Ilo ja suru voivat kulkea käsi kädessä lapsen kasvua seuratessa. Kuva: Anu Hätinen

Äitiyteen kuuluu paljon luopumista. Surun tarkoitus on auttaa luopumisessa. Äidin tehtävä on olla riittämätön. Lapsen tehtävä on itsenäistyä. Kasvatuksen päämäärä on päästää irti. Tätä tapahtuu parhaimmillaan vuosien varrella monin eri tavoin.

Surun tarkoitus on auttaa luopumisessa

Surua voi tuntea raskauden päättymisestä, vaikka saa odotetun vauvan syliinsä. Oman ajan ja pariskunnilla kahdenkeskisen ajan väheneminen lapsen syntymän myötä voi tuntua surulliselta. Surun ei tarvitse tarkoittaa, että haluaisi peruuttaa menneeseen.

Samaan aikaan ilon ja vapauden huuman kanssa voi tuntea haikeutta siitä, kun oma lapsi pärjää hyvin toisen aikuisen hoidossa. Lapsen läheiset suhteet toisiin ihmisiin, kouluun meneminen, omat harrastukset ja lukuisat muut upeat asiat lapsen elämässä, joita äiti ei pääse jakamaan lapsen kanssa, voivat nostaa äidin tunteissa myös surun säikeitä.

Äiti voi pitää lapseen etäisyyttä, vältellä kiintymistä

Surua voi vältellä monin tavoin. Äiti voi pitää lapseen etäisyyttä, vältellä kiintymistä. Tai hän voi estää lasta luomasta muita läheisiä suhteita. Äiti voi kietoa koko elämänsä lapsen ympärille niin, että vain lapsi on mielessä läsnä joka hetki. Vastuu omasta hyvinvoinnista jää kantamatta.

Omaan lapseen voi tulla tukeutuneeksi tavalla, jossa lapsesta tulee äidin kannattelija. Tällaisen tehtävän saanut lapsi ei hylkää äitiä. Äidin ei tarvitse kohdata surua, joka lapsen itsenäistymiseen liittyisi.

Omaan lapseen voi tulla tukeutuneeksi tavalla, jossa lapsesta tulee äidin kannattelija

Luopuminen ja hylätyksi tuleminen voivat herättää myös vihan eri sävyjä. Voi suututtaa, kun jokin entinen ei enää jatku, vaikka tahtoisi. Saattaa kiukuttaa, kun joutuu kokemaan ulkopuolisuutta lapsensa elämästä. Oma olo voi tuntua epäonnistuneelta, kun lapsi ei ilahdukaan äidin huolenpidosta.

Joskus vihaa tarvitaan muutoksen moottoriksi. Silloinkin surua tarvitaan menneestä irti päästämiseen. Niin lapsen kasvattamisessa kuin pitkässä parisuhteessakin suremisesta on hyötyä. Vanhasta luopuminen on välttämätöntä, jotta syntyy tilaa uudelle.

Joskus surun jakaminen voi olla vaikeaa, koska sitä ei voi ratkaista

Raskaita tunteita on helpompi tuntea, jos ne voivat tulla aikuisten kesken jaetuksi. Joskus surun jakaminen voi olla vaikeaa, koska sitä ei voi ratkaista. Toisen suru voi herättää avuttomuuden tunnetta, jota on vaikea sietää. Riittää, että surusta saa puhua ja tulee kuulluksi.

Miten suhtautuisit surevaan lapseesi?

Ole rohkeasti surullinen silloin, kun sen aika on. Jaa suruasi heidän kanssaan, jotka sitä kunnioittavat. Miten suhtautuisit surevaan lapseesi? Onko siinä jotain sellaista hyvää, mitä voisit suoda itsellesikin?

Terveisin,

Sini Rantakari

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat