Kirjoitukset avainsanalla sitoutuminen

Uusi Vuosi. Kuva:Hannu Valkama

Uusi vuosi on taitekohta, jossa katse hapuilee menneen ja tulevan välillä. Mitä jätän taakseni, mitä avaudun ottamaan vastaan?  Vaikka vuoden vaihtuminen ei sinänsä muuta mitään, se tuntuu sopivalta kohdalta luvata itselleen erilaisia asioita. Ei enää ylipitkiä työpäiviä! Nyt tuli loppu makean mättämiselle! Tästedes menen joka päivä lenkille tai salille! Nyt olen iltaisin kotona rakkaani kanssa!

Hyviä aikomuksia kaikki tyynni, mutta mitä lupauksille tapahtuukaan? Ne kestävät päivän, viikon tai kuukauden ja katoavat armeliaasti unohduksen usvaan.

Älä siis tee uudenvuodenlupauksia! Jos haluat muutosta, tee elämänmuutos.

Älä siis tee uudenvuodenlupauksia! Jos haluat muutosta, tee elämänmuutos. Se vaatii harkintaa. Mikä olisi sellainen muutos, jota voisit toteuttaa pitkäkestoisesti, vaikka lopun elämääsi? Lupaus juoda vastedes iltapäiväkahvi ilman makeaa herkkua kuulostaa lähtökohtaisesti tuhoon tuomitulta. Jospa päättäisi vaihtaa viinerin pikkupullaan. Voisiko sellaisen muutoksen kanssa kuvitella elävänsä täyteläistä elämää? Entä lupaus viettää kaikki arki-illat kotona? Nouseeko se syyllisyydentunnosta, velvollisuudentunnosta vai halusta nähdä pyhimyskehän kimmeltävän kasvojesi ympärillä? Mikä olisi oikeasti itsellesi ja perheellesi iloa ja hyvää mieltä tuottava elämäntapa? 

Älä tee uudenvuodenlupauksia, sillä ehdottomuus on liian helppoa! Kohtuullisuus on tavoiteltava hyve, mutta se on vaikea taito. Siihen pyrkiessään joutuu yhä uudelleen arvioimaan elämäntapaansa ja miettimään, mikä on oikeasti tärkeää.

Älä tee uudenvuodenlupauksia, sillä ehdottomuus on liian helppoa!

Jos haluat lisää haastetta, pohdi yhdessä kumppanisi kanssa, millaista muutosta kaipaatte yhteiseen elämäänne. Muistakaa palauttaa toisenne maan pinnalle heti, jos ehdotukset alkavat kuulostaa korkealentoisilta. Valitkaa pieni, yksinkertainen muutos, siis sellainen, jota voisi kuvitella toteuttavansa loppuelämänsä. Valitkaa muutos, joka lisää molempien tyytyväisyyttä ja iloa.

Jos tässä vuodenvaihteessa tehty muutos toimii vielä vuoden kuluttua, olette ilmeisesti tehneet sopivan valinnan. Toki elämä on voinut muuttua sellaisella tavalla, että on ollut mielekästä asettaa uudenlainen, edelleen kohtuullinen, muutostavoite. 

Tuleekohan joskus uusi vuosi ilman minkäänlaista muutostarvetta? Jos niin käy, iloitse rauhassa. Jos ei, päivitä elämäntapaasi hyväksyvästi hymyillen. Näillä mennään seuraavaan vuoteen.

Terveisin Päivi Stelin-Valkama

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Katianna Ruuskanen

Onko oikein lähteä, erota ja rikkoa perheyhteisö? Missä määrin meitä sitovat velvollisuudet, silloinkin kun ne tuntuvat minuuttamme tukahduttavilta? Mitä on vapaus ja miksi se on tärkeää? Nina pohti blogissaan eroa ja lähtemistä. Näitä kysymyksiä pohdin minäkin katsottuani elokuvissa tällä hetkellä pyörivän Tottelemattomuus-elokuvan. Se kertoo Ronitista, joka on hylännyt vanhoillisen uskonnollisen yhteisön ja valinnut vapauden elää itsensä näköistä elämää, mm. omaa seksuaalisuuttaan toteuttaen.

Suurimman osan meistä on nykypäivänä helppo ymmärtää ja antaa tukensa ihmiselle, joka jättää tukahduttavan uskonnollisen yhteisön. Yhteisön, jossa kasvu ei ole mahdollista ja jossa ihminen ei voi toteuttaa omaa itseään. Entäpä jos perheen vanhempi lähtee? Juuri rakennettu omakotitalo menee myyntiin. Lapset aloittavat kulkemisen kahden kodin välillä. Tai silloin kun vuosikymmeniä kestänyt parisuhde yllättäen päättyy? Ihminen kävelee ulos siihenastisesta elämästään. Lähtiessään hän sanoo, että "Itseasiassa en koskaan oikeastaan halunnut sitä mitä oli". "Nyt vasta voin hengittää", hän sanoo kalustamattomassa vuokrayksiössään. Kuinka helppoa meidän ulkopuolisten on pitäytyä tuomitsemasta ja ajatella, että me emme lopulta tiedä, mitkä olivat hänen perusteensa? Elokuvassa, niin kuin oikeassa elämässäkin, yhteisö ei päästä lähtijää helpolla.

On parisuhteita, jotka ovat kokemuksena, ulkoisista puitteistaan huolimatta, yhtä ahtaita kuin tukahduttavat uskonnolliset yhteisöt.

On parisuhteita, jotka ovat kokemuksena, ulkoisista puitteistaan huolimatta, yhtä ahtaita, kuin tukahduttavat uskonnolliset yhteisöt. On perheitä, joissa se, mitä yhteisön jäsenet eivät pysty tutkimaan itsessään, heijastetaan lähtijään: ”Meillä oli kaikki hyvin, kunnes hän sekosi ja lähti”. Huonoimmillaan lapset valjastetaan palvelemaan tätä kaikkea: ”Katsokaa mitä isä teki meille”. Ei parisuhde, josta lähdetään kuitenkaan läheskään aina ole ahdas tai tukahduttava. Silti ihminen saattaa kokea voimakkaasti, että ei voi jäädä. ”Minä kuolen, jos en lähde”, perustelee ihminen joskus lähtemistään. On selvää, että ei hän mihinkään kuole, siinä merkityksessä kuin mitä me kuolemisella tarkoitamme. Mutta hän ei puhu niinkään ruumistaan vaan sielustaan. ”Sielu tarvitsee enemmän tilaa kuin ruumis”, siteeraa Hannu-Pekka Björkman Axel Munthea. "Sielu tarvitsee tilaa kasvaakseen ja kehittyäkseen", hän jatkaa.

Uhmaikä ja murrosikä ovat tärkeitä tottelemattomuusvaiheita, jolloin etsimme omia ääriviivojamme.

Tove Janssonin tarinassa näkymättömän lapsen, Ninnin kasvot piirtyvät näkyviin vasta tottelemattomuuden kautta. Uhmaikä ja murrosikä ovat tärkeitä tottelemattomuusvaiheita, jolloin etsimme omia ääriviivojamme. Tällöin tutkimme sitä, miten voimme itsenäistyä ja tulla näkyväksi siinä perheyhteisössä, jossa elämme. Jos nämä prosessit jäävät kesken, ne aktivoituvat uudelleen myöhemmässä elämässä, usein juuri parisuhteessa.

Lähteminen voi kuitenkin olla myös pakenemista, vaikeutta kohdata itseään ja käsitellä elämäntilanteen esiin nostamia tunteita.

Lähteminen liittyy usein ihmisen omaan henkilökohtaiseen itsenäistymisprosessiin. Lähteminen voi kuitenkin olla myös pakenemista, vaikeutta kohdata itseään ja käsitellä elämäntilanteen esiin nostamia tunteita. Tällöin saatamme ajatella, että ahdistus, joka nousee, johtuu parisuhteestamme. Irrottaudumme puolisostamme, kun meidän pitäisikin pystyä irrottautumaan jostain entisestä ja siirtyä uuteen elämänvaiheeseen. Pelkäämme kipua, joka kuljettaisi eteenpäin ja synnyttäisi uutta. Eroamme, kun perheeseen on syntynyt lapsi, ja meidän pitäisi pystyä siirtymään uuteen, vanhemmuuden elämänvaiheeseen. Tai valitsemme uuden, nuoren puolison, kun emme uskalla kohdata omaa ikääntymistämme. Rakastumme, vaikka meidän pitäisi surra oman vanhempamme kuolemaa. Joskus vapaus on myös vapautta tehdä omat virheensä.

Ronit palaa vuosien jälkeen ortodoksijuutalaiseen yhteisöön rabbi-isänsä muistotilaisuuteen. Hänellä on nyt rajat ja kasvot. Hän pysyy itsenään, vaikka asiat, joiden takia hän lähti, nousevat esiin uudelleen. Onko hän vapaudessaan onnellinen? Elämän moninaisuus ei taivu niin yksinkertaiseen kuvaukseen. Vastuu ja syyllisyys ovat painavia taakkoja kannettavaksi. Valitsemmepa niin tai näin, joudumme aina luopumaan ja suremaan kohtaloamme.

 

Terveisin, Helena Toppari

 

Lähteet:

Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Janson, Tove. (1962). WSOY.

Tottelemattomuus. Disobedience. Ohjaus Lelio, Sebastian. (2017).

Välähdyksiä peilissä. Björkman, Hannu-Pekka. (2014). Kirjapaja.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pyykit eivät kulje narulle itsestään, vaikka sellaistakin huhua välillä kerrotaan. Kuva: Pixabay

Liitossamme meni monta vuotta, jolloin ei turhia kiitelty. Itselläni oli välillä sellainen olo, että toinen on ikään kuin velkaa minulle. Minä olin tehnyt meidän eteen niin paljon, että kyllä toisenkin on syytä jotain tehdä. Ai että siitä olisi pitänyt vielä kiittää!

Eikä puolisoni kiitosta kaivannutkaan. Kyllä hän itse tiesi, mitä tekee ja kuinka tekee. Ei hän siihen toisen katsomista ja kiittämistä tarvinnut. Hän pärjäsi hyvin ilman kiitoksia ja luotti minunkin pärjäävän.

Yksi sana sisältää niin paljon sitä, mitä kukin meistä tarvitsee, että se voi muuttaa koko parisuhteen suuntaa

Kiittäminen voi olla vaikeaa, jos odottaa toiselta jotain enemmän kuin saa. Pettyneenä tai loukkaantuneena näkee helpoiten sen, mikä on huonosti. Jos kokee itse arvottomuutta, voi olla vaikea osoittaa arvostusta toisellekaan. Itseään ruokkiva, suhdetta tuhoava noidankehä on valmis.

Mutta hyvin pieni sana voi muuttaa paljon. Yksi sana sisältää niin paljon sitä, mitä kukin meistä tarvitsee, että se voi muuttaa koko parisuhteen suuntaa. Sen sanan käyttämistä voi kokeilla, vaikkei siltä tuntuisikaan.

Mitä sanot, kun sanot ”kiitos”?

  • Minä näen sinut.
  • Sinulla ja tekemiselläsi on minulle merkitystä. Olet minulle tärkeä.
  • Sinä olet erillinen ihminen. Olet vapaa tekemän elämässä omia valintojasi. Arvostan sitä, kuinka valitsit toimia hyväkseni/hyväksemme.

Kun minä vihdoin opin kiittämään, puolisoni ei heti osannutkaan ottaa kiitosta vastaan. Hän koitti vähätellä tekonsa merkitystä ja katseli jonnekin syrjään. Kiitokseni tuli torjutuksi. Kiitoksen vastaanottaminenkin vaati harjoittelua.

Mitä sanot, kun vastaat ”kiitos”?

  • Tuntuu hyvältä, että näet minut.
  • Sinun sanoillasi on minulle merkitystä. Olet minulle tärkeä.
  • Minä olen erillinen ihminen. Olen vapaa tekemään omia valintojani. Valitsin toimia sinun/yhteiseksi hyväksi.

Kiitollisuuteni on kasvanut sitä mukaa, mitä enemmän olen oppinut kiittämään. Puolisoni kiitos saa kasvoni loistamaan. Me emme ole toisiimme sidotut, me olemme valinneet toisemme. Tässä hetkessä voin valita uudestaan.

Terveisin, Sini Rantakari

 

Kommentit (1)

Käyttäjä12239
Liittynyt19.5.2018

Ehdottomasti kiitos kuuluu arkeenkin. Vaikka tiskaisit päivittäin, tekisit ruoan, pesisit pyykit... olisi mukava saada kiitosta aika ajoin. Silloin tiedät että työsi huomataan ja sinun tekemääsi arvostetaan. Itse uuvuin olemaan kotiorja. En saanut kiitosta koskaan, päinvastoin. Nyt olen eronnut ja nautin siitä ettei minulla ole velvollisuuksia miellyttää toista. Saan jättää tekemättä jos siltä tuntuu!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuinka sitoutuminen jaksaa? Kuva: Katianna Ruuskanen

Usein ensin on rakastuminen, minä sinussa ja sinä minussa -ilmiö. Mutta tämä ei vielä ole parisuhde, se on huumaa, iloa, kaipuuta, usein helppoutta olla yhdessä, halua olla koko ajan yhdessä, intohimoisen rakastelun vaihetta, mutta ei parisuhde. Parisuhde syntyy eloon vasta sitten, kun on huomattu, että toinen onkin erilainen, ei enää ymmärräkään kaikkea samoin kuin minä, yhden sijaan meitä on kaksi tässä ja jotenkin meistä kahdesta muodostuu juttu nimeltä parisuhde.

Parisuhteeseen sitoutuminen saa myötätunnolla ja kunnioituksella miettimään, paitsi sitä, mitä tekoni tuovat itselleni, myös sitä, miten ne vaikuttavat toiseen ja parisuhteeseemme

Parisuhde on kahden ihmisen kyky hyväksyä elämäänsä oman elämän lisäksi toinen erillinen ihminen ja kyky sitoutua näistä kahdesta ihmisestä syntyvään kolmanteen olemisen tapaan. Minä olen, sinä olet ja me olemme yhdessä, sovitusti ja sitoutuneesti. Parisuhde muodostaa kahden ihmisen vuorovaikutukseen kolmannen erillisen yksikön. Vähän niin kuin lapsen ennen lapsia. Monille on aika vaikeaa osata olla tällaisessa kolmiosuhteessa: minä, sinä  ja me. On hankalaa tietää, missä menevät rajat vaikkapa kotitöissä, rahankäytössä tai omassa vapaudessa olla ja tehdä mitä haluaa. Monet haluaisivat sääntöjä ja ohjeita, mutta niin helppoa parisuhteessa eläminen ei ole. Ja toisaalta se on paljon helpompaa. On ihan sama, miten kotityöt tehdään, jos molemmat ovat tyytyväisiä. On ihan sama miten rahat käytetään, jos molemmat kokevat sen reiluna. Ihmisen vapautta ei voi rajoittaa kuin ihminen itse. Mutta parisuhteeseen sitoutuminen saa toivottavasti myötätunnolla ja kunnioituksella miettimään, paitsi sitä, mitä tekoni tuovat itselleni, myös sitä, miten ne vaikuttavat toiseen ja parisuhteeseemme.

Sitoutuminen on erikoista: sitä ei oikein hyvin voi määritellä, koska se on kokonaisvaltainen asenne elämään. Se ei lähde sormuksista tai juridisista sopimuksista. Kyllä sitoutumista voi tuollaisillakin vahvistaa tai tehdä muulle maailmalle tiettäväksi, mutta tyhjäksihän ne jäävät, jos niissä ei ole sisältöä, sitä sitoutumista. Sitoutumisen loppuessa sormukset annetaan takaisin ja juridiset sopimukset puretaan.

Kannatan kyllä tällaisia sopimuksia ja sormuksia: ne tuovat iloa elämään, turvallisuutta sekä estävät parhaimmillaan äkkipikaiset päätökset. Sitoutuminen saa niistä hyvällä tavalla voimaa. Ja ne ovat monesti lasten suoja, purkautuessaankin.

Parisuhde kuolee, jos sitoutuminen loppuu. Tässä mielessä parisuhteen hengitys on sitoutumista. Tai sitoutuminen parisuhteen hengitystä. Kun hengitys loppuu, loppuu elämä, tämähän opetettiin ensimmäiseksi jo EA1 -kurssilla. Usein kuulen sanottavan, että rakkaus loppui ja parisuhde loppui sen myötä. Ajattelen kuitenkin, että hengityksestä ei onnistuttu tai pystytty pitämään huolta. Sitoutuminen loppui ja sitten kuoli parisuhde. Rakkaus ei välttämättä edes kuollut ja sitä paitsi rakkaus on niin monimutkainen asia, että vaikea siitä on sanoa, milloin se loppuu. Loppuuko rakkaus, jos ei ole sellaista oikeaa romanttista tunnetta? Vai onko rakkauden loppu siinä, kun rakastavat teot loppuvat? Minun mielessäni sitoutuminen on vapaasti valittava asia, rakkaus taas on tunne ja tekoja, jotka riippuvat toisistaan -  ja sitoutumisesta.

Sitoutuminen loppui ja sitten kuoli parisuhde. 

Sitoutuminen voi loppua lukemattomista syistä: Väsymiseen epäreilun arjen alla. Tylsyyteen. Murjottamiseen ja huonoon tapaan sopia asioista, joista ajatellaan eri tavalla. Väkivaltaiseen käytökseen. Juoppouteen. Eriaikaiseen ihmisinä kasvamiseen. Liian vähään kommunikointiin. Liian paljoon puhumiseen ja liian vähään kuunteluun. Parisuhteeseen sitoutuminen voi loppua myös liialliseen vanhemmuuteen sitoutumiseen. Sitoutuminen kärsii yleensä pettämisestä. Sivusuhteen jälkeen suurin kysymys on, voiko sitoutumisen alkuperäiseen parisuhteeseen palauttaa. Saadaanko hengitys vielä käynnistymään elvytyksellä, anteeksiannolla ja uudelleen sitoutumisella.

Sitoutuminen on tahdonalainen asia. Se lähtee vapaudesta ja jatkuu yhä uudelleen tapahtuvan vapaaehtoisen valinnan kautta. Monen näyttää nykyään olevan todella vaikea päättää, haluaako sitoutua. Silloin ei valitettavasti voi myöskään saada sitä, mitä sitoutuneessa parisuhteessa voi saada: Iloa. Turvallisuutta. Lupaa olla myös heikko.  Ainakin riittävän hyvää seksiä. Luottamusta siitä, että tuo toinen on minua varten ja vastaa riittävästi tarpeisiini. Tunneyhteyttä, joka syvenee ja kasvaa parisuhteen kasvaessa ja vuosien karttuessa.

Muista säännöllisesti tarkistaa, oletko sitoutunut, toimiiko parisuhteesi hengitys. Jos ei, niin täytyy aloittaa välitön elvytys.

Terveisin perheneuvoja  Mari Kinnunen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2018

Kategoriat