"Voi äitiparkaa, kun joutuu valvomaan. Voi äitiparkaa, kun ei voi syödä suklaata. Voi äitiparkaa, kun ei jaksa liikkua. Voi äitiparkaa, kun Fit-lehden kuvauksetkin on parin viikon päästä ja silmäpussitkin on varmaan siinä vaiheessa Siwan muovikassin kokoiset."

Ajatukset on laukanneet taas vähemmän järkevää ympyrää viime viikolla. Juliuksen unirytmi keikahti jouluviikolla pahemman kerran: ensin poika alkoi valvoa aamuyölle kello 1-2 saakka ja viimeisen viikon aikana nukkumaan on päästy joka yö vasta kello 5-7 aikaan. Olen hirvittävän iltauninen ja nämä valvomiset ovat minulle ihan myrkkyä.

Raskaana ollessani pelkäsin tulevia (mahdollisesti) unettomia öitä enemmän kuin synnytystä. Ehdin monesti viime viikon aikana ajatella, että mieluummin synnyttäisin vaikka joka viikko luomuna kuin kestäisin sekavan unirytmin aiheuttamaa huonoa oloa. No, en tiedä olisiko ihan noin jos tosipaikassa pitäisi valita, mutta välillä on kyllä tuntunut siltä! Synnytyskivusta tiesi sentään että se loppuu joskus. Sekavien öiden loppumisesta ei ole mitään takeita.

Parasta tässä on, että kun noista marttyyriajatuksista on kulunut hetki, tajuan taas kerran että ne ovat VAIN ajatuksia. Ei todellisuus. Minä en ole ajatukseni eivätkä ajatukseni määritä minua, ellen anna niille lupaa siihen. Voin itse päättää miten suhtaudun ajatuksiini. Se kuka olen, on jotain paljon suurempaa, rakastavampaa, armollisempaa ja ymmärtäväisempää kuin ajatukseni siitä mitä minulle tapahtuu tässä vauva-arjen tiimellyksessä, jossa en itse voi olla kontrollissa omasta elämänrytmistäni. Uhriksi ryhtyminen evää minulta mahdollisuuden vaikuttaa asiaan. Sen sijaan siitä irti pyristeleminen antaa vapauden päättää kuinka suhtaudun ja toimin.

Kun olin valittanut mielessäni koko alkuviikon ja homehtunut kotona, sain pääkoppani uudenlaiseen asentoon. Kyllä, on kurjaa kun ei saa sitä unta mitä tarvitsisi, mutta siitä huolimatta - tai ennemminkin juuri sen vuoksi - minun kannattaa tehdä itselleni hyvää valituksen ja itseruoskinnan sijaan.

Lähdin ulkoilemaan vaikka ei olisi kamalasti huvittanut. Ja kas, olohan oli parempi! Itkin, kun olin yrittänyt pitää pahaa mieltä sisälläni. Helpotti. Kävin saunassa ja rentouduin hetken, sanoin Jonille ääneen että nyt on rankkaa ja on hankala olla. Pyysin apua Jonin äidiltä, joka tuli meille yöksi jotta saisimme nukkua edes yhden suhteellisen ehjän yön. Kävimme tuolloin Jonin kanssa leffassa. Teki hyvää irrottautua kotoa hetkeksi. Samana yönä sain nukuttua yli yhdeksän tuntia.

Sunnuntaiaamuna oli jo sellainen olo, että "this too shall pass" eli tämäkään ei kestä ikuisesti. Tulee se seuraava vaihe ja sitten opitaan taas jotain muuta elämästä, itsestä ja vauvan kanssa elämisestä. Mietin tosin ihan vakavasti lentolippujen ostamista Kaliforniaan, koska poika selvästi elää länsirannikon rytmissä. ;)

Siskoni toi minulle USA:sta ulkoiluun paljasjalkakengät, Vivo Barefootit. Niillä oli kiva reippailla tällä viikolla ulkona, vaikka säät ovatkin olleet ihan karmeat. Vivoja saa Suomesta, mutta ulkomaisissa verkkokaupoissa tuntuu olevan parempi tarjonta ja saksalaisessa Vivo-kaupassa on usein tosi hyviä alennuksia. Tilasin sieltä kengät aiemmin myös arkikäyttöön, tulivat parissa päivässä.

Treenasin salilla kolmesti loppuviikon aikana ja annoin fiiliksen viedä miettimättä mikä olisi optimaalista ( = ei liian raskaita treenejä juuri nyt). Endorfiinitehdas hyrähti käyntiin ja tein parhaat treenit pitkiin aikoihin. Taisi olla eka kerta synnytyksen jälkeen kun treeni oli jo niin napakka että tuli oikeasti hiki. Sektioarpi ei enää tunnu niin vaivaavan ja lantionpohjalihasten aktivointi ennen jokaista liikettä on tullut tavaksi ilman että sitä tarvitsee enää tietoisesti ajatella. Olen uskaltanut nostaa painoja niin että 8-10 toiston sarjat ovat jo tiukkoja. Jalkojakin treenasin tällä viikolla vähän reippaammin, tein pallokyykkyä ja askelkyykkyä etujalka korokkeella, ilman painoa tosin edelleen. Jälkimmäinen liike on aikamoisen rankka ilman painojakin, siinä tulee sen verran rankka venytys (kireisiin) lonkankoukistajiin ja pakarat+takareidet joutuvat töihin.

Liikuntaviikko 1

- Ma: Lepo
- Ti (uuden vuoden aatto): Lepo
- Ke: Vaunulenkki 60min
- To: Selkä, rinta ja olkapäät salilla
- Pe: Jalat ja kädet salilla
- La: Vaunulenkki 30min
- Su: Selkä, rinta ja olkapäät salilla

Ihan koko loppuviikko ei mennyt pelkissä positiivisissa fiiliksissä, vaan väsyneenä korvienvälin rassaamista on pakko tehdä tietoisesti. Ajatusten kääntäminen kaikkeen hyvään elämässä ja minulle hyvää tekevien asioiden tekeminen olikin tässä se avain. Laitoin keittiön pöydälle kirjailija Elizabeth Gilbertin inspiroimana happiness jar:n eli onnellisuuspurnukan. Sinne kirjoitamme päivittäin muistiin sen päivän onnellisimman hetken. Vuoden lopussa on sitten kiva lukea, millaisia onnenhetkiä tähän äitiyden ja isyyden ensimmäiseen vuoteen on kaikesta väsymyksestä huolimatta mahtunut.

Yritän ajatella, että pidän itsestäni huolta riippumatta olosuhteista. En mene ulkoilemaan tai syö puhdasta ruokaa "siitä huolimatta että olen väsynyt" vaan "sen vuoksi että olen väsynyt". Koska mitä väsyneempi olen, sitä parempaa huolta minun kannattaa itsestäni pitää.

Tämä ajatus sai minut miettimään hyvinvointini tärkeimpiä tekijöitä ja tapoja, jotka pysyvät mukana silloinkin kun väsymys ottaa vallan. Listaan tuli kuitenkin sen verran asioita, että niistä riittää ihan omaksi blogipostiksi. Siitä lisää tällä viikolla :)

Kommentit (28)

Vierailija

Kiitos Kaisa mahtavasta blogista! Tätä olen mielelläni lukenut ja saanut vertaistukea, itselläni huomenna 7 vkoa täyttävä poikavauva joka myös valvottaa öisin, hänellä on vatsavaivoja, koitan ajatella että parin kk päästä varmasti jo helpottaa, tämä on nyt tätä...

Vierailija

Hei Kaisa,

on ollut kiva seurata blogin kautta elämäntapaasi. Erityisesti ruokaan liittyvät jutut ovat antaneet mulle pieniä inspiraatioita, vaikka omat syömiseni ovatkin paljon lähempänä sitä tavallista kotiruokaa kuin sinun ruokavaliosi. Toivon sulle kovasti voimia, jaksamista ja huolenpitoa itseäsi kohtaan vauva-arjen rankkuuden keskellä! Yhden vauvavaiheen kokeneena ja toista odottavana osaan samaistua fiiliksiisi, ja itsekin jännitän taas jo etukäteen mahdollista jatkuvaa valvomista. Ykkösen kohdalla mulla oli muuten aivan sama kokemus kuin mitä mainitsit nyt blogitekstissäsi, että väsyneenäkin ulkoilemaan lähteminen piristi monesti jopa paremmin kuin päikkärit (joita toki myös harrastin).

Olen ollut ilahtunut kyvystäsi ja halustasi kuvata kokemuksiasi ja fiiliksiäsi noin rehellisesti ja monipuolisesti - kun aloitin seuraamaan blogiasi epäilin että saattaisit olla sitä pakkopositiivista "happy-happy-joy-joy" -ihmistyyppiä, joka yksinkertaisesti jättää kaikki negatiiviset fiilikset ja hankaluudet tunnustamatta ja tunnistamatta. Ihanaa, että kykenet näkemään elämän kaikki värit ja kertomaan avoimesti myös hankalista fiilareista! "Elämänmakuisuus" kaikkine sävyineen on ihan parasta, toivottavasti sama vire säilyy blogissasi jatkossakin!

Vierailija

Kiitos Kaisa elämänmakuisesta blogistasi! Hienoa, että pyysit/ -tte apua siinä vaiheessa, kun sitä tarvitsitte. Yksikin hyvin nukuttu yö merkitsee todella paljon! Voimia tulevaan, ja lohdutuksen sanana... reilun vuoden päästä te jo hymyssä suin muistelette kuinka ihana ensimmäinen vauvavuosi oli! Tiedän sen omasta kokemuksesta. ;-)

 

-Ellu

Vierailija

Miten tuon vaiheen klaaraa ilman kahvia, suklaata ja satunnaista saunakaljaa on mulle se suurin kysymysmerkki! Mahtava itsekuri pitää olla! 

Vierailija

Jaksamisia Kaisa! Näissä vauvojen uniasioissa näyttää siltä että jonkinlaisia muutoksia nukkumiseen tulee alituiseen. Vaiheitahan ne vain ovat. Välillä kukutaan öitä ja välillä on ongelmia päiväunien nukkumisessa. Viikon päästä kaikki voi olla jo toisin.

Väsyneenä kannattaakin olla itselleen armollinen ja tehdä niitä asioita joita jaksaa ja joista tulee hyvä olo, vauvanhoidon ohella siis. Itse olen väsyneinä päivinä jaksanut ajatuksella että oikeastaan mitään muuta ei ole "pakko" saada päivällä aikaan kuin syötyä itse säännöllisesti ja kipaistua koirien kanssa ulkona ennen kuin mies tulee töistä kotiin. Muut tehtävät voivat hyvin odottaa tai jäädä tekemättä. Jos en jaksa liikkua, en vain nyt jaksa ja sillä hyvä.

Äitinä on tullut otettua paineita ulkopuolisten ohjeista välillä vähän liikaakin. Esimerkiksi neuvolassa aina kysellään kuinka yöt sujuvat ja etenkin kun ollaan puolen vuoden iässä tulee tämä ajatus koko öiden katkottomasta nukkumisesta ja alkaa puhe unikouluista jollei tähän ideaalitilanteeseen ole päästy. Veikkaisin että näitä katkonaisesti nukkuvia vauvoja on kuitenkin yleisesti enemmän kuin automaattisesti koko yönsä nukkuvia. En halua ajatella että vauvassani tai nukutustavoissani olisi mitään niin pahasti pielessä että tällainen unikoulu olisi pakko läpikäydä jolleivat yöheräilyt mitenkään ylettömästi väsytä. Enkä enää suostu häpeilemään sitäkään että vauva saa yöllä heräillessään rintaa ja nukahtaa siihen tai vaihtoehtoisesti syliin.

Loppupeleissä kaikki vauvat ovat omanlaisiaan eivätkä ne toimi oppikirjojen mukaan vaikka niin välillä toivoisikin. Erilaiset kausittaiset unirytmit eivät nekään välttämättä ole merkki mistään ongelmista. 

Vierailija

Meillä oli tuota samaa 2v lapsen syntymästä. Lapsi ei vaan nukkunut yöllä kun pienissä pätkissä. Olin tosi uupunut. Lisäksi minulle puhkesi kilpirauhasen vajaatoiminta ja olisin voinut nukkua 24/7 mutta en saanut nukuttua edes normaaleja yöunia. Pyysin apua (rukoilin apuja neuvvolasta) en saanut. Lopulta soitin kotihoitoon ja sieltä kävi kodinhoitaja meillä päivisin jotta sain päikkärit rauhassa ottaa. Tuo kodinhoitaja oikeasti pelasti koko tilanteen. Ja meidän pikkuinen nukkuu jo hyvät yöunet. Eli joskus tuo loppuu meillä vaan kesti kauan. Siitä kuitenkin selvittiin.

Vierailija

Mitä ihmettä sinä valitat, asiasi ovat hyvin ja hyvä että sen oivalsiT.Itse en nukkunut ensimmäisenä vauvavuotena oikeastaan juuri lainkaan, olin vauva kanssa yksin melkein 8 kuukautta kun mies joutui töiden takia olemaan poissa Suomesta. Tukijoukkoja ei ollut, ei ketään. En päässyt liikkumaan, saatikka omaa aikaa. Ja kun vauva oli vuoden menin töihin täysipäiväisenä. Nyt 2 vuotta takana, superäidin elämää ja silti voin sanoa että vauva-aika oli ihanaa, vaikka samanlaiset hätäsektio kokemukset taustalla. sinulla tukijoukkoja, saat nukkua edes yhden yön putkeen, mies läsnä ja pääset treenaamaan. Nainenhoi! You get the point. 

 

 

Nyt töissä vuoden, takana super rankka vuosi

Vierailija

Missä vaiheessa tästäkin tuli kilpailu kenellä on rankinta? Kyllä saa "valittaa" jos siltä tuntuu! 

Vierailija

Alhaisinta mitä äidit toisilleen voivat tehdä on toisten kokemusten mitätöinti ja oman itsensä ylentäminen toisen kustannuksella. Miksei pidetä yhtä ja tsempata kun varmasti jokainen sen tietää että yhdenkin yön valvominen ottaa voimille. Harmi että joku joutuu valvomaan pitkiä jaksoja ja jaksamaan yksin mutta ei se lohduta sitä omassa väsymyksessään vellovaa tuoretta äitiä jolla on vielä vähemmän vauva-arkea elettynä.

Vierailija

Meillä oli tuon nukahtamisen kanssa just noin: vauva meni kahdelta - puoli kolmelta yöllä nukkumaan. Katottiin sitten miehen kanssa sarjoja ja leffoja sängyssä, kun mä imetin. Vauva oli aina monta tuntia rinnalla ennen kuin kuukahti. Sentään tuonne ihan aamun tunneille asti vauva ei kukkunut, kyllä varmasti on epätoivoinen fiilis siinä vaiheessa!

 

Mä en meinannut neuvolassa kehdata sanoa, että vauva menee tuohon aikaan nukkumaan, ajattelin, että me ollaan jotenkin kyvyttömiä vanhempina, kun ei saada vauvaa nukkumaan normaaliin aikaan. Terkka sanoi, että jotkut vauvat vain ovat tuollaisia, ja että unirytmiä on vaikea siirtää väkisin ennen kuin vauva alkaa syödä kiinteitä. Sitten kun aloitimme kiinteät, vauva oli tosiaan iltapuurolla helppo saada nukahtamaan aikaisemmin.

 

Ainakin meille oli aika rankkaa, että vauva meni niin myöhään nukkumaan. Suurin osa päivän valoisesta ajasta tuhrautui nukkumiseen. Onneksi sentään miehen työ on sellainen, että hän saa itse valita työajat.

Vierailija

Jaksamista teille sinne vauva-arkeen! Muistan kun meidän esikoisella oli myös jossain vaiheessa sellainen rytmi, että nukahti vasta aamuviideltä. Se oli rankkaa. Nyt hän on jo touhukas yksivuotias ja nuo ajat ovat vain muisto. Itse olen ainakin kokenut, että lapsen kanssa vaikeatkin vaiheet menevät kuitenkin lopulta nopeasti ohi.

Vierailija

Tsemppiä valvomiseen. Meillä esikoinen heräsi pahimmillaan 20 kertaa yössä, nyt kuopus herää vähintään tunnin välein, joten valvomisen epätoivo on aika tuttua. Samoin kuin suklaattomuus, allergioiden vuoksi olen maidottomalla (ml naudanliha) ja viljattomalla dieetillä.

 

Sen verran vinkkiä, että ellet ole ihan varma, että vauvan masuvaivat johtuivat juuri kahvista, niin kannattaa kokeilla pieniä määriä. Oman kokemukseni mukaan useimmat kestävät hyvin pari kuppia päivässä ja se tekee jo äidin elämänlaadulle ihmeitä. Paitsi että kofeiini toki piristää niin mulle ainakin päiväkahvihetki lasten nukkuessa on myös henkisesti tärkeä breikki. Ja kupponen aamukahvia tekee ihan hyvää valvotun yön jälkeen...

 

Toinen vinkki on maitoallergiaan liittyvä, eli jos lapsi ei kestä maitoa niin voi olla, että myös naudanliha aiheuttaa oireita. Tätä en tiennyt ennen kuin esikoinen aikanaan karjui naudanlihaa syötyään pari yötä.

Vierailija

Surffailin netissä ja löysin tämän blogin, olipa mukava piristys, että nainen kertoo kokemuksistaan Ja kuvioitaan äitiydestä, mutta sitten alkaa se lässyn lässytys ja hetken päästä ollaan siinä minä valvon ja minä ja minun unettomuus. Ja kappas muut mammat ne siellä kilvan kommentoi kuka kahvista, kuka suklaasta. Ja joku alkaa lässyttää jostain kilpailustakin. voi herätkää kanat ja pitäkää järki ja itsenäisyys matkassa. Itse olen liikunnan alan ammattilainen, pienen 8 kuukauden ikäisen äiti ja toinen lapsi 4. En jaksa tuota teidän ruikutysta ja itsekeskeisyyttä. Ehkäpä kun koette todellisia ongelmia, esim. lapsen vakava sairastuminen tai puolison kuolema, loppuu tuo vinkuminen. Oikein hävettää kuinka kanat kotkottaa. Nauttikaa, eläkää elämää, arkea. Rakastakaa ja olkaa onnellisia niistä lahjoista jotka elämä teille antanut, oli ne sitten lapset tai terveys. Kaisa, älä jatka marinaa, äläkä aloita mitää onnellisuus purkki hömpän pömppälätinää. Yäk. please, mutta jos aloitat tuon hattaratien jatkan Kukka Laakson parissa, hänkin on äiti ja upea nainen. Ja hei, jos olet jaksanut fit lehteenkin itsesi jo buukata..., et sinä kovin jaksamaton ole, vai ajaako sinne pyhä narsismi...niinpä niin, eukot. Nyt vähän munasarjoja peliin ja vinkuvat ja ulinat sikseen. 

Vierailija

Että jotkut osaavat olla ilkeitä... Ja mistä kukakin voi täällä sanoa minkälaista elämänkoulua kukainenkin kirjoittaja on käynyt läpi. Huoh! No, omaan arvoonsa nämä tällaiset lätinät, eikö joo? 

Vierailija
Vierailija

Surffailin netissä ja löysin tämän blogin, olipa mukava piristys, että nainen kertoo kokemuksistaan Ja kuvioitaan äitiydestä, mutta sitten alkaa se lässyn lässytys ja hetken päästä ollaan siinä minä valvon ja minä ja minun unettomuus. Ja kappas muut mammat ne siellä kilvan kommentoi kuka kahvista, kuka suklaasta. Ja joku alkaa lässyttää jostain kilpailustakin. voi herätkää kanat ja pitäkää järki ja itsenäisyys matkassa. Itse olen liikunnan alan ammattilainen, pienen 8 kuukauden ikäisen äiti ja toinen lapsi 4. En jaksa tuota teidän ruikutysta ja itsekeskeisyyttä. Ehkäpä kun koette todellisia ongelmia, esim. lapsen vakava sairastuminen tai puolison kuolema, loppuu tuo vinkuminen. Oikein hävettää kuinka kanat kotkottaa. Nauttikaa, eläkää elämää, arkea. Rakastakaa ja olkaa onnellisia niistä lahjoista jotka elämä teille antanut, oli ne sitten lapset tai terveys. Kaisa, älä jatka marinaa, äläkä aloita mitää onnellisuus purkki hömpän pömppälätinää. Yäk. please, mutta jos aloitat tuon hattaratien jatkan Kukka Laakson parissa, hänkin on äiti ja upea nainen. Ja hei, jos olet jaksanut fit lehteenkin itsesi jo buukata..., et sinä kovin jaksamaton ole, vai ajaako sinne pyhä narsismi...niinpä niin, eukot. Nyt vähän munasarjoja peliin ja vinkuvat ja ulinat sikseen. 

Vaikutat tekstisi perusteella melko ehdottamalta sen suhteen,mitkä asiat elämässä antavat oikeuden valittaa eli tuoda esille negatiivisia tunteita(mitkä ovat myös luonnollisia), toisekseen jokainen käyttää keinot mitä kokee parhaakseen ,  sinulla  keino on ilmeisesti toisten ajatusten mitätöinti,mielipiteiden jäykkyys, sinänsä surullista, kun ajattelee että olet todenäköisesti aikuinen, ja niin :äiti.

 

Kaisa Jaakkola
Liittynyt29.8.2013

Heh, en voi kun hymyillä näille muutamalle kommentille täällä. En tiedä jäikö postista pointti pois, mutta se tulee tässä: olla rehellinen omista ajatuksista ja tunteista joita äitiyden alkutaival herättää, niin hyvässä kuin pahassa. Olen kaukana täydellisestä ja oman ajatteluni perisynti on etenkin marttyyriajatuksiin hukkuminen. Siitä kerroin tässä.

 

Veikkaan että lähes jokainen tuore vanhempi kokee mitä erilaisempia tunteita, epätoivosta suunnattomaan iloon. En todellakaan ole mikään valittajatyyppi eikä mitään päätöntä marinaa tästä blogista tulla löytämään, mutta haluan olla rehellinen myös siitä että aina ei ole kivaa. Elämään kuuluu monenlaisia tuntemuksia ja on kovin yksilöllistä miten kukakin kestää erilaisia tilanteita. Se on varmaa, että mitä kovempia kokee, sitä helpompi on olla kiitollinen raskaastakin perusarjesta. Mutta vaikka olisikin kiitollinen, se ei poissulje sitä että voi olla kuitenkin väsynyt ja hetkellisesti harmissaan.

 

Jokaisella on ne omat selviytymiskeinot - suklaa, kahvi, toisten mollaaminen, sohvalla makaaminen, liikunta, itkeminen, kirjoittaminen, oman ajan ottaminen ja niin edelleen.

 

En tiedä onko niin, että nämä muutamat kommentoineet superäidit ovat itse hymyssä suin kestäneet yövalvomiset. Jos ovat, niin hatunnosto teille. En kuitenkaan usko, että monikaan pystyy juuri siinä hetkessä kun on hankalaa, ajattelemaan että "vuoden päästä tämä on mennyttä joten mitäs mä tässä nyt tunnen näitä väsymyksen tuntemuksia ja olen kettuuntunut".

 

Tunteet tunnetaan tässä ja nyt. Avain on mielestäni se, että jääkö niihin vellomaan päivästä ja viikosta toiseen vai ei. Tässä postissa kerroin siitä miten itse käänsin ajatukseni toiseen suuntaan. Minusta mielenkiintoista oli havaita se, miten paljon jo muutamien öiden valvomiset vaikuttavat aivokemiaan ja mielialaan. En todellakaan ole perusluonteeltani mikään pessimisti, mutta väsymys tekee minusta epämiellyttävän tyypin josta en itse tykkää yhtään. Veikkaan että väsymys kaivaa esille hyvin monesta ihmisestä ihan jotain muuta kuin ne parhaat puolet.

 

Kukka Laakso on muuten hyvä tyyppi ja tuttavani. Minä en kuitenkaan ole Kukka. Lukekaa ihmeessä Kukan blogia joka tapauksessa, viihdyittepä täällä tai ette (vinkkinä niillekin joille Kukan blogi ei ole tuttu). Onneksi jokainen voi itse valita mitä haluaa lukea, kenenkään ei ole pakko näitä linkkejä klikkailla.

 

Fit-lehdestä: aloitan lehden pyynnöstä kolumnistina vuorotellen Kukka Laakson kanssa kuukausittain tänä vuonna. Liekö tämä sitten narsismia, jaa-a :) Kuvaus on kolumnisivua varten siis.

 

Taas kerran toivotan vaan iloa ja rakkautta kaikille, etenkin teille joita postini silittää vastakarvaan. Reaktio kertoo enemmän siitä henkilöstä joka reaktion kokee, kuin siitä jonka teksti sen reaktion aiheuttaa. Sen, minkä näkee toisessa, on myös itsessä... ne ärsyttävätkin asiat. Olemme toisillemme peilejä, ehkäpä se on hyvä muistaa :)

Vierailija

Hieno kommentti Kaisa, tykkään blogistasi nyt vieläkin enemmän! :)

 

Kun luin näitä muutamaa vihamielistä kommenttia, en voinut olla ihmettelemättä sitä, että joku oikeasti oli kokenut Kaisan kirjoituksen valittamiseksi/ruikuttamiseksi. Kun Kaisahan nimenomaan toi tekstissä esiin, että tällaisia hankalia ajatuksia/tunteita äitiys on minussa herättänyt (niiden ihanien lisäksi), ja näin olen yrittänyt vaikeisiin kokemuksiini suhtautua. Minusta tällainen on kaukana vali-vali-valittamisesta, joka puolestaan on jatkuvaa ruikuttamista, oman osan surkuttelua ja loputonta sympatian keräämistä.

Uskomatonta, että joku kokee tällaisen oman inhimillisyyden ja epätäydellisyyden esiintuomisen (vahvuuksien ja positiivisten kokemusten rinnalla) negatiivisesti, minusta enemmänkin ärsyttäviä ovat ihmiset jotka eivät anna itselleen/muille lupaa ilmaista mitään heikkoutta, vaan ovat jonkunlaisia pakkopärjääjiä. Keskustelu ja yhteydenpito tällaisten ihmisten kanssa jää aina väistämättä jotenkin pinnalliseksi ja tyhjäksi - ihmisen todellisesta persoonasta kaikkine puolineeen ei oikein saa mitään kosketusta. Nostan hattua ja kumarran syvään kaikille, jotka uskaltavat paljastaa avoimesti ja rehellisesti ihmisyytensä eri puolia jopa täällä netissä, niin myös Kaisalle! :)

Vierailija

Upeaa, kommenttini herättivät keskustelua. Sinä olet sinä ja sattumalta  löysin blogisi eilen ja katselin kommenttiviidakkoa, en voinut kuin naputella muutamat rivit. Selkeästi ja niin pitääkin olet oman tyylisi löytänyt, tapasi ajatella ja toimia on omasi. Se ei ole välttämättä muiden tapa, mutta kuten kaikissa äitiblogeisa kanssasisariaan komppaamista ja yhdessä surkuttelun ja virtuaalihaleja on keskustelupalstat pullollaan.  Äidit jaksavat velloa omassa ja toistensa kuviossa.

 

Sori vaan tämä on mielipiteeni ja tulee olemaan jatkossakin. Ilkeydestä tai vastaavasta ei ole kyse, on vain mielipiteitä ja erilaisia tapoja elää. Sinun tapasi ja tyylisi ei ole minun tapaa ja  jokaisella tapaansa elää. Ja jos lähtee blogia kirjoittelemaan ja haluaa jakaa elämäänsä julkisesti on pystyttävä myös

kritiikkiä vastaanottamaan.

 

Ei silläkään ole mitään tekemistä tämän kanssa, että tunnet Kukan hyvin, niin  minäkin. Kysymys on siitä, mikä on asnne. Ja fit lehden kuvauksia tms. ei tarvitse selitellä, jos sinne on menossa tai pyydetty - asia on selvä. Mikä on motiivi, jos muutenkin on väsynyt jne. on sitten toinen juttu. Tuskin fit lehti keskittyy vauva-arjen todelliseen arkeen, siihen mikä on aitoa ja totta.

 

no niin, tämä tästä ja me naiset olemme erilaisia. onneksi. Hyvää jatkoa sinulle ja tämän jälkeen jatkan toisten blogien parissa. ja peilihömpötyksistä on turha netissä puhua, se on toinen juttu elävässä elämässä missä ihmiset oikeasti kohtaavat. Kasvun tietä. 

Vierailija

Hienoa Kaisa että jaksat suhtautua kärsivällisesti näihin blogimollaajiin. Ja tiedätkö, varmasti valtaosa meistä blogiasi lukevista ymmärtää pointtisi ihan ongelmitta eikä takerru aiheetta yksittäisiin lauseisiin ja tee niistä omia kärkeviä tulkintojaan.

Tuleeko Fit-lehden kolumnisi muuten myös luettavaksi Fitin nettisivuille vai edellyttääkö sen lukeminen lehden tilaamista? Jos löytyy vain lehdestä täytynee kurkata kuuluisiko lehti lähikirjastoni lehtivalikoimaan. :)

Vierailija

Kokemuksesta voin sanoa, että niiden negatiivisten tunteiden sanominen ääneen on avain siihen, että edes jossain vaiheessa voi voida henkisesti paremmin. Yksinkertaisesti siksi, että monesti asioiden sanominen ääneen asettaa ne oikeaan perspektiiviin. Jos tarpeeksi kauan vain nielee ja tukahduttaa kaiken negatiivisen, pahimmillaan voi sairastua masennukseen. Ihmisen tunteiden mitätöinti aiheuttaa helposti vielä syyllisyyttä siitä, että yleensä edes tuntee mitään negatiivista. Miksi pitää vielä syyllistää, jos jollakin on paha olla, vaikka syy teidän mielestä ei olisikaan tarpeeksi hyvä? Kyllähän se aika lopulta kultaa muistot. Mutta se ei hirveästi lohduta siinä vaiheessa, kun univaje sotkee ajatukset, muistin ja saa pienetkin ongelmat näyttämään tosi suurilta.

 

Minä olen ihminen, joka ei pysty enää toimimaan väsyneenä lainkaan. Minusta tulee ärtynyt, epätoivoinen ja itkuinen, en ole ollenkaan mukava ihminen ilman hyviä yöunia. Joku voi väittää, että väsymys on vain asennekysymys, mutta univaje vaikuttaa tutkitusti aivokemiaan.

 

-Nanna-

Kaisa Jaakkola
Liittynyt29.8.2013

Mä olen ihan samaa mieltä negatiivisten tunteiden myöntämisestä kuin Nanna. Tosi moni meistä jää naamion taakse ja näyttää hienoa kuorta. Minä elin niin vuosikausia. Kovan kuoren kasvattaminen ympärille, itsen ylentäminen ja vain niiden positiivisten asioiden näyttäminen syö sisältä, pahimmillaan sairastuttaa.

 

Valmennusta työkseni tekevänä tiedän miten hajalla moni on henkisesti, mutta ei koskaan näytä sitä ulospäin. Se, että itse koin väsymyksen ja epätoivon tunteita parin päivän ajan ja kirjoitin niistä, on valitettavasti todella kaukana siitä todellisuudesta missä hyvin moni elää joka ikinen päivä. Jos tässä maassa psyykenlääkkeitä syö yli miljoona henkilöä, ehkä joku mättää muuallakin kuin siinä että asenne on pielessä tai ollaan itsekeskeisiä. Esimerkiksi univajeesta kärsii reilut 1,5 miljoonaa ihmistä. Siinä on monta ihmistä sekaisin olevalla aivokemialla varustettuna.

 

Jäin miettimään, miksi toiset kokevat vastenmielisenä sen, että joku on rehellinen ja sanoo ääneen ettei aina ei ole hyvä fiilis. Koen kuitenkin elämäni olevan varsin onnellista, tällaiset töyssyt ovat vain ohimeneviä ja osaan käsitellä ne tietoisesti. Luulen että tämä välittyy myös blogistani, vai?

 

Ehkä meillä ei ole "lupaa" näyttää sitä, että olemme joskus myös heikkoja? Vahvuusnäytelmä loppuu sitten jossain vaiheessa työelämässä burnoutiin tai kotiäidin uupumukseen ja masennuslääkereseptin hyväksyntään. 

Minusta ei ikinä tule tyyppiä jonka facebook-feed on täynnä valituspäivityksiä ja ininää. Omien oivallusten jakaminen niistä hankalistakin asioista on minusta eri asia. Itse koen, että oman haavoittuvuuden näyttäminen on osa ihmisyyttä. Valitettavan usein ihmiset jotka näyttävät vain tietynlaista kuorta tuntuvat feikeiltä.

 

Brene Brown on kirjoittanut ja puhunut paljon haavoittuvuuden voimasta. Suosittelen lämpimästi Brenen TED-talkia, The Power of Vulnerability: http://www.ted.com/talks/brene_brown_on_vulnerability.html ja kirjaa: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=159285849X (löytyy myös suomeksi, mutta en tiedä millainen suomennos mahtaa olla laadultaan: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522601780).

 

Mielestäni pystyn ottamaan vastaan kritiikkiä nykyisin ihan mukavasti. Joskus aiemmin oli toisin, se satutti. Nyt ajattelen että on mielenkiintoista tietää kuinka moneen junaan meitä tosiaan on. Ajattelen edelleen, että kritiikki (tai oikeastaan sen laatu) kertoo enemmän kirjoittajasta kuin minusta. Tottakai pysähdyn ja mietin onko kriitikissä pointtia. Silloin kun se on tasolla "voi herätkää kanat", en valitettavasti voi ottaa sitä kyllä kovinkaan tosissani.  

 

Minun mielestäni netissä paljastuu ihmisistä usein ennemmin juuri se todellinen puoli (viitaten 19. viestin "peilihömpötykseen") kuin todellisessa elämässä. Todellisessa elämässä moni asia (esim. koettu sosiaalinen asema, kehon kieli jne.) vaikuttaa viestintään, kun taas netissä voi laukoa mitä tahansa ilman filtteriä. Kun kommenttiboksiin suoltaa niitä suodattamattomia ajatuksia joita ei koskaan sanoisi päin naamaa, kertoo se mielestäni varsin paljon kyseisen ihmisen asenteesta ja arvostuksesta toisia kohtaan. Kritiikkiä kun voi esittää varsin monella tavalla - niin että viestistä huokuu itsensä ylentäminen ja toisten painaminen alas, tai niin että asiat pysyvät asioina.

 

Mutta tämä olkoon viimeinen viestini tähän ketjuun. "I'd rather be at peace than be right" - veikkaan että tällaisesta vääntämisestä ei kuitenkaan tule koskaan loppua.

Vierailija

Monesti tuntuu siltä että myös ihmisen positiivisuus koetaan jotenkin kestämättömänä asiana. Jos joku kiittää, kehuu, myötäelää, tsemppaa tai vilpittömästä halusta jakaa kokemuksensa auttaakseen toista tällaista ihmistä sitten saatetaan pitää ärsyttävänä lässyttäjänä ja kanamaisena kuten tässäkin nyt nähtiin. Tai pidetään jotenkin outolintuna joka pitää pistää ruotuun ja opettaa tavoille. Työyhteisöissä tällaiseen törmää paljonkin etenkin naisvaltaisissa työpaikoissa. Minusta jos ihminen on sinut itsensä kanssa ja voi hyvin, hän voi jakaa hyvää mieltä pyyteettömästi myös ympäristöönsä. Itse olen kokenut saaneeni tämän blogin kirjoittajalta niin paljon hyvää tietoa että jaan mielelläni omiakin kokemuksiani ja vinkkaan jos voin. 

Vierailija

Mielestäni tärkeintä tuossa vaiheessa on se, miten vauva voi. Nukkuuko hän tarpeeksi? Voiko hyvin? Äiti on aikuinen ihminen ja tässä tapauksessa vielä itsestään huolehtiva ja hyvin (terveellisesti) syövä, kyllä hän pärjää. Äitiyslomalla ei tarvinne ponkaista töihin aamulla ja esikoisen kohdalla ei tarvitse pysyä skarppina edes isosisaruksia varten. Miksei siis menisi mukaan vauvan rytmiin, hyväksyisi sitä?

Minulla on kotona vilkas taapero ja kuukauden ikäinen vauva. Nukkuminen on mitä sattuu - vauva voi mennä nukkumaan neljältä ja taapero nousta kuudelta - mutta olen tietoisesti ajattelematta asiasta yhtään mitään. En ajattele, että lasten pitäisi nukkua kellon ympäri, en ajattele, että minun pitäisi saada nukkua kahdeksan tuntia päivässä, en ajattele edes että tämä on tilapäistä. Hyväksyn tilanteen ja menen sen mukana. Siten pysyn positiivisena ja jaksan ihan hyvin.

Vierailija

24, jotkut kestävät univajetta paremmin kuin toiset. Jos sattuu olemaan sitä sorttia, joka oikeasti sairastuu väsymyksestä, zeniläisen asenteen vaaliminen lienee lähes mahdotonta. Omasta jaksamisesta huolissaan oleminen ei tarkoita, ettei vauvan vointi olisi tärkeintä. Heti toiseksi tärkeintä on äidin vointi!

Vierailija

Hei Kaisa,

Aluksi onnea pienestä ihmeestä!

 

Olen seurannut blogiasi alusta saakka mielenkiinnolla. Oma elämäntilanteeni on samanlainen. Esikoispoikamme syntyi samana päivänä kuin teidän poikanne. 

Blogisi kautta olen huomannut sinun käyvän samanlaisia tunteita ja tilanteita läpi kuin minä.

 

Kiitos rehellisistä teksteistä, olen saanut niistä voimaa. Itse ainakin ajattelen myös, että vauva- arkeen, kuten elämään yleensä, liittyy ja kuuluu kaikenlaisien tunteiden läpikäyminen. Monet tuntuvat ajattelevan vauva- arkeen liittyvän ainoastaan positiivisia ja ihania tunteita, mutta kuten elämässä yleensä, myös negatiiviset tunteet kuuluvat myös tähän elämäntilanteeseen. Niiden kohtaaminen rehellisesti on helpompaa sen sijaan, että ajattelisi etten saisi tuntea näin. Siksi ihmettelen edellisissä kommenteissa esiin nostettuja asioita. Tämä elämäntilanne on tässä ja nyt ja siihen liittyvät tunteet ovat meille todellisia. Myöhemmin saattaa ajatella miksi stressasin siitä ja siitä asiasta. Ihmismieli on kuitenkin monimutkainen asia!

Ei ole kiellettyä tuntea turhaantumista, kiukkua, väsymystä jne. Se on osa inhimillisyyttä myös tässä elämäntilanteessa väsymyksellä höystettynä. 

 

Alunperin ajattelin kommentoida tekstiäsi, koska elämme juuri samanlaista vaihetta ja ymmärrän sinua ja tunteitasi paremmin kuin hyvin. Yöunille päästään meillä noin klo 02.00. Välillä 03-04.. Koin itse lohdulliseksi lukea, että jonkun toisenkin vauvan rytmi on päälaellaan ja itse ei siihen pysty vielä vaikuttamaan, koska pieni on vielä niin pieni.

Nukkuminen ylipäätään on poikamme kanssa vaikein asia tällä hetkellä. Vauva nukkuu päivisin kantoliinassa, vaunuissa, autossa, mutta ei omassa sängyssä tai ilman erikoisjärjestelyjä. Tätäkään asiaa moni lähipiirissä ei ymmärrä, ellei ole itsellä ollut samanlaista nukkujaa. Pääasia, että vauva nukkuu, mutta uneen auttaminen on välillä haasteellista. Vaikeinta on juuri tuo yöunille meneminen. Unta vastaan taistellaan täysillä. Onko teille samaa ongelmaa? 

Voimia sinulle ja kiitos blogistasi!

Vierailija

Niin ei ollut tuolla tarkoitus yllä mitenkään kertoa, että ei saisi valittaa.Enkä yrittänyt ylentää itseäni sillä, että lapseni valvoi kaksi vuotta. Halusin kertoa mikä minulla tuli avuksi tilanteeseen ja miten minä selvisin. Valittaminen kunniaan. Valittaa pitää kun siltä tuntuu. Halusin sanoa viestilläni että apua löytyy. Sinulla Kaisa on tukiverkosto, mutta jos jollain ei ole voi esim kodinhoitajan apu olla korvaamaton. Kaikki eivät tiedä tästä mahdollisuudesta ja halusin tuoda tämän esiin.

Vierailija
Vierailija

Mielestäni tärkeintä tuossa vaiheessa on se, miten vauva voi. Nukkuuko hän tarpeeksi? Voiko hyvin? Äiti on aikuinen ihminen ja tässä tapauksessa vielä itsestään huolehtiva ja hyvin (terveellisesti) syövä, kyllä hän pärjää. Äitiyslomalla ei tarvinne ponkaista töihin aamulla ja esikoisen kohdalla ei tarvitse pysyä skarppina edes isosisaruksia varten. Miksei siis menisi mukaan vauvan rytmiin, hyväksyisi sitä?

Minulla on kotona vilkas taapero ja kuukauden ikäinen vauva. Nukkuminen on mitä sattuu - vauva voi mennä nukkumaan neljältä ja taapero nousta kuudelta - mutta olen tietoisesti ajattelematta asiasta yhtään mitään. En ajattele, että lasten pitäisi nukkua kellon ympäri, en ajattele, että minun pitäisi saada nukkua kahdeksan tuntia päivässä, en ajattele edes että tämä on tilapäistä. Hyväksyn tilanteen ja menen sen mukana. Siten pysyn positiivisena ja jaksan ihan hyvin.

 

Aikamoista yleistämistä. Univajeen sietokyky on täysin yksilöllistä.

Seuraa 

Blogiarkisto

2014