Kirjoitukset avainsanalla Mari Kinnunen

Unelmat ja todellisuus eroavat kovasti kun jouluna sairastaa. Kuva Mari Kinnunen

Istuin tunnelmallisessa joulukonsertissa, mutta olo alkoi tuntua huonommalta ja huonommalta. Konsertin väliajalta lähtien nenä alkoi vuotaa kuin ränni keväällä. Seurasi neljän päivän pakollinen lepo. Kahden aikuisen perheessä sellainen on mahdollista. Koko syksyn olin seurannut monia asiakasperheitäni, joissa lapset ja aikuiset sairastivat perä perää eikä kukaan oikein saanut levättyä, joten osasin kyllä arvostaa mahdollisuutta sairastaa. Siinä sohvalla lojuessani mietin, millaista olisi sairastaa jouluna? 

Muistin kuuden vuoden takaisen joulun, jolloin toivuin leikkauksesta enkä voinut tehdä yhtään mitään muuta kuin seurata muun perheen tekemiä jouluvalmisteluja. Miltä se oli tuntunut? Olin kovin kipeä, jouduinkin jo Tapanina takaisin sairaalaan, mutta itse joulun muistan kuitenkin turvallisena. Joulu tuli omasta kyvyttömyydestäni huolimatta. Nautin kuunnellessani toisten touhujen ääniä: he taisivat olla vähän ylpeitä siitä, että hommat hoituivat ilman äitiäkin. Vaikka varmaan oli mukava, kun olin siinä sohvalla sairastamassa.

Muistan myös yhden oksennustautijoulun, ei ollut kivaa, mutta joulu siitäkin vain tuli. Erilainen, mutta nyt jo muuttunut osaksi joulumuistojen sarjaa. 

Kun jouluna sairastaa, on aika varmaa, etteivät jouluun liittyvät odotukset toteudu . Mutta tuleeko siitä silloin huono joulu? Ei välttämättä. Erilainen toki, mutta ihan uudet asiat voivat korostua. Toiset osaavatkin asioita, joita en tiennyt heidän osaavan. Tai sitten huomaa, että ihan eri tavalla tehty joulu voi myös olla mukava joulu. 

Joulua vietetään sairaana sairastaen. Ei ole muutakaan mahdollisuutta. Mutta joulu on silti. Joulu on ikään kuin vahvempi kuin sairaus. Unelmajoulu ei toteudu, mutta jonkunlainen joulu kuitenkin!

Levollista joulua kaikille, terveille ja sairastaville, toivottaa Mari!

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harkitut sanat jättävät hyviä jälkiä. Kuva: pixabay.

Marraskuun harmaina aamuina olen raitiovaunupysäkillä katsellut mainoskampanjaa "Sanat jättävät jäljen": mustavalkoisia kuvia, erilaisia ihmisiä, joilla on jossakin kohtaa ihoaan kirjoitettuna heitä satuttaneet sanat. Kampanja ymmärtääkseni haluaa vastuuttaa ihmisiä netissä käytetyistä sanoista, vihapuheesta. Kuinka totta myös perheissä, ajattelen. Oikeastaan varsinkin perheissä! Sanat jättävät jäljen, niin pahat kuin hyvätkin.

Parisuhdeneuvolassa Anssi vastasi hiljattain kysymykseen, jossa äiti ihmetteli miehensä kylmää ja ankaraa käytöstä heidän pientä lastaan kohtaan. Vastauksesta käy hyvin ilmi, kuinka vakavaa henkistä väkivaltaa lapsen sanallinen nujertaminen ja sanoilla häpäisy ovat. Onneksi myös hyvät sanat ovat voimakkaita. Ne ohjaavat ja ravitsevat lapsen kaikenlaista kasvua ja siten vaikuttavat niin itsetunnon vahvistumiseen,  omanarvontunnon kehittymiseen kuin itsensä hyväksymisen ja rakastamisen oppimiseenkin.

Sanojen jälki on vahva myös parisuhteessa, kumppanien toisilleen sanomissa tai kirjoittamissa sanoissa. Usein joudun vastaanottohuoneessani ihmettelemään pariskunnan puhetyyliä: monet puhuvat toisilleen niin rumasti, että kuunteleminen tuntuu kiusalliselta, enkä mielestäni kuitenkaan vähästä säikähdä!  Ja samalla tiedän, että yleensä ihmiset vielä kaunistelevat puhetyyliään terapeutin huoneessa. Kun puhetyylistä sitten yhdessä keskustellaan, käy  ilmi, että ihmisillä on ajatus vapaasta ja rehellisestä puhumisesta. Täytyyhän ainakin parisuhteessaan saada sanoa, mitä oikeasti ajattelee, ilman suodattamista! Täytyykö? Voiko kumppanilleen puhua paljon rumemmin kuin muille ystävilleen? Usein malli karuun puheeseen on opittu jo lähtöperheessä eikä sitä ole koskaan pysähtynyt ajattelemaan, jolloin jatkaa oppimallaan tyylillä. Onneksi silloin yleensä havahtuminen auttaa ja muutos voi alkaa.

 Rehellinen puhe on tunteiden rehellistä sanoittamista,  ei halveksuvien sanojen käyttöä.

Sanojen voima on suuri myös ajatuksissa. Millaisia sanoja ruokin ajatellessani kumppaniani?  Kun puhun pahasti, niin puhunko silloin todellakin niitä totuudellisia ja rehellisiä sanoja? Vai jääkö kuitenkin toinen puoli sanomatta, ne hyvät ja rakkaat ajatukset ja sanat? Ja silloin sanat jättävät vain ruman jäljen.

Mitä oikeastaan on rehellinen puhe? Minusta se ei ole kaikkien rumimpien sanojen käyttämistä vaan rehellinen puhe on tunteiden rehellistä sanoittamista, ei halveksuvien sanojen käyttöä.  "Oon sulle vihainen" on eriasia kuin "v**** idiootti". Ainakin kuultuna. Tunteena se ehkä voi olla sama, myönnän. Mutta ei ole kovin taitavaa tunteiden sanottamista rakkaimmalleen. Monien toista loukkaavien sanojen takana on oma satutetuksi tulemisen tunne. Tai tunne, että tuo toinen ei arvosta minua. Sanon pahasti, koska minusta tuntuu pahalta. Ja sitten kuvittelemme olevamme rehellisiä, vaikka oikeastaan olemme vain tunteidemme sanoittamisessa kehittymättömiä.

Halveksivat sanat vaikuttavat lämpimiin tunteisiin tappavasti ja etäännyttäviin tunteisiin lisäävästi. 

Eikä asia kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Myös sanat muokkaavat tunteitamme. Niin sanotut ja ajatellut kuin kuullut ja luetut sanat. Jos kumppanilleen vuosia sanoittaa omaa vihaisuuttaan vain halventavilla sanoilla käy oikeasti niin, että rakkaus kuolee. Molemmilta. Niin siltä joka puhuu kuin siltä joka kuulee. Halveksivat sanat vaikuttavat lämpimiin tunteisiin tappavasti ja etäännyttäviin tunteisiin lisäävästi. Mikään tunne sinänsä ei ole huono tai hyvä parisuhteessa, kaikki ovat tärkeitä tulla kerrotuksi. Niin suuttumus, vihaisuus, etääntymisen tunne kuin rakkaus, hellyys ja välittäminen. Ja ne kaikki muutkin tunteet.  

Hyvät, välittävät ja rakastavat sanat jättävät parisuhteessakin hyviä jälkiä. Vahvistavat me-henkeä, toisesta välittämistä, yhteenkuulumisen tunnetta ja rakkautta.

 

Rehellisten tunteiden, mutta harkittujen sanojen puolesta, Mari

 

  

  

 

Kommentit (1)

Vierailija

Samaa mieltä! Olen myös huomannut että kun on menossa vähän rankempi jakso parisuhteessa, niin jos hetken vaan pysähtyy ja osoittaa toiselle että on rakas vaikka halaamalla tai hymyilemällä, vaikka ei siinä hetkellä tekisi yhtään mieli tehdä niin, se auttaa saada alamäen loppumaan parisuhteessa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vauva meissä jokaisessa. Kuva:Pixabay

Tänään 28.9. vietetään VauvaSuomen toista Vauvan Päivää. Ensimmäinen elinvuosi on ihmisen psyykkisen olemisen perusta. Tulemme vähitellen omaksi itseksemme  fyysisen hoivan sekä hoivaajien mielessä pysymisen ja psyykkisen kannattelun kautta. Ja tämä kaikki alkaa syntymästä. Vauva on heti subjekti, jolla on oma tahto ja ääni. Vauvalla on tarvittavat valmiudet luoda kontakti hoivaajiinsa, kunhan hänen valmiutensa ja kontaktinottotapansa ymmärretään. Vauva nostattaa voimakkaita tunteita, iloa ja onnea, mutta myös ahdistuksia. Tarvitaan erityinen  "äitiyden mielentila" aikuisessa, mikä mahdollistaa sen, että vauva ja hoivaaja pystyvät viestimään toisilleen syvällisesti, sekä tietoisesti että intuitiivisesti. Mitä paremmin hoivaajat kykenevät kestämään ja kannattelemaan näitä suuria negatiivisiakin tunteita, sitä paremmin vauva voi ja kehittyy. Vanhemmuuteen kannattaa kyllä yhteiskunnan panostaa, sillä hyvin toteutunut vauva-aika, hyvin toteutunut vanhemmuus yleensä varmistaa uuden sukupolven riittävän terveen mielenterveyden. Onnittelut siis tänään kaikille, jotka saavat nauttia vauvasta elämässään juuri nyt!

"Äitiyden mielentilaan" tietoisesti hakeutuminen myös suhteessa kumppaniin auttaa syvempään viestintään parisuhteessa, intuitio tulee paremmin mukaan."

Usein työhuoneessani samalla kun kuuntelen asiakkaitani vaivun hetkeksi unelmoimaan siitä, millaisia nuo ihmiset ovat mahtaneet olla vauvoina. Kannattaa kokeilla vaikka oman puolison kanssa! Toisen ajatteleminen vauvana herättää ainakin minussa tuollaisen "äitiyden mielentilan". Huomaan, että ikään kuin sulan ymmärtämään häntä enemmän tai ainakin lämpimämmin. Parisuhteessa yksi meidän syvimmistä tarpeistamme on tulla kannatelluksi. Kannattelulla tarkoitan mm. syliin ottamista, ymmärtämistä, hyvien ajatusten kohteena olemista, hyväksytyksi tulemista. Tätä vanhemmuus on parhaimmillaan, mutta tätä tukea kaipaamme myös aikuisuuden tärkeimmässä suhteessamme, parisuhteessa.

"Äitiyden mielentilaan" tietoisesti hakeutuminen myös suhteessa kumppaniin auttaa syvempään viestintään parisuhteessa, intuitio tulee paremmin mukaan. "Äitiyden mielentila" ei ole ollenkaan toisen lapseksi pienentämistä ja aikuisen vastuun poisottoa. Ei toki. "Äitiyden mielentila" on keino auttaa itseään pitämään yllä myötätuntoista asennetta kumppaniaan kohtaan. Se auttaa näkemään hänessä hänen haavoittuvuutensa, mutta myös mahdollisuutensa ja voimansa.

Kannattaa kokeilla joskus ajatella myös itseään vauvana. Se taas on hyvä keino päästä kiinni omiin syvimpiin tarpeisiinsa. Ja kun pääsee niistä kiinni, voi toimia itse itselleen kannattelevana aikuisena tai pyytää aikuismaisesti kumppaniltaan, että " tiiätkö, tarttisin nyt tällaista...".

Rakastetaan sekä tämän päivän vauvoja sekä sisäistä vauvaa toisissamme!

Vauvaterveisin, Mari Kinnunen

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakentamisvaiheessa on hyvä haaveilla arjesta uudessa kodissa. Kuva: Katianna Ruuskanen

Kuulen usein yleisenä väitteenä, että rakentaminen tai remontoiminen johtaa parisuhteen kriisiin ja eroon. Tämä on vain joskus totta. Väitän, että oman kodin yhdessä rakentaminen parhaimmillaan on tärkeä parin tunnesidettä vahvistava juttu. Erilaisia sudenkuoppia voi välttää, kunhan ensin myöntää niiden olemassaolon ja oikeasti tekee viisaammin. Ai miten?

Yleisin kriisitilanne perheneuvojan vastaanotollani rakentamiseen liittyen on, kun väsynyt Rakentaja ja väsynyt Arjenpyörittäjä eivät enää lainkaan muista, miksi halusivat ylipäätään olla yhdessä ja rakentaa kotia. Tämän voisi välttää, jos rakentamisen ja remontoinnin suunnitteluvaiheessa käytettäisiin runsaasti keskusteluaikaa myös parisuhteen hyvinvointiin liittyviin aiheisiin. Itse asiassa näistä mielestäni pitäisi aloittaa koko projektin suunnittelu! Sillä koti ei rakennu vain seinistä, vaan myös ihmisten välisistä suhteista.

Nykyään ajattelen, että ennen rakentamiseen ryhtymistä olisi hyvä olla perheneuvojan ja rakentamisen ammattilaisen yhteinen konsultaatio.

Elämää ei voi laittaa tauolle, kun rakentaminen alkaa. On tärkeää varata oma aikansa koko perheen yhteisille hetkille, kuten esimerkiksi päiväkodin tai koulun juhlille, syntymäpäiväjuhlinnalle (myös aikuisten!), ystäväperheiden tapaamiselle. Ja yhtä tärkeää on ottaa aikaa parisuhteelle: puoli tuntia hellyydelle, tunti oikealle kuulumisten vaihdolle, seksitreffit silloin tällöin.

Liian tiukka aikataulu leikkaa aina ensimmäiseksi rakennusprojektin ulkopuolisen elämän pois. Rakentamisessa työn teettäminen on kallista, joten asioiden täytyy mennä aikataulussa, muuten talous romahtaa. Aikataulun ja talouden suunnittelun yleisin virhe näyttää olevan liika optimismi. Realismia, mielellään inhorealismia aikataulun ja budjetin laadintaan! 

”Sä et tehnyt yhtään mitään rakennuksella! – Ja sä et koskaan ollut lasten kanssa. Mä pyöritin koko arjen yksin!” Yleiset vuorosanat kriisiin joutuneilla pariskunnilla. Minusta on itsestään selvää, että rakentamiseen liittyy Rakentajan rooli ja Arjenpyörittäjän rooli. Mutta jos unohdetaan perusteellisesti keskustella siitä, mitä näihin rooleihin liittyy ja kuka niistä vastaa ollaan ongelmissa. Voivatko molemmat tehdä molemmista rooleista jotakin vai onko niin, että toinen on Rakentaja ja toinen Arjenpyörittäjä? Tästä on syytä sopia etukäteen, sillä muuten odotukset leijuvat sanomattomina ilmassa ja kummankin tyytymättömyys lisääntyy hetki hetkeltä.

Nykyään ajattelen, että ennen rakentamiseen ryhtymistä olisi hyvä olla perheneuvojan ja rakentamisen ammattilaisen yhteinen konsultaatio, niin paljon näen erouhkaan ajautuneilla pareilla huonoa keskustelua ja tiedon puutetta nimenomaan suunnitteluvaiheessa. Jos joku rakentamisen ammattilainen innostuu tästä, niin voi ottaa minuun yhteyttä.

Parin tunnesiteen kannalta olennaisen tärkeä rakennusvaiheessakin muistettava asia on haaveilu. Kodin rakentaminen on mitä suurimmassa määrin tunneasia. Muistetaanko  keskustella siitä, mitä sana ”KOTI” tarkoittaa itse kummallekin? Millaista kotia haluamme rakentaa? Millaista elämää siinä uudessa kodissa eletään? Jos tunneside pariskunnan välillä pääsee täysin katkeamaan rakennusaikana, ei enää ole kotia. Mutta näin ei siis tarvitse käydä!

 

Muistakaa ainakin nämä:

  • Ottakaa huomioon, että muu elämä ei jää tauolle rakentamisen ajaksi.
  • Keskustelkaa paljon jo suunnitteluvaiheessa ajankäytöstä ja vastuunjaosta.
  • Olkaa taloudessa realisteja.
  • Muistakaa, että koti on lopulta ihmisten välinen tunnesuhde.

Kodin rakentamiseen kannustaen, Mari Kinnunen

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2018

Kategoriat