Kirjoitukset avainsanalla Mari Kinnunen

Rauhoittavaa valoa. Kuva: Pixabay

Asun aivan vanhan hautausmaan vieressä ja kuljen usein sen läpi. Siinä on joka kerran jotakin pysäyttävää. Puiden kauneus. Siellä näkemäni ihmiset. Usein pysähdyn jonkun hautakiven luokse. Hautausmaa rauhoittaa. Se auttaa muistamaan, että elämässä tärkeintä on eläminen.

Elänkö juuri nyt sellaista elämää kuin haluankin elää? Toteutanko haaveitani siinä määrin kuin juuri nyt on mahdollista? Pitäisikö elämässäni muuttaa jotakin? Voinko itse vaikuttaa siihen?

Hautausmaat ovat Suomessa myös kauniita, hyvin hoidettuja puistoja. Niille pääsee vapaasti ulkoilemaan, kunhan tekee sen kunnioittaen. Ihan juoksulenkille en hautausmaalle menisi. Iltakävelylle kyllä.

Jopa perheen yhteiseen kävelyretkeen hautausmaat sopivat hyvin. Lapsille voi kertoa suvun aiemmin eläneiden tarinoita ja lohdullisesti puhua elämään kuuluvasta kuolemasta pelottelematta. Kummitukset ja halloweenkarmeudet asettuvat oikeaan kohtaan satuolennoiksi, pimeyden karnevaaliin kuuluviksi.

Mitä edelleen toivon elämältä? Mitä sinä toivot?

Suosittelen hautausmaatreffejä myös parisuhteen vaalimiseen, edes kerran vuodessa. Hautausmaatreffit irrottavat lapsiperhearjesta tehokkaasti  lyhyelläkin kävelyllä. Pienet riidat ja harmit unohtuvat kuin huomaamatta. Asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin kun mukaan tulee elämän loppumisen todellisuus. Keskusteluun voi tulla uusi, pehmeämpi sävy. Käsi kädessä kävely sitoo tähän hetkeen elävämmin, kiitollisemmin. 

Tietysti voi käydä myös niin, että oman parisuhteen kurjuus alkaa kummitella: haluanko tällaista suhdetta lopun elämääni, haluanko edes nyt? Voinko tehdä jotakin? Voimmeko tehdä jotakin yhdessä? Haluanko muutosta, haluatko sinä muutosta? Elämä on lyhyt pitkään jahkailuun. 

Hautausmaatreffeillä voi myös haaveilla: Mitä edelleen toivon elämältä? Mitä sinä toivot? Tai Edith Södergranin sanoin:

"Minä haluan leikkitoverin, joka murtautuu ulos kuolleesta graniitista uhmaamaan ikuisuutta."

Hautausmaan terveisin, Mari

Pyhäinpäivää vietetään maailmanlaajuisesti 1.11. meillä lauantaina 2.11. Hautausmaat täyttyvät kynttilöistä, joilla muistetaan kuolleita rakkaitamme.

 

 


 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva meissä jokaisessa. Kuva:Pixabay

Tällä viikolla perjantaina 27.9. 2019 vietetään kolmatta valtakunnallista Vauvan Päivää.

Vauvalla on tarvittavat valmiudet luoda kontakti hoivaajiinsa, kunhan hänen valmiutensa ja kontaktinottotapansa ymmärretään.

Ensimmäinen elinvuosi on ihmisen psyykkisen olemisen perusta. Tulemme vähitellen omaksi itseksemme fyysisen hoivan ja hoivaajien mielessä pysymisen sekä psyykkisen kannattelun kautta. Tämä kaikki alkaa syntymästä. Vauva on heti subjekti, jolla on oma tahto ja ääni. Vauvalla on tarvittavat valmiudet luoda kontakti hoivaajiinsa, kunhan hänen valmiutensa ja kontaktinottotapansa ymmärretään.

Vauva nostattaa voimakkaita tunteita, iloa ja onnea, mutta myös ahdistuksia. Tarvitaan erityinen  "äitiyden mielentila" aikuisessa. Tämä mielentila mahdollistaa sen, että vauva ja hoivaaja pystyvät viestimään toisilleen syvällisesti, sekä tietoisesti että intuitiivisesti. Mitä paremmin hoivaajat kykenevät kestämään ja kannattelemaan näitä suuria negatiivisiakin tunteita, sitä paremmin vauva voi ja kehittyy.

Vanhemmuuteen kannattaa yhteiskunnan panostaa, sillä hyvin toteutunut vauva-aika eli  hyvin toteutunut vanhemmuus yleensä varmistaa uuden sukupolven riittävän terveen mielenterveyden. Onnittelut kaikille, jotka saavat nauttia vauvasta elämässään juuri nyt!

"Äitiyden mielentilaan" tietoisesti hakeutuminen myös suhteessa kumppaniin auttaa syvempään viestintään parisuhteessa, intuitio tulee paremmin mukaan."

Usein työhuoneessani samalla kun kuuntelen asiakkaitani vaivun hetkeksi unelmoimaan siitä, millaisia nuo ihmiset ovat mahtaneet olla vauvoina. Kannattaa kokeilla vaikka oman puolison kanssa! Toisen ajatteleminen vauvana herättää ainakin minussa tuollaisen "äitiyden mielentilan". Huomaan, että ikään kuin sulan ymmärtämään häntä enemmän tai ainakin lämpimämmin. Parisuhteessa yksi meidän syvimmistä tarpeistamme on tulla kannatelluksi. Kannattelulla tarkoitan mm. syliin ottamista, ymmärtämistä, hyvien ajatusten kohteena olemista, hyväksytyksi tulemista. Tätä vanhemmuus on parhaimmillaan, mutta tätä tukea kaipaamme myös aikuisuuden tärkeimmässä suhteessamme, parisuhteessa.

"Äitiyden mielentilaan" tietoisesti hakeutuminen myös suhteessa kumppaniin auttaa syvempään viestintään parisuhteessa, intuitio tulee paremmin mukaan. "Äitiyden mielentila" ei ole ollenkaan toisen lapseksi pienentämistä ja aikuisen vastuun poisottoa. Ei toki. "Äitiyden mielentila" on keino auttaa itseään pitämään yllä myötätuntoista asennetta kumppaniaan kohtaan. "Äitiyden mielentila" auttaa näkemään kumppanissa hänen haavoittuvuutensa, mutta myös mahdollisuutensa ja voimansa.

"Äitiyden mielentila" auttaa näkemään kumppanissa hänen haavoittuvuutensa, mutta myös mahdollisuutensa ja voimansa.

Kannattaa kokeilla joskus ajatella myös itseään vauvana. Se on hyvä keino päästä kiinni omiin syvimpiin tarpeisiinsa. Ja kun pääsee niistä kiinni, voi toimia itse itselleen kannattelevana aikuisena tai pyytää aikuismaisesti kumppaniltaan, että " tiiätkö, tarttisin nyt tällaista...".

Rakastetaan sekä tämän päivän vauvoja sekä sisäistä vauvaa toisissamme!

Vauvaterveisin, Mari Kinnunen

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Vauvan Päivänä 2018. Nyt uudelleen kolmannen Vauvan Päivän lähestyessä hieman muokattuna.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Toisen tuki huolissa ja suruissa on uskomaton helpotus. Kuva: Katianna Ruuskanen

 

Elämässä on kestämistä. Arki voi olla helpottavaa loman jälkeen, mutta arki on myös raskasta ja tylsää. Eikä aina ole vaihtoehtoja, vaan eteen tulevat vaikeudet on kestettävä, elettävä läpi. Huolia ei millään myönteisellä ajattelulla tai arjen järjestelemisellä saa katomaan, vaan ne on kestettävä. Parisuhteeseen ja perhe-elämään kuuluu paljon toinen toisensa tukemista ja kannustamista.  

Loman jälkeen omien voimien jakaminen kotiarjen ja työarjen välillä alkaa taas. Riittämättömyyden tunne lisääntyy. Muistinko kaiken? Kumman pitikään tänään vastata kaverisynttäreiden lahjasta? Millä kentällä treenit nyt ovat? Lukemattomia muistamista vaativia asioita suorastaan tulvii arkeen leppoisan loman jälkeen. Tai sitten päiväkoti- ja koulukauden alettua monessa perheessä aloitetaan flunssakierre heti ensimmäisillä viikoilla. Kuka nyt jää kotiin sairaan kanssa? Joko pitää mennä lääkäriin? Onko jo korvatulehdus vai ei? Puhumattakaan niistä inhottavista, kihomadoista tai täistä. Mikä rumba niiden myötä arkeen tuleekaan!

Huolia ei millään myönteisellä ajattelulla tai arjen järjestelemisellä saa katomaan, vaan ne on kestettävä.

Elämässä on kestämistä. Joskus tulee myös suurempia suruja: läheisen yllättävä sairastuminen tai  jopa kuolema avaa arkeen suuren tunteiden syöverin, jolle tarvitsisi löytää oma aikansa. Aika itkulle ja suremiselle, huolille ja peloille. Elämään kuuluvien suurien surujen käsittelyyn ei nykyelämässämme ole oikein enää traditioitakaan, jotka ennen helpottivat tunteiden käsittelyä ja antoivat suremiselle tilaa. Hidastaminen ja hiljentäminen suruaikana alkaa olla unohdettu tapa, vaikka ihmisinä emme ole muuttuneet, vaan juuri rauhaa tarvitsisimme surun tullessa kohdalle. 

Ota mut syliin, lohdutatko, auta mua kestämään.

Elämässä on kestämistä, mutta onneksi on kumppani. Parasta lohdutusta niin suureen suruun kuin arjen ahtauteen on monesti syliin pääseminen, aikuisellekin. Toisen ihmisen läheisyys, lämpö, sydämen syke rauhoittaa, auttaa kestämään. Hyvässä parisuhteessa tätä voi toiselta pyytää: ota mut syliin, lohdutatko, auta mua kestämään. Toki lapsikin voi lohduttaa olemassaolollaan ja halauksellaan, mutta lapsen on hyvä antaa lohduttaa omista tarpeistaan käsin. Lapsi ei voi olla aikuisen tukipylväs, hän nääntyy sellaisen alle. Aikuinen tarvitsee aikuisen tuekseen.

Elämässä on kestämistä.

Kumppanille voi myös puhua typerimmätkin huolet ja mokat sekä suurimmatkin pelot. Kumppanin kanssa yleensä myös pohditaan vaikeuksia: mitä nyt pitäisi tehdä. Tämä on suuri helpotus, yhteinen pohtiminen. Monet erovanhemmat kaipaavat juuri tätä, yhteistä pohtimista ja erityisesti lapsiin liittyvien huolien jakamista.

Elämässä on kestämistä. Vanhempina meidän on tärkeää opettaa lapsillemme myös taitoa kestää elämän tylsyyttä, puuduttavuutta, vaikeuksien kanssa olemista ja suremista. Näissä asioissa joutuu itse kukin kyllä oppimaan koko ikänsä. Jokaisen elämään toivoisin kuitenkin kuuluvan kannattelijoita: ystäviä,  ja lähimpänä se oma kumppani.

Jaksamista elämän hankaluuksien ja surujen keskellä toivottaa Mari Kinnunen

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tavallisen arjen kauneus. Kuva: Pixabay

Varsinkin pikkulapsivuosina huomasin odottavani tavalliseen arkeen palaamista ihan yhtä innokkaasti kuin olin odottanut loman alkua. Ei lomissa mitään vikaa ollut, kaikki sujui suunnitellusti, lämpöä ja aurinkoa oli riittävästi, matkat sujuivat onnellisten tähtien alla, mutta rajansa kaikella.

Lomakaan ei tuntuisi miltään, jos ei olisi arkea. 

Vuoden aikana olin aina ehtinyt unohtaa loman rasittavan puolen: hotelliyöt ja siskonpetit sukulaisissa olivat kyllä vaihtelua, mutta rauhallisimmin koko perhe nukkui omissa sängyissään säännöllisten nukkuma-aikojen suojassa. Hampurilaiset ja ranskalaiset tai tomaattikastikepasta ovat herkkua silloin tällöin, mutta arkiruokaa "meidän perheen tavalla" alkoi yleensä kaivata jo kahden reissuviikon jälkeen. Ja vaikka olikin mukavaa istua kumppanin kanssa kesäyötä, niin aamulla jomman kumman piti silti herätä virkkujen lasten kanssa liian lyhyiden yöunien jälkeen.

Niinpä loman loppu ja töihin, päiväkotiin tai kouluun palaaminen ei yleensä ollutkaan kauhean haikeaa vaan päinvastoin: ihan tavallinen arki alkoi. Ihana arki.

Suomalainen pitkä kesäloma on parhaimmillaan perhettä ja parisuhdetta kannatteleva tapa (ja huonoimmillaan katastrofi), mutta silti on hyvä, ettei sitä kestä määräänsä enempää. Lomakaan ei tuntuisi miltään, jos ei olisi arkea. 

Ja sitten kun arki taas alkaa kyllästyttää, voi piristää itseään suunnittelemalla ensi kesän lomaa!

Tavallisen arjen terveisin, Mari Kinnunen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat