Kirjoitukset avainsanalla Vanhemmuus

Nallen kanssa toisesta kodista toiseen. Kuva Pixabay

Avioeroja tapahtuu eniten pikkulapsiperheissä. Ero lasten ollessa pieniä herättää ulkopuolisissa surun ja säälin tunteita, mutta myös suuttumusta ja paheksuntaa. Sanotaan, että nykyajan vanhemmat luovuttavat liian helposti, ovat itsekkäitä eivätkä pysty sitoutumaan. Kaiken pitäisi olla koko ajan kivaa, tavallista arkea ei kestetä. Pikkulapsiperheen vanhempien kanssa parisuhdeasioissa työskentelevänä en juurikaan näe turhia eroja. Vanhemmat yleensä haluavat pysyä yhdessä juuri lasten vuoksi ja haluavat muutosta hankalaan tilanteeseen.

Kukaan ei suunnittele eroa perhettä perustaessa, se on usein yllättävä asia. Ero on vaikea ja pelottava elämänmuutos, johon usein joudutaan vain toisen tahdosta. Monet vanhemmat toteavat, että olisivat eronneet ilman lapsia. Lasten vuoksi yhdessä jatkaminen on hyvä asia, se kertoo sitoutuneisuudesta perheeseen ja uskosta erilaisiin vaiheisiin parisuhteessa. Lasten vuoksi yhdessä pysyminen voi kuitenkin kääntyä myös uhaksi lasten hyvinvoinnille.  

Joskus tilanne yksinkertaisesti on niin sietämätön ja haitallinen kaikille osapuolille, että ero on ainoa vaihtoehto. Ei voi antaa yleisohjetta ”älkää erotko lasten ollessa pieniä”, jokainen tilanne on ainutlaatuinen. Perinteisten ”painavien” syiden kuten väkivallan ja hoitamattoman päihdeongelman lisäksi on myös muita hyviä syitä eroon, joista tarkemmin artikkelissani. Ero ei aina ole katastrofi, se voi olla parasta kaikille osapuolille. Vanhemmuus voi onnistua parhaiten sitä erikseen toteuttaen. Palvelujärjestelmämme avulla eroaminen on nykyään onneksi henkisesti ja taloudellisesti mahdollista.

Parista perheeksi, vanhemmuudesta yhteinen projekti

Syyn pikkulapsiperheiden korkeisiin erolukuihin ei pitäisi olla parisuhdetiedon puutteessa. Lehti- ja nettikirjoituksia seuraavat tietävät, että pikkulapsivaiheessa on erityisen tärkeää pitää huolta perheajan lisäksi parisuhdeajasta ja omasta ajasta. Vauvan tarpeiden ensisijaiseksi asettaminen tapahtuu luonnollisesti kuitenkin omista ja puolison tarpeista tinkien. Se tarkoittaa kahdenkeskisen ajan vähentymistä, usein seksielämän hiipumista hetkeksi, harrastusten jäämistä vähemmälle ja kodin siisteyskriteerien höllentymistä.

Vauva tekee parista lapsiperheen, se on suurempi sitoumus kuin avioliitto.

Yleensä erotilanteisiin liittyy keskustelu- ja tunneyhteyden pidempiaikainen katkos. Joskus se alkaa jo vauvavuotena. Vaikka vauvan syntymä on ihana asia, vauva erottaa enemmän kuin yhdistää. Vaikka vauvan tarvitsevuus ymmärretään järjen tasolla, vauvan kanssa vähemmän aikaa viettävä tuntee itsensä usein ulkopuoliseksi ja jopa hylätyksi. Kotona lasta hoitava puoliso asettaa lapsen ykkössijalle, omistautuu täysin vauvalle. Hän tuntuu myös osaavan kaiken paremmin ja arvostelee puolisonsa tapaa hoitaa vauvaa. Vauvan hoidon on hyvä olla yhteinen, molempien vanhemmuutta tukeva projekti! Vauva tekee parista lapsiperheen, se on suurempi sitoumus kuin avioliitto. Ihanasta pienestä ja avuttomasta lapsesta huolehtiminen on huikean tärkeä tehtävä, johon tarvitaan molempia!

Kun parisuhteen tunneyhteys on riittävän kantava ja molemmat hyväksyvät vauvan tuoman muutoksen parisuhteeseen, haastava pikkulapsivaihe kestetään. Tunneyhteyttä hoidetaan järjestämällä kohtaamisia arjen keskelle. Hetkellinen yhteyskatkos ei saa ajattelemaan tai pelkäämään eroa. Tyytymättömyys parisuhteeseen kannattaa ottaa nopeasti puheeksi, jotta pitkäaikaista katkosta ei pääse syntymään! Puoliso ei usein omassa "lapsenhoitokuplassaan" tai "taloudesta huolehtimisen kuplassaan" tiedä ajatuksistasi! Jos asioita ei oteta esiin, juopa väillä kasvaa ja tulee tilaa paria erilleen ajaville asioille.  

Pikkulapsiajasta puhutaan usein kovin negatiivisesti kuormituksena ja väsymyksenä, mutta pikkulapsivaihe on myös iloa lapsista ja ihanaa parisuhdetta vahvistavaa pesänrakennusaikaa! Joskus perheen perustaminen on nimenomaan parisuhdetta voimistava sidos. Kuinka voisimme saada pikkulapsivaiheen yhä enemmän tuntumaan parisuhteen kehittymisen mahdollisuudelta kuin uhalta?

Vauva muuttaa elämäämme!

Minkä verran vaikutusta parisuhdeongelmiin ja eropohdintoihin on vauva- ja pikkulapsiajan suunnittelulla ja siihen asennoitumisella? Tuleva muutos on hyvä tiedostaa. Vauva tulee elämäämme jotain muuttaen. Muutosta tapahtuu heilläkin, jotka sanovat, että vauva tulee meidän elämäämme siihen sopeutuen. Vauvan unet, ruoka-ajat, ulkoilu ja hänen muu hoitonsa on ensiarvoisen tärkeää. Vauvan tahdissa eläminen on herkkyyttä vauvan tarpeille, se on välttämätöntä perusluottamuksen synnylle. Vauvan persoona on nähtävissä jo vauvavuoden aikana, ja ensimmäiset vuodet ovat hyvin tärkeitä aivojen kehitykselle. Arjen kiireen ja väsymyksen tasolla emme aina ymmärrä, kuinka tärkeää pohjaa pienen ihmisen kehitykselle rakennamme ensimmäisten vuosien aikana. Tämän vaiheen olisi luonnollisesti hyvä olla rauhallista, turvallista ja yhteisesti jaettua.

Vauva tulee elämäämme jotain muuttaen. Muutosta tapahtuu heilläkin, jotka sanovat, että vauva tulee osaksi meidän elämäämme siihen sopeutuen.

Vauva ei siis ole pieni olio, joka ei ymmärrä tai tunne mitään. Vauva elää mukana vanhempien toimissa ja tunteissa niissä olosuhteissa, jotka vauvalle tarjoamme. Kun olemme hermostuneita, surullisia tai levottomia, vauva aistii sen ja se vaikuttaa hänenkin mielialaansa. Toki kukaan ei ole vanhempana täydellinen. Meillä kaikilla on vaikeat hetkemme, joissa toivottavasti pystymme turvautumaan puolisoon apua saaden. Tasapainottelu vauvan ja aikuisten tarpeiden välillä sekä läheisyyden ja erillisyyden välillä on helpompaa, kun vanhemmilla on yhteisen arvopohjan mukainen toimintasuunnitelma uudessa tilanteessa. 

Vakavien parisuhdeongelmien (ja omien henkilökohtaisten ongelmien) keskellä herkistyminen täysipainoisesti pienen lapsen tarpeille luonnollisesti häiriintyy. Jos mietimme jatkuvasti erotako vai ei, onko puolisoni uskoton vapaa-iltanaan tai pelkäämme tuleeko hän hirveässä humalassa kotiin, vauva tuntee ja kokee ahdinkomme. Voimme ajatella, että pieni lapsi ei muista ikäviä tilanteita jälkeenpäin. Usein peilaamme tilanteita omiin elämän kokemuksiimme. Esimerkiksi traumaattiset lapsuudenkokemukset voivat johtaa oman lapsen tarkkaan suojaamiseen kaikelta kärsimykseltä. Joskus vaikean lapsuuden kokenut ajattelee ”hyvin minunkin on käynyt, vaikka elin perhehelvetissä” ja väheksyy turvallisen kasvuympäristön merkitystä. 

Läheisten suhtautuminen parisuhteen vaikeuksiin voi aiheuttaa lisäkuormaa

Läheisten suhtautuminen lapsiperheen ongelmiin ei valitettavasti ole aina tukea antavaa. Usein kunnioitetaan liikaa ”älä puutu muiden yksityisasioihin”-periaatetta, silloinkin kun välittävä puuttuminen olisi välttämätöntä. Isovanhemmat eivät aina aktiivisesti tarjoa konkreettista apuaan. Voidaan ajatella, että kyllä mekin joskus selvittiin ilman pitkiä äitiyslomia ja hoitovapaita, tiskikonetta ja parisuhdeaikaa. Jotkut joutuvat kokemaan vähättelyä, esimerkiksi uskottomuus voidaan kuitata ”miehillä on tarpeensa” tai ”parisuhteessa kuuluu kestää kaikenlaista.” Joskus taas puututaan liikaakin esimerkiksi viestittämällä suoraan, että erota ei voi kun on niin pieniä lapsia. Eropäätökseen liittyy usein häpeää, erojen tavallisuus ei ole sitä poistanut. Ero on vaikea päätös ilman syyllistäviä vaatimuksia ja asenteita, osaamme kyllä asettaa niitä tarpeeksi itsekin.

Hiljaisuus on surullisen tavallinen keino suhtautua vaikeisiin asioihin. Jotkut vanhemmat hiljenevät täysin tai vaihtavat jopa puheenaihetta. Joskus kuunnellaan voivotellen, mutta ei kysytä kuulumisia jälkeenpäin. Ongelma on poissa, kun siitä ei puhuta. Monet oppivat, että omaan vanhempaan ei voi tukeutua, koska silloin joutuu rauhoittelemaan häntäkin. Jos ystävyyssuhteet ovat jääneet eikä ole ketään kenen kanssa peilata tilannetta, ihmiset jäävät kovin yksin tuskaansa. Kuinka voisimme oikeasti olla enemmän nuorten perheiden tukena?

 

Erilaiset tunteet ja niiden vaihtelu ruuhkavuosissa on tavallista. Jos mietit toistuvasti eroa, on hyvä pohtia seuraavia asioita:
 

Onko tämä väsymyksen sumentama vaihe, joka helpottuu tukeutumalla puolisoon, ystäviin ja läheisiin? Olenko nykyisessä kuormituksen tilassani kykenevä eropäätökseen? Kenen kanssa voisin peilata tilannetta?

Kuinka parisuhdetilanne vaikuttaa lapsiin ja omaan hyvinvointiin? Vaarantuuko lapsemme hyvinvointi suoraan tai välillisesti meidän vanhempien pahoinvoinnin kautta? Pystynkö suojaamaan lastani pelottavilta riidoilta? Jaksanko huolehtia lapsesta riittävän hyvin tässä tilanteessa, entä puolisoni?

Mitä perheellemme kuuluu vuoden päästä, jos emme tee mitään? Kuinka kauan kestämme esimerkiksi jatkuvia rajuja riitoja, pahaa oloa, halveksuvaa, epäkunnioittavaa tai alistavaa vuorovaikutusta? Omasta ja lasten hyvinvoinnista huolehtiminen näiden seikkojen valossa ei ole itsekkyyttä vaan tervettä lasten ja itsensä suojelua! 

Mitä lapsemme kertovat joskus lapsuudestaan ja vanhempien parisuhteesta? Onko tarinassa riittävästi hyviä hetkiä? Teetkö lapsille palveluksen pysymällä yhdessä vain heidän vuokseen, kiittääkö hän teitä vanhempia siitä joskus? Olisiko lapselle parasta luoda rauhallinen ja turvallinen kahden kodin systeemi?

Olemmeko tehneet tarpeeksi parisuhteen parantamiseksi? Jos keskustelut kotona eivät onnistu ja sopimukset raukeavat, olisiko aika hakea ulkopuolista apua tilanteeseen? Riittävän aikaisessa vaiheessa apua hakeneet voivat saada tarvittavan avun jo muutamalla käynnillä! Myös lapselle mahdollisimman pehmeän eron toteuttamiseen ja erosta toipumiseen saa apua.

Onko pitkään jatkunut kriisitilanne mahdollista rauhoittaa asumalla erikseen yhdessä sovitun ajan? Tauon yhdessä asumisesta ei tarvitse tarkoittaa lopullista eroa, vaan se antaa tilaa pohtia tilannetta ja parhaimmassa tapauksessa mahdollisuuden palata uudenlaiseen parisuhteeseen.
 

Näitä tärkeitä kysymyksiä on hyvä pohtia yhdessä tai yksin ja tarvittaessa ammattiauttajan kanssa hyvin matalalla kynnyksellä! 

 

Terveisin

 

Nina Kauppinen, perheneuvoja

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kateellinen lapsellesi, jolla on oma tahto?

Huutoa ja itkua, vaikka tekisin mitä. Sieltä täältä sinkoilevia tahtomisia. Minä niska limassa tekemässä mahdolliseksi toisten toiveita. Lapset makoilevat rennosti sohvalla, kun minä raivaan lattialle tilaa imuria varten.

Nyt sain kiinni siitä, mitä minä todella tahdon

Tämä paine riitti! Nyt sain kiinni siitä, mitä minä todella tahdon. Ymmärsin, mihin mahdollisuuteen minun on tartuttava. Ilman lasteni antamaa haastetta olisin voinut jättää tilaisuuden käyttämättä, kun en olisi osannut laittaa asioita tärkeysjärjestykseen tai olisin vain antanut asioiden lipua ohi.

Lapsen kehitykseen kuuluu oman tahdon löytäminen. Sitä kuuluu etsiä, löytää ja testata vastakkainasetteluissa vanhempien kanssa. Turvalliset vanhemmat antavat sekä tilaa että rakastavia rajoja lapsen itsenäistymiselle.

Upeaa, jos olet voinut antaa lapsellesi jotain enemmän kuin mitä olet saanut!

Kateus herää, jos lapsellesi mahdollistuu sellaisia asioita, joista itse olet jäänyt paitsi. Upeaa, jos olet voinut antaa lapsellesi jotain enemmän kuin mitä olet saanut! Vieläkään ei ole myöhäistä antaa itsellesi lisää sitä, mitä tarvitset.

Suomessa kasvoi sodan jälkeen lapsia, joiden vanhemmat olivat olleet liian kovilla. Lapset koittivat vaivata vanhempiaan mahdollisimman vähän ja pärjätä omillaan.

Nämä lapset käyttivät aikuisuutensa rakentaakseen hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Omille lapsilleen he toivoivat kaiken olevan paremmin. Luonnollisesti he odottivat, että lapset osaisivat arvostaa sitä, mitä heidän eteensä on tehty.

Omia tarpeita ja unelmia ei opittu arvostamaan

Osa lapsista jäikin ikuisesti kiitollisiksi vanhemmilleen. Joidenkin kiitollisuus johti siihen, että he asettivat vanhempiensa toiveet ja tarpeet omiensa edelle. Omia tarpeita ja unelmia ei opittu arvostamaan. Mukautuminen muiden odotuksiin saattoi siirtyä muihinkin suhteisiin, puolisoon ja omiin lapsiin.

On hienoa, kun sukuun syntyy lapsi, jolta löytyy vahva oma tahto. Vanhemman, joka on aikanaan saanut itsekin tahtoa, kiukuta ja kyseenalaistaa, on usein helpompi sietää lapsensa itsenäistymistä. Vanhempi, joka on tottunut mukautumaan muiden tahtoon ja joka kohtaa nyt omankin lapsen vahvan tahdon, voi olla kovilla. Koska minun vuoroni tulee?

Koska minun vuoroni tulee?

Lapsen tahtominen ja tarvitseminen voivat olla vanhemmalle niin sietämättömiä kokemuksia, että hän joutuu vastakkain oman varjopuolensa kanssa. Hän voi löytää itsensä huutamasta, uhkailemasta ja raivoamasta tavalla, joka herättää pelkoa ja häpeää.

Älä jää yksin oman varjosi kanssa. Murra häpeän valta puhumalla tilanteesta jälkikäteen, rauhallisena lapsesi kanssa. Anteeksikin voi pyytää. Vaikeita tilanteita kannattaa miettiä luotettavan ystävän tai ammattilaisen kanssa.

Lapsen itsenäistyminen haastaa sinuakin itsenäistymään

Jos vanhemman oma itsenäistyminen on jäänyt kesken, se voi käynnistyä yllättävällä vauhdilla ja voimalla. Sisältä nousee pakko löytää oma itsensä, jonka on siihen asti ohittanut ja antanut muidenkin ohittaa.

Lapsen itsenäistyminen haastaa sinuakin itsenäistymään, ottamaan omaa tilaa, asettamaan rajoja ja seuraamaan unelmiasi. Parhaimmillaan kateuden tunne johtaa entistä parempaan omien tarpeiden tunnistamiseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Sinulla on valta ja vastuu järjestellä arjen asioita hyvinvointiasi tukeviksi

Aikuisena sinulla on jo muitakin keinoja käytettävissä kuin selällään lattialla sätkiminen, oven paiskominen tai muualle muuttamisella uhkailu. Voit ilmaista itseäsi keskustellen ja neuvotellen, kertoa tarpeistasi ja rajoistasi.

Sinulla on valta ja vastuu järjestellä arjen asioita hyvinvointiasi tukeviksi. Tartu rohkeasti lapsesi kehityksen tarjoamaan mahdollisuuteen!

Terveisin,

Sini Rantakari

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Huurre tuo tunnelmaa, mutta jouluilo löytyy ilmankin. Kuva: Hannu Valkama

Lumi koristelee kanervat ja kuusenoksat, tähtitaivas valaisee maan. Sisällä, mieluiten takkatulen tai kynttiläkruunun loisteessa, istuvat parhaimpiinsa puetut isät, äidit, lapset, mummot ja vaarit viettämässä iloista jouluaattoa. Ensin syödään joulupuuro ja saunotaan. Sitten käydään suvun haudoilla sytyttämässä kynttilät, poiketaan ehkä aattohartauteen laulamaan Enkeli taivaan, syödään kiireetön jouluateria ja viihdytään pöydän ääressä pitkään. Illan hämärtyessä tervehditään laululla Joulupukkia, joka kopistelee ovelle lahjasäkkeineen.

Tähän standardiin en ole koskaan yltänyt, koska olohuoneessani ei ole takkaa eikä aatossani tarpeeksi tunteja. Joskus olen kuitenkin yrittänyt toteuttaa epämääräistä täydellisen joulun illuusiota päätyen lähinnä tiuskimiseen ja stressiin. Jo monta vuotta joulunviettoni on pelastanut yksi ohje, jonka antajaa en muista, mutta jota olen innolla jakanut eteenpäin.

Jo monta vuotta joulunviettoni on pelastanut yksi ohje, jonka antajaa en muista, mutta jota olen innolla jakanut eteenpäin.

1. Jokainen perheenjäsen saa toivoa yhden asian, joka tuo hänelle Oikean Joulun

Joulutoivekeskustelu käydään hyvissä ajoin ennen juhlaa. Siinä kaikilta kysytään, mikä jouluna on ihaninta juuri sinulle. Yhdelle yhteinen joulupuurohetki manteleineen on ehdoton aaton aloitus, toisen valtaa joulumieli Joulupukin kuumaa linjaa katsellessa, kolmannelle haikeansuloinen Lumiukko-animaatio on välttämätön, neljäs lataa aamulla akkujaan viettämällä  rauhallisen hetken kuusen kauneutta katsellen, yksin hiljaisuudessa, kun kukaan muu ei ole vielä herännyt, viidennelle käynti kynttilöiden valaisemalla hautausmaalla sulkee touhukkaan päivän ja antaa luvan lipua joulurauhaan. Jokaisen perheenjäsenen yksi toive mahtuu kiireettömästi aattoon ja tekee joulusta kaikille hyvän. Muu joulutouhu voi soljua toiveiden ympärillä vapaasti ja väljästi, koska jokainen on tullut kuulluksi itselleen tärkeimmässä asiassa.

Haluttaessa yhden asian listaa voidaan yksilöidä ja laajentaa vaikkapa siten, että: 

2. Jouluherkut valitaan tällä periaatteella. Jokainen saa pöytään yhden suosikkinsa ja ruuat valmistetaan tai ostetaan yhdessä. Aattona ei muutenkaan tarvitse olla katettuna kaikkea mahdollista, sillä juhla kestää monta päivää.

3. Jokaisen yksi lahjatoive pyritään toteuttamaan. Etukäteen keskustellaan siitä, mitä on mahdollista saada kuormittamatta tonttuja kohtuuttomasti.

Jos jouluna on koolla iso joukko väkeä, voidaan etukäteen arpoa, kuka hankkii lahjan kenellekin. Lahjan rahallinen yläraja voidaan sopia pikkujoulupaketin tasolle.Tämä toimii hyvin suvun aikuisten kesken. Jokainen saa pienen muistamisen, eikä kenenkään tarvitse tuskailla rahan ja mielikuvituksen puutteessa.

Rauhaisaa joulun odotusta ja rentoa mieltä toivottaen!

Päivi Stelin-Valkama

 

   

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Katianna Ruuskanen

Miksi meidän on tärkeää vielä aikuisenakin yrittää voittaa vanhempiemme rakkaus? Silloinkin, kun jo tuhat kertaa olemme joutuneet toteamaan tämän olevan enemmän tai vähemmän mahdotonta.

Monen aikuisen elämä suistuu kerta toisensa jälkeen raiteiltaan omien vanhempien kanssa vietetyn ajan jälkeen. ”Sain osakseni vain neuvoja, arvostelua ja kritiikkiä, en kaipaamaani hyväksyntää.” ”Jäin vaille sitä huolenpitoa, jota kaipasin.” ”Vanhempani eivät tunteneet ylpeyttä saavutuksistani ja jäin vaille heidän ihailuaan.” Monet pienten lasten isät ja äidit ovat kiitollisia isovanhemmilta saadusta lastenhoitoavusta. Samalla sisimmässä läikähtää surua, kun he katsovat omien vanhempiensa välitöntä ja lämmintä suhtautumista lastenlapsiinsa. ”Itse olen jäänyt tuosta paitsi”, moni tuumii.

Iän myötä olen tajunnut selvemmin, miten paljon vanhemmat vaikuttavat meihin. Suurin osa meistä viettää saman katon alla vanhempiensa kanssa parikymmentä ensimmäistä elinvuottaan. Siksi psyykkinen maailmamme on rakentunut pitkälti suhteessa heihin. Omanarvontunteemme on sidoksissa siihen tapaan, jolla vanhempamme ovat meitä kohdelleet. Lapsena meille rakentuu mieleemme sisäinen malli siitä, miten muut suhtautuvat meihin. Mitä muilta ihmisiltä voi odottaa? Ovatko toiveemme ja tarpeemme muille merkityksellisiä? Olenko minä ihmisenä rakkauden arvoinen?

Valitettavan moni aikuinen kantaa sisällään vanhemmilta sisäistettyä ääntä, joka sanoo, etten riitä, olen pettymys, saamaton.

Aikuisenakin on vaikeaa elää tyytyväisenä, jos vanhemmat eivät tunnu olevan samalla puolella minun kanssani. Jos ei voi luottaa siihen, että riitän vanhemmilleni, voinko kukaan mukaan kelpuuttaa minua? Voinko oikeasti olla arvokas ihminen, jos edes vanhempani eivät kohtele minua arvokkaasti ja hyvin? On hyvin turvatonta ajatella, etten kelpaisi niille ihmisille, joista olen syntynyt. Valitettavan moni aikuinen kantaa sisällään vanhemmilta sisäistettyä ääntä, joka sanoo, etten riitä, olen pettymys, saamaton, jonkun sisäinen ääni väittää pahaksi ja perustavalla tavalla vialliseksi ihmiseksi. Tällaiset kokemukset ymmärrettävästi herättävät paljon ahdistusta ja masennusta.

Uskon muutokseen, psykoterapeuttina on suorastaan pakko. Muuten koko psykoterapiatyöltä putoaisi pohja pois. Terapiassa on paljolti kysymys suhteestamme toivoon. Toivoon siitä, että oli lähtökohtamme mitkä tahansa, muutos parempaan on mahdollinen. Hyvissä ihmissuhteissa – millainen terapiasuhdekin parhaimmillaan on – meidän on mahdollista muuttaa ehdottomalta tuntuvat totuudet itsestämme epäilyksen alaisiksi. Sama asia voi tietenkin toteutua rakastavassa pari- tai ystävyssuhteessa, jossa joku välittää meistä juuri sellaisena kuin olemme. Toimivat ihmissuhteet saavat aikaan meissä rakkauden tuomaa lämpöä.

Rakkauden määrä ei ole onneksi mikään nollasummapeli, se ei lopu kesken. Siksi sitä kannattaa etsiä, vaikkei aina olisi varma tietääkö, mitä tai mistä etsiä. Mutta rakkautta ei kannata loputtomasti etsiä sieltä, mistä sen löytyminen on kohtuuttoman vaikeaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2018

Kategoriat