Kirjoitukset avainsanalla arki lapset perhe uusperhe teini vanhemmuus Pekka Puukko

SplitShire/Pixabay

Kasvatusasiat nousivat elämässä uudelleen ajankohtaisiksi, kun sain uuden perheen myötä lahjalapsiksi kaksi teiniä. Omat, biologiset lapset ovat jo pitkään olleet aikuisia ja asuneet omillaan. Elämä nuoressa perheessä ei toki ole huolista vapaata, mutta vanhempana ja isovanhempana on vähän, missä voi olla avuksi tai tueksi. Teinien kautta kasvatusasiat tulivat takaisin arkeen.

Lapset saavat päättää miten meitä uusia perheenjäseniä kutsuvat ja millaisen suhteen meihin haluavat muodostaa, mutta meille kaikki lapset on lapsia.

Alusta pitäen puhuimme puolisoni kanssa, että lapset ovat yhteisiä. Lapset saavat päättää miten meitä uusia perheenjäseniä kutsuvat ja millaisen suhteen meihin haluavat muodostaa, mutta meille kaikki lapset on lapsia. Sama ajattelua olemme yrittäneet soveltaa myös lasten kumppaneihin.

Erityisen ajankohtaiseksi kasvatusasiat nousivat vuoden vaihteessa, kun meidän nuorimmainen alkoi puhua alan vaihdosta. Opinnot keskiasteen oppilaitoksessa toisella paikkakunnalla olivat alkaneet meidän vanhempien näkökulmasta hyvin – ala näytti kiinnostavan, opettajat olivat tyytyväisiä ja itsenäinen asuminen oppilaitoksen asuntolassa oli sujunut hienosti. Siksi puheet alan vaihdosta yllättivät. Ja kieltämättä aiheuttivat huolta.

Meille olisi sopinut hyvin se, että kaikki pysyy ennallaan. Meidän nuori näki elämänsä toisin.

Periaatteena meillä on ollut, että pitää opiskella tai käydä töissä, kotiin ei saa jäädä jouten olemaan. Tätä on tolkutettu meidän nuorille toistuvasti. Silti oli yllätys, että meidän alanvaihtoa harkitseva nuori mies hankki itselleen työpaikan heti ensimmäisenä päivänä. Uusi työpaikka mahdollistaisi myös oppisopimuskoulutuksen uuteen ja nyt kiinnostavalta tuntuvaan ammattiin. Kun saadusta työpaikasta kuului arveluttavaa palautetta, meidän nuorimmainen haki itselleen toisen työpaikan oppisopimusmahdollisuuksineen.

Huolimatta ripeästä lähdöstä muutos pelotti meitä vanhempia: uuden ammatin maailma tuntui ankaralta, tavoitteet kovilta ja lupaukset arveluttavilta. Tajusimme kuitenkin, että meidän turvallisuudentarpeemme ja nuoren paras ei mene välttämättä yksiin. Meille olisi sopinut hyvin se, että kaikki pysyy ennallaan. Meidän nuori näki elämänsä toisin.

On hyvä, jos lapsella on tunne, että vanhemmat on tyhmiä ja rajoittavat liikaa.

Olen aina ajatellut, että kasvatuksessa on kyse ohjastamisesta. Kun lapsi on pieni, on ohjakset tiukalla. Alle kymmenvuotiaille voi sanoa: nyt tehdään näin, noin et voi tehdä. Noin kymmenen ikäisen lapsen kanssa on alettava neuvottelemaan: lapsen on päästävä vaikuttamaan päätöksiin, häntä on kuultava ja näkökulmat on otettava huomioon. Silti ohjakset on hyvä olla tiukoilla. On hyvä, jos lapsella on tunne, että vanhemmat on tyhmiä ja rajoittavat liikaa. Tiukkoja rajoja vastaan on turvallista kapinoida, eikä tiukoista raameista irtautuvan nuoren tarvitse sortua äärimmäisyyksiin kokeakseen itsenäisyyttä.

Jossain kohtaa nuoren varttuessa tilanne kuitenkin muuttuu. Pitää päästää ohjakset irti, antaa nuoren itse valita suunta ja nopeus. Silloin vanhemman tehtävä on kannustaa: sinä tiedät, sinä osaat, me luotamme sinuun! Vaikeutena on vain tietää, milloin nuoren kanssa on tultu tähän kohtaan.

Loppuviikosta meidän nuori mies tuli työpäivän jälkeen kotiin erityisen reippain askelin. Kun kysyin miten päivä oli mennyt, sain vastaukseksi hymyn ja sanat: ”Tein yhdeksät kaupat.” Minä päästin ohjakset. Hyvä näin, anna mennä!

 

Terveisin Pekka Puukko, perheneuvoja

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat