Kirjoitukset avainsanalla ristiriita

Katianna Ruuskanen

Eropäätöstä ei suinkaan tehdä aina yhdessä. Perheneuvojan huoneessa puhuvat jätetyt ja jättäjät. Eroprosessin edetessä näiden kahden roolin raja hämärtyy. Ei näe ex-puolisossa enää vain mustaa ja valkoista. Yhteiseen liittoon on usein kuulunut molemminpuolista hylätyksi tulemisen kokemista, henkisiä lähtöjä ja omiin oloihinsa jättämisiä.

Puolison eropäätös kirpaisee aina syvältä. Se on toiselle usein yllätys silloinkin kun merkkejä on ollut jo ilmassa ja parisuhde on rakoillut moneen suuntaan. Hämmentäväksi toisen lähdön voi tehdä se, jos itse on ajatellut parisuhteen voivan ihan hyvin. Raastavinta tuntuu olevan jos puoliso on löytänyt uuden. Se tekee vihaiseksi, läpikotaisin loukatuksi.

Myös eropäätöksen tekijä tarvitsee ymmärrystä ja lohdutusta. Oma päätökseni erota vuosia sitten ei ollut millään lailla kevyt. Siihen liittyi ristiriidasta kumpuavaa ahdistusta ja raskaita unettomia öitä. Kaikkein vaikeinta oli ajatella eroa lasten kannalta. Kuopukseni ei voi vieläkään antaa minulle anteeksi, että rikoin häneltä perheen.

Myös eropäätöksen tekijä tarvitsee ymmärrystä ja lohdutusta

Silti eropäätöksen jälkeen tunsin suurta helpotusta. Muutettuani omaan kotiin istuin aamuisin pitkiä aikoja ikkunan ääressä. Hengittelin syvään. Katselin hiljaisuudessa alastomia puita ja lumikerrosten kimmeltävää pintaa.

Helpotuksen ohella yritin tulla toimeen uuvuttavien tunteiden kanssa, jotka laimenivat ajan myötä myrskyävistä aalloista hentoon liplatukseen.

Tunsin syyllisyyttä siitä, että olin vienyt lapsiltani ehjän perheen. Olin tehnyt valinnan, joka oli minun, eikä heidän. Olin horjuttanut jatkuvuuden ja turvallisuuden kokemusta joissakin ystäväperheissämme ja läheisissä sukulaisissani. Mikään ei tulisi olemaan niin kuin ennen.

Kaipasin murrosikäisiä lapsiani niin että teki kipeää

Yksinäisyys ja suru seurasivat minua uuteen kotiini. En ole koskaan elämässäni ollut niin yksin. Monet läheiset ja ystävät tarvitsivat aikaa hyväksyäkseen eroni. Etäisyyden otto oli paras keino sietää ja kestää tilannetta. Sitten oli niitä harvoja, jotka tulivat, kannattelivat, tekivät ruokaa ja imuroivat.

Ikävä. Se oli pahinta. Kaipasin murrosikäisiä lapsiani niin että teki kipeää. Ikävöin läheisyyttä, kainaloon tulemisia ja sylissä viipymisiä. Lasten kanssa tehtyjä yhteisiä matkoja, hassutteluja ja jokapäiväistä arkea.

Kaikesta huolimatta, jos voisin palata ajassa taaksepäin, tekisin eropäätökseni uudestaan. Se ei ollut itsekkyyttä vaan hengissä pysymistä ja oman itseni nähdyksi tulemista.

Terapeuttina teen työtä sen hyväksi, että ihmiset voisivat hyvin parisuhteissaan ja perhe-elämässään, mutta myös selviytyäkseen mahdollisesta erosta toisiaan kunnioittavina ihmisinä ja vanhempina. Vanhempien onni yhdessä tai erikseen on lapsenkin onni.

 

Lämpimästi Perheneuvoja Saija Falck

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat