Kirjoitukset avainsanalla Nina Kauppinen

Kerronko vai en? Kuva Pixabay.

”Kannattaako tunnustaa jos pettää, pitäisikö heti kertoa? Kannattaako pistää koko asetelma paskaksi, kannattaako tunnustaa jos pettää” kuulin Zen Cafen Samuli Putron laulavan aikoinaan Ruisrockin keikalla. Biisi herätti keskustelua porukassamme. Olin silloin nuori ja ehdoton: uskottomuudesta on kerrottava ja pettäminen on suhteen loppu. Parisuhdetyö on avannut uusia näkökulmia asiaan, joka on kaikkea muuta kuin yksinkertainen.

Pariterapialla ei ole onnistumisedellytyksiä, jos mukana on kolmas

Uskottomuus on yleisimpiä syitä pariterapiaan hakeutumisessa. Toinen osapuoli epäilee puolisonsa olevan uskoton, puoliso on jäänyt kiinni tai kertonut uskottomuudestaan. Joskus uskoton osapuoli tulee yksin pohtimaan miten toimia tilanteessa. Uskottomuuskriisi voi johtaa eroon, mutta ei läheskään aina. Lapsiperheissä eropäätös on aina vaikea. Uskottomuudesta voi myös toipua. Joskus uskottomuuskriisi on alku uudenlaiselle parisuhteelle, jossa pystytään keskustelemaan avoimemmin ja huomioimaan toista enemmän.  

Pariterapialla ei ole onnistumisedellytyksiä, jos mukana on kolmas. Tunnetasolla lähentyminen mahdollistuu avoimuuden, luottamuksen lisääntymisen ja sitoutumisen avulla. Jos toisella on salasuhde tai se on loppunut, mutta edelleen vahvasti ajatuksissa, kohtaaminen oman puolison kanssa jää vajaaksi. Terapeutti ja puoliso vaistoavat motivaation puutteen tai tuntevat, että keskustelun syvenemistä vaikeuttaa jokin.

Kertoako vai ei?

Tarinoita uskottomuudesta on monia. Yleensä petetyt olisivat halunneet tietää asiasta mahdollisimman pian. Jos sivusuhde on jatkunut pitkään, loukkaus on yleensä suurempi ja siitä toipuminen hitaampaa. Joskus petetty ei olisi halunnut tietää. Se, mitä ei tiedä, ei satuta. Joskus uskottomuudesta on sanaton sopimus. Kulissi, jossa kumpikin hoitaa omat tehtävänsä ja pitää omat asiat itsellään, on heille riittävä. 

Moni uskottomuustarina ei paljastu koskaan. Ääripäässä ovat ihmiset, jotka pyrkivät hyödyntämään jokaisen tilaisuuden vailla omatunnon tuskia. He pitävät seikkailunsa salassa seurausten pelossa, vaikka itse eivät koe syyllisyyttä tapahtuneesta. Jos uskottomuudesta jää kiinni, on asia hyvä myöntää. Ilmiselvän asian kieltäminen on erittäin epäkunnioittavaa puolisoa kohtaan. Pahimmillaan sillä voi saada puolison epäilemään mielenterveyttään.

Jos et kerro, on hyvä miettiä kuinka hyvä olet elämään salaisuuksien kanssa?

Useimmat ihmiset kantavat huonoa omatuntoa, syyllisyyttä tai häpeää luvattomista teoistaan. Osa tuntee vuosien jälkeenkin piston sydämessään ja pelkää joskus paljastuvansa. Osa ei pysty elämään suhteessaan kertomatta puolisolle. Jos et kerro, on hyvä miettiä kuinka hyvä olet elämään salaisuuksien kanssa? Näkyykö sinusta, että jotain on vialla? Tunteeko puoliso etäisyyttä, viileyttä tai välttelyä välillänne? Joskus häpeä estää tunnustamista, et pysty kertomaan, vaikka haluaisit.

Onko uskottomuuden luonteella merkitystä tunnustamisen kannalta? Jos harrastaa kerran seksiä vieraan kanssa ja se on täysin merkityksetöntä, onko silloin oikeutetumpaa olla kertomatta? Entä jos uskottomuus on henkistä, viehättävälle ihmiselle tärkeistä asioista avautumista tiiviisti viestittelemällä? Tarvitseeko siitä tai muusta mikropettämisestä kertoa?

Tuoko rehellisyys joskus enemmän haittaa kuin hyötyä?

Joskus ihanteelliseen parisuhteen liitetään täyden rehellisyyden vaatimus. Olemmeko koskaan täysin rehellisiä muille ihmisille itseämme koskevista asioista? Olemmeko koskaan loppuun saakka rehellisiä edes itsellemme? Onko sellaista naivia edes tavoitella? Jokainen päättää itse minkä yksityisyytensä lokeron jättää avaamatta tai kuinka nopeasti kiertää avainta lokeron lukossa.

Pitäisikö kertomisen seurauksia, toisen kärsimystä ja totuuden kestokykyä punnita suhteessa oman helpotuksen saamiseen? Jos puoliso on kovin hauras, arviosi mukaan masentuu vakavasti ja menettää toimintakykynsä, onko parempi jättää kertomatta? Tuhoaako totuus silloin enemmän kuin puhdistaa? Mitä jos petetty on hyvin kiivas tai erittäin mustasukkainen, vaihtaa lukot välittömästi ja tekee kaikkensa, jotta et saisi tavata lapsia? Voiko jättää kertomatta säilyttääkseen perheensä ja hyvittää teon jatkossa panostamalla tosissaan suhteeseen? Onnistuuko se? Poistuuko tarve, jota uskottomuus on hoitanut?

Pitäisikö kertomisen seurauksia, toisen kärsimystä ja totuuden kestokykyä punnita suhteessa oman helpotuksen saamiseen?

Onko hetkiä, jolloin ei todellakaan kannata kertoa? Jos on jo päätetty erosta ja tavoitteena on olla hyvissä yhteistyöväleissä lasten vuoksi jatkossa, kannattaako suhteen loppumetrien toilailuja paljastaa? Jos puoliso on sairastunut vakavasti ja sinua tarvitaan hänen konkreettiseksi ja henkiseksi tuekseen, kannattaako silloin kertoa? Eikö uskottomuus ole pieni asia kuolemanpelon rinnalla?

Jos kerrotaan, miten ja milloin?

Onko tunnustaminen hyvä tehdä yhdellä kertaa kaiken kertoen vai yksityiskohtia "pehmeästi" pikkuhiljaa pudotellen? Pariterapian kannalta kertarysäys on parempi tapa kuin se, että petetty saa tietää koko ajan uutta uskottomuuden keston, kumppanien määrän tai pettämistavan suhteen. Tapahtuneen yksityiskohtien läpikäyminen toisen tivatessa tapahtumien kulkua tuntuu välillä petetyn ja myös pettäjän kidutukselta. Tarvitseeko petetty tarkkoja tietoja paikoista, ajankohdista ja tapahtumista? Liika tieto saa aikaan ahdistavia mielikuvia, jotka myrkyttävät monet paikat ja vuodenajat.

Tarvitseeko petetty tarkkoja tietoja paikoista, ajankohdista ja tapahtumista?

Tunnustamisen ajoitusta on myös hyvä pohtia. Kerrotko silloin kun olet itse voimissasi ja saanut sivusuhteen loppumaan? Kerrotko heti kun jotain on tapahtunut?  Odotatko sitä, että puolison asiat ovat kunnossa ja parisuhteen tila on hyvä, vaikka et haluaisikaan pilata tunnelmaa? Onko koskaan oikeasti hyvä hetki pudottaa pommia?

Kuten lukuisista kysymyksistä huomaat, vastaus otsikkoon jää minulle yhä epäselväksi. Onneksi perheneuvojan ei tarvitse tietää ja neuvoa, vaan auttaa ihmisiä omaan pohdintaan ja päätöksiin.

Tiedätkö sinä kannattaako aina tunnustaa jos pettää?

  

Terveisin,

 

Nina Kauppinen, perheneuvoja

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Kesätyttö
1/2 | 

Entä se kolmas osapuoli. Kuka häntä auttaa, kun suhde loppuu ja kumppani palaa vakituisen kumppanin luokse. Kolmannelle osapuolelle on saattanut syntyä hyvin syviäkin tunteita toista kohtaan, varsinkin, jos suhde on jatkunut pitkään. Ero saattaa aiheuttaa pohjatonta yksinoloa ja ulkopuolisuuden tunnetta kun välttämättä ei ole ketään, kenelle haluaisi avautua. Kysymys siis kuuluu, kuka kolmatta osapuolta auttaa ja ymmärtää, kun suhde joka tapauksessa on kahden kauppa ja yhdessä sen ovat aloittaneet. Syyllisiä ja syyttömiä ei tällaisessa suhteessa tunneta.

Nina Kauppinen
Liittynyt4.1.2018

Kiitos erittäin hyvästä kysymyksestäsi! Eroauttamiseen ja kriiseihin erikoistuneet paikat toki auttavat myös kolmansia osapuolia! Esimerkiksi organisaatiossani Kirkon perheneuvonnassa on yksilöasiakkaina tai eroryhmissä kolmansia osapuolia, jotka hakevat apua erosta selviytymiseen kuten muutkin eronneet. Kynnys hakeutua avun piiriin on korkeampi. On hyvä muistaa, että tuomitseminen ei kuulu millään lailla ammattiauttajan työnkuvaan. Ja jos pariskunnan "petetty" lähtee syyttämään tai epäasiallisesti nimittelemään kolmatta osapuolta, ohjaan keskustelun takaisin parin välille. Ulkopuolinen henkilö ei ole vastuussa heidän parisuhdeongelmastaan.

Kuten sanoit, kolmansilla ei välttämättä ole ystävää, jolle uskoutua suhteen salaisen luonteen vuoksi. Moni jää kärsimään yksin, mikä on surullista. Uskottomuus on kovin yleistä ja ns. kolmansia on paljon. Tämäkin olisi hyvä blogin aihe, kiitos muistutuksesta!     

Nina Kauppinen

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotusten tulvaan on helppo hukkua. Kuva Unsplash.

Meihin ihmisiin ja elämäntapoihimme kohdistuu nykyaikana paljon odotuksia ja vaatimuksia. Ei riitä, että jotenkin huolehtii itsestään ja perheestään, kaikissa toimissa on oltava vastuullinen myös eettisesti, ekologisesti ja yhteiskunnallisesti. Tiedostava vastuullisuus on hieno asia. Pahimmillaan kuitenkin kannamme ikuista syyllisyyttä ja riittämättömyyttä.

Kaikissa toimissa on oltava myös vastuullinen eettisesti, ekologisesti ja yhteiskunnallisesti

Ympäristöasioiden suhteen ei riitä, että erittelee pahvit, lasit ja muovit, kierrättää vaatteensa ja sammuttelee valoja. Uutta ei enää saisi ostaa ja jos on pakko, vain ekologisesti kestäviä tuotteita, joiden valmistusprosessin ja työolosuhteet olemme selvittäneet tarkkaan. On matkustettava kotimaassa, mieluiten päästöittä lähimaastossa patikoiden tai pyöräillen. Facebook-julkaisu lennosta lämpimään aiheuttaa pahennusta vastuuttomuudellaan ja itsekkyydellään. Laivakaan ei uusimpien tietojen mukaan ole paljoa parempi vaihtoehto. Mannerten takana käydään enää mielikuvitus- tai muistelumatkoilla.

Auto olisi hyvä myydä, jos julkisilla pääsee kulkemaan. Kahdesta autosta on ehdottomasti luovuttava, vaikka yhteinen pitkä aamukuljetusrumba aiheuttaa varman perheriidan. Jos on pakko autoilla, niin sähköautolla, joka on monelle mahdoton investointi. Lemmikkieläimiäkään ei saisi pitää, koska koiran tai kissan ekologinen jalanjälki on yhtä suuri kuin 15 000 kilometrin autoilun.     

Kahdesta autosta perheessä on ehdottomasti luovuttava, vaikka yhteinen pitkä aamukuljetusrumba aiheuttaa varman perheriidan

Myös ruokailusta on tullut erityissuunnittelua ja selvittämista vaativaa. Muutos aiemmista vuosikymmenistä on huikea, tavoite oli silloin yksinkertaisesti nälän tyydyttäminen. Perinteitä romutetaan, jopa urheilutapahtumien ja rippileirien grillimakkaroista luopumista on jossain harkittu. Perheessä jokaisella voi olla eri ruokavalio ja ruokapöydässä kiistellään siitä, mikä ruokavalio on oikea. Yksi on vegaani, toinen tiedustelee tarjottavan broilerin elinoloista ja ravinnosta ja kolmas ei koske hiilihydraatteihin. Tiedostava ja valikoiva ihminen perheessä tai ruokavieraana on monesti kokin päänsärky.

Lapsille on kyettävä tarjoamaan vain parasta. Erilaiset valinnanmahdollisuudet ja ideaalit synnytystavan, ravinnon, nukkumisen ja kasvatuksen suhteen aiheuttavat tuoreille vanhemmille hämmennystä. Edes lääketieteellisiin suosituksiin ei joidenkin mielestä voi uskoa, jopa rokotukset ja käypä hoito -suositukset kyseenalaistetaan. Vanhemmat kokevat jatkuvaa painetta siitä, että pitäisi olla läsnä lapselle ja samalla pitää huolta itsestään ja parisuhteestaan. Liian kuormittavat ideaalit usein hajoavat arjen uupumuksessa, mikä voi olla tuskallista tai helpottavaa.

Liikunnasta on tehty toisaalta mutkatonta lukuisine kuntosaleineen, toisaalta vaativampaa ja monimutkaisempaa. Hyötyliikunta ja kävelyt eivät riitä, pitää hengästyä, kasvattaa lihaskuntoa ja olla liikuntaa tukevalla ruokavaliolla. Suurikaan väsymys ei ole syy jättää itsensä rääkkäämistä väliin, sillä liikunta on hyväksi jaksamiselle ja mielialalle.   

Aina on olemassa joku ihmisryhmä, jota on tuettava tai systeemin vääryys, jota vastaan on taisteltava

Lähimmäisten auttamisen lisäksi on autettava kaikkia hätää kärsiviä. Adressit, keräykset ja kannanotot ovat arkipäivää. Aina on olemassa  joku ihmisryhmä, jota on tuettava tai systeemin vääryys, jota vastaan on taisteltava. Yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuudet ovat ehdottoman tärkeitä asioita, mutta pahimmillaan niihin täysillä omistautuminen uuvuttaa ja voi jopa sokeuttaa silmät läheisten avuntarpeilta.

Lista hyvän ihmisen elämäntavan odotuksista on loputon, tässä oli vain muutamia esimerkkejä. Kaikkia odotuksia ja vaatimuksia en onneksi edes tiedä tai tiedosta. "Hyvän ihmisen kriteereistä" voi toki olla eri mieltä. Kaiken kyseenalaistavassa maailmassamme on monia vakuuttavia mielipiteitä. Tutkimuksetkin kertovat tänään tätä ja huomenna toista. Lisäksi yhden linjan mukainen elintapa on usein ristiriidassa jonkun muun kanssa.

Voisiko tavoitteena olla riittävän hyvä ihminen tämän hetken ajallisilla, henkisillä ja taloudellisilla resursseilla?  

Jotkut pystyvät olemaan ihailtavan, jopa kadehdittavan, hyviä ihmisiä. Ehkä heillä on voimaa ja energiaa erityisen paljon ja elämäntilanteessaan myös tilaa jatkuvaan kehittämistyöhön. Erityisen raskas hyvän ihmisen odotusten lista on helposti huolestuville murehtijoille sekä perfektionisteille, jotka ovat kuormittuneessa elämäntilanteessa.

Jos et ahdistu tai syyllisty kuvaamastani odotuslistasta, onneksi olkoon! Jos painit samojen asioiden kanssa, jatka lukemista.

Kukaan ei pysty elämään täydellisen hyvin ja oikein. Yleensä johonkin asiaan fokusoiminen on poissa jostain muusta. Onko juuri sinun oltava täydellinen kaikessa? Riittäisikö, jos valitset tavoitteeksi muutaman asian? Riittäisikö hyvä pyrkimys, mutta sallit pienet poikkeukset tilanteen niin vaatiessa? Voisiko tavoitteena olla riittävän hyvä ihminen tämän hetken ajallisilla, henkisillä ja taloudellisilla resursseilla?  

Jos pääasiassa toimit parhaasi mukaan, pieni paheellinen hetki ei romuta kokonaisuutta!   

Odotusten ja vaatimusten tuoman ahdistuksen hukuttaessa sinua, rentouta itsesi. Asetu tilaan, jossa voit olla täysin vapaa vastuusta ja odotuksista. Jos yleensä vältät punaista lihaa ja tekee mieli syödä pihvi, anna mennä. Jos kalliot ja männyt eivät ole sinusta ihanin lomamaisema, varaa matka valkoisen hiekan ja turkoosin meren äärelle. Jos päätä särkee ja silmät lupsahtelevat, jätä tehotreeni väliin. Jos lähiluomukasvisten hinta hirvittää, osta vierestä tavallista ja halvempaa. Ideaalin hetkittäinen särkyminen ei ole vaarallista. Jos pääasiassa toimit parhaasi mukaan, pieni paheellinen hetki ei romuta kokonaisuutta! Vältä syyllistymistä, muiden oletetut mielipiteet voi jättää omaan arvoonsa.    

 

Leppoisaa elokuuta toivoen, 

 

Nina Kauppinen, perheneuvoja

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Laastari hoitaa akuutin repeämän. Kuva Unplash.

Laastarisuhde, toisin sanoen kasvattava tai kehittävä suhde, siirtymävaiheen suhde tai toipumissuhde, on tavallinen elämän muutosvaiheissa. Tyypillisesti laastarisuhteeseen päädytään heti eron jälkeen tai jo vähän ennen merkkinä tulevasta erosta. Suhde tarjoaa sopivasti huonosta parisuhteesta puuttuvaa; ihailua, huomiota, mahtavia keskusteluja tai hyvää seksiä. Suhde ei ole pitkäaikainen vaan loppuu tehtävänsä hoidettuaan.

Kuka olisikaan oivallisempi tuki eropohdintaan kuin toinen eroa pohtiva tai eronjälkeiseen selviytymiseen kuin toinen eronnut?

Laastarisuhde syntyy tarpeeseen. Kriisissäsi tunnet vetoa ihmiseen, jolla on kosketuspintaa vaikeuksiin. Kuka olisikaan oivallisempi tuki eropohdintaan kuin toinen eroa pohtiva tai eronjälkeiseen selviytymiseen kuin toinen eronnut? Tunnet, että et ole kenenkään kanssa pystynyt puhumaan asiasta näin. Kukaan ei ymmärrä sinua kuten hän. Juuri hän on käynyt samoja tunteita läpi ja oivaltanut mitä jatkossa haluaa ja mitä ei halua. Saat janoamaasi huomiota ja kehuja siitä, kuinka hyvä keskustelukumppani olet.

Muutosvaiheen suhteen nopeatehoinen vaikutus ei välttämättä tarkoita, että olet löytänyt elämänkumppanin. Kyse on siitä, että kaksi haavoilla olevaa löytää yhtymäpintaa toisen tarinasta ja kohtaa toisensa herkän avoimena hetkeksi. Innostus ei ensisijaisesti johdu toisesta ihmisestä vaan ihanan huumaavasta tunteesta itsesi suhteen. Tunnet itsesi kyvykkääksi ja kehittyneesi ihmisenä. Olet oivaltanut tärkeitä asioita parisuhteessa, mikä toimii hetken aikaa. Ennemmin tai myöhemmin jompi kumpi tai kumpikin tajuaa, että selviytymisen tiellä täytyy jatkaa yksin.

Kaksi haavoilla olevaa löytää yhtymäpintaa toisen tarinasta ja kohtaa toisensa herkän avoimena hetkeksi.

Laastarisuhteen nopeasti elvyttävä seerumi saa aikaan sen, että monet lähtevät liian aikaisin suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta. Kuinka moni on valmis uuteen vakavaan suhteeseen heti eron jälkeen, vaikka olisikin jo vuosia hautonut eroa parisuhteessaan? Miksi on kiire esitellä uutta kumppania lapsille ja muuttaa heti yhteen? Eikö olisi ihanaa nauttia suhteesta silloin, kun sinulla ei ole lapsia luonasi, ilman tiivistä arkista yhdessäoloa? Väitän, että jokaiselle ihmiselle tekee hyvää oppia elämään jonkin aikaa yksin ja panostaa lasten hyvinvoinnin lisäksi itseensä. Erityisen hyvää se tekee heille, jotka sanovat, että en osaa olla yksin.

Mistä tietää onko kyseessä laastarisuhde? Usein sen tietää vasta suhteen päätyttyä. ”En ollut valmis parisuhteeseen”, ”halusin vain uskoa, että tämä onnistuu” ja ”toisen huomio oli balsamia arvilleni.” Laastarisuhteen päättymisen jälkeen päädytään usein suremaan aikaisempaa eroa tai surraan kaikkien murskaantuneiden unelmien kariutumista.

Voidaan sopia, että pidetään hauskaa vailla sitoumuksia ja ettei saa rakastua. Voiko näin päättää?

Joskus ihmiset ovat niin tiedostavia, että ilmaisevat tarvitsevansa kevyen hoitavan laastarisuhteen. Voidaan sopia, että pidetään hauskaa vailla sitoumuksia ja ettei saa rakastua. Voiko näin päättää? Usein käy niin, että toinen rakastuu. Tunteita joko syntyy tai ei, sillä ei ole järkipäätösten kanssa tekemistä. Seksin harrastaminen on usein hyvin intiimiä, voiko tunteita pitää pelkässä intohimossa? Jos seksi sujuu, miksi ei sujuisi muutenkin? Seksuaalinen mielenkiinto toista kohtaan ei synny pelkästään ulkoisesta viehättävyydestä.

Jotkut jäävät laastarisuhteeseen, koska eivät uskalla myöntää muille, että nopeaan solmittu intohimoinen suhde ei toimikaan. Joskus lapsille ei haluta tuottaa pettymystä uuden eron myötä. Syitä jatkaa on monia kuten missä tahansa epätyydyttävässä suhteessa elämiseen. Joskus laastarisuhde jatkuu salasuhteena. Toinen osapuoli lähtee etsimään vakavasti otettavaa puolisoa, mutta pitää laastarisuhteen kumppanin yhä seksikumppanina. Joskus laastarisuhde jatkuu myöhemmin pysyvänä suhteena. Välissä on rauhassa käsitelty eroa ja opittu löytämään tapa olla yksin.

Pitäisikö laastarisuhteita välttää?

Pitäisikö laastarisuhteita välttää, koska ne eivät kestä? Onko turhia suhteita? Vahingolliset suhteet toki olisivat voineet jäädä kokematta. Vaikka joku suhde tuntuisi jälkeenpäin turhalta, kannattaako sitä jäädä harmittelemaan? Jokainen suhde auttaa sinua kehittymään parisuhdetaidoissasi. Kokemus siitä, että on olemassa mukavia ihmisiä yhden sinulle oikean sijaan, on tärkeä. Monet kykenevät ottamaan epätoivoon hukkumisen sijaan asenteen ”tämän kuului mennä näin, tällä oli joku tarkoitus.” Jatkossa olet siis valmiimpi ja kehittyneempi, ”tiedän mitä haluan ja mitä en halua” –tunne vahvistuu. Se on erittäin merkittävää koko elämänpolullasi!

Mukavaa kesää Vilma Alinan ihanan biisin myötä!

 

Nina Kauppinen, perheneuvoja

”Kun sä ja mä me ollaan niin palasina.
Et yhteen laskettuna meistä ees yhtä ei saa,
Sä ja mä, me molemmat niin palasina,
Et edes yhteen liimattuna ei tuu kokonaista

Aivan sama mulle kenet haluut unohtaa
Mul on ollu vaikeuksia nukahtaa
Ja ketä haittaa, jos kokeillaan
Jos se auttais, et tulisit mun mukaan

Mut ennenku mennään, otetaan vielä pari
Jos sä oot mulle tyyny, nii oon sulle laastari
Lyödään kättä päälle siit et ei kumpikaan rakastu
Vaikka ennenki mä oon lupauksii rikkonu"

 
 
 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pidä ääriviivasi näkyvissä! Kuva Pixabay.

Parisuhteeseen voi kadottaa itsensä monella tavalla. Suhteessa eläminen on täynnä kompromisseja, joustamista sekä tarpeiden ja toiveiden yhteensovittamista. Parisuhde aiheuttaa riippuvuutta toisesta ihmisestä. Riippuvuus voi olla positiivista, sen myöntämistä, että tarvitsee toista ihmistä tuekseen. Riippuvuus voi olla myös toimintakykyä lamauttavaa tunnetta siitä, että elämässä ei selviä ilman puolisoa.  

Paula kirjoitti riittävästä yhteydestä ja erillisyydestä kuvaten suhdetta ilman erillisyyden vapautta vankilaksi ja erillisyyttä ilman läheisyyden lämpöä kämppäkaveruudeksi. Laimeassa kämppäkaveri-suhteessakin voidaan olla liiallisen tarvitsevia. Päätöksiä pienistäkään asioista ei pystytä tekemään yksin ja kaikki muutokset erillisyyden suuntaan pelottavat.

Parisuhteen alussa on tavallisesti hyvin symbioottinen vaihe, jolloin vietetään jokainen liikenevä minuutti rakkauden kohteen kanssa. Suhteen edetessä erillään ja yhdessä olemiseen parhaimmillaan löydetään sopiva suhde yhteyden pysyessä riittävän tiiviinä. Joskus tätä kehitysvaihetta ei tapahdu ja suhde jatkuu tukahduttavan omistavana. Toinen on ehkä kyvytön erillisyyteen ja näkee kumppanin pyrkimyksen omaan tilaan uhkana. Vähitellen kumppani hautaa omat tarpeensa ja päätyy toimimaan puolison ehdoilla pitääkseen hänet tyytyväisenä. On parisuhteita, joissa puoliso määrittelee ketä äänestetään, mitä katsotaan televisiosta ja keihin ihmisiin pidetään yhteyttä.  

Toinen on ehkä kyvytön erillisyyteen ja näkee kumppanin pyrkimyksen omaan uhkana.

Myös vahvoihin vanhemmuuden ja perhearjen rooleihin voi helposti kadottaa itsensä. Mari tutkiskeli vahvan ja vastuullisen vanhemman roolin vaikutusta parisuhteen seksuaalisuuteen. Joissain parisuhteissa on selvä "pomo ja apulainen -asetelma" tai "huoltaja ja huollettava -asetelma. " On tavallista eläytyä äidin tai isän rooliin niin, että kahden keskenkin puolisoa kutsutaan isäksi tai äidiksi ja puhutaan myös itsestä äitinä tai isänä. Lasten ehdoilla eläminen silloinkin, kun lapsi ei sitä jatkuvasti tarvitse, ei ole vain aiemman sukupolven tarina.

Vaikka aikakauttamme kuvataan nautinnonhakuiseksi ja itsekkääksi, terveen itsekkäästi toimiminen on monille vaikeaa. Joillekin ihmisille ilmaisut ”Minä tahdon” ja ”Minä tarvitsen” ovat mahdottomia. Kysyttäessä he vastaavat kysymällä toiselta mitä tämä haluaa tai teinien tapaan ”en tiedä.” Kun omat tarpeet ja toiveet ohitetaan arjessa jatkuvasti, ne voivat alkaa kupruilemaan passiivisena aggressiona. Joskus kiltit mukautujat masentuvat, ahdistuvat ja lopulta tekevät yllättäen päätöksen lähteä parisuhteesta neuvottelematta vaihtoehdoista.

Kuka minä olen ilman puolisoa? Mitä minä haluan?

Jos parisuhde ajautuu kriisiin, tulee ero tai puoliso kuolee, mielen valtaavat suuret kysymykset. Kuka minä olen ilman puolisoa? Mitä minä haluan elämältäni? Mistä alan, mihin lopun? Osaanko asettaa rajani, ilmaista mielipiteeni? Osaanko pitää puoleni ihmissuhteissa? Pystynkö tekemään itsenäisiä päätöksiä?

Kohdatessa puolison menetyksen moni on täysin avuton. Palvelu parisuhteessa on ollut niin hyvää, että ei osata käyttää pankkipalveluita netissä, tehdä veroilmoitusta tai tankata autoa. Joku ei ole koskaan laittanut ruokaa, pessyt vessaa tai käyttänyt pesukonetta. Näitä taitoja on hyvä harjoitella pahan päivän varalle!

Olet ollut olemassa jo ennen puolisosi tapaamista ja perheen perustamista

Myöntymysten tie on pitkä ja loputon. Jos puolisosi pitää sinusta uhrautujana, hän haluaa nähdä sinut siinä roolissa jatkossakin. Haluatko pysyä roolissasi, tuoko se sinulle mielihyvää? Myötäiletkö riidan pelossa, koetko ansaitsevasi roolisi, tunnetko salaa ylemmyyttä uhrautumisestasi vai mikä saa sinut kohtelemaan kaltoin itseäsi? Miltä tuntuisi ilmaista oma mielipiteesi ja asettaa omat rajasi? Se on varmasti pelottava ajatus, mutta toteutettuna usein helpottavaa.

On hyvä myös pohtia, millaisen parisuhdemallin ja mallin oman sukupuolesi asemasta haluat antaa lapsillesi. Jos olet tyytymätön rooliisi parisuhteessa tai perhe-elämässä, voisiko jotain tehdä ennen mahdollista suurta poksahdusta? Olet ollut olemassa jo ennen puolisosi tapaamista ja perheen perustamista. Voisiko ”tahtovan ja pystyvän minäsi” herätellä eloon ja päivittää nykytilaan?

On hyvä pohtia millainen ihminen olit silloin? Mistä innostuit, mitä halusit elämältä? Kenen kanssa vietit aikaa? Millainen ihminen haluaisit olla nyt? Voisiko kesken jääneitä tavoitteita ja unelmia alkaa toteuttamaan? Voisiko joitain ihmissuhteita ja harrastuksia lämmitellä uudelleen?

Kriisitilanteissa on hienointa nähdä, että ihminen kykenee muutokseen, osaa ja oppii asioita peloista huolimatta!

Kriisitilanteissa on hienointa nähdä, että ihminen kykenee muutokseen, osaa ja oppii asioita peloista huolimatta! Vaikka puolisosi olisi ollut sosiaalisten suhteiden ylläpitäjä, myös sinä voit ottaa yhteyttä sinulle tärkeisiin ihmisiin. Myös sinä osaat olla yhteydessä päiväkotiin tai kysellä jo aikuisten lapsen kuulumisia. Voit opetella ruoanlaittoa, paperiasioiden hoitoa ja kodin remontointia. Jos nämä asiat eivät kiinnosta, asioita ja palveluja voi aina ostaa tai pyytää apua tutuilta.

Muutos tilanteeseen lähtee terveen itsekkyyden tavoittelusta. Et ole kenenkään jatke, vaan oma itsenäinen, arvokas ihminen!

 

Tervettä itsekkyyttä vahvistavaa kesänviettoa toivoen,

 

Nina Kauppinen, perheneuvoja     

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat