Kirjoitukset avainsanalla sitoutuminen

Aikamatkailu on ekologista. Kuva: Pixabay.

Emme matkustelleet paljon, kun olin lapsi. Lähinnä kävimme sukulaisilla. Vanhempani halusivat ajella aina eri reittejä. Kiertelimme pikkuteitä. Se oli lapsesta rasittavaa. Nyt olen kiitollinen näistä matkoista ja erityisesti niihin liittyvistä tarinoista. Moneen peltoaukeeseen, taloon ja mäennyppylään liittyi joku kertomus.  

 

Mummon mukana Kannaksella

Millaiselle juurimatkalle sinä voisit viedä lapsesi tänä kesänä? Haluaisitko näyttää lapsuutesi leikkipaikan tai koulun pihan? Tällaisilla reissuilla teet palveluksen sekä itsellesi että lapselle.

Tein erityisen mieleenpainuvan matkan Karjalaan, kun olin 13-vuotias. Tosin olin käynyt Kannaksella jo monesti sitä ennen mummon tarinoiden mukana. Joskus paikat ovat liian kaukana. Silloin matkaa voi tehdä tarinoiden kautta. Tai katselemalla valokuvia. Tällainen aikamatkailu on todella ekologista.

 

Omat juuret selkiytyvät

Tarinat auttavat kiinnittymään elämään. Voin sitoutua ihmisiin ja paikkoihin. Voin myös ottaa etäisyyttä tai irrottautua, jos en tunne oloani kotoisaksi. Ikävätkin paikat ja muistot saavat olla osa tarinaa.

Missä sinun juuresi ovat? Ehkä et osaa vastata. Olet asunut monessa paikassa. Tai paikkakunta, jossa kasvoit, tuntuu vieraalta. Samalla kun kertoo lapsille tarinoita, saattaa omatkin juuret hahmottua selkeämmiksi.

Kun käy uudestaan lapsuuden maisemissa, voi löytää niihin uudenlaisen suhteen. Tuttu ahdistus ei välttämättä tunnu niin pahalta, koska aikuisena sitä voi katsoa uudesta näkökulmasta. Tai yllättävä yksityiskohta herättää iloisen muiston, joka ei ollut aktiivisesti mielessä.

 

Parhaat hetket syntyvät suunnittelematta

Välillä omat lapseni protestoivat tarinoitani. Joo, joo tiedetään, että tässä oli se metsäpalo ja sun sisko oli lähellä kesäleirillä. Samoin itse tuskastuin vanhempieni tarinareitteihin. Monien lapsuuden kertomusten merkityksen ymmärtää vasta jälkikäteen.

Isäni kertoi tänä kesänä, mikä oli se tapahtuma ja paikka, jossa hän ihastui äitiini. Olen usein ajellut kyseisen talon ohi, mutta en ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Seuraavalla kerralla pysähdyn. Paikka on saanut uuden merkityksen.

Meillä aikuisilla on paineita järjestää lapsille mieleenpainuvia kokemuksia. Leppoisa yhteinen aika on lapselle tärkeämpää kuin kallis ulkomaanmatka. Lomalla on aikaa rupatella. Parhaat juttutuokiot syntyvät suunnittelematta. Hetki aikuisen tarinoiden seurassa on lapselle erityisen arvokas matka.

 

Kesäterkuin,

Anja Nwose

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruuusujen piikit kuuluvat niiden kauneuteen. Kuva:oma

Onko teillä häät odotettavissa tänä kesänä tai seuraavana? Avioitua voidaan monin tavoin alkaen siitä, että poiketaan ruokatunnilla vihillä kahden todistajan läsnäollessa ja  päättyen sadan hengen sukujuhliin. Häiden järjestämistä voisi ajatella pienimuotoisena parisuhdekurssina. Suunnittelu- ja toteuttamisprosessin kautta opitte uutta itsestänne ja suhteestanne. Voitte tutkia suhteessanne esimerkiksi näitä näkökulmia:

1. Miten teette päätöksiä? 

Kenelle järjestätte häät? Jos yritätte ensisijaisesti  miellyttää koko sukua ja ystäväpiiriä, uupuminen uhkaa. Jokaisella on omat odotuksensa siitä, mitä häissä kuuluu olla. Ne ovat osin ristiriitaisia, joten ette mitenkään onnistu täyttämään niitä kaikkia. Millaiset siis ovat teidän ikiomat ihanat häänne?

Häiden järjestämistä voisi ajatella pienimuotoisena parisuhdekurssina.

Teilläkin on molemmilla omat mielikuvanne, joista toinen ei tiedä, ennen kuin ne on sanottu ääneen. Toisen toivetta ei kannata tyrmätä heti. Heitelkää pöydälle kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot ja kuulostelkaa, millaiset mielikuvat sytyttävät molempia. Niiden hengessä voitte lähteä tekemään yhteisiä juhlia. 

2. Miten kestätte pettymyksiä ja niiden tuottamista toiselle?

Pettyminen liittyy olennaisesti päätösten tekoon. Kun kaikkea ei voi valita, on kestettävä se, että joutuu luopumaan osasta juhlatoiveitaan, On syytä oppia myös pitämään kiinni siitä, mikä on itselle tärkeintä. Jos myötäilee ja joustaa ihan kaikessa, löytää itsensä sivustakatsojana vieraista juhlista. Tasapainoilu epäitsekkyyden ja itsestään huolehtimisen välillä on jatkuvaa hakemista. Itsen ja toisen ymmärtämiseksi tarvitaan tunteiden ilmaisemista ja asioiden auki puhumista.

3. Sukujen tunteminen

Isotäti tahtoo pöytään viininlehtikääryleitä. Mitä te itse haluatte tarjota vieraillenne? Häävalmistelut avaavat teille uusia näkökulmia niin omasta kuin puolisonkin suvusta. Onko lähipiirissä tapana sooloilla ja tehdä valintoja toisten puolesta vai pursuaako WhatsApp - ryhmä kyselyä jokaisesta yksityiskohdasta? Kun turhautuminen iskee, muistakaa, että tarvtsette tätä ihmistuntemusta liitossanne. Kun tiedätte sukujen tavat reagoida, osaatte asettaa ne oikeisiin mittasuhteisiin. Suvun tunteminen antaa myös avaimia oman kumppanin yhä syvempään ymmärtämiseen.

4. Hyvä tahto

Yksi haluaisi sahtitynnyrin  juhlapaikan nurkkaan, toinen pitäytyisi viinissä ja vissyssä.  Suhteessa riittää happea, kun kumpikin  yrittää tulkita toisen tekemiset parhain päin.Vaikka näkemykset eroavat toisistaan, myös  puolisosi haluaa tarjota juhlaväelle parasta. Jyrkästi ilmaistut ehdottomat näkemykset johtavat umpikujaan, mutta arvostavassa  ilmapiirissä onnistutaan ottamaan askeleita ääripäistä kohti yhteistä ymmärrystä. 

Kun häät on pidetty, voitte koota yhteen sen, mitä prosessi opetti teille. Ruokatuntivihkimiseen päätymiseen ja sen toteuttamiseen liittyvät samat peruselementit kuin suuriin sukujuhliinkin. Se, mitä nyt ymmärrätte tavoistanne toimia yksilöinä ja parina, on testattua tietoa.

Rakkauden kesää kaikille pareille!

Päivi

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Uusi Vuosi. Kuva:Hannu Valkama

Uusi vuosi on taitekohta, jossa katse hapuilee menneen ja tulevan välillä. Mitä jätän taakseni, mitä avaudun ottamaan vastaan?  Vaikka vuoden vaihtuminen ei sinänsä muuta mitään, se tuntuu sopivalta kohdalta luvata itselleen erilaisia asioita. Ei enää ylipitkiä työpäiviä! Nyt tuli loppu makean mättämiselle! Tästedes menen joka päivä lenkille tai salille! Nyt olen iltaisin kotona rakkaani kanssa!

Hyviä aikomuksia kaikki tyynni, mutta mitä lupauksille tapahtuukaan? Ne kestävät päivän, viikon tai kuukauden ja katoavat armeliaasti unohduksen usvaan.

Älä siis tee uudenvuodenlupauksia! Jos haluat muutosta, tee elämänmuutos.

Älä siis tee uudenvuodenlupauksia! Jos haluat muutosta, tee elämänmuutos. Se vaatii harkintaa. Mikä olisi sellainen muutos, jota voisit toteuttaa pitkäkestoisesti, vaikka lopun elämääsi? Lupaus juoda vastedes iltapäiväkahvi ilman makeaa herkkua kuulostaa lähtökohtaisesti tuhoon tuomitulta. Jospa päättäisi vaihtaa viinerin pikkupullaan. Voisiko sellaisen muutoksen kanssa kuvitella elävänsä täyteläistä elämää? Entä lupaus viettää kaikki arki-illat kotona? Nouseeko se syyllisyydentunnosta, velvollisuudentunnosta vai halusta nähdä pyhimyskehän kimmeltävän kasvojesi ympärillä? Mikä olisi oikeasti itsellesi ja perheellesi iloa ja hyvää mieltä tuottava elämäntapa? 

Älä tee uudenvuodenlupauksia, sillä ehdottomuus on liian helppoa! Kohtuullisuus on tavoiteltava hyve, mutta se on vaikea taito. Siihen pyrkiessään joutuu yhä uudelleen arvioimaan elämäntapaansa ja miettimään, mikä on oikeasti tärkeää.

Älä tee uudenvuodenlupauksia, sillä ehdottomuus on liian helppoa!

Jos haluat lisää haastetta, pohdi yhdessä kumppanisi kanssa, millaista muutosta kaipaatte yhteiseen elämäänne. Muistakaa palauttaa toisenne maan pinnalle heti, jos ehdotukset alkavat kuulostaa korkealentoisilta. Valitkaa pieni, yksinkertainen muutos, siis sellainen, jota voisi kuvitella toteuttavansa loppuelämänsä. Valitkaa muutos, joka lisää molempien tyytyväisyyttä ja iloa.

Jos tässä vuodenvaihteessa tehty muutos toimii vielä vuoden kuluttua, olette ilmeisesti tehneet sopivan valinnan. Toki elämä on voinut muuttua sellaisella tavalla, että on ollut mielekästä asettaa uudenlainen, edelleen kohtuullinen, muutostavoite. 

Tuleekohan joskus uusi vuosi ilman minkäänlaista muutostarvetta? Jos niin käy, iloitse rauhassa. Jos ei, päivitä elämäntapaasi hyväksyvästi hymyillen. Näillä mennään seuraavaan vuoteen.

Terveisin Päivi Stelin-Valkama

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Katianna Ruuskanen

Onko oikein lähteä, erota ja rikkoa perheyhteisö? Missä määrin meitä sitovat velvollisuudet, silloinkin kun ne tuntuvat minuuttamme tukahduttavilta? Mitä on vapaus ja miksi se on tärkeää? Nina pohti blogissaan eroa ja lähtemistä. Näitä kysymyksiä pohdin minäkin katsottuani elokuvissa tällä hetkellä pyörivän Tottelemattomuus-elokuvan. Se kertoo Ronitista, joka on hylännyt vanhoillisen uskonnollisen yhteisön ja valinnut vapauden elää itsensä näköistä elämää, mm. omaa seksuaalisuuttaan toteuttaen.

Suurimman osan meistä on nykypäivänä helppo ymmärtää ja antaa tukensa ihmiselle, joka jättää tukahduttavan uskonnollisen yhteisön. Yhteisön, jossa kasvu ei ole mahdollista ja jossa ihminen ei voi toteuttaa omaa itseään. Entäpä jos perheen vanhempi lähtee? Juuri rakennettu omakotitalo menee myyntiin. Lapset aloittavat kulkemisen kahden kodin välillä. Tai silloin kun vuosikymmeniä kestänyt parisuhde yllättäen päättyy? Ihminen kävelee ulos siihenastisesta elämästään. Lähtiessään hän sanoo, että "Itseasiassa en koskaan oikeastaan halunnut sitä mitä oli". "Nyt vasta voin hengittää", hän sanoo kalustamattomassa vuokrayksiössään. Kuinka helppoa meidän ulkopuolisten on pitäytyä tuomitsemasta ja ajatella, että me emme lopulta tiedä, mitkä olivat hänen perusteensa? Elokuvassa, niin kuin oikeassa elämässäkin, yhteisö ei päästä lähtijää helpolla.

On parisuhteita, jotka ovat kokemuksena, ulkoisista puitteistaan huolimatta, yhtä ahtaita kuin tukahduttavat uskonnolliset yhteisöt.

On parisuhteita, jotka ovat kokemuksena, ulkoisista puitteistaan huolimatta, yhtä ahtaita, kuin tukahduttavat uskonnolliset yhteisöt. On perheitä, joissa se, mitä yhteisön jäsenet eivät pysty tutkimaan itsessään, heijastetaan lähtijään: ”Meillä oli kaikki hyvin, kunnes hän sekosi ja lähti”. Huonoimmillaan lapset valjastetaan palvelemaan tätä kaikkea: ”Katsokaa mitä isä teki meille”. Ei parisuhde, josta lähdetään kuitenkaan läheskään aina ole ahdas tai tukahduttava. Silti ihminen saattaa kokea voimakkaasti, että ei voi jäädä. ”Minä kuolen, jos en lähde”, perustelee ihminen joskus lähtemistään. On selvää, että ei hän mihinkään kuole, siinä merkityksessä kuin mitä me kuolemisella tarkoitamme. Mutta hän ei puhu niinkään ruumistaan vaan sielustaan. ”Sielu tarvitsee enemmän tilaa kuin ruumis”, siteeraa Hannu-Pekka Björkman Axel Munthea. "Sielu tarvitsee tilaa kasvaakseen ja kehittyäkseen", hän jatkaa.

Uhmaikä ja murrosikä ovat tärkeitä tottelemattomuusvaiheita, jolloin etsimme omia ääriviivojamme.

Tove Janssonin tarinassa näkymättömän lapsen, Ninnin kasvot piirtyvät näkyviin vasta tottelemattomuuden kautta. Uhmaikä ja murrosikä ovat tärkeitä tottelemattomuusvaiheita, jolloin etsimme omia ääriviivojamme. Tällöin tutkimme sitä, miten voimme itsenäistyä ja tulla näkyväksi siinä perheyhteisössä, jossa elämme. Jos nämä prosessit jäävät kesken, ne aktivoituvat uudelleen myöhemmässä elämässä, usein juuri parisuhteessa.

Lähteminen voi kuitenkin olla myös pakenemista, vaikeutta kohdata itseään ja käsitellä elämäntilanteen esiin nostamia tunteita.

Lähteminen liittyy usein ihmisen omaan henkilökohtaiseen itsenäistymisprosessiin. Lähteminen voi kuitenkin olla myös pakenemista, vaikeutta kohdata itseään ja käsitellä elämäntilanteen esiin nostamia tunteita. Tällöin saatamme ajatella, että ahdistus, joka nousee, johtuu parisuhteestamme. Irrottaudumme puolisostamme, kun meidän pitäisikin pystyä irrottautumaan jostain entisestä ja siirtyä uuteen elämänvaiheeseen. Pelkäämme kipua, joka kuljettaisi eteenpäin ja synnyttäisi uutta. Eroamme, kun perheeseen on syntynyt lapsi, ja meidän pitäisi pystyä siirtymään uuteen, vanhemmuuden elämänvaiheeseen. Tai valitsemme uuden, nuoren puolison, kun emme uskalla kohdata omaa ikääntymistämme. Rakastumme, vaikka meidän pitäisi surra oman vanhempamme kuolemaa. Joskus vapaus on myös vapautta tehdä omat virheensä.

Ronit palaa vuosien jälkeen ortodoksijuutalaiseen yhteisöön rabbi-isänsä muistotilaisuuteen. Hänellä on nyt rajat ja kasvot. Hän pysyy itsenään, vaikka asiat, joiden takia hän lähti, nousevat esiin uudelleen. Onko hän vapaudessaan onnellinen? Elämän moninaisuus ei taivu niin yksinkertaiseen kuvaukseen. Vastuu ja syyllisyys ovat painavia taakkoja kannettavaksi. Valitsemmepa niin tai näin, joudumme aina luopumaan ja suremaan kohtaloamme.

 

Terveisin, Helena Toppari

 

Lähteet:

Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Janson, Tove. (1962). WSOY.

Tottelemattomuus. Disobedience. Ohjaus Lelio, Sebastian. (2017).

Välähdyksiä peilissä. Björkman, Hannu-Pekka. (2014). Kirjapaja.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat