Kolmannen lapseni synnytys alkoi lapsiveden menolla aamulla vähän yli kello 8. Olin juuri noussut sängystä ja menossa vessaan. Aluksi vettä tuli vähän ja pian se jo lorisi lattialle. Huusin innoissani murua tuomaan pyyhettä. Kyllä, olin odottanut synnytystä.

 

Oloni oli mainio. Olin edellisenä iltana käynyt osteopaatilla. Sen jälkeen nukuin täydelliset yöunet. En ollut edes käynyt pissalla yöllä, mikä oli ihme.

 

Aamupalalla tunnelma oli jännä. Kerroin lapsille, että vauva tulee tänään pois mahastani. Ilmassa oli muutosta. Meitä olisi kohta yksi enemmän. Lapsia nauratti kovasti pikkupöksyjeneni vuoraus jätti siteillä ja pyyhe istuintyynyllä.

 

Soittelin parille tutulle kätilökaverilleni ja Kätiöopiston sairaalaan. Sovimme, että lähtisin aika pian, jos supistukset muuttuisivat säännöllisiksi. Esitin puhelimessa toiveet luomusynnytyksestä ja ammeesta. Takarajaksi sairaalaan menolle sovittiin illalla kello kuusi, jos mitään ei tapahtuisi.

 

Vaikka lapsivedet olivatkin menneet, oli silti myös perusarkinen aamu. Toukokuinen perjantai ja päiväkodissa äitienpäivän aamupala. Kolmevuotias tyttöni odotti minua kovasti sinne.  Lisää vaan siteitä päällekkäin ja lähdimme kohti päiväkotia. Kerrostalon hississä otin viimeisen mahakuvani, vaikka silloin en sitä tiennyt.

 

 

Päiväkodilla alkoi pikku hiljaa tuntua epäsäännöllisesti supistuksia. Tunsin kyllä, että vauva oli laskeutunut lisää. Oli jännittävää käydä keskusteluja tuttujen hoitajien ja äitien kanssa. Miten ihmeellinen päivä se tosiaan oli. Tiesin, että kohta synnytän ja se tieto oli kuin energiaa ilmassa.

 

Lähdin kävelylle meren rantaa kohti, jotta supistukset saisivat vauhtia. Oloni oli edelleen mainio. Kello oli hieman vajaa 10. Soitin kävellessä äidilleni ja sitten kaverilleni. Kaverini odotti myöskin vauvaa ja lasketut aikamme olivat samalla viikolla. Selitin tilanteen ja olin kävellyt lähelle meren rantaa, kun ensimmäinen kunnon supistus tuli. Tiesin heti, että nyt pitää lähteä äkkiä kotia kohti.

 

Tulin puolen kilometrin matkan Hesperianpuiston puita halaillen. Supistuksia alkoi tulemaan viiden minuutin välein. Soitin miehelleni, että kun tulen kotiin lähdetään synnärille.

 

Päätin vielä matkalla käydä huikkaamassa ekaluokkalaisen poikani iltapäiväkerhoon leikkipuistoon, etteivät ihmettele jos poikaa jännittää. Siellä tutut leikkipuisto-ohjaajat kysyivät, että kuinka usein mulla supistaa, kun selitin tilannetta. Ja sen kuultuaan ne nauraen käskivät lähteä synnyttämään.

 

Autossa supistukset tulivat kivuliaammiksi ja tihentyivät jo kolmeen minuuttiin. Soitin kättärille, että olemme tulossa. Matkalla jo käskin murua ajamaan päin punaisia kun kipu yltyi niin nopeasti. Kello oli puoli 11.

 

Hissiä ei tullut. Sitten se oli varattu raksamiehille. Odotin seuraavaa supistusta ja juoksin neljänteen kerrokseen. Ovelle tuli oikein mukavan oloinen kätilö. Hän teki perustutkimuksen, jonka mukaan olin 5cm auki. Pääsisin ammehuoneeseen, ammetta täytettiin juuri. Supistuksia tuli ja minun oli pakko alkaa käyttää ääntä avuksi kipuun. Puhuimme muutamalla sanalla toiveistani. Ei kivunlievitystä, mahdollisimman luomuna ja synnytysveteen, jos mahdollista.

 

Pääsimme siirtymään ammehuoneeseen. Matkalla muutama napakka supistus.

 

Vesi tuntui ihanalle. Lämmin ja pehmeä vesi. Tunsin itse pitkästä aikaa kevyeksi kun vesi kannatteli minua. Olin aluksi kontallani altaan reunaa vasten. Supistukset tuntuivat niin rajuilta, että päätin kääntyä. Kätilö oli samaa mieltä, hänestä synnytys eteni nopeasti.

 

Keskityin vain tuntemaan, miten vauvani teki matkaa kohti syliäni. Yritin hokea itselleni, että jokainen supistus toisi  hänet kohti meitä. Kipu yltyi ja muu maailma alkoi hävitä ympäriltäni. Ei ollut muuta kuin vesi, supistukset, minä ja vauvani. Muru piti minut kiinni todellisuudessa antamalla välillä vettä ja pitämällä kädestä kiinni.

 

Lauloin synnytyslaulua entistä matalammalla äänellä. Supistukset pitenivät ja tihenivät. Ne menivät aaltoina kehoni läpi. Oloni oli vahva ja tiesin, mitä teen.

 

Paine lisääntyi ja tiesin, että kohta alkaa viimeinen vaihe. Ponnistus. Kätilö kysyi hetkeä myöhemmin ponnistuttaako. Hän katsoi veden päältä ja sanoi, että saa ponnistaa. Ekalla ponnistuksella kalvot puhkesivat, sitten tuli päälaki näkyviin ja kolmannella tunsin, miten vauvani syntyi veteen huutoni saattelemana.

 

Vauva päästi suloisen parkaisun, kun kätilö nosti hänet vedestä syliini. Ihana, maailman söpöin pieni tyttäremme oli syntynyt. Miten rauhallinen ja tyytyväisen oloinen hän oli etsiessään rintaani. Ja miten onnellisia me olimme muruni kanssa, kun katsoimme toisiamme.

 

 

Tyttäremme syntyi kello 11.38. Ehdimme juuri olla tunnin synnärillä. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti ja tuntui huimalta, että olin vain paria tuntia aiemmin ollut päiväkodilla äitienpäivä aamupalalla.

Tämä oli kolmas synnytykseni. Nyt olen nähnyt kolme hyvin erilaista synnytystä. Olen onnellinen jokaisesta kokemuksestani. Olen kiitollinen keholleni hienosta työstä, ylpeä  murustani ja otettu siitä, miten ammattitaitosten kätilöiden kanssa olen saanut synnyttää.

 

Minusta on hyvä kuulla iloisia ja positiivisia tarinoita synnytyksestä. Siksi halusin jakaa tarinan Eddan syntymästä. <3

Kommentit (4)

Puhu muru
Liittynyt9.10.2015

Kiitos palautteesta MinimalDistribution. 😀

Eräs ystävättäreni koki todella kauniin ja voimaannuttavan luomusynnytyksen kaikkine kipuineen esikoisen syntymäni jälkeen. Hänen tarinansa on ollut minulle vahva tuki ja se loi mielikuvan siitä, että minussakin on tuo sama voima. Niin kuin meissä kaikissa naisissa. Toki tilanteet ja olosuhteet vaihtuu. Siksi hyvä synnytys on minusta aina synnyttäjän oma kokemus. ❤️

marsus

Olen uusi lukija blogissasi ja jäin kyllä heti koukkuun! Mahtavan kuuloinen synnytys. Meidän kuopuksen synnytys sujui yhtä rivakasti, mutta minä vaadin ja sain puudutuksen! :)

Puhu muru
Liittynyt9.10.2015

Ihana kuulla marsus! Kiva saada uusia lukijoita ja kommentoi ihmeessä jatkossakin. Jos facebookissa tuut tykkämään Puhu muru -sivua, niin sit saat aina ekojen joukossa uudet postaukset. 

Rivakat synnytyksetkin voi olla niin monenlaisia. Hyvä, että kerkesit saamaan puudutuksen. Mä sain ekassa epiduraalin ja olin aivan liian puutunut. Se jätti olon, et haluan kokeilla vielä ilman puudutusta. Mut ehdottomasti parasta on kun äidit saa valita, olla ilman tai ottaa. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpo-säätiössä. Hän myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista. Rakkaus kuuluu Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteys bloggariin
puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat