Kirjoitukset avainsanalla hyväksyminen

”Haluaisin, että minut hyväksytään juuri sellaisena kuin olen.” Moni toivoo kokevansa jotain tällaista parisuhteessaan: pyyteetöntä rakkautta ja hyväksyntää. Toivomme puolisomme katsovan meitä lempein silmin, vaikka edessä seisoisi Mr. Hyde.

Tosiasioiden valossa tämä toive näyttää olevan epärealistinen. Muuten on vaikeaa selittää, miksi niin moni parisuhde päättyy eroon. Lisäksi moni parisuhteessa elävä haaveilee vähintäänkin salaa puolisonsa muuttuvan toisenlaiseksi: ”Hän voisi huomioida minua enemmän, hän voisi olla vastuuntuntoisempi kodin asioista, hän voisi olla sivistyneempi, hän voisi käyttää rahaa järkevämmin, hän voisi olla kiinnostuneempi seksistä, hän voisi liikkua enemmän, valittaa ja juoda vähemmän jne.”

Vähemmästä vastuusta yleensä seuraa, että valtaa omaan elämään tavalla tai toisella rajoitetaan.

Ruotsalainen teologi Ann Heberlein toteaa kirjassaan ”Se ei ollut minun vikani”, että toive tulla hyväksytyksi ilman varauksia pitää sisällään oletuksia, joita harvemmin tulemme ajatelleeksi. Sillä yleensä ihmiset, joiden tekemisiin suhtauduttaan hyvin sallivasti ja hyväksyvästi eivät ole täysivaltaisia aikuisia. Muun muassa lasten ja holhouksessa olevien tai syyntakeettomien täysi-ikäisten elämää arvioidaan erilaisten odotusten perusteella kuin aikuisten. Emme odota lasten kantavan samalla tavalla vastuuta tekemisistään kuin vanhempien. Tästä vähemmästä vastuusta puolestaan yleensä seuraa, että valtaa omaan elämään tavalla tai toisella rajoitetaan: kaapin paikan näyttää joku toinen (tai puoliso ihan oikeutetusti). Heberleinin kiteyttää: jos odotamme toisten hyväksyvän meidät ehdoitta, hyväksymme samalla sen, ettemme ole vapaita ja tasavertaisia aikuisia suhteessa niihin, joiden varauksetonta hyväksyntää kaipaamme.  

Heberleinin mukaan toisten toiveet ja odotukset meitä kohtaan kertovat siitä, että meihin suhtaudutaan ihmisinä vakavasti. Muut pitävät tärkeänä sitä, miten käyttäydymme ja toimimme. Parisuhteessa odotusten voisi ajatella merkitsevän sitä, että meistä välitetään aidosti. Yleensä parisuhde vetelee viimeisiään siinä vaiheessa, kun puoliso ei enää jaksa olla kiinnostunut siitä, mitä teemme tai jätämme tekemättä. Aiemmin nalkuttavan puolison hiljaisuus pitäisi kuulla varoittavana hälytyssireenin äänenä.

Ruotsalaisen teologin mukaan meidän pitäisi pyyteettömän hyväksymisen toiveen sijasta painottaa suhteissamme ennemmin vastuullista vastavuoroisuutta. Emme hyväksy toisiltamme mitä tahansa käyttäytymistä. Näemme oman arvomme suhteessa, odotamme kunnioittavaa ja arvostavaa käyttäytymistä toisiltamme. Tiedostamme, ettei rakkaus aina kestä kaikkea ja, siksi huomioimme toisen odotukset ja pidämme toisistamme huolta. Rakennamme turvallista ilmapiiriä, joka mahdollistaa luottamuksen ja toiseen tukeutumisen. Emme selittele asioista parhain päin tai syytä muita parisuhteen olosuhteista. Ennen muuta tiedostamme, että meillä on suuri valta vaikuttaa tekemisillämme NYT siihen, minkälainen suhteemme ilmapiiri on tulevaisuudessa. Siihen, saammeko kasvaa yhdessä keskeneräisinä ihmisinä kohti riittävän hyvää rakkautta.    

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katianna Ruuskanen

Kahden aikuisen uusi parisuhde voi joutua myrskyn silmään, jos on hankala sietää tai kestää toisen menneisyyttä. Vaatii rohkeutta, että uskaltaa sanoittaa mustasukkaisuutensa, surunsa tai kiukkunsa kumppanin jo eletystä elämästä; "Tahdon sinut nyt, mutta en aikaa mitä oli meitä ennen."  "Meidän olisi niin paljon parempi ilman ex-elämääsi."  "Tuntuu, että laitat lapsesi aina minun edelleni."  "En voi hyväksyä aiempia seksisuhteitasi." "Miten voin elää kanssasi kun et jätä mennyttä taaksesi?."

On ainakin kolme keinoa, joilla voi päästä sopuun oman ja toisen elämän historian kanssa.

Menneisyyttä on hyvä tutkia yhdessä. Sen sijaan, että toisen historia olisi uhka tai taakka, sitä voisi ajatella näköalapaikkana kaikelle hyvälle ja vaikealle, huippuhetkille ja putoamisille, joka on tehnyt kumppanista sen kuka hän on. Mieheni sanoi, jos olisimme tavanneet jo kauan aikaa sitten, en olisi pitänyt hänestä. Molempien eletty ja koettu elämä on muovannut meitä. Se on tuonut meidät toistemme luo. Parisuhteessa molempien mennyt yhdistää. Se tuo ymmärrystä yhteiselle olemiselle kun siitä voi puhua ja kertoa avoimesti.

Halu hyväksyä oma ja toisen menneisyys merkitsee parisuhteen eloonjäämistä. Ehkä kipeintä, mitä kumppanille voi tehdä, on kääntää hänelle selkänsä silloin kun toinen on uskaltanut antaa katsottavaksi elämänhistoriansa haavoitetuimmat kohdat. Menneisyyden hyväksyminen on kumppanin syliin ottamista. Mutta myös sen hyväksymistä, että en voi ottaa vain puolikasta. On pyrittävä elämään sovussa koko paketin kanssa.

Näe menneisyys lahjana tulevaisuudelle. Kun pystyy katsomaan henkilökohtaista ja rakkaimpansa elämänhistoriaa hellästi, moni turha ja tarpeeton karsiutuu pois. Menneen lahjaa on, että kaikkia virheitä ei tarvitse toistaa tai että tietää, mitä parisuhteelta haluaa, eikä pidä sitä omana tietonaan. Kykenee kiitollisuuteen siitä, mitä hyvää ja arvokasta kumppani on saanut jo ennen minua. Sillä se ei ole parisuhteelta pois. 

 

Terveisin perheneuvoja Saija

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat