Kirjoitukset avainsanalla lapsi

Kuva: Anne-Maija Kiviniemi

Kuolemalle on olemassa kasapäin kiertoilmaisuja. Se kertonee meidän ihmisten tarpeesta yrittää kiertää kuolema kaukaa. Erityisesti kuolemalta ja sitä koskevilta keskusteluilta yritetään usein suojella lapsia ja nuoria. Joskus voi käydä niin, että kuolemasta ei puhuta lapsen kanssa edes silloin, kun kuolema on jo lähes kotiovella. Tällöin lapsi voi menettää jotakin, mihin hänellä on lähiomaisena täysi oikeus: valmistautumismahdollisuuden läheisen kuolemaan.

Lasta ei voi suojella kuolemalta. Ensimmäisten kuolemaa käsittelevien keskustelujen lapsen kanssa ei tulisi ajoittua menetystilanteisiin vaan ennakoivasti. Lapsi saa perusedellytyksiä kuoleman kohtaamiseen, kun hän saa tietoa kuolemasta ja kuolemisesta arkensa keskellä. Lapsen kanssa voi käydä hautausmaalla, hänelle voi kertoa jo kuolleiden läheisten elämästä ja kuolemasta. Lapsen voi ottaa mukaan hautajaisiin ja hänen kanssaan voi keskustella kuolemasta. Kaikki perhettä kohtaavat menetykset, vaikkapa lemmikkihiiren kuolema, ovat myös mahdollisuus auttaa lasta kohtaamaan kuolema osana elämän kiertokulkua. Pienistä menetyksistä puhuminen myös valmentaa kohtaamaan myöhempiä suurempia menetyksiä.

Ensimmäisten kuolemaa käsittelevien keskustelujen lapsen kanssa ei tulisi ajoittua menetystilanteisiin vaan ennakoivasti

Kuolemaa ei tulisi eristää pois lapsen maailmasta – toisaalta sillä ei tulisi myöskään täyttää lapsen maailmaa. Keskustelun tulee olla turvallista. Olennaista turvallisuuden rakentumisessa on se, että lapsi ei jää yksin keskustelun herättämien ajatusten, tunteiden ja kysymysten kanssa. Tarvitaan aikuisen rauhoittavaa läsnäoloa ja kärsivällisyyttä vastata lapsen kysymyksiin. Senkin aikuinen voi kertoa, ettei tiedä kaikkea; että kuolema on loppujen lopuksi mysteeri meille kaikille. Kuolemalla ei tulisi koskaan pelotella. Monella vanhemmalla on oma ajatuksensa siitä, onko elämää kuoleman jälkeen. On taito kertoa omasta näkemyksestään jättäen samalla lapselle tilaa muodostaa ajan kanssa oma näkemyksensä.

Voisiko koulu tarjota opetusta kuolemasta?

Kuolemasta puhuminen lapsen kanssa ei vaadi sellaisia erityistaitoja, että siihen pystyisi vain asiantuntija. Usein oma vanhempi tai muu tuttu ja turvallinen aikuinen on lapselle riittävän hyvä keskustelukumppani myös kuoleman kysymyksissä. Tällainen keskustelukumppanuus onnistuu, jos aikuinen on riittävän sinut itse kuolevaisuuden kanssa. Mikäli aikuisen oma suhde kuolemaan on vaikea, voi tehdä hyvää etsiä tukea itselleen asian pohtimiseen.

Joissakin maissa tarjotaan kuolemaan liittyvää kasvatusta osana kouluopetusta. Lapset saavat tietoa esimerkiksi kuolintavoista, siitä, mitä ruumiille tapahtuu kuoleman jälkeen, hautajaisista, surusta ja lohduttamisesta. Koulut, jotka tällaista opetusta tarjoavat, ovat muita parempia surevien lasten auttamisessa.  Tarvittaisiinko tällaista opetusta myös Suomessa? Koulut voisivat tukea tältä osin vanhempien kasvatustehtävää ja vahvistaa samalla kouluyhteisön valmiuksia surevan kohtaamiseen.

Mitä lapselle sitten tulisi opettaa kuolemasta? Aloittaa voi sen selittämisellä, että kaikki elävät olennot kuolevat. Esimerkkeinä voi käyttää vaikkapa hyönteisiä. On hyvä tuoda esille, että kuolema ei ole rangaistus eikä kenenkään syy.  Lapsen on opittava ymmärtämään vähintään kolme asiaa ymmärtääkseen, mitä kuolema on.  Näiden teemojen tulisi toistua lapsen kanssa käytävissä keskusteluissa lapsen kasvaessa.

1. Kuolema on universaali, kaikki elollinen kuolee hyönteisistä ihmisiin.

2. Kuolema on pysyvä ja peruuttamaton. Toivominen, hyvä käytös tai muu vastaava ei tuo kuollutta takaisin.

3. Kuolleet eivät voi tuntea enää mitään, esimerkiksi kylmää, kipua tai pelkoa.

Muistan, kuinka lapsena järjestimme hämähäkille komeat hautajaiset. Taisin toimia niissä pappina. Laskin haudan lepoon myös kuolleen sammakon, jonka haudalle askartelin muistolauseen: vain tuuli käy hänen ylitseen, eikä häntä enää ole. Harmi, että isäni ajoi epähuomiossa sen ylitse ruohonleikkurilla jo samana iltana. Kävin usein lapsena äidin kanssa hautausmaalla, varsinkin kesäisin. Vanhemmat kertoivat kuolleesta ukistani, joka oli itkenyt liikutuksesta nähdessään ensimmäisen kerran minut. He kertoivat myös siitä, millainen oli ollut ukkini viimeinen matka sairaalaan.  Olin jo varhain perheeni mukana isäni serkun hautajaisissa. En muista yksityiskohtia mutta muistan surun ilmapiirin. Kun mummini kuoli ollessani alakouluikäinen, minulla oli jo monta kosketusta kuolemaan. Ei se suojannut surulta, mutta antoi valmiuksia ymmärtää, että niin se vain on. Jokainen omalla vuorollaan.

Terveisin Piia Nurhonen

Lähde: Poijula, Soili 2016: Lapsi ja kriisi. Selviytymisen tukeminen.  Hanki e-kirjana

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas tämä tunne, kuten usein tämän henkilön kanssa. Kun puhun asiaani, hän katselee minua kylmän arvioivasti, mittaillen, kriittisesti. Jatkan puhumista, mutta vatsaan tulee ontto tunne ja puheeni alkaa hieman takellella. ”Ei tämä ole mitään”, kerron itselleni. ”Varmaan kuvittelen vain”. Mutta ontto olo ei katoa. Ei tee mieli sanoa enempää. Vähän hävettääkin, vaikken oikein tiedä miksi. Tämän ihmisen peilissä näen itseni aika hölmönä. Kadun, että sanoin mitään.

Myöhemmin istun toisen ihmisen seurassa. Hän katselee ja kuuntelee minua ystävällisesti. Siitä katseesta luen ymmärrystä, hyväksyntää, arvostusta. Hänen katseensa edessä rentoudun. Uskallan tulla näkyväksi. Hänen peilistään näen, että olen ihana ja kiinnostava.

Millaisia katseita sinä saat osaksesi? Mittailevia, arvioivia, kriittisiä? Halveksuvia? Ankaria? Lempeitä? Kuka katsoo sinuun rakastavasti, hyväksyvästi?

Ihminen voi tulla kokonaiseksi vasta kun hän tulee nähdyksi. Ihminen voi tulla itsenään näkyväksi vasta, kun häntä katsotaan silmillä, jotka uskovat hänestä hyvää ja jotka tahtovat hänelle hyvää. Sellaisten katseitten alla voi löytää itsestään sen ainutkertaisen ihmisen, joka ytimessään on aina ollut, mutta jota on ehkä joutunut peittämään, pienentämään ja suojaamaan.

Millaisia katseita saat osaksesi? Kuka katsoo sinuun rakastavasti, hyväksyvästi?

Katseella on valtava voima. Meillä kaikilla on sen kautta paljon valtaa suhteessa toisiimme.

Katsomattomuuskin on vallankäyttöä. Kun en katso sinuun päinkään, ohitan ja torjun sinut. Osoitan, ettei sinulla ole minulle väliä. Katsetta odottava jää hylätyksi tulemisen kokemukseen. Se voi olla hyvin yksinäinen kokemus. Eleettömyydessään katsomattomuus on valtava ele.

Parisuhteessa on aika tavallista käyttää katseen ja katsomattomuuden valtaa. Miten raskas tunnelma on kodissa, missä ei katsota toista kohti. Miten hyvältä tuntuu, kun kaiken loukkaavankin jälkeen toinen katsoo jälleen silmiin haluten löytää takaisin yhteyteen. Katse on portti. Päivittäinen kaunis katse kumppanin silmiin saattaa olla tärkein parisuhdeteko.

Lapsi osaa onneksi pyytää katsetta. ”Katso äiti!” ”Katso isä!” Kaunis, hyväksyvä katse on ravintoa lapsen sielulle ja ehkä tärkeintä, mitä hänelle voi antaa. Kunpa jaksaisin katsoa lasta silmiin silloinkin, kun hän ei sitä pyydä. Isompi lapsi tarvitsee katsetta ihan yhtä lailla kuin pienempi, vaikka ei sitä mitenkään ilmaisisi.

Erityisesti on opeteltavaa siinä, miten katselen ihmistä, joka ei ole suloisimmillaan. Kuka katsoo ystävällisesti huppariinsa tai meikkiensä taakse piiloutunutta, kiukkuista ja umpimielistä murrosikäistä? Joskus ajattelen, että 14-vuotias poikalapsi saattaa olla maailman yksinäisin olento. Kyllähän sen omasta kokemuksesta tietää: Epävarmana ja huonosti voivana tarvitsee kaunista, rohkaisevaa katsetta enemmän kuin koskaan muulloin.

Kuka katsoo ystävällisesti huppariinsa tai meikkiensä taakse piiloutunutta, kiukkuista ja umpimielistä murrosikäistä?

Ja senkin on väliä, miten katson tuntematonta. Katsomisen tavalla vaikutan ilmapiiriin ympärilläni. Ystävällinen katseeni voi olla yksinäisen ihmisen ainoa hyvä kontakti päivän aikana. Kun hymyilen papalle kassajonossa, saatan valaista hänen päivänsä.

 Lämpimin terveisin Heli, perheneuvoja

 

 

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Hyvä kirjoitus ja ihan totta! Katseella on valtava merkitys. Ja sen kyllä tuntee, jos joku katsoo kylmästi tai arvoisen ja toinen taas lämpimästi ja ystävällisesti.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat