Tässäpä vihdoin toivottu ruokapäiväkirjani. Sain vihdoin ja viimein ikuistettua kaikki syömiseni parin päivän ajalta.

Pääsin samalla harjoittelemaan vähän uuden järjestelmäkameran käyttöä. Ei vielä ihan suju, mutta ovat kai nuo kuvat parempia kuin iPhonella otettuna. ;) Vauvaperheessä nähtävästi edes kameran ohjekirjan lukuun tarvittavaa aikaa ei aina vain saa otettua!

Kuvastavatko nämä ruoat keskivertopäiviäni? Kyllä ja ei. Kyllä siksi, että pitkälti tällaisella rytmityksellä päivät menevät ja ruoka-aineet ovat sellaisia joista juuri nyt tykkään. Ei siksi, että parin päivän otoksesta ei näy, kuinka paljon eri ruoka-aineita syön esim. viikon tai kuukauden sisällä.

Näinä päivinä tuli syötyä punaista lihaa eri muodoissaan useampaan otteeseen, koska sitä oli jääkaapissa valmiina. Samoin söin raakapatukan kahtena peräkkäisenä päivänä siksi, että olin ostanut niitä muutaman käsilaukkuun yllättävää nälkää varten. Tästä voi mennä viikko tai kaksikin ennen kuin syön niitä taas uudelleen. Eilen söin vain kolme isoa ateriaa ja otin palautumisjuoman treenin jälkeen. Proteiininlähteenä oli lohta, katkarapuja ja riisiproteiinijauhetta. Tänään puolestaan savupallasta. Eli jos olisin dokumentoinut eilisen tai tämän päivän, ruokavalio näyttäisi taas kerran hyvin erilaiselta.

Ruoka on minulle ilon ja onnen aihe. Rakastan syömistä :) Joskus suhtautumiseni ruokaan oli neuroottista, mutta enää en koe niin. En ajattele ruokaa, vaan tavat joilla syön ovat automaattisia. Teen tietoisia valintoja ilman stressiä. Joskus parempia, joskus huonompia.

Koen, että kaikki ruoka voi olla optimaalista riippuen siitä millä fiiliksellä sen syön. Aiemmin podin hirveitä morkkiksia herkuttelusta. Enää mopo ei onneksi lähde käsistä herkkujen kanssa kuten aikoinaan. Kärsin vuosia rajuista makeanhimojaksoista, jotka eivät helpottaneet millään järkikeinoilla. Vasta kun sain minulle sopivan lääkkeen kilpirauhasen vajaatoimintaan, loppui makeanhimokin. En olisi ikinä voinut uskoa, että pystyn syömään pari palaa suklaata ja toteamaan, että se riittää. Nyt ymmärrän, että kun aivokemikaalit ovat tasapainossa, ei makeanhimokaan riivaa. Tosi monilla muuten makeanhimo johtuu liian vähäisestä proteiininsaannista. Minulla ei kuitenkaan ollut niin. Vajaatoiminnan takia mm. serotoniinin eritys voi seota ja silloin mielihyvää tulee haettua ruoasta, etenkin nopeista hiilareista. 

Tiistai 18.12.2013

- Klo 8.30: Yön yli uunissa hautunutta lempeää lihapataa hieman muunnellulla reseptillä, kasviksina padassa oli vain porkkanaa ja palsternakkaa, liha tällä kertaa luomuherefordin ulkopaistia. Kaverina n. 4dl smoothieta ja vettä.

- Klo 11.30-12.20: Vauva venkoilee kantoliinassa, mutta jotain on syötävä. Hytkytän vauvaa ja nappaan samalla aamulla tehtyä smoothieta lasillisen, RooBar-raakapatukan ja vähän ajan päästä Sun Warrior Blend -proteiinijuoman johon sekoitin viherjauhetta. Blend sisältää herne-, hamppu- ja karpaloproteiinia.

- Klo 15.30: Edelliseltä päivältä jäänyttä karitsan jauhelihaa ja jasmiiniriisiä pannulla kookosöljyssä nopeasti lämmitettynä, puoli punttia tammenlehtisalaattia, 2/3 sharon-hedelmä (tai persimoniksikin sitä sanotaan), 1/3 avokado, kurkkua, loraus macadamiaöljyä => lämmitin ruoan jo puolta tuntia aiemmin mutta Pikkujohtaja heräsi ja häntä piti paijata :) Söin kylmän ruoan, niin tavallista näinä päivinä!

- Klo 20: Samaa lihapataa, romainesalaattia, 1/3 avokado, kaksi mandariinia, loraus kurpitsansiemenöljyä, kastanjanäkkäri voilla

Päivän smoothie oli tällainen:
- puntti romainesalaattia
- puolikas avokado
- banaani
- 250g pussi luomumarjasekoitusta
- 200g pussi mustikaherukoita
- ruokalusikallinen viherjauhetta
- iso ruokalusikallinen tahinia eli seesaminsiementahnaa
- loraus kurpitsansiemenöljyä
- vettä

Teen smoothieta noin 1,5-2 litraa kerralla eli tästä tulee monta annosta.

Keskiviikko 19.12.2013, tyhjä jääkaappi - pakko keksiä

- Klo 9.10: Lihapadan jämät, kastanjanäkkäri voilla, lasillinen smoothieta, vettä johon on puristettu limeä ja Tazo Passion -teetä.
- 12-13: Nälkä jo, mutta jääkaappi on kutakuinkin tyhjä. Syön kastanjanäkkärin voilla, kaksi mandariinia, porkkanan ja kuivalihaa.

- Klo 15: Noin 6dl aamuista smoothieta, johon sekoitan hamppuproteiinijauhetta. Pahaa, mutta ajaa asiansa ainakin hetken ajaksi. Muistan taas miksi hamppuproteiinipurnukka on jäänyt kaappiin lähes käyttämättömänä ;)
- Klo 17: Nyt on jo oikeasti tosi nälkä ja tekee mieli makeaa, syypäänä todennäköisesti liian pieni proteiininsaanti edellisellä kahdella aterialla. Syön kaksi riisikakkua hunajalla, mandariinin, kuivalihaa, RooBar-raakapatukan ja juon mukillisen glögiä.
- Klo 19: Huh, mies tulee kotiin kaupan kautta. Edellinen ateria ei pidä nälkää, koska se sisältää niin paljon nopeita hiilareita. Syön ruokaa laittaessani gluteenittoman näkkärin voilla ja pätkän kurkkua.
- Klo 20.30: Uunissa paistettua lohta ja oliiviöljyssä pyöräytettyjä bataattikuutioita, rehuina pinaattia ja kirsikkatomaatteja. Jälkkäriksi suosikkiteetäni eli Yogi Purea.

Päivän smoothie oli tällainen:
- paketillinen tuoretta babypinaattia
- noin desi kookosmaitoa
- banaani
- sharon-hedelmä
- n. 200g mansikoita
- 200g pussi mustikoita
- ruokalusikallinen viherjauhetta
- iso ruokalusikallinen tahinia eli seesaminsiementahnaa
- noin teelusikallinen kanelia

- teelusikallinen Puhdistamon ei-geenimanipuloidusta soijasta tehtyä soijalesitiiniä (hyvä rasva aivoille, toimii smoothiessa myös emulgaattorina ja saa aikaan kermaisen maun)
- vettä

Huomenna kerron, minkä periaatteiden mukaan valitsen ruokani. :)

Kommentit (6)

Vierailija

Kiitos tästä postauksesta!! Oli tosi valaisevaa kuulla mitä syödä. Sain itsekin tästä ideoita. Tosin kaksi päivää ei kerro kaikkea. Kunpa jaksaisit joskus tehdä vaikka viikon tai kahden viikon ruokapäiväkirjan. Kuvat olivat selkeitä ja nyt näkee konkreettisesti asian. Kiitos sinulle!!!! <3

 

Mitä pinaattia kannattaa ostaa ja mistä kaupasta? Olen nähnyt kaupoissa vain espanjalaista tai italialaista pinattia. En ole uskaltanut ostaa niitä kun Paula Heinonen sanoi luennoillaan että espanjalaisissa kasviksissa on tosi paljon myrkkyjä.

Vierailija

Kiitos mielenkiintoisista kirjoituksistasi. :) Oli mukava nähdä tiedot aterioistasi. Oletko laskenut, paljonko ruokasi maksavat kuukaudessa?

Vierailija

3-4 tunnin välein syöminen on elimistölle optimaalinen rytmi. Silloin aineenvaihdunta ei pääse koskaan "käymää tyhjällä", eikä käy sitä ilmiötä, että kroppa alkaa käymään tyhjäkäynnillä ja alkaa varastoimaan kaiken harvoin saamansa ravinnon. Tuosta kun seuraa se että lihoo vaikka syö vähän. Tuolla rytmillä myös verensokerit pysyvät tasapainossa ja mieliteot vähenee sitä kautta

Vierailija

Eikö koiran elimistö käy "tyhjällä" kun se syö vain kerran päivässä?

 

 

Vierailija
Vierailija

3-4 tunnin välein syöminen on elimistölle optimaalinen rytmi. Silloin aineenvaihdunta ei pääse koskaan "käymää tyhjällä", eikä käy sitä ilmiötä, että kroppa alkaa käymään tyhjäkäynnillä ja alkaa varastoimaan kaiken harvoin saamansa ravinnon. Tuosta kun seuraa se että lihoo vaikka syö vähän. Tuolla rytmillä myös verensokerit pysyvät tasapainossa ja mieliteot vähenee sitä kautta

 

Sanoisin, että aika paljon riippuu siitä mitä syö. Kyllä ruokailutkin on sovitettava omaan päivärytmiin sopivaksi, eikä päivärytmiä ruokailujen mukaan. 3-4 ateriaa on itselleni sopiva määrä päivässä, ruokailuväli on varmaan 3-6 tuntia.

 

-Nanna-

 

 

Seuraa 

Blogiarkisto

2014