Kirjoitukset avainsanalla tunnepuhe

Suru on luopumista ja irti päästämistä. Kuva: KATIANNA RUUSKANEN

Tänään 4.6. on Puolustusvoimien lippujuhla, ylennyksien, paraatien ja juhlaliputuksen päivä. Itselleni tämä päivä nostaa mieleen tammikuisen maanantain puoli vuotta sitten, jolloin ensimmäinen lapseni lähti armeijan harmaisiin. Se oli päivä, jolloin isäkin itki.

Olin vuoden kahden vanhimman pojan kanssa kotona, kun he olivat taaperoiässä, ja vuosien aikana perheen yhteisten hetkien rinnalla monet isä-poika-poika-poika -retket ovat sitoneet meitä toisiimme. En kuitenkaan voi sanoa, etten olisi saanut harjoitella lapsista luopumista vuosien varrella, sen verran paljon pojat ovat olleet isovanhemmillaan, leireillä, harrastuksissaan ja jopa keskenään.

Päällimmäinen tunne oli suru, ja sen kaverina iso hämmennys siitä, että tämä suru tuli ihan puun takaa.

Kun kuluvan vuoden tammikuun seitsemäntenä päivänä viipyilin eteisessä töihin lähtiessä, halaten ja hyvästellen esikoista pokkani pitäen, niin töihin oli hankala ajaa, kun silmät olivat täynnä kyyneliä. Päällimmäinen tunne oli suru, ja sen kaverina iso hämmennys siitä, että tämä suru tuli ihan puun takaa.

Kirjoitin Facebookiin tuntemuksiani, lievällä filtterillä: "Oli kyllä haikea olo maanantaina, ja tuli vähän puskista. Puhutaan vaan näitä hetkiä auki, ne ovat elämän suola." Tutut isät antoivat vertaistukea: "Tunnistan", "En olisi arvannut, että otti niin koville, kun poika vietiin portilta. Ei tullut autoilusta hetkeen mitään." Ja äidit: "Tai kun äitinä saatoin tyttären...ylpeys ja haikeus päällimmäisenä."

Yhteistä oli myös ilo, ja muistan miten surun täyttämän ja yksin koetun aamupäivän jälkeen tuntui hyvältä jakaa tunteitaan puolisolle.

Töiden jälkeen kerroin tuntemuksistani puolisolleni, luopumisen tuska oli yhteinen. Yhteinen ajatus meni jotenkin niin, että ei tässä nyt mitään voi, kyllä hän pärjää. Yhteistä oli myös ilo, ja muistan miten surun täyttämän ja yksin koetun aamupäivän jälkeen tuntui hyvältä jakaa tunteitaan puolisolle.

Usein olen asiakkailleni sanonut, että parisuhteessa tärkeintä on jakaa surut ja tuplata ilot, niin myös vanhemmuudessa. Oivalsin, että tuona tammikuisena päivänä olin yksin ollessani surullinen ja hämmentynyt, mutta kun kerroin ja jaoin tunteeni puolisolle, löysin ilon ja kiitollisuuden.

Ruuhkavuosina tällaisten päivien merkitys ei ollut päällimmäisenä mielessä.

Jollain mystisellä tavalla aikuistuvien lasten etapit ja vanhempana koetut luopumisen hetket kirjoittavat mennyttä uudestaan. Kun ruuhkavuosina puri hammasta ja kamppaili työn, perheen, parisuhteen ja oman elämän yhteensovittamisessa, niin myönnän, että tällaisten päivien merkitys ei ollut päällimmäisen mielessä.

Nyt, tavalla jota on vaikea sanoittaa, on kuin näkisin tai suorastaan kokisin nämä asiat ihan uudessa valossa – valossa joka tuo ilon ja kiitollisuuden surun ja hämmennyksen rinnalle. Kun tänään katson tangossa liehuvia lippuja, niin minulle ne liehuvat luopumisen surusta ja jonkin uuden alkamisen ilosta kertoen.

Terveisin

Jarno Hellström, perheneuvoja

Olen perheneuvoja, pastori ja paripsykoterapeutti, tämä on ensimmäinen blogini Rakkauden ammattilaisissa. Työssäni kohtaan pääasiassa pareja ja parisuhteen haasteita, siviilissä olen kolmen pojan isä ja puoliso. Pidän luonnossa liikkumisesta, elokuvista ja sarjoista, golfista ja ylipäätään kaikenlaisesta pelailusta. Mottoni on: "Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia."

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harkitut sanat jättävät hyviä jälkiä. Kuva: pixabay.

Marraskuun harmaina aamuina olen raitiovaunupysäkillä katsellut mainoskampanjaa "Sanat jättävät jäljen": mustavalkoisia kuvia, erilaisia ihmisiä, joilla on jossakin kohtaa ihoaan kirjoitettuna heitä satuttaneet sanat. Kampanja ymmärtääkseni haluaa vastuuttaa ihmisiä netissä käytetyistä sanoista, vihapuheesta. Kuinka totta myös perheissä, ajattelen. Oikeastaan varsinkin perheissä! Sanat jättävät jäljen, niin pahat kuin hyvätkin.

Parisuhdeneuvolassa Anssi vastasi hiljattain kysymykseen, jossa äiti ihmetteli miehensä kylmää ja ankaraa käytöstä heidän pientä lastaan kohtaan. Vastauksesta käy hyvin ilmi, kuinka vakavaa henkistä väkivaltaa lapsen sanallinen nujertaminen ja sanoilla häpäisy ovat. Onneksi myös hyvät sanat ovat voimakkaita. Ne ohjaavat ja ravitsevat lapsen kaikenlaista kasvua ja siten vaikuttavat niin itsetunnon vahvistumiseen,  omanarvontunnon kehittymiseen kuin itsensä hyväksymisen ja rakastamisen oppimiseenkin.

Sanojen jälki on vahva myös parisuhteessa, kumppanien toisilleen sanomissa tai kirjoittamissa sanoissa. Usein joudun vastaanottohuoneessani ihmettelemään pariskunnan puhetyyliä: monet puhuvat toisilleen niin rumasti, että kuunteleminen tuntuu kiusalliselta, enkä mielestäni kuitenkaan vähästä säikähdä!  Ja samalla tiedän, että yleensä ihmiset vielä kaunistelevat puhetyyliään terapeutin huoneessa. Kun puhetyylistä sitten yhdessä keskustellaan, käy  ilmi, että ihmisillä on ajatus vapaasta ja rehellisestä puhumisesta. Täytyyhän ainakin parisuhteessaan saada sanoa, mitä oikeasti ajattelee, ilman suodattamista! Täytyykö? Voiko kumppanilleen puhua paljon rumemmin kuin muille ystävilleen? Usein malli karuun puheeseen on opittu jo lähtöperheessä eikä sitä ole koskaan pysähtynyt ajattelemaan, jolloin jatkaa oppimallaan tyylillä. Onneksi silloin yleensä havahtuminen auttaa ja muutos voi alkaa.

 Rehellinen puhe on tunteiden rehellistä sanoittamista,  ei halveksuvien sanojen käyttöä.

Sanojen voima on suuri myös ajatuksissa. Millaisia sanoja ruokin ajatellessani kumppaniani?  Kun puhun pahasti, niin puhunko silloin todellakin niitä totuudellisia ja rehellisiä sanoja? Vai jääkö kuitenkin toinen puoli sanomatta, ne hyvät ja rakkaat ajatukset ja sanat? Ja silloin sanat jättävät vain ruman jäljen.

Mitä oikeastaan on rehellinen puhe? Minusta se ei ole kaikkien rumimpien sanojen käyttämistä vaan rehellinen puhe on tunteiden rehellistä sanoittamista, ei halveksuvien sanojen käyttöä.  "Oon sulle vihainen" on eriasia kuin "v**** idiootti". Ainakin kuultuna. Tunteena se ehkä voi olla sama, myönnän. Mutta ei ole kovin taitavaa tunteiden sanottamista rakkaimmalleen. Monien toista loukkaavien sanojen takana on oma satutetuksi tulemisen tunne. Tai tunne, että tuo toinen ei arvosta minua. Sanon pahasti, koska minusta tuntuu pahalta. Ja sitten kuvittelemme olevamme rehellisiä, vaikka oikeastaan olemme vain tunteidemme sanoittamisessa kehittymättömiä.

Halveksivat sanat vaikuttavat lämpimiin tunteisiin tappavasti ja etäännyttäviin tunteisiin lisäävästi. 

Eikä asia kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Myös sanat muokkaavat tunteitamme. Niin sanotut ja ajatellut kuin kuullut ja luetut sanat. Jos kumppanilleen vuosia sanoittaa omaa vihaisuuttaan vain halventavilla sanoilla käy oikeasti niin, että rakkaus kuolee. Molemmilta. Niin siltä joka puhuu kuin siltä joka kuulee. Halveksivat sanat vaikuttavat lämpimiin tunteisiin tappavasti ja etäännyttäviin tunteisiin lisäävästi. Mikään tunne sinänsä ei ole huono tai hyvä parisuhteessa, kaikki ovat tärkeitä tulla kerrotuksi. Niin suuttumus, vihaisuus, etääntymisen tunne kuin rakkaus, hellyys ja välittäminen. Ja ne kaikki muutkin tunteet.  

Hyvät, välittävät ja rakastavat sanat jättävät parisuhteessakin hyviä jälkiä. Vahvistavat me-henkeä, toisesta välittämistä, yhteenkuulumisen tunnetta ja rakkautta.

 

Rehellisten tunteiden, mutta harkittujen sanojen puolesta, Mari

 

  

  

 

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Samaa mieltä! Olen myös huomannut että kun on menossa vähän rankempi jakso parisuhteessa, niin jos hetken vaan pysähtyy ja osoittaa toiselle että on rakas vaikka halaamalla tai hymyilemällä, vaikka ei siinä hetkellä tekisi yhtään mieli tehdä niin, se auttaa saada alamäen loppumaan parisuhteessa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vauva meissä jokaisessa. Kuva:Pixabay

Tänään 28.9. vietetään VauvaSuomen toista Vauvan Päivää. Ensimmäinen elinvuosi on ihmisen psyykkisen olemisen perusta. Tulemme vähitellen omaksi itseksemme  fyysisen hoivan sekä hoivaajien mielessä pysymisen ja psyykkisen kannattelun kautta. Ja tämä kaikki alkaa syntymästä. Vauva on heti subjekti, jolla on oma tahto ja ääni. Vauvalla on tarvittavat valmiudet luoda kontakti hoivaajiinsa, kunhan hänen valmiutensa ja kontaktinottotapansa ymmärretään. Vauva nostattaa voimakkaita tunteita, iloa ja onnea, mutta myös ahdistuksia. Tarvitaan erityinen  "äitiyden mielentila" aikuisessa, mikä mahdollistaa sen, että vauva ja hoivaaja pystyvät viestimään toisilleen syvällisesti, sekä tietoisesti että intuitiivisesti. Mitä paremmin hoivaajat kykenevät kestämään ja kannattelemaan näitä suuria negatiivisiakin tunteita, sitä paremmin vauva voi ja kehittyy. Vanhemmuuteen kannattaa kyllä yhteiskunnan panostaa, sillä hyvin toteutunut vauva-aika, hyvin toteutunut vanhemmuus yleensä varmistaa uuden sukupolven riittävän terveen mielenterveyden. Onnittelut siis tänään kaikille, jotka saavat nauttia vauvasta elämässään juuri nyt!

"Äitiyden mielentilaan" tietoisesti hakeutuminen myös suhteessa kumppaniin auttaa syvempään viestintään parisuhteessa, intuitio tulee paremmin mukaan."

Usein työhuoneessani samalla kun kuuntelen asiakkaitani vaivun hetkeksi unelmoimaan siitä, millaisia nuo ihmiset ovat mahtaneet olla vauvoina. Kannattaa kokeilla vaikka oman puolison kanssa! Toisen ajatteleminen vauvana herättää ainakin minussa tuollaisen "äitiyden mielentilan". Huomaan, että ikään kuin sulan ymmärtämään häntä enemmän tai ainakin lämpimämmin. Parisuhteessa yksi meidän syvimmistä tarpeistamme on tulla kannatelluksi. Kannattelulla tarkoitan mm. syliin ottamista, ymmärtämistä, hyvien ajatusten kohteena olemista, hyväksytyksi tulemista. Tätä vanhemmuus on parhaimmillaan, mutta tätä tukea kaipaamme myös aikuisuuden tärkeimmässä suhteessamme, parisuhteessa.

"Äitiyden mielentilaan" tietoisesti hakeutuminen myös suhteessa kumppaniin auttaa syvempään viestintään parisuhteessa, intuitio tulee paremmin mukaan. "Äitiyden mielentila" ei ole ollenkaan toisen lapseksi pienentämistä ja aikuisen vastuun poisottoa. Ei toki. "Äitiyden mielentila" on keino auttaa itseään pitämään yllä myötätuntoista asennetta kumppaniaan kohtaan. Se auttaa näkemään hänessä hänen haavoittuvuutensa, mutta myös mahdollisuutensa ja voimansa.

Kannattaa kokeilla joskus ajatella myös itseään vauvana. Se taas on hyvä keino päästä kiinni omiin syvimpiin tarpeisiinsa. Ja kun pääsee niistä kiinni, voi toimia itse itselleen kannattelevana aikuisena tai pyytää aikuismaisesti kumppaniltaan, että " tiiätkö, tarttisin nyt tällaista...".

Rakastetaan sekä tämän päivän vauvoja sekä sisäistä vauvaa toisissamme!

Vauvaterveisin, Mari Kinnunen

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Hannu Valkama

Nuori istuu villamatolla jalat ristikkäin, sylissään valokuva-albumi ja laatikollinen irtokuvia. Otokset ovat mustavalkoisia. Ne on kuvattu vanhan ajan laatikkokameralla 1950-60 -luvuilla. Useimmat kuvista ovat pieniä, vain parin tulitikkulaatikon kokoisia. Ainoastaan muutamat tärkeimpinä pidetyt on raatsittu teettää postikorttikokoon. Kuvissa esiintyy hilpeää nuorisojoukkoa, josta kuvaaja on erityisesti poiminut esille nuoren parin, vähän päälle parikymppisen miehen ja suunnilleen saman ikäisen naisen. Nuori pari ystävineen on menossa lavatansseihin. Polkupyörät on parkkeerattu palokunnantalon aitaa vasten. Toisissa kuvissa melotaan kanootilla ja telttaillaan saaressa.

- Mummu! Mikä tuossa Papassa oli sellaista ihanaa, että sä aloit seurustella juuri sen kanssa? Nuori kohottaa katseensa albumista kohti kahvipöytää kattavaa isoäitiään.

Mummu hymyilee vähän hämillisesti, ei tiedä, mitä vastata uteliaalle lapsenlapselleen.

- No, mää nyt tiärä...hmm

- Niin, mutta mihin sä siinä rakastuit? Mimmoinen se oli? Nuori ei hevillä anna periksi.

- Noo, olihan se... semmonen, mukava. Mummu hymyilee sisäänpäin muistolle, joka herää hänen mielessään, mutta jolle hän ei löydä sanoja, tottumaton kun on tunteistaan puhumaan.

- Teistä on paljon kuvia yhdessä ja te näytätte rakastuneilta. Nuori katsoo Mummua silmiin ja alkaa sanoittaa näkemäänsä tämän puolesta. - Tää on mun lempparikuva, jossa sulla on Papan hattu päässä ja sä hassuttelet ruusupensaan vieressä. On kivaa, kun sä hassuttelet nykyäänkin ja puhut vanhoista ajoista. Siitä, miten te kävitte tansseissa yhdessä ja telttaretkillä kavereitten kanssa. Keititte teetä nuotiolla. Hassua, että te Papan kanssa olitte nuoria ja teitte nuorten juttuja. Tai totta kai te olitte. Ei sitä vaan osaa ajatella.

Mikä Papassa oli sellaista ihanaa, että sä aloit seurustella juuri sen kanssa?

Katselen sivusta, minä sukupolvien ketjussa keskimmäinen. Siinä se nuori puhuu rakkaudesta, käyttää luontevasti suurta r-sanaa, jota en koskaan muista lapsuudenkodissani käytetyn. Kyllä rakkautta riitti. Sitä osoitettiin halauksin, hyvin teoin, huomioiden ja välittäen, suukoilla.  Mutta rakkaus oli liian iso ja kaunokielinen sana. Se kuului kirjoihin, ei tavallisen ihmisen arkisanastoon minun kasvuympäristössäni.

Nuoresta polvi paranee, totean. Meillä ei enää ole ihanteena sen enempää vaikeista asioista vaikeneminen hammasta purren kuin ilon, innostuksen ja ihastuksen ilmaisujenkaan laimentaminen. Tunteista puhuminen on tullut hyväksytyksi ja sallituksi. Media on levittänyt kieleemme ja ilmaisutapoihimme vaikutteita muualtakin maailmasta. Samalla, kun tunteiden sanoittamisesta on tullut sallittua, siitä on saattanut kehkeytyä vaatimus. Rima nousee. "Mikä sinäkin luulet olevasi, kun et osaa tai halua koko ajan avoimesti analysoida mielesi liikkeitä?" , syyttää oma alitajunta.  

Omista tunteistasi puhumisessa voit seurata yksinkertaista ohjenuoraa:

 

1)Saat puhua tunteistasi omalla tavallasi

2)Tunteista puhuminen on taito, jota voit oppia lisää

3)Saat kaikissa tilanteissa itse päättää avoimuutesi rajat - sen, mistä ja minkä verran olet valmis puhumaan

 

Puhu siis rakkaallesi. Jos r-sana sopii suuhusi, käytä sitä. Pidä se mielessäsi ja jossakin muodossa kielelläsi. Aloita kiitoksella, positiivisella palautteella tilanteesta, jossa rakkaasi on ilahduttanut sinua. Voit jatkaa puhumalla asiasta, johon kaipaat muutosta. Kiitä lopuksi siitä, mikä tässä keskustelussa oli sinulle hyödyllistä.

Terveisin Päivi Stelin-Valkama

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat