Kirjoitukset avainsanalla Anna-Riitta Pellikka

Kuva: Pixabay

Ala-asteen pihalta erottui poika, jonka nyrkit olivat usein ojossa. Hän oli yleensä paikalla, kun jotain tapahtui: oven lasi rikkoontui tai joku satutti itsensä kaatuessaan. Hän oli helppo syyllinen joukosta, joka yhdessä valloitti vuorta tai paukutti koiranpommeja nurkan takana. Kaikki tiesivät, kuka hän oli, mutta harva tunsi paremmin.

13-vuotiaana hän löysi kivan tytön, meni hänen kanssaan kauppaan, otti hetken mielijohteesta limpparin taskuunsa yhdessä jaettavaksi. Seuraavat viikot hän vuoroin vihasi ja itki, kun tyttöä kiellettiin olemasta missään tekemisissä hänen kanssaan. Hänen lupauksensa korjata tapansa ei painanut mitään, vaikka hän ensimmäistä kertaa ajatteli, että nyt niin todella kannattaisi tehdä.

Ärsytetyssä koulukaverissa, ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa ostoskeskuksessa norkoilevassa pienessä teinissä ja kotoaan liian varhain irrotetussa nuoressa olen tavannut Kalevalan kuvaaman Kullervon.

Muutaman vuoden kuluttua isä käski hänen muuttaa omilleen: "Pienemmät pelkäävät sinua ja äiti saa itkeä takiasi koko ajan." Ei auttanut, vaikka äiti puolusti ja sanoi, että pojan raskasta kohtaloa hän itkee. Sitä, kun kukaan ei ole hänen puolellaan ja hyvä yrityskin kääntyy häntä vastaan.

Ärsytetyssä koulukaverissa, ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa ostoskeskuksessa norkoilevassa pienessä teinissä ja kotoaan liian varhain irrotetussa nuoressa olen tavannut Kalevan Kullervoa muistuttavan hahmon.

Suomalainen Kullervo painii Oidipuksen ja Narkissoksen rinnalla, kun ikivanhat eepokset kertovat mielen sisäisestä maisemasta kuvaamalla sankareiden ja antisankareiden kohtaloita. Hän syntyi kateuden maaperällä, missä veljekset taistelivat maista ja vesistä, missä setä Untamo oli hävittänyt hänen isänsä talon. Kullervo kasvoi Untamon talossa mutta ei unohtanut juuriaan. Hänestä tuli tarumaisen vahva, mutta koska hän ei unohtanut tuhottuja juuriaan, hän käytti voimansa jatkaakseen tuhon kierrettä: hän kyllä teki pyydetyn, mutta tuhosi samalla. 

Vihamielisessä ympäristössä mieli oppii olemaan varuillaan ja puolustautumaan. Nopeana reagoimaan Kullervo ja hänen kaltaisensa leimautuu helposti kantamaan muiden syyllisyyttä ja häpeää yhteisistä tekemisistä.

Vihamielisessä ympäristössä mieli oppii olemaan varuillaan ja puolustautumaan. Nopeana reagoimaan Kullervo ja hänen kaltaisensa leimautuu helposti kantamaan muiden syyllisyyttä ja häpeää yhteisistä tekemisistä.

Vaikka Kullervo monien vaiheiden jälkeen löysi vanhempansa ja sisarensa, tuho kulki tahattomasti hänen mukanaan kuin hän olisi siihen tuomittu. 

Kun Väinämöinen kuuli Kullervon kohtalosta, hän näki tämän osana yhteisöä, jossa lasta oli alusta alkaen kohdeltu väärin, nujerrettu, käytetty hyväksi ja pilkattu. Tietäjä veti siitä viisaan johtopäätöksen: lapsia ei pidä kasvattaa kohtelemalla kaltoin. Edelleen me kaikki luomme ympäristön toisillemme: vahvistamme hyvää tai huonoa, pysähdymme leimaamaan tai kuuntelemaan.

Kalevalan ymmärtäjä oli myös Kullervon äiti. Heidän kaltaisistaan kuulen, kun isovanhemmat tarjoavat lapselleen ja lapsenlapsilleen aikaa ja tilaa viettää viikonloppu yhdessä huolimatta siitä, että elämä myrskyää ympärillä. He näkevät lastensa halun rakastaa ja tehdä hyvää. Se oli läsnä myös Kullervossa.

Hyvää Kalevalan päivää!

Perheneuvoja Anna-Riitta Pellikka

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Sharon McCytcheon, pexels

Aika moni toive on jo täyttynyt, sillä kolme neljäsosaa 30 - 39 -vuotiaista Suomessa on tyytyväinen perhe-elämään. Tyytyväinen voi olla monenlaisissa olosuhteissa, se ei onneksi ole kirsikka vain täydellisen kakun päällä. Kun tutkimuksissa on kysytty, mitä lapsiperheet toivovat tai mitä heille toivotaan, ovat kärjessä työn ja perheen joustava yhdistäminen sekä riittävä toimeentulo. 

Väestöliiton perhebarometrin 2018 mukaan perheiden toimeentulon kahtia jakautuneisuus sekä työ- ja perhe-elämän joustava yhteensovittaminen ovat kaksi suurinta epäkohtaa, joihin toivotaan muutosta.

Kolme neljäsosaa 30 - 39 -vuotiaista Suomessa on tyytyväinen perhe-elämään.

Toiveet eivät ole tuulesta temmattuja: yhden huoltajan perheen tulot ovat 17 % keskituloa pienemmät. Ylimääräiset vuorot, ilta- yö- tai viikonlopputyöt kilpailevat lasten hoidon ja yhteisen vapaa-ajan kanssa. Taloudelliseen tilanteeseensa ovat Finterveys 2017 tyytymättömimpiä todennäköiset alaikäisten äidit eli alle 40-vuotiaat naiset. Kaikkein tiukimmissa tilanteissa aika ja raha nivoutuvat entistä hankalammin yhteen. 60% miehistä ja 70% naisista olisikin valmis tukemaan vähävaraisia lapsiperheitä korotetulla lapsilisällä - siis jos sellainen olisi.

Jos on kaksi huoltajaa, talous helpottaa, kun molemmat vanhemmat palaavat työelämään. Näin on tehnyt tai tekee lasten kouluikään mennessä 90 % vanhemmista. Aina tätä ei voi valita itse: työvoiman kysyntä sekä oma tai lapsen sairaus ohjaa elämää.

Moni perhettä koskettava ja heillä itsellään tiedossa oleva toive on samalla yhteiskunnallinen.

Ajankäyttö velloo kestoteemana perheiden sisällä: lapsen kasvuympäristö syntyy aikuisen läsnäolosta riittävän lähellä, työpäivä vie valveilla olosta puolet, minuuttiaikataulu on usein tuttu. Kello mittaa perheissä helposti kiirettä ja syyllisyyttä, jolloin ruumis ja mieli väsyy.

Yllättävää on, miten yhteiskunta antaa rakenteita ajankäytölle. Hyvä esimerkki on liikenne: missä on päiväkoti tai koulu, miten sinne pääsee ja miten paljon matkoihin menee aikaa, miten julkinen liikenne toimii? Mitä enemmän perhe voi vaikuttaa arkeen valinnoillaan, sitä vahvemmin se liittyy ympäristöön ja pitää mielekkäänä osallistua myös päätöksien tekemiseen.

Moni perhettä koskettava ja heillä itsellään tiedossa oleva toive on samalla yhteiskunnallinen. Perheet haluavat huolehtia aineellisten ja henkisten voimavarojen tasapainosta. Tässä heitä auttaisi lasten tarpeiden mukaan joustava perhevapaajärjestelmä, äitien mahdollisuus osa-aikaiseen työhön ja isien joustava työaika. 

Minä toivon, että 2020-luvulla on päättäjiä, jotka ovat hyvin kuulolla lapsiperheiden suhteen. Näin päätökset pysyvät ihmisten arvojen tasalla.

Lapsiperheissä elävistä miehistä 89 % ja naisista 96 % pitää perhettä keskeisenä osana elämää. Suurimman osan elämäntavoitteistaan ajattelee liittyvän työhön vastaavasti 24 ja 17%. Työkeskeisenä pidetyn väestön arvot ovat liikkuneet perheen suuntaan ja arvojensa mukaan elävä jaksaa parhaiten niin työssä kuin kotona.

Kaikkein syvimpiä ihmisuhteiden toiveita tilastot eivät kerro mutta niissä on tietoa hyväksi mielletyn elämän puitteista. Minä toivon, että 2020-luvulla on päättäjiä, jotka ovat hyvin kuulolla lapsiperheiden suhteen. Näin päätökset pysyvät ihmisten arvojen tasalla.

Lähteet:

Kontula, Osmo. 2018. 2020-luvun perhepolitiikkaa. Katsauksia E52.

Koponen P, Borodulin K, Lundqvist A, Sääksjärvi K, Koskinen S. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa: FinTerveys 2017 -tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 4/2018.

Terveisin Anna-Riitta Pellikka

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Katse puhuu. Kuva: Pixabay

Vanhempi rauhoitteli kopassaan heräävää vauvaa. Kun kirkas ääni voimistui ja kertoi, ettei tämä riitä, hän lähti kävelemään vauva sylissä. "Vauva halusi liikkeelle", ajattelin ja samalla pysäytin itseni: alle kolmikuisen lapsen tarve on taatusti jokin muu ja  ja kävelyn keinunta rauhoittaa. Vanhemman mukana kulkeminen on tuttua kohtuajalta samoin kodin ja perheenjäsenten äänet. Mitä enemmän vanhemmat ovat olleet yhdessä ja lähellä toisiaan, on vauva tutustunut molempiin.

Vauva syntyy odotettuna tuttuun ihmissuhteeseen mutta vanhempien on opittava tulkitsemaan häntä. Pukiessa huomaa, millaisista  liikkeistä ja kosketuksista vauva nauttii, mitä hän säikähtää. Aikuinen löytää hassutteluvaihteen itsestään, muistaa loruja ja lauluja. Hän alkaa ikään kuin "puhua vauvaa": vastaa ilmeisiin, tulkitsee lapsen tarpeita ja toimii niiden mukaan. Joskus lauseet "onko sulla nälkä, kohta pääset syömään, vaihdetaanpa vaippa" ovat myös vanhemman keino rauhoittua avuttomuudesta, kun ei ymmärrä vauvaa. 

Palkitseva vuorovaikutus vauvan kanssa  tapahtuu ensisijaisesti  lasta varten vaikka se samalla luo kahden ihmisen vuorovaikutussuhdetta.

Palkitseva vuorovaikutus vauvan kanssa  tapahtuu ensisijaisesti  lasta varten vaikka se samalla luo kahden ihmisen vuorovaikutussuhdetta. Lapsi saa viesteihinsä vastaukseksi huomaamista ja huolenpitoa. Hän oppii odottamaan toistuvia asioita, vastaa ääneen ja katseeseen, ottaa otteen. Jossain vaiheessa riemastuttaa yhä uudelleen mennä piiloon ja ilmoittautua sieltä ylpeänä. Näin meistä jokainen on oppinut luottamaan ja olemaan yhteydessä toisiin.

Kun lapsi kasvaa ja opettelee uutta, on vanhempien löydettävä seuraava taso. Parivuotias ei halua tulla kohdelluksi vauvana harjoitellessaan omatoimisuutta. "Mä haluun" vaatii monta kertaa rauhallista vastausta ja "Miksi" kysymyksiä riittää.

Alakoululaisesta on noloa  (julkisesti) höpöttää äidin kanssa mutta hyvä olo tulee, kun saa näyttää, miten hienosti osaa pelata uutta peliä. Niin sanojen kuin tekojen kieli, jolla vanhempi kertoo huomaavansa lapsen ja välittävänsä tästä muuttuu vaikka sanoma säilyy samana. Tavoitteena on, että lapsi saa koko persoonallisuutensa voimavarat ja taidot käyttöön, kun aikuinen antaa lapsen kehityksen ja tavan olla yhdessä resonoida itseensä. 

Kun lapsi kasvaa ja opettelee uutta, on vanhempien löydettävä seuraava taso.

Teini haastaa tämän tehokkaasti. Siinä missä herännyt vauva tai innokas koululainen kaipaa vanhemman huomiota, hän hakeutuu omaan rauhaan ja  maailmaan. Vanhempi saa huomata taas puhuvansa enemmän itselleen tai toiselle vanhemmalle. Hän yrittää tulkita ja arvata vähän samaan tapaan kuin 15 vuotta aiemmin. Kun teini ei hyväksy tulkintoja, voi vanhempi olla tyytyväinen: nuorella itsellään on sanottavaa. Nyt riittää olla kuuntelemassa nuoren oikeat tunteet ja ajatukset arvailun sijasta. Ellei ole akuutti hätä, vanhempi voi sinnikkäästi pysyä lähellä ja odottaa oikeaa hetkeä.

Lapsen kanssa ei tarvitse olla valmis. Hänen rinnallaan saa kasvaa.

Lapsen kasvaessa moni vanhempi käy sisäistä puhetta ainakin kahteen suuntaan: miten vastaan lapselle ja entäpä, kun en osaa tai jaksa riittävän hyvin? Toinen keskustelu voi auttaa tässä: miten minun kanssani on oltu, juteltu ja toimittu lapsena? Olenko saanut vastauksen kohtalaisessa ajassa? Onko omatoimisuudelleni annettu aikaa? Kenen kanssa olen nauranut vedet silmissä, kun palikat kaatuvat ja kuka on kuunnellut minua, kun harmi on vienyt unen pois? Siitä, miten on tullut omaksi itsekseen kannattaa puhua myös ääneen, yleensä se lisää toisen ja itse ymmärtämistä. 

Lapsen kanssa ei tarvitse olla valmis. Hänen rinnallaan saa kasvaa.

Terveisin Anna-Riitta Pellikka

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mitä muuta voin tehdä, kun vastaan viesteihin? Kuva: Pixabay

"Äiti, tule pois tuosta tilasta. Sinuun ei saa mitään yhteyttä." Kuopus hiiltyi, kun tavoitti minut älylaitteelle syventyneenä. Yleensä syy oli työ. Kun vastasin sähköpostiin, olin sulkeutunut pois muusta vuorovaikutuksesta.

Kun vastasin sähköpostiin, olin sulkeutunut pois vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa.

Mahdollisuus tehdä työtä osittain kotona  palvelikin monessa: Muumi-jakson aikana ehtii tehdä paljon, puhumattakaan Harry Potter -elokuvasta. Saatoin olla koulupäivän jälkeen hetken kotona, kuunnella kuulumiset, kuljettaa lapsia harrastuksiin.Toinen puoli oli, että viikonloppuna ja usein iltaisinkin olin poissa kotoa, töissä.

Hyvin varhain lapset hahmottivat, milloin tein töitä. Kun työnantaja kustansi lankapuhelimemme, lapset oppivat kaksi asiaa: sujuvaa puhelinkäyttäytymistä ja sen, että äidin on mahdoton olla yhteydessä kahteen suuntaan. Isoveli kiipesi hakemaan ylähyllyltä keksejä "koska pienemmät halusivat etkä sinä voinut antaa", joku väritti itsensä kuulakärkikynällä tai järjestettiin hyppykilpailu sängyllä. 

Perheen yhdessä tekeminen ja puolisoiden yhteinen aika häviää, kun vaihdetaan läpsystä.

Puolison kanssa opimme sekä suunnittelemaan että selviytymään yllätyksistä ja lapset oppivat tukeutumaan meihin molempiin. Kalenterilla oli suuri osuus arjessamme, joka pyöri työaikataulujemme mukaan. Perheen yhdessä tekeminen ja puolisoiden yhteinen aika häviää, kun vaihdetaan läpsystä. Vanhemmuutemme jakaantui mutta meni myös välillä kahtia. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että emme osanneet riittävästi puhua hetkistä, jolloin emme olleet toisillemme läsnä. 

On tärkeää osata tulla takaisin vuorovaikutuksen tilaan.

2000-luvulla syntyneen kuopuksen osaksi tuli sanoittaa minulle se työhön uppoaminen, jossa en ole läsnä ympäristölleni. Hänen huomionsa kertoi, että osasin edelleen keskittyä tärkeään asiaan ja sulkea sitä haittaavan hälyn ulkopuolelleni. Tämä on tarpeellinen taito yhdessä sen arvioimisen kanssa, mihin milloinkin on suuntauduttava. Samoin on tärkeää osata tulla takaisin toisten yhteyteen.

Olen töissä opetellut tätä toisin päin ja sanonut lapsilleni takuuvarmasti tutun lauseen: "Odota hetki, teen ensin tämän loppuun".  Asioiden ja ajatusten virta tulvii mielessäni, ympärillä on miljoona asiaa ihmisten sisällä tai ruudun takana - minun tehtäväni on kuunnella, mihin on milloinkin tärkeintä tarttua ja pysähtyä. 

Terveisin perheneuvoja Anna-Riitta Pellikka

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat