Kirjoitukset avainsanalla Seppo Viljamaa

Kuvaaja Michal Janek / unsplash.com

Seitsemänvuotias, kirkassilmäinen pieni poikani istuu kanssani saunan laiteilla ja kertoo innostuneena, miten hän haluaa aloittaa koripallon pelaamisen NMKY:n junnuissa.

Ensimmäiseksi päähäni jysähtää omat ikävät ja turhautuneet kokemukseni koulun liikuntatunneilta. Silloin pelattiin koko talvikausi koripalloa. Kuuluin B-joukkueeseen, niihin joilla luontaisesti ei ollut pelisilmää eikä tarvittavaa ketteryyttä, puhumattakaan pallon käsittelytaidoista. B-joukkueelle opettaja ei edes vaivautunut opettamaan pelin jujua.

Nyt minulla kuitenkin isänä ja aikuisena oli tuhannen taalan paikka. Kerronko omasta haavastani vai kannustanko häntä kokeilemaan lajia? Sanoin lähteväni viemään poikaa mielellään harjoituksiin, kun hän itse oli niin innostunut asiasta. Tuota innostusta sitten riitti koko kouluajan aina kotoa lähtöön saakka.

Tuleva viikko on lapsen oikeuksien viikko

Tuleva viikko on lapsen oikeuksien viikko. Lapset tarvitsevat meitä aikuisia suojelemaan heidän oikeuksiaan. Lapset eivät ole ensisijaisesti objekteja, vaan aktiivisia toimijoita, subjekteja. Moni on laillani sanonut vastasyntyneen pienokaisen kohdatessaan: "Mitähän tästä lapsesta tulee?" Tämä kysymys paljastaa, miten vähän ymmärrämme tai olemme kiinnostuneita lapsuudesta, puhumattakaan lapsuuden tutkimuksesta. Kysymys, mitä lapsesta tulee ja mitä lapselta puuttuu suhteessa aikuisuuteen (becoming) tulisi kääntää ajatukseksi ja asenteeksi lapsen olemisesta (being): Lapsi on täysi ihminen tässä ja nyt.

Lapsi on täysi ihminen tässä ja nyt

Tämä ymmärrys voisi vapauttaa vanhemmat kohtuuttomista odotuksista ja suorituspaineista vanhemmuutta kohtaan. Samasta aiheesta kirjoittaa kasvatustieteen professori Juha.T.Hakala vasta ilmestyneessä kirjassaan Kasvatus ajan kanssa. Kirjan sanoman hän kiteyttää näin: "Heitä hyvä vanhempi huolesi kuuseen." Kohtuullisen hyvä, rosoinen ja ketsupintuoksuinen arki on hänen mukaansa kasvuympäristö, jossa syntyy vahvaa itsetuntoa, ja jossa lapsen siipisulat kasvavat ottamaan vastaan sen, mitä elämä tuo tullessaan.

Hänen mukaansa ketsupintuoksuinen arki törmää ikävästi koko modernin vanhemmuuden ongelmaan. Hakala toteaa, että yhteiskunnan ja työelämän monimutkaistuessa ihmiset kehittävät suorastaan megalomaanisia odotuksia omaa vanhemmuuttaan kohtaan. Vanhempien pitäisi omaksua enemmän kohtuullisuutta ja armollisuutta itseään kohtaan suorittamisen sijaan.

Vanhempien pitäisi omaksua enemmän kohtuullisuutta ja armollisuutta itseään kohtaan suorittamisen sijasta

Itseäni hätkähdytti lukea lapsen hyvän elämän oikeuksista, miten tehtävämme vanhempina on lapsen unelmien vaaliminen ja toivon vahvistaminen. Jäin miettimään, miten keskustelemme lastemme kanssa. Sisältääkö kerronta lapsen unelmia, toivoa ja elämänuskoa vahvistavia asioita? Vai onko se tarinaa, jossa vähätellään ja mitätöidään lasta tai nuorta?

Päätin juuri Lapset puheeksi -menetelmä koulutuksen. Lapset puheeksi -keskustelussa erilaisten kysymysten kohdalla mietitään, onko asia lapsen elämässä vahvuus tai haavoittuvuus. Vahvuus tarkoittaa asiaa, joka sujuu tavanomaisesti. Vahvuuksia eivät ole siis pelkästään erityiset kyvyt tai onnistumiset yms. Haavoittuvuus on puolestaan asia, joka on jo ongelma, sekä asia, josta voi syntyä ongelma. 

Lapset puheeksi -keskustelussa ja -neuvonpidossa tavoitellaan lasten ja heidän perheidensä toivon mahdollisuuksia vaikeissa elämäntilanteissa. Keskusteluissa etsitään lapsen vahvuuksia, voimavaroja ja mahdollisuuksia lankeamatta yltiöpositiivisuuteen tai kieltämällä tuen tarve. Lapsi tai nuori samoin kuin aikuinen voi olla samanaikaisesti vahvuuksiltaan ja haavoittuvuuksiltaan melko erilainen päivähoidossa, koulussa, kotona tai vapaa-ajalla. 

Jo lapsena ihmisessä on uskomaton määrä selviytymiskykyä, mahdollisuuksia ja voimaa. Nykypäivän lapsi ei ole Peppi Pitkätossu, joka jätetään yksin leikkimään ja hassuttelemaan Huvikumpuun ilman vanhempia ja kasvattajia (seuranaan vain hänen parhaat kaverinsa Herra Tossavainen, Tommi ja Annika). Aikuisen tehtävä on olla läsnä ja vuorovaikutuksessa lapsen kanssa ja näin vahvistaa sekä turvata lapsen kasvua ja kehitystä.

 

Hyvää alkavaa lasten oikeuksien viikkoa! Terv. Seppo Viljamaa          

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvaaja Katianna Ruuskanen

Aloite pariterapiaan menemisestä tulee nykyään yhtä usein mieheltä kuin naiselta. Mitä sitten palvelee myytti, ettei suomalainen mies puhu eikä pussaa. Pariterapiassa miehet puhuvat (myös tunteistaan) samalla tavalla kuin naiset, kun he saavat tilaa ja heitä kuunnellaan rauhassa. Terapiassa suhteessa koetut asiat alkavat saada uudenlaista näkökulmaa, kun mukaan otetaan terapeutin osuutta; tilan antamista molemmille, kuuntelemista ja uudenlaisia kysymyksiä.

Aloite pariterapiaan menemisestä tulee nykyään yhtä usein mieheltä kuin naiselta

Pariterapeutit samoin kuin heidän asiakkaansa ovat joskus kiinni vahvassa sukupuolisidonnaisessa ajattelussa ja  rooleissa. Sukupuoli vaikuttaa siihen, miten tulee kohdatuksi ja kohdelluksi pariterapiassa. Samoin lienee neuvolassa tai sosiaalitoimessa. Muutos tapahtuu vasta kun työntekijät ja asiakkaat tiedostavat ja omaksuvat paremmin sukupuolisensitiivistä ajattelua.

Sukupuolisensitiivisyys tarkoittaa ihmisen kohtaamista ja hyväksymistä ainutkertaisena, omana itsenään. Se merkitsee sukupuoleen kohdistuvien rooliodotusten ja käyttäytymismallien avaamista, purkamista ja laajentamista.

Nykyisin puhutaan myös mieserityisyydestä ja naiserityisyydestä. Näillä termeillä kiinnitetään huomiota miesten ja naisten samanlaisuuteen samoin kuin erilaisuuteen. Omassa viitekehyksessäni kirkon perheneuvojana, jossa patriarkaalisella perinteellä on pitkä ja raskas historia, puhuisin mieluummin ihmisen erityisyydestä kuin sukupuolierityisyydestä. Minulle ihminen on ensisijaisesti ihminen, lähes Jumalan kaltainen olento, aina arvokas ja kunnioitettava.

Minulle ihminen on ensisijaisesti ihminen, lähes Jumalan kaltainen olento, aina arvokas ja kunnioitettava   

Vuorovaikutus- ja kommunikaatiovaikeudet ovat tavallisin syy hakeutua pariterapiaan. Muita yleisiä aiheita ovat eroajatukset, uskottomuus, elämänvaiheeseen liittyvät tilanteet ja erilaiset riippuvuudet. Usein pariskunnat tunnistavat tilanteen, joissa heille ensimmäisiä kertoja tulee mieleen, että olisi hyvä saada apua joltakin ulkopuoliselta. Tähän kohtaan saatu pariterapeuttinen apu olisi tehokkainta, kun asiat eivät ole vielä menneet umpisolmuun. Valitettavasti usein päädytään vielä ajattelemaan, että eiköhän tästä selvitä kahdestaan eteenpäin. Onneksi usein selvitäänkin, mutta aikaa se voi viedä.   

Kokemukseni pitkästä ihmissuhdetyöstä on, että moni mies vastustaa pariterapiaan hakeutumista, koska pelkää joutuvansa syytetyn penkille. Hän voi tuntea, ettei tule kuulluksi, kun ei ole niin taitava ilmaisemaan itseään kuin puoliso. Olen pohtinut, miten paljon tämä liittyy kasvatuskulttuuriimme. Lasten välisissä kiistoissa aikuiset ratkaisevat kiistoja kysymyksillä: kuka aloitti, kuka löi ketäkin, kuka sanoi mitäkin. Lasten kanssa harvoin pysähdytään miettimään, millaisia asioita riitelemällä ollaan ratkaisemassa. Niinpä myös aikuisuudessa puolisoiden välisissä riidoissa aletaan ensimmäiseksi syyttelemään ja puolustautumaan, etsimään syyllisiä ja syyllistämään. Riidassa keskitytäänkin enemmän riitelyn tapaan kuin itse asiaan, josta ollaan eri mieltä. Riitely nähdään harvoin yrityksenä löytää rakentava ongelman ratkaisu.

Terapiahuone ei ole oikeussali, jossa terapeutti on oikeudentuomari tai vielä vähemmän syyttäjä

Terapiahuone ei ole oikeussali, jossa terapeutti on oikeudentuomari tai vielä vähemmän syyttäjä. Hänen tehtävänsä on pyrkiä kuuntelamaan parisuhteen osapuolia tasapuolisesti, eikä hän voi asettua kummankaan osapuolen puolelle. Toisaalta hän joutuu monissa tilanteissa herättelemään ihmisissä vastuun ottamista. Tällaisia tilanteita ovat rajut loukkaukset, huono kohtelu, puolison pettäminen sekä henkinen että fyysinen väkivalta. Työssäni olen vain perheasioiden sovittelussa yksiselitteisesti lapsen puolella.

Eräässä lehdessä 43-vuotias mies kertoo roolistaan perheessä: "Koen jääneeni perheeni jätelavaksi, jolle kukin heittää roskat katsomatta, onko astia jo täynnä." Kotona hän oli saanut toistuvasti viharyöpyn puolisoltaan, kun oli uskaltanut puhua pariterapiassa rehellisesti. Hän koki kuitenkin terapiasta olleen hyötyä, koska se oli vahvistanut tehtyä eropäätöstä. Jos kiinnostuit, lue: Pekka Juntti: Maa on täynnä ihania äijiä

Ihmisen äänen puolesta Seppo Viljamaa

 

    

   

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuvaaja Hannu Moilanen. Puolisoni paistattelee auringonsillalla

On luonnollista tuntea ajoittain kateutta - myös parisuhteessa. Siitä voi seurata myös häpeää ja syyllisyyttä, mikä puolestaan saa ihmisen vaikenemaan ja peittämään tunteitaan. Vaikenemista parempi on ottaa oma tai toisen kateus puheeksi. Silloin kateuden tunteesta saa otteen, eikä se jää hiertämään pariskunnan välisessä vuorovaikutuksessa.

On luonnollista tuntea ajoittain kateutta - myös parisuhteessa

Omaan kateuteeni olen törmännyt nykyisessä parisuhteessani. Kateuden aiheeni liittyy epämiellyttävästi rahaan ja talouden hoitoon. Järkeni sanoo, että kymmenen vuotta sitten tapahtuneella avioerolla ja sen jälkeisillä ratkaisullani on vielä paljon seurannaisvaikutuksia talouteeni, mutta tunteet puhuvat toista. Kadehdin puolisoani, joka on elämässään taloudellisesti paremmalla puolella, niin kuin suuri osa ikäluokastamme.

Kadehtiessani olen samalla kertaa iloinen ja hyvilläni hänen puolestaan. Olen hänestä jopa ylpeä, sillä hän on myös talouden hoidossa fiksu puoliso. Ihminen voi olla samaan aikaan kateellinen ja onnellinen toisen puolesta. Tämä tieto on kovasti helpottanut omaa oloani. En sitten olekaan niin nolo tai huono mies.

Ihminen voi olla samaan aikaan kateellinen ja onnellinen toisen puolesta

Parisuhteessa voidaan kilpailla keskenään melkein mistä tahansa asiasta; palkasta, työstä, harrastuksista, vapaa-ajasta, ystävistä ja jopa lapsista. Kilpailuhenkinen kulttuurimme edistää vertailua ja kateutta, mutta usein hallitsemattoman kateuden syyt juontavat juurensa lapsuuteen.

Lapsuudenkokemukset, kuten sisarusten tai kavereiden varjoon jääminen tai aina joukkueisiin viimeiseksi valituksi tuleminen,vaikuttavat persoonaamme. Yhdestä ne ovat tehneet entistä sisukkaamman kilpailijan, toisesta alistujan ja useimmista jotakin siltä väliltä.

Kilpailuasetelma kannattaa purkaa

Kilpailuasetelma kannattaa purkaa. Se näivettää suhteen ja vieläpä kilpailijan että kadehtijan. Muutos vaatii itsetutkiskelua. Missä ja keiden kanssa olen elämässäni aiemmin kilpaillut? Ketä eniten kadehtinut? Ihmisen toimintaa ohjaavat järki, tahto ja tunne. Aikuinen voi itse ottaa vastuun itsestään ja päättää, minkä näistä antaa ohjata itseään.

Ben ja Katja Furmanin Parisuhteen keittokirjassa annetaan neljä ohjetta, miten torjutaan kateutta parisuhteessa:

  1. Kehu ja kannusta toisen töitä ja tekoja.
  2. Kun kerrot omista onnistumisistasi, koeta antaa ansiota myös puolisolle: "Meillä on ollut niin kivaa yhdessä, että saa siitä energiaa työhönikin."
  3. Jaa menestyksesi kumppanin kanssa, mutta ala sisällytä onnistumisista kertomiseen kritiikkiä tai vähättelyä: "pikku juttu tämä imuroiminen."
  4. Anna juorukehuja: kerro puolisollesi, että joku on kehunut häntä sinulle.

Ihmisen perustarve on saada puolisoltaan arvostusta ja kunnioitusta. Kateus ja keskinäinen kilpailu vähenevät, kun molemmat arvostavat toistensa hyviä puolia ja vahvuuksia. Furmanit innostavat parikuntia jopa kehotuksella: " Parhaimmillaan parisuhde on keskinäisen kehumisen kerho." Ei niin perin suomalaista, mutta kannatettavaa.

"Parhaimmillaan  parisuhde on keskinäisen kehumisen kerho"

Kun pariskunta molemmat haluaa luopua kateudesta ja kilpailusta, voi alkaa harjoitella iloitsemaan vuoronperään toisen onnistumisesta. Iloitkaa tänään yhdessä sinun onnistumisistasi ja kaikesta, mihin olet tyytyväinen omassa elämässäsi, keskittykää huomenna puolisoosi samalla tavalla.

Syksyisin terveisin Seppo Viljamaa

 

 

 

  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuvaaja Hannu Moilanen

Omat ystävät ja heidän kanssaan vietetty aika voi aktivoida parisuhteessa hyvin erilaisia, toisilleen vastakkaisia kokemuksia. Toinen voi kokea mustasukkaisuutta, riittämättömyyden tunnetta, kateutta ja hylätyksi tulemista. Toinen puolestaan saa tarvitsemaansa vapautta ja yksityisyyttä, yhteenkuuluvuutta, yhteyttä ja voimaantumista.

Tärkeää olisi kyetä keskustelemaan omien ystävien merkityksestä ilman loukkaantumista ja riitelyä. Molempien kokemus on itselle sekä toiselle totta. Kokemus syntyy jostakin aiemmin eletystä ja koetusta.

Yhdenlaista kuplassa elämistä sekin on, mutta ihanaa

Olen rakastunut elämässäni kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla suhteen alku oli siltä osin samanlainen, että ensimmäisinä päivinä ja kuukausina keskustelu kumppanin kanssa oli todella innostunutta ja mukaansa tempaavaa.

Molemmilla osapuolilla oli kova halu oppia tuntemaan toinen ja antaa mahdollisimman myönteinen kuva itsestä. Nuoruuden rakkauden kohdalla olisi jopa ollut tarvetta siihen, että joku olisi jakanut puheenvuorot, ettei oltaisi puhuttu yhtä aikaa.Mahdanko olla ainoa, jolla on tällaista kokemusta parisuhteen alkuvaiheista?

Suhteen ensimmäiset kuukaudet ja parhaimmillaan vuodet ovat usein niin tyydyttäviä, että ei kaipaa kumppaninsa lisäksi juurikaan parisuhteen ulkopuolisia ihmisiä. Yhdenlaista kuplassa elämistä sekin on, mutta ihanaa. 

Kupla-ajasta on jäänyt ymmärrys, että suhteen ympärille on piirtyneet sitä suojaavat rajat. Kummallakin on vastuu siitä, ettei lähde rikkomaan puolison kanssa tehtyä sitoumusta. On varjeltava päätöstä seurustelusta, kihlauksesta ja avioitumisesta.

Rakastumisen kuplaan ei voi kuitenkaan jäädä 

Rakastumisen kuplaan ei voi kuitenkaan jäädä. Se tukahduttaa suhteen ja persoonamme. Yksi ihminen, rakastava ja rakastettu, ei kykene täyttämään kaikkia ihmisen odotuksia ja erilaisia sosiaalisia tarpeita.

Ystävien ja kavereiden kanssa yhteydenpito tuo parisuhteeseen ilmavuutta. Jaksamisen ja virkistäytymisen kannalta sitä tarvitsee erityisesti silloin, kun lapset ovat pieniä ja omaa aikaa luontaisesti on minimaallisen vähän. Lasten kasvaessa vanhemmille jää entistä enemmän aikaa omille harrastuksille ja kavereille.

Ystävien ja kavereiden kanssa yhteydenpito tuo parisuhteeseen ilmavuutta  

Miksi näistä omista ystävistä ja kavereista tulee kuitenkin parisuhteissa kiistaa? Kiistojen ratkaisemiseksi on mentävä aivan juurisyihin. Parisuhteen ammattilaisen kanssa on hyvä tarkastella mm.sitä, millainen on kumpaisenkin tapa olla vuorovaikutuksessa  puolisonsa kanssa. Näistä erilaisista kiintymyssuhteista parisuhteessa voit lukea enemmän Väestöliiton nettikurssilta .

Tarve pitää yhteyksiä omiin ystäviin ja kavereihin riippuu ihmisen sosiaalisuudesta. Sosiaalisuuteen vaikuttavat myös oman lapsuuden perheen elämäntavat. Joissakin perheissä ovet ovat aina olleet auki naapureille, sukulaisille ja ystäville.

Toisissa perheissä on pitäydytty enemmän olemaan oman perheen kesken. Tällä voi olla oma vaikutuksensa omien ystävien merkitykselle parisuhteessa. Mutta kumppanien erilaisuus tässäkin kohtaa voidaan nähdä rikkautena, eikä kiistan aiheena.

Terveisin Seppo Viljamaa   

 

     

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat