24.4.2014 vilahti ohi niin nopeasti, ettei voi kuin taas ihmetellä tätä ajan kulua. Poika täytti puoli vuotta ja tietysti äiti ja isä siinä sivussa.

Tuntuu absurdilta, että vuosi sitten masussani uiskenteli vasta pieni sikiö. Näihin aikoihin viime keväänä aloin tuntea vauvan hennot liikkeet ensimmäistä kertaa.

Nyt ruokapöydän ääressä istuu pikku-ukko, joka läiskyttää pienillä käsillään kumista vinkuvaa kirahvia niin että keittiö raikuu. Äidille onkin normaalia aloittaa aamu tekemällä pikkumiehelle sosetta ennen oman aamupalan laittoa pöytään. Porkkana-lohisose ja vauvan oma smoothie (banaania, avokadoa, mustikkaa, mansikkaa, loraus kookosmaitoa, vettä) uppoavat helposti. Sormiruokailu on lähinnä leikkiä, mutta ehkä syömisyrityksistä joku päätyy masuunkin saakka.

Omaa elämääni tuntuu kuvaavan parhaiten ikiomien rutiinien puute. Juliukselle on helppoa kyllä pitää yllä hyviä rutiineja, mutta itselleni se tuntuu todella paljon vaikeammalta. Poika nukkuu parin tunnin päikkärit, syö maitoa + sosetta / sormiruokaa, leikkii ja seurustelee pari tuntia, syö ja menee taas unille. Minä toimin ruoka-automaattina ja vauvanhoitokoneena, mutta se kuuluisa oma elämä tuntuu olevan edelleen pakattuna aika tiiviisti jonnekin yläkaapin muuttolaatikkoon.

Välillä tunnen jostain syystä suurta syyllisyyttä siitä, että haluan jotain muutakin kuin "vain" tätä vauva-arkea. Ymmärrän kyllä järjellä, että tosi moni ei mitään muuta toivo niin paljon kuin että pääsisi elämään tavallista vauva-arkea päivästä toiseen. Osa odottaa juuri tätä monen vuoden ajan. Soimaan itseäni siitä, etten aina osaa olla kiitollinen ja tyytyväinen kaikkeen tähän, mitä minulla on. Mutta minkäs teet, minulla on elämän nälkä. Ehkä tämä on joku elämän ahmimishäiriö. Maailmassa on niin paljon siistejä juttuja ja minä nökötän täällä kotonani toistaen samoja rutiineja Päiväni murmelina -leffan tyyliin.

Jos ajattelen tätä viimeistä puolta vuotta kokonaisuutena, niin yllättävän helpostihan kaikki on mennyt. Eivätkä kaikki päivät oikeasti edes ole samanlaisia. Julius kulkee meidän mukanamme pitkälti samoissa arjen puuhissa, joita aiemminkin viikko-ohjelmaamme kuului. Toki erojakin aiempaan on. Olen nähnyt ystäviäni todella paljon vähemmän kuin ennen. Sitä kaipaan kovasti.

Treeni on paljon epäsäännöllisempää ja sen suhteen tuntuu olevan tosi hankalaa saada säntillisestä viikkorytmistä kiinni. Nyt siitepölyajan lehahtaessa Tampereelle, olen kaiken lisäksi joutunut viettämään suuren osan ajasta sisätiloissa. Viikkopäivityksiä en ole enää tehnyt, koska en ole viikkojen lopussa enää edes muistanut mitä saman viikon aikana sain tehtyä. Siitepölyaika on vähentänyt liikkumista varsin radikaalisti ja sekös harmittaa. Punttitreeniä olen tehnyt 2-4 kertaa viikossa.

Kun äiti täytti 2kk, kirjoitin siitä blogipostin. Tuntuu hassulta lukea nyt noita tuntemuksia, kun niin moni silloin uudelta ja vieraalta tuntuneista asioista on nyt jo arkea, jota ei tule edes ajatelleeksi.

Tällaisia äiti on oppinut viime kuukausina:

- Osan kylvettämään vauvan - tai itse asiassa käyn hänen kanssaan suihkussa.

- Manducan kanssa liikumme ulkona jo näppärästi. Ainoa haaste repun kanssa on se, etten meinaa saada lapojen välistä kulkevaa remmiä kiinni yksin.

- Trikoiset kantoliinat ovat vaihtuneet rengasliinaan. Pikkujeppe sujahtaa rengasliinaan varsin näppärästi. Pojua on muutenkin niin paljon helpompi kantaa, etten käytä liinaa tai reppua läheskään niin usein kuin ekoina kuukausina. Ajattelin kuitenkin opetella kesällä esim. pellavaliinan käyttöä.

Näitä en osaa vieläkään:
- Nukkua päiväunia vauvan nukkuessa. Olenkohan nukkunut ehkä viidet päikkärit tässä puolen vuoden aikana. Menen nukkumaan illalla samaan aikaan kuin Julius (klo 20-22 välillä) ja herään samaan aikaan kuin hän herää (klo 5-7), joten en ole oikeastaan tarvinnut tämän enempää unta.

- Kasata vaunuja :D Nyt ymmärrän jo mekanismin, mutta jotenkin onnistun aina sössimään jonkun kohdan, jätän sormeni johonkin väliin ja saan hermoromahduksen. Isi hoitaa. Reissusta ajattelin ostaa Bugaboo Bee + -rattaat, niiden pitäisi olla helpot kasata. Kiitos muuten näistä vinkanneelle lukijalle, vaikuttavat tosi näppäriltä!

Puolivuotislahjaksi tilasin itselleni Gorilla Sportsilta 70 kiloa rautaa. Ajattelin, että se on parempi sijoitus kuin ostella Juliukselle tavaroita, joiden päälle hän ei vielä ymmärrä lainkaan. Treenaava ja hyväntuulinen äiti lienee hänelle paras mahdollinen lahja. Näillä pystyy tekemään jo varsin napakoita treenejä, ei lopu kiekot heti kesken. Olohuoneen matto on toiminut mm. maastavetoalustana. :D

Tavallisiin arjen rutiineihin tulee huomenna muutos, me nimittäin suuntaamme Kaliforniaan kuukauden reissulle. Katsotaan lomaileeko blogi meidän reissumme ajan vai innostunko tekemään jokusen päivityksen myös reissusta. Ehkäpä laitan kuulumisia edes kuvamuodossa - ihan jännää nimittäin lähteä reissuun vauvan kanssa! :)

Kommentit (12)

Vierailija

Manducan hihnat kannattaa minusta laittaa ristiin, niin ei tarvitse taistella sen lapojen välissä olevan hihnan kanssa ollenkaan. Muutenkin tuntui paremmalta kapeilla hartioillani noin. 

Vierailija

Heh, mä olin myös juuri kommentoimassa että Manducan hihnat kannattaa laittaa ristiin niin ei tartte taistella sen selässä olevan hihnan kanssa :D!

Vierailija

minä en laita niitä hihnoja ristiin, vaan annan sen pikkuvyön olla aina kiinni. Repun saa puettua kyllä ihan helposti jos vaan laittaa sit molemmat 'olkaimet' yhtäaikaa selän puolelle.

Vierailija

Manducassa sitä pikkuremmiä voi myös siirtää ylemmäs tai alemman, kumpi suunta itselle onkaan kätevämpi. Itse tajusin tämän vasta kaverin vinkistä ja heti sen kiinnilaitto alkoi sujua näppärämmin.

Ihana blogi Kaisa!

Vierailija

Pari kertaa nahan jäätyä sinne lapojen välissä olevan lukon väliin, siirryin kans käyttämään hihnoja ristissä :D Todellakin kapeaharteiselle hyvä vaihtoehto!

 

Näin puolitoistavuotiaan äitinä kun ajattelee aikaa taaksepäin, lopulta eniten omaa aikaa oli silloin kun lapsi oli alle vuoden ikäinen ja nukkui useammat päiväunet. Nyt kun päikkäreiden määrä on 1 x 1-2h, se on aika vähän aikaa tehdä omia juttuja jos meinaa samaan syssyyn ehtiä vielä kotitöitäkin. Siitepölystä huolimatta on käytävä pari kertaa päivässä hiekkalaatikolla, sillä muuten lapsi on kovin huonotuulinen ja rauhaton. Kaikki lapset eivät tietysti sellaista tarvitse. Äitiys on ihanaa ja lapset ovat ihania, mutta yhdyn täysin tuohon Kaisan ajatukseen, että toisinaan sitä kaipaisi vaihtelua. Miksi sitä turhaa kieltämään? :) 

 

Mukavaa matkaa teille Kaliforniaan!

Vierailija

Omaa aikaa ja elämää on ainakin mulle vauvavuonna ihan tapeeksi, kun mies osallistuu lastenhoitoon ja kotitöihin erittäin paljon. Kyllä tämä todellakin päivätöissä käymisen voittaa!

Vierailija
Vierailija

Heh, mä olin myös juuri kommentoimassa että Manducan hihnat kannattaa laittaa ristiin niin ei tartte taistella sen selässä olevan hihnan kanssa :D!

Sama juttu :) Mutta varmasti riippuu ihmisestä, mikä asento on paras. Mulla tuo ristiasento oli paljon napakampi. Lonkalla en koskaan oppinut kantamaan ja selässä vain lyhyitä matkoja, koska mun alaselkä ei oikein kestänyt sitä.

 

Vierailija

Niin, ja mun mielestä oman ajan haluamisesta ei kyllä tarvitse tuntea syyllisyyttä. Mulla on yksi vähän alle kolmevuotias lapsi ja odotan toista. Mulla on ollut vähän hankala raskaus, jonka takia olen joutunut lopettamaan kaikki liikuntaharrastukseni. Kun vain itselle käytettyä aikaa ei olekaan, olen huomattavasti kireämpi. Ainakin mun kohdalla ne harrastukset todellakin lataa akkuja. Tunnin tai kahden poissaolosta ei ole tuonkaan ikäiselle vauvalle mitään haittaa, ja äidille siitä taas voi olla aivan suunnattomasti hyötyä.

 

 

8

Vierailija

Moi, esikoinen on nyt 2 v 4 kk ja viime aikoina on elämä sujahtanut sellaiseksi että asioita voi tehdä suht helposti (lapsi touhuaa välillä omiaan). Ja ihana kun pienen kanssa voi jutella, meillä sanainen arkku aukesi varhain. Lopulta aika menee nopsaan, kohta huomaat että vauvavuosi meni jo ja sinulla on taapero :).

 

Mutta kyllä sen oman ajan kaipuun ymmärtää ja hyvin muistan. Iän myötä tuo helpottaa. Itse nautin nykyisestä kovasti vaikka uhmakohtauksia onkin päivittäin. Ja kohta käsissä on vauva, kun kesäkuussa syntyy toinen lapsi, joten sitten alkaa taas tiivis yhteiselo.

Vierailija

Tunnistan tuon elämännälän kyllä. Se on vaivannut aina, koska on niin paljon kaikkea siistiä ja kivaa mitä voisi tai pitäisi tehdä. Itse ehdin vanhempainvapailla tehdä enemmän niitä kaikkia kivoja juttuja enemmän kuin koskaan palkkatöissä (treenata, lukea, levätä, ulkoilla, nähdä ystäviä) - lapsi kulki näpsäkästi mukana kaikkialle ja nukkui missä tahansa. En tosin panostanut tuohon ravintopuoleen todennäköisesti yhtä paljon kuin sinä, eli vaikka pyrin siihen ettei pelkkiä purkkiruokia vedeltäisi, niitäkin annettiin vaihtelevasti. Yleensä kuitenkin onnistui ihan hyvin vaikka koko päivä menossa jos pakkasi tarpeet mukaan laukkuun ja omat eväät.

Ei kannata todellakaan tuntea huono omaatuntoa siitä jos haluaa tehdä muitakin asioita. Kaikkien etu lienee hyvinvoiva äiti (ja isä!), ja jos joku vanhempi on onnellinen tehdessään myös muuta, silloin se on koko perheelle paras ratkaisu. Jotkut taas haluavat keskittyä pelkästään lastenhoitoon ja ymmärrän senkin, sillä onhan nuo omat lapset jotain uskomattoman ihmeellistä, ja se vauva-aika menee ohi niin hujauksessa.

Ihania lomahetkiä!

Rouva G

| mustikkasmoothie.blogspot.com |

Seuraa 

Blogiarkisto

2014