Huhhuh, oma vatsatautini olikin sitten vähän rankempi sellainen. Sairastan vatsatauteja erittäin harvoin, viimeksi kai joskus viisi vuotta sitten. Jostain syystä ne minuun tarttuvat ovat sellaisia, jotka vievät petiin viikoksi. Liikkumiset ovat nyt olleet nollassa toissaviikon torstaista saakka ja olen keskittynyt elvyttämään energiatasoani takaisin normaaliksi.

Tässä välissä ehdittiin kokea myös Juliuksen ensimmäinen kuume. Vatsatautia pikkuruinen ei onneksi sairastanut, mutta lämpö oli yhtenä yönä 39 astetta. Surkeaa katsoa pientä potilasta, kun toinen on aivan väsynyt ja itkuinen.

Vauvan kuumeesta on hyvä tietää:
- Kuumeesta puhutaan, kun lämpö on yli 38 astetta.
- Alle kaksivuotiaalta lämpö mitataan luotettavimmin pepusta. Mittaaminen ei ole hankalaa, hyvät ohjeet täällä.
- Vauvalle kannattaa tarjota maitoa (tai isommalle vauvalle muutakin juotavaa), jotta hän ei kuivu. Kun lämpö nousee, nestettä haihtuu nopeammin.
- Vauvaa kannattaa pyrkiä viilentämään pukemalla vauvan vain kevyesti ja/tai viileään veteen kastetulla pyyhkeellä.
- Jos kuume nousee yli 39 asteen, vauva on ärtynyt tai kipuilevan oloinen, hänelle voi antaa vauvojen kipulääkettä.
- Alle kolmikuukautisen kuumepotilaan hoitoon on omat ohjeensa, kannattaa lukea täältä. Linkin takana on myös hyvä tarkistuslista: milloin lääkäriin vauvan kuumeen takia?

Kuumeesta selvittiin onneksi nopsaan. Aamulla vielä väsytti, mutta illalla poju oli jo oma hymyileväinen itsensä. Jalat viuhtoo ja kädet huitoo. Ääntä riittää.

Jotenkin noissa kipeän ja väsyneen vauvan hellittelyhetkissä kiteytyi se, miten paljon äitiys on muuttanut minua sisäisesti. Siitä 24.10.2013 kello 14.09 tapahtuneesta syntymän ihmeestä saakka elämäni ykkösasia on ollut joku muu kuin minä itse. Kuinka suuri huoli voikaan olla, kun näkee että pienokainen ei voi hyvin. Siinä omakin heikko vointi jää silti kakkoseksi.

Äitiyden myötä näitä "ekoja kertoja" on tullut koettua vaikka kuinka monta. Se ensimmäinen kuume tai sairastaminenkin tulee joskus eteen, ja meillä se kävi nyt. Siltikään siihen ei voi etukäteen osata asennoitua. Kuinka silloin toimii, hermostuttaako vai onko ihan rauhallinen?

Minulle näyttää käyvän niin, että kun pojulla on joku hätä, minusta kuoriutuu esiin huolehtivainen pehmoemo. Paijaan ja silitän, hyssytän niin monta tuntia kuin tarvitsee, enkä ihan kamalan helposti väsy. Mutta vertaistukea kaipaan. Kysyn ystäviltä, äidiltäni tai googlesta. Jotenkin sitä tarvitsee vahvistusta omalle toiminnalleen. Että olisiko jotain vielä, mitä voisin tehdä paremmin?

En tiedä onko niin, että usein äidit kestävät vauvan lohdutonta itkua helpommin kuin isät. Ainakin ystävien kanssa jutellessa olemme tulleet tällaiseen lopputulokseen. Iskällä menee herkemmin käpy nenään kun vauvan itku ei ota loppuakseen. Sitä itkua kun ei aina tunnu saavan loppumaan insinöörimäisellä (miesmäisellä) "itku johtuu syystä X => poista syy X => itku loppuu" -kuviolla. Joskus vaan itkettää ja itku loppuu sitten kun loppuu.

Tällaisia kuulumisia tänne. Postin informaatioarvo oli ehkä nolla, mutta sairasteluviikon jälkeen ei oikein tämän järkevämpää ole sanottavana täältä vauvalandiasta. :)

Kaisa Jaakkola

Kommentit (2)

Vierailija

Meillä kyllä on isä kärsivällisempi kuin äiti. Jaksaa hyssytellä ja kannella. Mulla on vähän sellainen luovuttajamentaliteetti, kun en heti keksi kikkaa, jolla lapsi rauhoittuu.

Seuraa 

Blogiarkisto

2014