Pitkään aikaan en ole lukenut kirjaa, jota ei saa laskettua käsistään. Tässä oli nyt sellainen.

Maaliskuussa 2013 Facebook-feediini ilmestyi tilapäivitys, jonka myötä minulla taisi jäädä muutama sydämenlyönti välistä. Tuttavani fitness-ajoilta, Tomi Takamaa, oli lisännyt kuvan pikkuruisesta keskoskaapissa makaavasta vauvasta ja kirjoitti: "Olisit sää ny vielä sen 9 viikkoa voinu siellä myhiä, mutta tervetuloa ny sit vaan. Äiti on vielä heräämössä ja iskä kohta lataamossa. 875 grammaa, mutta vaikuttaa sitkeältä tytöltä."

Jestas. Olin kuullut Tomin ja hänen vaimonsa tulevasta perheenlisäyksestä vain noin kuukautta aiemmin ja olin tosi iloinen heidän puolestaan. Oman raskauteni myötä kaikkien muidenkin vauvauutiset saivat aikaan valtavia onnentunteita toistenkin puolesta.

Pari päivää myöhemmin liityin Tomin tuttavilleen perustamaan 875 grammaa -ryhmään. Koska ryhmä oli avoin, siihen sai liittyä kuka vain. Ryhmä lähti kasvamaan räjähdysmäisesti. Parissa päivässä siinä oli jo yli 10 000 henkilöä mukana. Ryhmä paisui ilmiöksi, kasvaen nopeasti yli 115 000 tykkääjän joukoksi jotka seurasivat pienen Pirpanan elämän kivikkoista alkutaivalta. Luin vedet silmissä muiden perheiden, nuorten ja jo aikuiseksi kasvaneiden keskosten itse kirjoittamia tarinoita. Vau. Ryhmän myötä minä ja moni muu pääsivät lähemmäs keskosuutta, kuin aiemmin mitään kautta oli ollut mahdollista.

Tykkääjien lisääntyessä Tomi postasi ryhmään, että haluaisi tehdä jotain hyvää ja aikoi kerätä rahaa keskoskaappiin. Keräys tehtiin Lastenklinikan Kummien tilille ja sen avulla saatiin kasaan uskomattomat 130 000 euroa! En voi kuin nostaa hattua Tomille. On ihan uskomatonta, mitä yksi ihminen voi saada aikaan.

Klikkaa tästä 875 grammaa -ryhmään.

Sain viime viikolla 875 grammaa -kirjan käsiini ja luin sen läpi lähes yhdeltä istumalta. Kirja kertoo koskettavalla tavalla pienen keskosen syntymän aikaansaamat tunteiden ja turtumuksen hetket. Tomin teksti on raadollisen rehellistä kaikkine epäloogisine toimineen, mitä ihminen voi tuollaisessa järkytyksen tilassa tehdä. Huumoriakaan kirjasta ei puutu. Nauroin useampaan otteeseen ääneen. :D

Tiesin jo ennalta, että Tomi on todella hyvä kirjoittaja, joten odotinkin hyvää lukukokemusta. Sitä en kuitenkaan tiennyt, kuinka koskettavasti hän osaa kirjoittaa. Kyyneleet tulivat silmiin useampaan otteeseen. Ei pelkästään Pirpanan tarinan vuoksi, vaan myös muiden keskosperheiden tarinoiden vuoksi. Ne ovatkin varsin erilaisia Pirpanan tarinaan verrattuna. Jos Pirpanan keskosuus oli "tavallinen" tai "helppo" (voiko se sitä olla ikinä?), niin haastateltujen kokemukset ovat olleet jotain ihan muuta. Nämä kaikki perheet ovat henkisesti rautaa. Ihmisestä löytyy aivan uskomattomia voimia silloin kun niitä tarvitaan.

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa jokaiselle. Kirja löytyy kaikista kirjakaupoista, nettikaupoista ja varmaan myös tavarataloista. Esimerkiksi Adlibriksesta kirjan voi tilata tästä. Tässä olisi loistava joululahjaidea mihin tahansa lapsiperheeseen. Sai ainakin minut tuntemaan aivan valtavaa kiitollisuutta omasta pikkuisesta vauvastani. Jos täysiaikainen, terve vauva on ihme - niin terve keskosvauva on kyllä ihme potenssiin kaksi.

Tomin videohaastattelu Iltalehden sivuilla löytyy tästä.

Kirjan takakannesta:

Tämä on koskettava kertomus siitä, kuinka isän rakkaus omaan lapseensa saa aikaan ihmeitä.

Takamaan perheen lähtö synnytyslaitokselle tuli kaksi ja puoli kuukautta liian aikaisin. Pirpana painoi syntyessään 875 grammaa. Helpottaakseen sukulaisille tiedottamista Tomi Takamaa perusti Facebook-ryhmän nimellä 875 grammaa. Sitten tapahtui kummia: ryhmä alkoi paisua. Tuore isä tarttui tilaisuuteen ja alkoi levittää tietoa keskosuudestaja kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen. Pian ryhmällä oli yli 100 000 tykkääjää ja rahaa kasassa 130 000 euroa.

Lööpeissä Tomista tuli superiskä.

Päätoimittaja ja entinen vartija Takamaa kertoo nyt itse mitä tapahtui.

"Vaikka tämä kirja kertookin perheemme tarinan, se on omistettu kaikille niille vähemmän onnekkaille perheille. Niille vanhemmille, joiden pian pois kuihtuva aivan liian aikaisin syntynyt keskoslapsi ei saa Facebookissa tuhansia "Facebook-enkeleitä", -tykkäyksiä tai -tsemppauksia. Tämä kirja on myös sille viereisen huoneen pikkuenkelille, jolle luettiin hätäkastetta, kun tytärtämme puettiin samaan aikaan söpöön pinkkiin nuttuun."

Kirjan hinnasta 2 euroa lahjoitetaan Lastenklinikoiden Kummit ry:n kautta uuden lastensairaalan rakentamiseen.

Kommentit (7)

Vierailija

Se ei pidä paikkaansa, että jokaisen kirjan hinnasta lahjoitetaan 2e lastensairaalan rakentamiseen. Ostin juuri kirjan ja halutessaan voi maksaa tuon 2e kirjan hinnan päälle, joka menisi yllä mainittuun kohteeseen. Eli yhdenkään kirjan hinnasta ei tuota summaa lahjoiteta. Kannattaisi korjata tuonne blogiin se.

Kannattaisi korjata ensin omat tiedot ennen kuin alat kirjoittaa täysin perättömiä väitteitä: https://www.facebook.com/875grammaa/posts/185992864927774?comment_id=313598&offset=0&total_comments=3&notif_t=share_comment

Terveisin Tomi Takamaa

Vierailija

mahtava kirja :) todellakin sain nyt aivan eri käsityksen keskoisuudesta,kun mitä olen kuullut puhuttavan. todella uskomatonta kuinka olette jaksaneet kaiken! olet hatun noston avoinen todellinen superisi <3 vaimosi on myös aivan ihanan uskomaton ihminen :) pirpana on todellakin iloinen ja onnellinen teistä ihanista vanhemmista. uskon todellakin että iloinen ihana pirpana tuo todellakin teille iloa ja onnea jo syntymästään asti "omalla ihme" tavallaan,kuin myös jatkossakin. toivotan teille todellakin ihanaa joulun odotusta ja ihania vuosia pirpanan kera :) 

Vierailija
Vierailija
Vierailija

Se ei pidä paikkaansa, että jokaisen kirjan hinnasta lahjoitetaan 2e lastensairaalan rakentamiseen. Ostin juuri kirjan ja halutessaan voi maksaa tuon 2e kirjan hinnan päälle, joka menisi yllä mainittuun kohteeseen. Eli yhdenkään kirjan hinnasta ei tuota summaa lahjoiteta. Kannattaisi korjata tuonne blogiin se.

Kannattaisi korjata ensin omat tiedot ennen kuin alat kirjoittaa täysin perättömiä väitteitä: https://www.facebook.com/875grammaa/posts/185992864927774?comment_id=313598&offset=0&total_comments=3&notif_t=share_comment

Terveisin Tomi Takamaa

Minä juuri ostin sen kirjan ja lopussa oli ruksi, jos halusi lahjoittaa kaksi euroa lastensairaalaan. Se nosti kirjan hintaa kahdella eurolla. Kokeile vaikka. Miksi ihmeessä minä tuollaista keksisin?  http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9512094657&gclid=CK7sldH1oLsCFYZd3godji8ADA

Nyt minun pitää pyytää anteeksi, sillä maksu oli lasten SOS kylään, mikä tuli kirjan hinnan päälle. Olen pahoillani, että annoin väärää informaatiota.

Seuraa 

Blogiarkisto

2014