Kirjoitukset avainsanalla ero

Kuva: Katianna Ruuskanen

Tyhjensin asianpesukoneesta aterimia ja yhtäkkiä muistin, että olin perinyt ne itsemurhaan kuolleelta tädiltäni, vuosia sitten. Samalla tulin ajatelleeksi, että en ole eläessäni ostanut yhtään haarukkaa, lusikkaa tai veistä. Silti minulla on ollut yllin kyllin aterimia, sillä tätini harrastuksena olivat kirpputorit. Niillä on syöty ja syötetty, lusikoitu monenlaiset sopat, sekä katettu pienet ja isotkin juhlat. Aterimet eivät ole mitenkään erityisen tyylikkäitä, edes omasta mielestäni. Jotain samaa kukkaisuuden kaipuuta minussa taitaa kuitenkin olla kuin tädissänikin oli, kun en ole edes elämäni uusiksilaittamis-vaiheissa halunnut hankkiutua niistä eroon.  Nyt ajattelen, että onneksi en.

 ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä”

Katselen sisustuslehden nuoren perheen vaaleaa, pelkistettyä kotia. Seesteistä harmaata, tyylikästä mustaa, puhdasta valkoista ja pehmeitä pastellisävyjä. Niin sen kuuluukin olla alussa ja unelmissa. Tiedän, että todellisuus kuvien rajauksen ulkopuolella on yleensä toisenlainen, elämännäköisempi. Silti huomaan toivovani, että noihin täydellisiin kuviin mahtuisi joku muistutus entisestä. Joku asia tai esine, joka ei ole siellä siksi, että se on pelkästää kaunis ja tyyliin sopiva. Vaan että tuo esine tai asia olisi kodissa, koska se on osa asukkaansa tarinaa, sitä kuka hän on.  ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä".

Toivoisin, että hän lähtiessään ottaisi mukaansa asioita ja osia rikkimenneestä entisestä elämästään

Aina silloin tällöin kuulee ihmisestä, joka on erotessaan jättänyt kaiken entiselle puolisolleen ja lapsilleen. Lähtiessään hän ei ole ottanut mukaansa juuri muuta kuin vaatteensa. Jättikö hän kaiken taakseen, vai sittenkin osia itsestään entiseen? Jäikö hän itse asiassa? Eikö hän pystynytkään lähtemään? Kenen elämään, kotiin ja tarinaan hän muuttaa? Vai hankkiiko hän kokonaan uuden, käyttämättömän, unelmien kodin? Toivoisin, että hän lähtiessään ottaisi mukaansa asioita ja osia rikkimenneestä entisestä elämästään. Niitä voisi sitten tutkia ja katsella kun tilanteet vähän tasoittuvat. Ehkä joitain niistä voisi vähän kunnostaakin. Joka tapauksessa ne auttaisivat häntä kotiutumaan uuteen elämänvaiheeseensa ja pysymään kokonaisena.

Jotkut asiat seuraavat mukanani vuodesta toiseen, halusin tai en

Kun olin lapsi, tätini oli suuri idolini. Hän oli minua 13-vuotta vanhempi, mielestäni valtavan kaunis pitkissä kiharretuissa hiuksissaan, lähdössä tanssimaan. Ajattelin aina, että olen onnekas, kun minulla on kaksi äitiä. En ollutkaan. Tätini teki itsemurhan nelikymppisenä, juuri kun minusta oli tullut äiti. Minulle on sanottu joskus, että muistutan häntä. Lapsenikin, hänen kummityttönsä, muistuttaa ulkonäöltään tätiäni. On perittyä, jota en ole halunnut kuljettaa mukanani. Joistain asioista olen yrittänyt päästä aktiivisesti eroon, esimerkiksi päätöksellä tai käymällä terapiassa. Osan asioista olen hävittänyt, myynyt ja jättänyt eri tavoin taakseni. Jotain niistäkin kaipaan välillä käsittämättömästi, niin kuin mummolani vanhaa, arvotonta lipastoa, joka annettiin palopäällikölle, kun vuosia autiona ollut talo hävitettiin polttamalla. Jotkut asiat seuraavat mukanani vuodesta toiseen, halusin tai en. Ne putkahtelevat esiin kaapeista. Tai sitten jonain päivänä joku tilanne tuo ne yllättäen eteeni. Niin kuin kävi eräälle henkilölle, joka oli peri tädiltään rumia puhuvan papukaijan.

Elämä on juhla

On onni, että tuo epäjärjestyksessä oleva läjä aterimia kuljetti minut muistelemaan tätiäni. Sillä se sattui olemaan päivä, jolloin minulla oli aikaa, voimia, sekä tarve ajatella ja kaivata häntä. Yhtäkkiä tuntui hyvältä ajatus, että yli kaksikymmentä vuotta sitten kuollut tätini on kulkenut sittenkin mukanani koko aikuisen elämäni, istunut kaikki nämä vuodet arjen ruokapöydässäni ja juhlinut kanssani. Niinäkin aikoina, kun oma elämäni on ollut liian kiireistä, kevyttä tai raskasta, että olisin ehtinyt tai jaksanut ajatella tai kaivata häntä. En perinyt tädiltäni taipumusta masentua, mutta itsemurhan raskaat seuraukset perin. Se perintö on opettanut minulle paljon. Siitäkin huolimatta hän antoi perinnöksi myös naurun ja vieraiden kestitsemisen ilon. Elämä on juhla.

 

Lämmöllä, perheneuvoja Helena

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nallen kanssa toisesta kodista toiseen. Kuva Pixabay

Avioeroja tapahtuu eniten pikkulapsiperheissä. Ero lasten ollessa pieniä herättää ulkopuolisissa surun ja säälin tunteita, mutta myös suuttumusta ja paheksuntaa. Sanotaan, että nykyajan vanhemmat luovuttavat liian helposti, ovat itsekkäitä eivätkä pysty sitoutumaan. Kaiken pitäisi olla koko ajan kivaa, tavallista arkea ei kestetä. Pikkulapsiperheen vanhempien kanssa parisuhdeasioissa työskentelevänä en juurikaan näe turhia eroja. Vanhemmat yleensä haluavat pysyä yhdessä juuri lasten vuoksi ja haluavat muutosta hankalaan tilanteeseen.

Kukaan ei suunnittele eroa perhettä perustaessa, se on usein yllättävä asia. Ero on vaikea ja pelottava elämänmuutos, johon usein joudutaan vain toisen tahdosta. Monet vanhemmat toteavat, että olisivat eronneet ilman lapsia. Lasten vuoksi yhdessä jatkaminen on hyvä asia, se kertoo sitoutuneisuudesta perheeseen ja uskosta erilaisiin vaiheisiin parisuhteessa. Lasten vuoksi yhdessä pysyminen voi kuitenkin kääntyä myös uhaksi lasten hyvinvoinnille.  

Joskus tilanne yksinkertaisesti on niin sietämätön ja haitallinen kaikille osapuolille, että ero on ainoa vaihtoehto. Ei voi antaa yleisohjetta ”älkää erotko lasten ollessa pieniä”, jokainen tilanne on ainutlaatuinen. Perinteisten ”painavien” syiden kuten väkivallan ja hoitamattoman päihdeongelman lisäksi on myös muita hyviä syitä eroon, joista tarkemmin artikkelissani. Ero ei aina ole katastrofi, se voi olla parasta kaikille osapuolille. Vanhemmuus voi onnistua parhaiten sitä erikseen toteuttaen. Palvelujärjestelmämme avulla eroaminen on nykyään onneksi henkisesti ja taloudellisesti mahdollista.

Parista perheeksi, vanhemmuudesta yhteinen projekti

Syyn pikkulapsiperheiden korkeisiin erolukuihin ei pitäisi olla parisuhdetiedon puutteessa. Lehti- ja nettikirjoituksia seuraavat tietävät, että pikkulapsivaiheessa on erityisen tärkeää pitää huolta perheajan lisäksi parisuhdeajasta ja omasta ajasta. Vauvan tarpeiden ensisijaiseksi asettaminen tapahtuu luonnollisesti kuitenkin omista ja puolison tarpeista tinkien. Se tarkoittaa kahdenkeskisen ajan vähentymistä, usein seksielämän hiipumista hetkeksi, harrastusten jäämistä vähemmälle ja kodin siisteyskriteerien höllentymistä.

Vauva tekee parista lapsiperheen, se on suurempi sitoumus kuin avioliitto.

Yleensä erotilanteisiin liittyy keskustelu- ja tunneyhteyden pidempiaikainen katkos. Joskus se alkaa jo vauvavuotena. Vaikka vauvan syntymä on ihana asia, vauva erottaa enemmän kuin yhdistää. Vaikka vauvan tarvitsevuus ymmärretään järjen tasolla, vauvan kanssa vähemmän aikaa viettävä tuntee itsensä usein ulkopuoliseksi ja jopa hylätyksi. Kotona lasta hoitava puoliso asettaa lapsen ykkössijalle, omistautuu täysin vauvalle. Hän tuntuu myös osaavan kaiken paremmin ja arvostelee puolisonsa tapaa hoitaa vauvaa. Vauvan hoidon on hyvä olla yhteinen, molempien vanhemmuutta tukeva projekti! Vauva tekee parista lapsiperheen, se on suurempi sitoumus kuin avioliitto. Ihanasta pienestä ja avuttomasta lapsesta huolehtiminen on huikean tärkeä tehtävä, johon tarvitaan molempia!

Kun parisuhteen tunneyhteys on riittävän kantava ja molemmat hyväksyvät vauvan tuoman muutoksen parisuhteeseen, haastava pikkulapsivaihe kestetään. Tunneyhteyttä hoidetaan järjestämällä kohtaamisia arjen keskelle. Hetkellinen yhteyskatkos ei saa ajattelemaan tai pelkäämään eroa. Tyytymättömyys parisuhteeseen kannattaa ottaa nopeasti puheeksi, jotta pitkäaikaista katkosta ei pääse syntymään! Puoliso ei usein omassa "lapsenhoitokuplassaan" tai "taloudesta huolehtimisen kuplassaan" tiedä ajatuksistasi! Jos asioita ei oteta esiin, juopa väillä kasvaa ja tulee tilaa paria erilleen ajaville asioille.  

Pikkulapsiajasta puhutaan usein kovin negatiivisesti kuormituksena ja väsymyksenä, mutta pikkulapsivaihe on myös iloa lapsista ja ihanaa parisuhdetta vahvistavaa pesänrakennusaikaa! Joskus perheen perustaminen on nimenomaan parisuhdetta voimistava sidos. Kuinka voisimme saada pikkulapsivaiheen yhä enemmän tuntumaan parisuhteen kehittymisen mahdollisuudelta kuin uhalta?

Vauva muuttaa elämäämme!

Minkä verran vaikutusta parisuhdeongelmiin ja eropohdintoihin on vauva- ja pikkulapsiajan suunnittelulla ja siihen asennoitumisella? Tuleva muutos on hyvä tiedostaa. Vauva tulee elämäämme jotain muuttaen. Muutosta tapahtuu heilläkin, jotka sanovat, että vauva tulee meidän elämäämme siihen sopeutuen. Vauvan unet, ruoka-ajat, ulkoilu ja hänen muu hoitonsa on ensiarvoisen tärkeää. Vauvan tahdissa eläminen on herkkyyttä vauvan tarpeille, se on välttämätöntä perusluottamuksen synnylle. Vauvan persoona on nähtävissä jo vauvavuoden aikana, ja ensimmäiset vuodet ovat hyvin tärkeitä aivojen kehitykselle. Arjen kiireen ja väsymyksen tasolla emme aina ymmärrä, kuinka tärkeää pohjaa pienen ihmisen kehitykselle rakennamme ensimmäisten vuosien aikana. Tämän vaiheen olisi luonnollisesti hyvä olla rauhallista, turvallista ja yhteisesti jaettua.

Vauva tulee elämäämme jotain muuttaen. Muutosta tapahtuu heilläkin, jotka sanovat, että vauva tulee osaksi meidän elämäämme siihen sopeutuen.

Vauva ei siis ole pieni olio, joka ei ymmärrä tai tunne mitään. Vauva elää mukana vanhempien toimissa ja tunteissa niissä olosuhteissa, jotka vauvalle tarjoamme. Kun olemme hermostuneita, surullisia tai levottomia, vauva aistii sen ja se vaikuttaa hänenkin mielialaansa. Toki kukaan ei ole vanhempana täydellinen. Meillä kaikilla on vaikeat hetkemme, joissa toivottavasti pystymme turvautumaan puolisoon apua saaden. Tasapainottelu vauvan ja aikuisten tarpeiden välillä sekä läheisyyden ja erillisyyden välillä on helpompaa, kun vanhemmilla on yhteisen arvopohjan mukainen toimintasuunnitelma uudessa tilanteessa. 

Vakavien parisuhdeongelmien (ja omien henkilökohtaisten ongelmien) keskellä herkistyminen täysipainoisesti pienen lapsen tarpeille luonnollisesti häiriintyy. Jos mietimme jatkuvasti erotako vai ei, onko puolisoni uskoton vapaa-iltanaan tai pelkäämme tuleeko hän hirveässä humalassa kotiin, vauva tuntee ja kokee ahdinkomme. Voimme ajatella, että pieni lapsi ei muista ikäviä tilanteita jälkeenpäin. Usein peilaamme tilanteita omiin elämän kokemuksiimme. Esimerkiksi traumaattiset lapsuudenkokemukset voivat johtaa oman lapsen tarkkaan suojaamiseen kaikelta kärsimykseltä. Joskus vaikean lapsuuden kokenut ajattelee ”hyvin minunkin on käynyt, vaikka elin perhehelvetissä” ja väheksyy turvallisen kasvuympäristön merkitystä. 

Läheisten suhtautuminen parisuhteen vaikeuksiin voi aiheuttaa lisäkuormaa

Läheisten suhtautuminen lapsiperheen ongelmiin ei valitettavasti ole aina tukea antavaa. Usein kunnioitetaan liikaa ”älä puutu muiden yksityisasioihin”-periaatetta, silloinkin kun välittävä puuttuminen olisi välttämätöntä. Isovanhemmat eivät aina aktiivisesti tarjoa konkreettista apuaan. Voidaan ajatella, että kyllä mekin joskus selvittiin ilman pitkiä äitiyslomia ja hoitovapaita, tiskikonetta ja parisuhdeaikaa. Jotkut joutuvat kokemaan vähättelyä, esimerkiksi uskottomuus voidaan kuitata ”miehillä on tarpeensa” tai ”parisuhteessa kuuluu kestää kaikenlaista.” Joskus taas puututaan liikaakin esimerkiksi viestittämällä suoraan, että erota ei voi kun on niin pieniä lapsia. Eropäätökseen liittyy usein häpeää, erojen tavallisuus ei ole sitä poistanut. Ero on vaikea päätös ilman syyllistäviä vaatimuksia ja asenteita, osaamme kyllä asettaa niitä tarpeeksi itsekin.

Hiljaisuus on surullisen tavallinen keino suhtautua vaikeisiin asioihin. Jotkut vanhemmat hiljenevät täysin tai vaihtavat jopa puheenaihetta. Joskus kuunnellaan voivotellen, mutta ei kysytä kuulumisia jälkeenpäin. Ongelma on poissa, kun siitä ei puhuta. Monet oppivat, että omaan vanhempaan ei voi tukeutua, koska silloin joutuu rauhoittelemaan häntäkin. Jos ystävyyssuhteet ovat jääneet eikä ole ketään kenen kanssa peilata tilannetta, ihmiset jäävät kovin yksin tuskaansa. Kuinka voisimme oikeasti olla enemmän nuorten perheiden tukena?

 

Erilaiset tunteet ja niiden vaihtelu ruuhkavuosissa on tavallista. Jos mietit toistuvasti eroa, on hyvä pohtia seuraavia asioita:
 

Onko tämä väsymyksen sumentama vaihe, joka helpottuu tukeutumalla puolisoon, ystäviin ja läheisiin? Olenko nykyisessä kuormituksen tilassani kykenevä eropäätökseen? Kenen kanssa voisin peilata tilannetta?

Kuinka parisuhdetilanne vaikuttaa lapsiin ja omaan hyvinvointiin? Vaarantuuko lapsemme hyvinvointi suoraan tai välillisesti meidän vanhempien pahoinvoinnin kautta? Pystynkö suojaamaan lastani pelottavilta riidoilta? Jaksanko huolehtia lapsesta riittävän hyvin tässä tilanteessa, entä puolisoni?

Mitä perheellemme kuuluu vuoden päästä, jos emme tee mitään? Kuinka kauan kestämme esimerkiksi jatkuvia rajuja riitoja, pahaa oloa, halveksuvaa, epäkunnioittavaa tai alistavaa vuorovaikutusta? Omasta ja lasten hyvinvoinnista huolehtiminen näiden seikkojen valossa ei ole itsekkyyttä vaan tervettä lasten ja itsensä suojelua! 

Mitä lapsemme kertovat joskus lapsuudestaan ja vanhempien parisuhteesta? Onko tarinassa riittävästi hyviä hetkiä? Teetkö lapsille palveluksen pysymällä yhdessä vain heidän vuokseen, kiittääkö hän teitä vanhempia siitä joskus? Olisiko lapselle parasta luoda rauhallinen ja turvallinen kahden kodin systeemi?

Olemmeko tehneet tarpeeksi parisuhteen parantamiseksi? Jos keskustelut kotona eivät onnistu ja sopimukset raukeavat, olisiko aika hakea ulkopuolista apua tilanteeseen? Riittävän aikaisessa vaiheessa apua hakeneet voivat saada tarvittavan avun jo muutamalla käynnillä! Myös lapselle mahdollisimman pehmeän eron toteuttamiseen ja erosta toipumiseen saa apua.

Onko pitkään jatkunut kriisitilanne mahdollista rauhoittaa asumalla erikseen yhdessä sovitun ajan? Tauon yhdessä asumisesta ei tarvitse tarkoittaa lopullista eroa, vaan se antaa tilaa pohtia tilannetta ja parhaimmassa tapauksessa mahdollisuuden palata uudenlaiseen parisuhteeseen.
 

Näitä tärkeitä kysymyksiä on hyvä pohtia yhdessä tai yksin ja tarvittaessa ammattiauttajan kanssa hyvin matalalla kynnyksellä! 

 

Terveisin

 

Nina Kauppinen, perheneuvoja

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ärtymystä toiseen ei voi välttää pitkässä suhteessa. Kuva Pixabay.

 

Pitkässä parisuhteessa huomaamme välillä pohtivamme tällaistako loppuelämäni on? Tämäkö on sitä Rakkautta, eikö muuta ole enää odotettavissa? Oma parisuhde ei tunnu prinsessasatujen ”elivät onnellisina elämänsä loppuun asti” -tarinalta ja on kaukana romanttisista elokuvista ja naistenlehtien parisuhdekuvauksista. Oma puoliso ei tunnu enää ”siltä oikealta”, vaan tyypiltä, joka sopisi paljon paremmin jollekin muulle. Monet asiat vain ärsyttävät, puoliso ei tee mitään oikein. Hän ei puhu, ja jos puhuu, ihan vääriä asioita väärällä tavalla. Hän ei näytä samalta kuin ennen ja on muuttunut luonteeltaan vaikeammaksi.

Joku ikävöi alkuhuuman hetkiä. Enkö koskaan enää tunne jännää kihelmöintiä vatsassa, eikö pääni enää koskaan täyty vaaleanpunaisista ajatuksista? Jotkut kertovat rakastumisen tunteen jatkuneen koko pitkän suhteen, onnittelut heille! Useimmat tunnistavat alun rakastumisvaiheen jääneen taakse viimeistään parin vuoden jälkeen. Kaikilla ei ole ollut romanttista ja ihanaa alkua. Sen puuttuminen voi olla surullista vaikeina aikoina, edes sen muistelusta ei saa voimaa.  

 

Pahimmissa parisuhdetuskissa on hyvä tarkastaa nämä asiat:

  • Olenko minä ihannepuoliso, pitäisinkö itsestäsi kumppanina? Yritänkö edes olla siedettävä vai olenko kovin välinpitämätön sille, mitä hän minusta ajattelee? Pidänkö hänen suhteessa pysymistään itsestään selvänä?

Toisen kritisoiminen on helppoa. Vaikeinta on tarkastella omaa toimintaansa, nähdä itsensä ja käytöksensä realistisesti ja tunnustaa puutteensa toiselle. Joskus monta pientä asiaa on yhdessä suuri asia. Koska olet viimeksi tehnyt puolisoasi miellyttäviä myönnytyksiä kuten hillinnyt häntä ärsyttävää käytöstä, nähnyt vaivaa ulkonäön suhteen hänen mielikseen tai antanut positiivista palautetta? Nämä asiat eivät ole turhia eivätkä teeskentelyä vaan toisen huomioimista!

  • Kuinka minulla itselläni henkilökohtaisesti menee? Olenko tyytyväinen työhöni, kotona olemiseen, ystävyyssuhteisiini, harrastuksiini tai muuhun elämään, johon puolisoni ei kuulu?

Niin helppoa kuin onkin syyttää puolisoa vain ja ainoastaan kaikesta, hän ei ole syypää kaikkeen! Hän ei myöskään voi olla kaiken pahoinvointisi oksennusastia. Puolisosi pääasiallinen tehtävä ei ole tehdä sinua onnelliseksi tai tyytyväiseksi, siitä vastuu on sinulla itselläsi! Parisuhde ei voi olla koko elämäsi.

  • Voisinko kanavoida aggressioni johonkin muualle kuin parisuhteen kannettavaksi?

”Kylmää kautta” eläessämme voi olla parempi antaa toiselle tilaa kuin takertua jankuttamalla asioita, jotka hän on kuullut monta kertaa. Rakentava erillisyys ei kuitenkaan tarkoita mykkäkoulua tai luovuttamista parisuhteesta. Kanavoi turhautumisesi omaa hyvinvointiasi tukevaan toimintaan kuten liikuntaan ja tehkää yhdessä molemmille mukavia asioita! Uskoudu ystäville, hae tukea, uutta näkökulmaa ja vertailukohtaa parisuhteellesi.

  • Mitä rakkaus merkitsee minulle? Mitä mieltä olen lauseesta ”rakastamisessa on kyse tahdosta rakastaa.” Onko rakastaminen minulle leijuvaa onnen huumaa vai jotain vakiintuneempaa ja rauhallisempaa?  

Rakastuminen on monille helppoa, rakastaminen paljon vaikeampaa. Pitkän suhteen hankalina aikoina on hyvä olla kärsivällinen (lukuun ottamatta henkistä tai fyysistä väkivaltaa, vaikeaa päihdeongelmaa tai muuta kestämätöntä asiaa). Pitkän parisuhteen rikkaudet näyttäytyvät mm. sitoutumisen tuomana turvana, rauhana olla oma itsensä, rinnalla kulkemisena ja hädässä auttamisena. Parhaimmillaan toinen ihminen oppii todella tuntemaan sinut ja sinä hänet. Epätäydellisyyksistä huolimatta puoliso haluaa olla kanssasi, mikä on suuri ja merkittävä asia. 

  • Ajattelenko, että vaihtamalla paranee? Tiedänkö jossain olevan täydellisen kumppanin? Himoitsenko itselleni ystäväni puolisoa tai työkaveriani? Kestäisinkö uutuudenviehätyksen haihduttua hänen suurta intohimoaan harrastukseensa, kiinteää suhdetta vanhempiinsa tai tapaa vaipua ajatuksiinsa?

Jotkut ovat sitä mieltä, että vaihtamalla paranee. Jotkut kertovat, että vaihtamalla paranee hetkeksi ja jotkut ovat joutuneet vielä pahempaan suohon. Ärsyttäviä asioita tulee uudessa puolisossakin valitettavasti ilmenemään, jopa niitä alkuun sinua viehättäneitä piirteitä. Miellyttämishaluinen puolisokin voi alkaa ärsyttää mukavuudellaan. Täydellistä ihmistä ei ole olemassa, meillä kaikilla on omat hankaluutemme.

  • Onko mahdollinen eroajatuksesi todellinen suunnitelma vai voimauttava unelma rauhallisesta omasta tilasta?

Jos mietit eroa usein, jossain vaiheessa todennäköisesti ymmärrät, että jotain on tehtävä. Se voi johtaa viimeiseen ponnistukseen muutoksen suuntaan. Eroajatus, usein yksityinen sellainen, voi myös antaa voimaa. Kun vaikeimpina hetkinä mielessään kuvittelee toivotun olotilan, jo tämän vaihtoehdon olemassaolo voi helpottaa. Samalla mielikuva elämästä ilman tuttua, ärsyttävää ja samalla rakasta puolisoa voi saada ymmärtämään, että et pysty elämään ilmankaan.  

  • Onko tämä pysyvä vaihe parisuhteessani, onko vastaavista hetkistä aiemminkin selvitty? Onko suhteemme vielä yrittämisen arvoinen?

Joskus monta pientä asiaa on yhdessä suuri asia. Kun elämme ”kylmää kautta” parisuhteessa, on hyvä yrittää olla mahdollisimman vähän ärsyttävä toisen mielestä. Jos huonoa vaihetta on kestänyt kauan ja kotikonstit on käytetty tuloksetta, olisiko aika hakea ulkopuolista apua? Pari kertaa ei valitettavasti riitä muutoksen saamiseksi eikä terapeutti taio suhteestasi uutta ja ihanaa, mutta keskustelu terapeutin vastaanotolla on eri asia kuin kotona! Parikäynneillä yleensä selviää myös se, onko yhdessä jatkamiselle edellytyksiä.

  

Muutosta parempaan toivoen,

 

Nina Kauppinen, perheneuvoja

 

Kommentit (2)

Terapian tarpeessa
1/2 | 

"Kun elämme ”kylmää kautta” parisuhteessa, on hyvä yrittää olla mahdollisimman vähän ärsyttävä toisen mielestä." 🤣

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Katianna Ruuskanen

Ei pidä luulla, että eron jälkeen pystyt peittämään lapseltasi kiukkusi ja vihaisuutesi exääsi kohtaan. Tunnetasolla lapset ovat usein meitä aikuisia paljon viisaampia ja herkempiä. Vuosia sitten nuoreni kertoi innoissaan, että oli saanut isältään uudet kengät ja takin. Sisälläni kiehui, koska ristiriitamme exäni kanssa liittyivät rahaan. Yritin hallita ilmeeni ja sanoin mielestäni hillitysti, että sehän kivaa. Murrosikäiseni kasvot synkistyivät. Miksi sä oot koko ajan niin vihainen isälle, hän huutaa, ymmärrätsä miltä se musta tuntuu!

Miksi sä oot koko ajan niin vihainen isälle?

Lapsen ei tarvitse ymmärtää, eikä olla osallinen siitä, että vanhempi on katkera exälleen. Usein lapsi ei halua edes kuulla vanhempansa yrityksiä selittää, miksi hän on vihainen tai tuomitseva lapsen toista vanhempaa kohtaan. Lapsen yksi suurimpia toiveita on, että hänen vanhempansa eläisivät sovussa. Ovatpa he sitten yhdessä tai eronneita. Kukaan ei saisi kieltää, eikä yrittää estää lapsen rakkautta molempia vanhempiaan kohtaan.     

Eroprosessissa erilaisilla tunteilla on oma paikkansa ja tilansa. Mutta joskus tunne saattaa jäädä päälle ja sitä on hankala pysäyttää. Olen kuullut useamman kuin yhden ihmisen suusta, että kiukku on koettu voiman lähteenä. Suuttumus pitää liikkeessä. Mutta onko se ollut vaivan arvoista? Jos vihaisuudesta on muodostunut eron jälkeen elämisen sisältö, voi olla pelottavaa ajatella, että jos tästä luovun, mitä saan tilalle. Riitely on ollut ehkä enää ainoa keino pitää yllä jonkinlaista tunneyhteyttä siihen ihmiseen, jonka kanssa olen jakanut elämääni ja saanut yhteiset lapsemme.

Mihin kaikkeen muuhun voisin käyttää energiaani?

On ajan hukkaa tuhlata energiaa exään. On turhauttavaa riidellä yksityiskohdista, märehtiä toisen epäoikeudenmukaisuutta, syyttää ja olla jatkuvassa puolustusvalmiudessa. Se ei ole kenenkään etu. Ei minun, eikä lapsien. Ei yhteisen aina olemassa olevan vanhemmuuden. Se myös lukitsee ihmisen menneeseen ja parisuhteeseen, jota ei enää ole. Siksi on uskallettava päästää irti.

Mihin kaikkeen muuhun voisin käyttää energiani? Omaan jaksamiseeni ja hyvinvointiini,  uuteen elämääni, minulle hyvää tekeviin ihmissuhteisiin ja tietysti arkisiin, mutta niin tärkeisiin hetkiin lasteni kanssa.

 

Lämpimästi perheneuvoja Saija Falck

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat