Kirjoitukset avainsanalla arvot

”Millä tavalla parisuhteenne näyttäisi erilaiselta, jos teillä menisi paremmin? Mitä joku ulkopuolinen näkisi teidän silloin tekevän?”

Tällaisia kysymyksiä monesti kysyn pariterapia-asiakkailtani. Kysymysten taustalla on hyväksymis- ja omistautumisterapian ajatus, jonka mukaan muutos parisuhteessa edellyttää, että asioita todella tehdään eri tavalla kuin aikaisemmin.

Uudella tavalla toimimista estää monesti, että jäämme odottamaan tietynlaisia parempia fiiliksiä tai myönteisempiä ajatuksia ehtona toimintamme muuttamiselle. Ei ole harvinaista, että vaikeina aikoina tunnemme ahdistusta sekä toivottomuutta ja mielessämme pyörii kriittisiä ajatuksia puolisostamme ja itsestämme, kuten ”Kumppanini on kyvytön ymmärtämään minua – en usko hänen muuttuvan”, ”En kuitenkaan tule saamaan sitä, mitä parisuhteelta tarvitsisin”, ”En osaa puhua tunteistani” jne.

Hyväksymis- ja omistautumisterapiassa (lyh. HOT) korostetaan, että omiin mielen sisältöihin – ajatuksiin, tunteisiin, muistoihin – on käytännössä vaikeaa vaikuttaa. Siksi omaan tajunnanvirtaan on hyvä ottaa etäisyyttä tietoisesti ja ennen muuta hyväksyvästi. Muutosta haluavan ihmisen tulisi kysyä itseltään, onko mielessä pyörivistä ajatuksista minulle hyötyä muutoksen aikaan saamisessa. Toivottomat ja itsekriittiset ajatukset tuskin kannustavat tekemään omaan parisuhteeseen tarvittavia korjausliikkeitä, siksi niiden ei kannata antaa ohjata omaa toimintaa, vaan on tärkeää toimia niistä huolimatta.

Ailahtelevien tunteiden tai ajatusten sijasta muutosta parempaan voisivat ohjata ennen muuta arvomme eli se, mitä pidämme tärkeänä ja tavoittelemisen arvoisena. Aitous, rehellisyys, uskollisuus, intohimo, ystävällisyys ja rakkaus ovat arvoja, joita ihmiset tutkimusten mukaan haluavat omissa parisuhteissaan toteuttaa.

Omien arvojen mukainen elämä ei ole riippuvaista siitä, mitä muut tekevät, siksi arvoja on hyvä toteuttaa riippumatta siitä, miten puoliso toimii.

Miten kohtelisin kumppaniani, jos toteuttaisin arvojani parisuhteessani? Miten voisin esim. osoittaa puolisolleni ystävällisyyttä ja rakkautta käytännössä? Omien arvojen mukainen elämä ei ole riippuvaista siitä, mitä muut tekevät, siksi arvoja on hyvä toteuttaa riippumatta siitä, miten puoliso toimii. Tämä on erittäin haastava ajatus, mutta fakta lienee, että muiden toimintaan on vaikeaa vaikuttaa. Omaan toimintaamme sen sijaan voimme halutessamme vaikuttaa. Lisäksi harvoin molemmat puolisot ovat samanaikaisesti ja samalla tavalla muutosvalmiita. Toki jos suhde ei muutu ajan myötä millään tavalla paremmaksi, voi miettiä onko suhteessa oleminen omien arvojen mukaista.

Arvojen mukainen toiminta on syytä miettiä hyvin yksityiskohtaisesti. Muuten helposti jätämme asiat tekemättä, vaikka sen takia, että annamme muutosta vesittäville ajatuksille liikaa tilaa mielessämme. Ystävällisyyden arvoa voisi käytännössä toteuttaa esim. niin, että ensi lauantaina kello viiteen mennessä kerron puolisolleni hänen kolmesta hyvästä ominaisuudestaan, joiden takia suhteemme on pelastamisen arvoinen. Tai päätän tehdä jotain sellaista, josta tiedän puolisoni pitävän.

HOTin ajatukset voivat tuntua liian simppeleiltä ja suorastaan naiiveilta vaikeassa parisuhdetilanteessa. ”Mitä vaikutusta jollain muutamalla kauniilla sanalla on enää tässä tilanteessa?” moni voi tuumia. Onko tämänkaltaisista ajatuksista kuitenkaan hyötyä, jos haluaa onnellisen parisuhteen? HOTin viisaus perustuu mielestäni siihen oivallukseen, että tie huipuille otetaan yksi askel kerrallaan. Joskus askel voi tuntua vaatimattomalta ja turhauttavalta, kun tekisi mieli ottaa jo harppaus kohti parempaa. Olennaista ei kuitenkaan ole askeleen pituus, vaan sen oikea suunta.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Katianna Ruuskanen

Monella ihmisellä on eräänlainen sisäinen tutka, jonka avulla heidän on helppo tunnistaa muiden tarpeita, toiveita ja odotuksia. Tällainen henkilö on tottunut kantamaan vastuuta ja tukemaan muita. Usein muista huolehtiminen on tullut tutuksi jo lapsuudessa. Turvallisia aikuisia ei ehkä ole ollut ympärillä, joten turvallisuuden tunne on täytynyt rakentaa itse, omaan varaan. Läheiset ihmiset ympärillä ovat tuntuneet haurailta ja avuttomilta. Tällainen ihminen on varhain oppinut, ettei muilta ihmisiltä kannata odottaa suojaa ja huolenpitoa.

Ystäväpiirissään yllä kuvatun kaltainen ihminen huomaa usein olevansa muiden uskottu ja olkapää, johon nojata. Hänelle avaudutaan elämän vaikeista asioista, koska hän osaa kuunnella ja osoittaa myötätuntoa. Ikävä kyllä hän ei halua tai koe tarvetta puolestaan avautua samalla tavalla asioistaan. Sillä on tärkeämpää, moraalisesti oikein ja velvoittavaa kuunnella muita ennemmin kuin löpistä omista huolistaan. Jos ei tue muita, saa kannettavakseen piinaavia syyllisyyden tunteita. Siksi toisia on huomioitava, vaikka omat voimavarat olisivat vähissä, on uhrauduttava.

Kun puoliso vilpittömästi kysyy, mitä uhrautuja kaipaisi, hän saa vastaukseksi närkästyneitä kommentteja: ”käytä mielikuvitustasi ja yllätä minut joskus.”

Uhrivalmis kokee, ettei hänen vastuunsa muista rajoitu vain ystäviin ja tuttaviin, ja siksi hän hakeutuu monesti hoitoalalle töihin kantamaan muiden kärsimyksiä. Muiden auttajana hän voi toteuttaa vielä paremmin ja kokonaisvaltaisemmin sisäistä kutsumustaan maailmanpelastajana. Ongelmaksi muodostuu, että apua tarvitsevien ihmisten virta on loppumaton ja työpäivät pitenevät. Uhrautujalle toisten tuska on kuitenkin tärkeämpää kuin omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Työssä rajat tulevat usein vastaan fyysisen sairastumisen kautta, koska se on hyväksyttävä syy jättää muiden kuormat vähemmälle huomiolle.

Rakkaussuhteissaan uhrautuja pohtii, miten hän voisi tehdä puolisonsa onnelliseksi. Uhrautujalla on uskomus, että hän on merkityksellinen ja rakkauden arvoinen vain silloin, jos hän onnistuu auttamaan ja tukemaan kumppaniaan. Tällainen parisuhde ei kuitenkaan tunnu vastavuoroiselta, ja se alkaa ärsyttää uhrautujaa. Hän saattaa tuoda esille tyytymättömyyttään ja kertoa, kuinka hän jää suhteessa vaille kaipaamiansa asioita. Kun puoliso vilpittömästi kysyy, mitä uhrautuja kaipaisi, hän saa vastaukseksi närkästyneitä kommentteja: ”käytä mielikuvitustasi ja yllätä minut joskus.” Totuus on, ettei uhrautuja osaa vastata hänen tarpeitaan kartoittavaan kysymykseen. Hän on koko elämänsä niin ahkerasti keskittynyt muihin, ettei tiedä, mitä kaipaa ja odottaa.

Uhrautuja ei tiedä, mistä itse pitää ja mikä voisi tuntua hyvältä. Hän ei tiedä, miltä tuntuisi heittäytyä muiden rakkauden ja tuen varaan, koska sellainen ei vain ole kuulunut asiaan. Jotta uhrautuja voisi tutustua omiin tarpeisiinsa hänen pitäisi myöntää oma avuttomuutensa ja keskeneräisyytensä, kestää aitoa pelkoa, jopa kauhua, tuntemattoman edessä. Monesti tämä ei onnistu ja uhrautuja palaa auttamisrutiineihinsa sekä -rooleihinsa alistuneena ja tyytymättömänä.

Uhrautujan sisäinen maailma voi helpommin avautua, jos hän pohtii, minkälaisia ihmisiä hän ihailee ja mitä hänen ihailemansa ihmiset tekevät. Uhrautuja saattaa silloin huomata, että hänen arvostamansa ihmiset osaavat keskittyä itseensä vailla tunnontuskia, uppoutua harrastuksiinsa tuntikausiksi sekä vaatia muilta hemmotteluja ja rakkauden osoituksia täysin itsestään selvänä asiana.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi ihmissuhteiden kauneudesta, karuudesta ja hauraudesta. Bloggaajina parisuhteiden pulmiin erikoistuneet kirkon perheneuvojat.

Blogia kirjoittavat:
✎ Anna-Riitta Pellikka
✎ Anne Anttonen
✎ Elisabeth Falck
✎ Jarno Hellström
✎ Nina Kauppinen
✎ Mari  Kinnunen
✎ Iiris Koskinen
✎ Päivi Kähkönen
✎ Piia Nurhonen
✎ Anja Nwose
✎ Juha Petterson
✎ Sari-Annika Pettinen
✎ Heli Pruuki
✎ Pekka Puukko
✎ Sini Rantakari
✎ Paula Ruotsalainen
✎ Päivi Stelin-Valkama
✎ Anssi Tietäväinen
✎ Helena Toppari
✎ Seppo Viljamaa

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat