Kirjoitukset avainsanalla avioliitto

Kuva: Mika Nuorva

Unelmahäät, Satuhäät, Neljät häät. Häät sulhasen tapaan, Tahdon morsiuspuvun, Hääpukuja kurvikkaille. Häämessut, häälehdet, hampaiden valkaisupaketti morsiamelle. Hääohjelmat on suosittu aihe mediassa, ja häiden ympärillä pyörii iso bisnes. Silloin kun se innostaa pariskuntia menemään naimisiin ja sitoutumaan toinen toisiinsa, se on hyvä asia.  Hääbuumin kääntöpuolena on, että monen parin kohdalla naimisiin menon rima voi nousta liian korkealle.

Hääbuumin kääntöpuolena on, että monen parin kohdalla naimisiin menon rima voi nousta liian korkealle.

Kyselyjen mukaan suomalaiset käyttävät häihin keskimäärin 10 000 – 15 000 euroa. Tarjoilut itsessään aiheuttavat puolet häiden kuluista. Osa lykkää häiden järjestämistä säästäen rahaa juhliin. Moni pari rahoittaa häänsä lainarahalla.

Me menimme vuodenvaihteessa naimisiin. Kun kihlauduimme reilu vuosi ennen häitä, oli molemmille selvää, että se tarkoitti lupausta ja sitoutumista siihen, että menemme jossain kohtaa naimisiin. Molemmilla oli takana pitkät avioliitot ja ero. Avioero on aina jonkinasteinen epäonnistuminen, silloinkin kun sille on hyvät perusteet. Häitä miettiessämme kävi mielessä ajatus, että pitäisikö kaikki hoitaa pienimuotoisesti, vain perheenjäsenten ja ehkä parin ystävän läsnä ollessa. Meistä kuitenkin tuntui hyvältä, että niin moni ystävä oli mukana juhlimassa meidän suurta päiväämme ja siunaamassa meitä.

Uusperheessä vanhempien on uudet parisuhteet voivat olla lapsille haastava asia. Vanhemman uusi avioliitto on kuin naula edellisen avioliiton arkkuun.

Uusperheessä vanhempien on uudet parisuhteet voivat olla lapsille haastava asia. Vanhemman uusi avioliitto on kuin naula edellisen avioliiton arkkuun. Siksi meille oli tärkeää, että naimisiin meno oli kaikille lapsille ok. Nuorin lapsistamme kiteytti hieman yllättävästi, että on se meille lapsillekin turvallisempaa, että olette naimisissa.

Päätimme järjestää häät talkoilla. Laitoimme ystävillemme hääkutsun, johon liitimme lahjatoiveen, että vieraat toisivat juhliin itsensä ja jotakin tarjottavaa. Netissä oli tarjoilulista, josta kukin sai varata mieleisensä tuomiset. Moni toi enemmän kuin osasimme odottaa. Lisäksi ystävät toivat mukanaan ohjelmaa. Joku soitti kirkossa, joku auttoi koristelussa, joku piti puhetta. Lapset auttoivat monella tapaa juhlien valmistelussa ja toteutuksessa.

Häistä tuli antamisen ja saamisen, jakamisen juhla, juuri niin kuin olimme toivoneet.

Häistä tuli antamisen ja saamisen, jakamisen juhla, juuri niin kuin olimme toivoneet. Me tarjosimme vieraillemme juhlan aiheen ja juhlapaikan, he toivat meille ohjelman ja tarjoilun. Yhdessä me loimme juhlan. Kun me lähdimme puolen yön maissa, moni jäi vielä jatkamaan. ”Hyvät häät, toiseksi parhaat, joissa olen ollut”, kiitteli yksi vieraistamme, rouva kainalossaan. Meillekin jäi todella hyvä mieli.

Kun ihmisiltä on kysytty elämän viime hetkillä, mikä on tärkeää, on vastaus useimmiten ollut ihmissuhteet ja kohtaaminen. Sen lahjan saimme ystäviltämme hääpäivänä. Nyt on meidän tehtävä pitää se elossa arjen keskellä.

terveisin Pekka Puukko

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Katianna Ruuskanen

Tyhjensin asianpesukoneesta aterimia ja yhtäkkiä muistin, että olin perinyt ne itsemurhaan kuolleelta tädiltäni, vuosia sitten. Samalla tulin ajatelleeksi, että en ole eläessäni ostanut yhtään haarukkaa, lusikkaa tai veistä. Silti minulla on ollut yllin kyllin aterimia, sillä tätini harrastuksena olivat kirpputorit. Niillä on syöty ja syötetty, lusikoitu monenlaiset sopat, sekä katettu pienet ja isotkin juhlat. Aterimet eivät ole mitenkään erityisen tyylikkäitä, edes omasta mielestäni. Jotain samaa kukkaisuuden kaipuuta minussa taitaa kuitenkin olla kuin tädissänikin oli, kun en ole edes elämäni uusiksilaittamis-vaiheissa halunnut hankkiutua niistä eroon.  Nyt ajattelen, että onneksi en.

 ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä”

Katselen sisustuslehden nuoren perheen vaaleaa, pelkistettyä kotia. Seesteistä harmaata, tyylikästä mustaa, puhdasta valkoista ja pehmeitä pastellisävyjä. Niin sen kuuluukin olla alussa ja unelmissa. Tiedän, että todellisuus kuvien rajauksen ulkopuolella on yleensä toisenlainen, elämännäköisempi. Silti huomaan toivovani, että noihin täydellisiin kuviin mahtuisi joku muistutus entisestä. Joku asia tai esine, joka ei ole siellä siksi, että se on pelkästää kaunis ja tyyliin sopiva. Vaan että tuo esine tai asia olisi kodissa, koska se on osa asukkaansa tarinaa, sitä kuka hän on.  ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä".

Toivoisin, että hän lähtiessään ottaisi mukaansa asioita ja osia rikkimenneestä entisestä elämästään

Aina silloin tällöin kuulee ihmisestä, joka on erotessaan jättänyt kaiken entiselle puolisolleen ja lapsilleen. Lähtiessään hän ei ole ottanut mukaansa juuri muuta kuin vaatteensa. Jättikö hän kaiken taakseen, vai sittenkin osia itsestään entiseen? Jäikö hän itse asiassa? Eikö hän pystynytkään lähtemään? Kenen elämään, kotiin ja tarinaan hän muuttaa? Vai hankkiiko hän kokonaan uuden, käyttämättömän, unelmien kodin? Toivoisin, että hän lähtiessään ottaisi mukaansa asioita ja osia rikkimenneestä entisestä elämästään. Niitä voisi sitten tutkia ja katsella kun tilanteet vähän tasoittuvat. Ehkä joitain niistä voisi vähän kunnostaakin. Joka tapauksessa ne auttaisivat häntä kotiutumaan uuteen elämänvaiheeseensa ja pysymään kokonaisena.

Jotkut asiat seuraavat mukanani vuodesta toiseen, halusin tai en

Kun olin lapsi, tätini oli suuri idolini. Hän oli minua 13-vuotta vanhempi, mielestäni valtavan kaunis pitkissä kiharretuissa hiuksissaan, lähdössä tanssimaan. Ajattelin aina, että olen onnekas, kun minulla on kaksi äitiä. En ollutkaan. Tätini teki itsemurhan nelikymppisenä, juuri kun minusta oli tullut äiti. Minulle on sanottu joskus, että muistutan häntä. Lapsenikin, hänen kummityttönsä, muistuttaa ulkonäöltään tätiäni. On perittyä, jota en ole halunnut kuljettaa mukanani. Joistain asioista olen yrittänyt päästä aktiivisesti eroon, esimerkiksi päätöksellä tai käymällä terapiassa. Osan asioista olen hävittänyt, myynyt ja jättänyt eri tavoin taakseni. Jotain niistäkin kaipaan välillä käsittämättömästi, niin kuin mummolani vanhaa, arvotonta lipastoa, joka annettiin palopäällikölle, kun vuosia autiona ollut talo hävitettiin polttamalla. Jotkut asiat seuraavat mukanani vuodesta toiseen, halusin tai en. Ne putkahtelevat esiin kaapeista. Tai sitten jonain päivänä joku tilanne tuo ne yllättäen eteeni. Niin kuin kävi eräälle henkilölle, joka oli peri tädiltään rumia puhuvan papukaijan.

Elämä on juhla

On onni, että tuo epäjärjestyksessä oleva läjä aterimia kuljetti minut muistelemaan tätiäni. Sillä se sattui olemaan päivä, jolloin minulla oli aikaa, voimia, sekä tarve ajatella ja kaivata häntä. Yhtäkkiä tuntui hyvältä ajatus, että yli kaksikymmentä vuotta sitten kuollut tätini on kulkenut sittenkin mukanani koko aikuisen elämäni, istunut kaikki nämä vuodet arjen ruokapöydässäni ja juhlinut kanssani. Niinäkin aikoina, kun oma elämäni on ollut liian kiireistä, kevyttä tai raskasta, että olisin ehtinyt tai jaksanut ajatella tai kaivata häntä. En perinyt tädiltäni taipumusta masentua, mutta itsemurhan raskaat seuraukset perin. Se perintö on opettanut minulle paljon. Siitäkin huolimatta hän antoi perinnöksi myös naurun ja vieraiden kestitsemisen ilon. Elämä on juhla.

 

Lämmöllä, perheneuvoja Helena

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat