yhteydessä toisiin.

Kun lapsi kasvaa ja opettelee uutta, on vanhempien löydettävä seuraava taso. Parivuotias ei halua tulla kohdelluksi vauvana harjoitellessaan omatoimisuutta. "Mä haluun" vaatii monta kertaa rauhallista vastausta ja "Miksi" kysymyksiä riittää.

Alakoululaisesta on noloa  (julkisesti) höpöttää äidin kanssa mutta hyvä olo tulee, kun saa näyttää, miten hienosti osaa pelata uutta peliä. Niin sanojen kuin tekojen kieli, jolla vanhempi kertoo huomaavansa lapsen ja välittävänsä tästä muuttuu vaikka sanoma säilyy samana. Tavoitteena on, että lapsi saa koko persoonallisuutensa voimavarat ja taidot käyttöön, kun aikuinen antaa lapsen kehityksen ja tavan olla yhdessä resonoida itseensä. 

Kun lapsi kasvaa ja opettelee uutta, on vanhempien löydettävä seuraava taso.

Teini haastaa tämän tehokkaasti. Siinä missä herännyt vauva tai innokas koululainen kaipaa vanhemman huomiota, hän hakeutuu omaan rauhaan ja  maailmaan. Vanhempi saa huomata taas puhuvansa enemmän itselleen tai toiselle vanhemmalle. Hän yrittää tulkita ja arvata vähän samaan tapaan kuin 15 vuotta aiemmin. Kun teini ei hyväksy tulkintoja, voi vanhempi olla tyytyväinen: nuorella itsellään on sanottavaa. Nyt riittää olla kuuntelemassa nuoren oikeat tunteet ja ajatukset arvailun sijasta. Ellei ole akuutti hätä, vanhempi voi sinnikkäästi pysyä lähellä ja odottaa oikeaa hetkeä.

Lapsen kanssa ei tarvitse olla valmis. Hänen rinnallaan saa kasvaa.

Lapsen kasvaessa moni vanhempi käy sisäistä puhetta ainakin kahteen suuntaan: miten vastaan lapselle ja entäpä, kun en osaa tai jaksa riittävän hyvin? Toinen keskustelu voi auttaa tässä: miten minun kanssani on oltu, juteltu ja toimittu lapsena? Olenko saanut vastauksen kohtalaisessa ajassa? Onko omatoimisuudelleni annettu aikaa? Kenen kanssa olen nauranut vedet silmissä, kun palikat kaatuvat ja kuka on kuunnellut minua, kun harmi on vienyt unen pois? Siitä, miten on tullut omaksi itsekseen kannattaa puhua myös ääneen, yleensä se lisää toisen ja itse ymmärtämistä. 

Lapsen kanssa ei tarvitse olla valmis. Hänen rinnallaan saa kasvaa.

Terveisin Anna-Riitta Pellikka

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mökki on lämmennyt sen verran että ikkunan yläreunasta näkee ulos, mutta suurin osa ruudusta on vielä paksun kuuran peitossa. Tuli rätisee kamiinassa, mökin lämpötila kohoaa hitaasti mutta varmasti. On jouluaaton aatto. Tämä on meidän ensimmäinen joulu kahden, ilman lapsia. Me päätimme viettää sen meidän erämaamökillä.

Yhden yksinäisen joulun muistan erityisen hyvin.

Minulla erosta on jo yli kymmenen vuotta. Sinä aikana ehdin kokea jouluja lasten kanssa, mutta myös jouluja ilman lapsia. Yhden yksinäisen joulun muistan erityisen hyvin. Vettä satoi kolme päivää.

Vaimolle tämä joulu on ensimmäinen, kun lapset ovat poissa, toisen vanhemman luona. Joulun herättämistä tunteista, peloista ja suruista, alettiin meillä puhua jo syyskuussa. Tunnot olivat puolisolle uusia ja vaikeita. Itsestäni huomasin, että minun oli näin vuosien jälkeen vaikea tavoittaa enää noita tunteita. Yritin parhaani mukaan kuunnella, mutta huomasin, että minun kohdalla elämä on selvästi mennyt eteenpäin, ja eron lyömät haavat umpeutuneet.

Vaimolle tämä joulu on ensimmäinen, kun lapset ovat poissa.

Syksyllä teimme harjoitusreissun mökille. Se oli hyvä kokemus molemmille. Vaimo heittäytyi rohkeasti uusiin asioihin, minä kuulemma olin rauhallista ja turvallista seuraa, kun mökkielämää ei tarvinnutkaan suorittaa. Mökin yksinkertaiset askareet, puiden kanto, lämmittäminen, vesien haku antoi voimia enemmän kuin kulutti niitä. Mökin hiljaisuudessa, ilman kännyköitä, päästiin käsiksi johonkin olennaiseen.

Kun tuo vannoutunut kaupunkilaistyttö mönki kokeeksi makuupussiin urheilukaupan lattialla, huomasin liikuttuvani.

Minulle oli iso juttu, että vaimo halusi lähteä kanssani keskelle Lapin korpea. Minulle luonto, metsä, on aina ollut toinen koti, ja haave joulusta erämaamökillä syntyi kauan sitten. Puolisoni on ollut toista maata, luonnossa liikkumiseen ehti hänellä tulla pitkä tauko. Kun tuo vannoutunut kaupunkilaistyttö mönki kokeeksi makuupussiin urheilukaupan lattialla, huomasin liikuttuvani. Tämä on rakkautta, ajattelin.

Joulu on antamisen juhlaa. Tänä jouluna meidän lahjat on huomaamattomia ja kuitenkin suuria - aikaa, huomiota, kiireetöntä yhdessä olemista. Uskon että tällaisesta vastavuoroisesta antamisesta ja saamisesta kasvaa yhteys, joka kantaa parisuhdetta, ei vain jouluna vaan vuoden jokaisena päivänä.

Hyvää joulua sinulle toivottaa

perheneuvoja Pekka Puukko

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mitä muuta voin tehdä, kun vastaan viesteihin? Kuva: Pixabay

"Äiti, tule pois tuosta tilasta. Sinuun ei saa mitään yhteyttä." Kuopus hiiltyi, kun tavoitti minut älylaitteelle syventyneenä. Yleensä syy oli työ. Kun vastasin sähköpostiin, olin sulkeutunut pois muusta vuorovaikutuksesta.

Kun vastasin sähköpostiin, olin sulkeutunut pois vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa.

Mahdollisuus tehdä työtä osittain kotona  palvelikin monessa: Muumi-jakson aikana ehtii tehdä paljon, puhumattakaan Harry Potter -elokuvasta. Saatoin olla koulupäivän jälkeen hetken kotona, kuunnella kuulumiset, kuljettaa lapsia harrastuksiin.Toinen puoli oli, että viikonloppuna ja usein iltaisinkin olin poissa kotoa, töissä.

Hyvin varhain lapset hahmottivat, milloin tein töitä. Kun työnantaja kustansi lankapuhelimemme, lapset oppivat kaksi asiaa: sujuvaa puhelinkäyttäytymistä ja sen, että äidin on mahdoton olla yhteydessä kahteen suuntaan. Isoveli kiipesi hakemaan ylähyllyltä keksejä "koska pienemmät halusivat etkä sinä voinut antaa", joku väritti itsensä kuulakärkikynällä tai järjestettiin hyppykilpailu sängyllä. 

Perheen yhdessä tekeminen ja puolisoiden yhteinen aika häviää, kun vaihdetaan läpsystä.

Puolison kanssa opimme sekä suunnittelemaan että selviytymään yllätyksistä ja lapset oppivat tukeutumaan meihin molempiin. Kalenterilla oli suuri osuus arjessamme, joka pyöri työaikataulujemme mukaan. Perheen yhdessä tekeminen ja puolisoiden yhteinen aika häviää, kun vaihdetaan läpsystä. Vanhemmuutemme jakaantui mutta meni myös välillä kahtia. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että emme osanneet riittävästi puhua hetkistä, jolloin emme olleet toisillemme läsnä. 

On tärkeää osata tulla takaisin vuorovaikutuksen tilaan.

2000-luvulla syntyneen kuopuksen osaksi tuli sanoittaa minulle se työhön uppoaminen, jossa en ole läsnä ympäristölleni. Hänen huomionsa kertoi, että osasin edelleen keskittyä tärkeään asiaan ja sulkea sitä haittaavan hälyn ulkopuolelleni. Tämä on tarpeellinen taito yhdessä sen arvioimisen kanssa, mihin milloinkin on suuntauduttava. Samoin on tärkeää osata tulla takaisin toisten yhteyteen.

Olen töissä opetellut tätä toisin päin ja sanonut lapsilleni takuuvarmasti tutun lauseen: "Odota hetki, teen ensin tämän loppuun".  Asioiden ja ajatusten virta tulvii mielessäni, ympärillä on miljoona asiaa ihmisten sisällä tai ruudun takana - minun tehtäväni on kuunnella, mihin on milloinkin tärkeintä tarttua ja pysähtyä. 

Terveisin perheneuvoja Anna-Riitta Pellikka

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat