Mahtoivatkohan muut nähdä tammikuussa tätä Ylen uutista?

***

Greenpeace: Lastenvaatteissa on vaarallisia kemikaaleja

Ympäristöjärjestö Greenpeacen selvityksen mukaan useat lastenvaatteet sisältävät ympäristömyrkkyjä.

Järjestö on selvittänyt 12 eri tuotemerkin vaatteita halpatuotteista kalliisiin merkkeihin. Mukana olivat muun muassa H&M, GAP ja Nike.

- Kaikista testatuista tuotemerkeistä löytyi ympäristömyrkkyjä. Yhdessä Adidaksen uimapuvussa oli perfluorioktaanihappoa enemmän kuin yhtiön omat määräykset sallivat. Primarkin t-paidan painatuksessa oli 11 prosenttia ftalaatteja. Disneyn, American Apparelin ja Burberryn vaatteista löytyi suuria nonyylifenolietoksylaattipitoisuuksia. Kaikki nämä kemikaalit voivat vaikuttaa ihmisen lisääntymiseen ja hormonitoimintaan, Greenpeace sanoo.

Esimerkiksi leluissa ftalaattien raja Euroopan unionissa on 0,1 prosenttia.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kemikaalituotevalvonnan johtaja Esa Nikunen pitää hyvänä, että Greenpeace on tutkinut asiaa.

- Lapset ovat tärkeä suojelun kohde, Nikunen sanoo.

Tukes selvitti viime vuonna tilannetta kotimaassa valmistettujen vaatteiden osalta, eikä löytänyt rajojen ylityksiä. Tukes on perustanut vastikään kemikaalivalvontaryhmän, jolla se tehostaa markkinoitten valvontaa. Ryhmä alkaa valvoa tänä vuonna Suomessa myytävien vaatteiden kemikaalipitoisuuksia.

Greenpeace vetoaa erityisesti Kiinan hallitukseen, jotta sen tekstiiliteollisuus lopettaisi ympäristömyrkkyjen käytön.
(Jutun lähde täällä)

***

Olen ostanut Juliuksen lähinnä luomupuuvillaisia vaatteita. Meillä kovimmassa käytössä ovat olleet neppari- ja nauhamalliset kietaisubodyt, puolipotkarit ja sukat+collegehousut leveällä resorilla. Osan olen ostanut kirpparilta, osa on saatu ja osan olen ostanut Lindexistä ja KappAhlilta. En tiedä, ovatko ne kemikaalivapaita tai vähäkemikaalisia, mutta olen ainakin yrittänyt parhaani. Nyt kun yhä useampi vaate menee koko ajan suuhun, tuntuu että tähän asiaan pitäisi ehkä vielä enemmänkin kiinnittää huomiota. Toinen juttu ovat myös vauvan lelut, astiat, tutit ja muut tavarat joita pieni käsittelee ja pistää suuhun.

Saimme vasta Espanjan-tuliaisina sukulaisilta kasan t-paitoja, joissa oli isoja, muovisen tuntoisia painatuksia. Olen sen verran hörhö, että niitä en ole uskaltanut ja halunnut pojalla kuitenkaan käyttää. Söpöjä ne ovat, mutta usein noissa kumimaisissa painatuksissa on haitallisia aineita. Tuo Mini-Hulk oli yksi niistä. Paita oli hauska tuliainen, kun nuo punttitouhut ja lihasmassan kasvatus luomumenetelmin ovat in tässä perheessä. Ei tosin taida tulla käyttöön muuta kuin korkeintaan jotain hassua valokuvaa varten.

Saatan ehkä olla tässä asiassa vähän ylivarovainen, mutta homma juontaa juurensa jo omasta lapsuudestani. Äitini ei ikinä halunnut ostaa meille vaatteita, joissa olisi ollut isoja pintapainatuksia. Hän sanoi jo silloin, että niissä on haitallisia aineita.

Esimerkiksi Liberon sivuilla Kahdeksan vinkkiä vauvanvaatteiden ostoon -artikkelissa sanotaan näin: "Vältä mahdollisimman pitkälle ostamasta vauvanvaatteita, joissa on kumimainen painatus, jos vähänkään epäilet sen sisältävän ftalaatteja. Ftalaatteja sisältävällä PVC-muovilla tehty painatus tuntuu yleensä pehmeältä ja kumimaiselta."

Joskus tieto tosiaan lisää tuskaa. Ehkä olisi helpompi, kun ei vain tietäisi mitään näistä asioista. Fakta on kuitenkin se, että vauvan elimistön myrkynpoistojärjestelmä on aikuista paljon heiveröisempi. Paljon pienemmät kemikaalimäärät vaikuttavat vauvoihin haitallisesti. Vaikutuksia ei välttämättä näe heti, vaan ne kumuloituvat vuosien aikana.

Kun elämme ajassa, jossa etenkin lastenhuoneisiin kertyy laatikkotolkulla kemikaaleja sisältävää tavaraa ja samaan aikaan poikien lisääntymiskyky heikkee, on mielestäni oma vastuuni yrittää kasvattaa lapseni ilman turhia kemikaalialtistuksia. Kaikelta en voi häntä suojella, mutta parhaani voin ainakin yrittää.

***

Saan pian testiin kotimaisen Beibamboo-vaatemerkin vauvanvaatteita. Niiden ainakin pitäisi olla puhtaita. Vaatteissa ei käytetä väriaineita ja niillä on Öko-Tex 100 -sertifikaatti, joka takaa vaatteiden olevan täysin vapaita toksiineista, torjunta-aineista ja raskasmetalleista. Vaatteiden materiaalit ovat pehmeää puuvillan ja bambukuidun sekoitusta. Kirjoitan Beibamboon vaatteista sitten oman postinsa, kun olemme saaneet vaatteita kokeiluun.


Kuvat: Beibamboo

Miten te muut äidit ja isät olette toimineet vaateasioiden kanssa? Huomioitteko tätä vai koetteko että on ihan turhaa haihattelua? Ostatteko tarkoituksella luomua, vai luotatteko siihen että mitkä tahansa vaatteet ovat vauvalle ok?

Entä onko kellään Beibamboosta kokemusta?

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne!

Kommentit (9)

Vierailija

Mä oon myös vältellyt noita painatuksia. Samoin olen miettinyt varsinkin vauvan vaatteita: käytän mieluummin vaaleita vaatteita, ja suosin käytettyjä (pesty monta kertaa ennen vauvan päälle joutumista). Pesen kaikki uudet vaatteet ennen käyttöä, myös aikuisten.

Vierailija

Kirppareilta kannattaa ostaa, ne myrkyt on niistä toivottavasti jo pesty pois. Tummissa vaatteissa on kuulemani mukaan enemmän myrkkyjä. Uudet vaatteet täytyy tietysti pestä ensin. Eli ihan samat ajatukset kuin ekalla kirjoittajalla.

Vierailija

Herättelevä kirjoitus! Ostin vauvalleni vastikään valkoisen hihattoman bodyn aluspaidaksi Hennesiltä ja se aiheutti kaula-alueelle ja hartianseudulle voimakasta kutisevaa ihottumaa ja punoitusta. Bodyn olin pessyt monen huuhtelun ohjelmalla ennen käyttöä, mutta silti tällainen reaktio. Pistihän se hieman miettimään mitä kaikkea haitallista noissa vauvojen vaatteissa onkaan.

Vierailija

Tärkeää asiaa!!! Ulkovaatteet koen itse kaikista vaikeimmiksi ostaa mahdollisimman vähämyrkkyisenä. Nyt meillä ollut käytössä Troll Collectionin puku (ainakin villavuori) ja KAVAT kengät (kasviparkattu). Sehän tässä vaateiden ostamisessa kaikista harhaanjohtavinta on, että luomu -merkin alla tulee helposti hämääntymään. Voihan olla, että pelkästään puuvilla on luomua ja muutoin onkin sitten myrkkyjä täynnä:(.

Vierailija

Meillä kaksi kolmesta lapsestaan saanut ihottumaa kuvauksesi kaltaisista vahapainatuksista vaatteissa. Samoin kuminauhoista iholle vastattuna sekä muovitetusta froteesta lakanan lävitsekkin. Pahimmillaan ihottumat vaativat ihotautiosastolla oloa mutta kun keksittiin syylliset ja ne poistettiin käytöstä niin ihottumat hävisivät... 

Vierailija

Tuli tuosta edellisestä kommentista mieleen, että muovifroteen sijaan vauvan sängyssä voi ja kannattaa käyttää villaista alustaa (tai vaikka useampaa), ne toimivat myös kosteussuojina.

Vierailija

Asia ei ole mielestäni haihattelua. Itse pyrin ostamaan vauvalleni vaatteita joissa on Öko-Tex 100 -sertifikaatti. Näitä vaatteita löytyy useammalta suomalaiselta valmistajalta. Lisäksi esimerkiksi Tutan vaatteet ovat Öko-Tex 100 standardin mukaisia, vaikka tehdäänkin Kiinassa. Mikä on itselleni hieman miinusta, koska pyrin ostamaan kotimaista. Myös itselleni ostan ko. sertifioituja vaatteita, mutta aikuiselle se onkin jo haastavampaa löytää mieluisia vaatteita, joista sertifiointi löytyy. Lisäksi pesen aina uudet vaatteet ennen käyttöä, niin lapseni kuin omanikin. 

Vierailija

Hyvä ja mielenkiintoinen teksti. Olen lapsen saannin myötä tullut todella tarkaksi ja kiinnostuneeksi juurikin siitä, mitä aineita vaatteiden ja lelujen kautta elimistöömme joutuu. Ja tullut samalla huomanneeksi miten vähän yleisesti näistä tunnutaan tiedettävän ja että asiaan suhtaudutaan foliohattu-meiningillä. Se on todella harmillista ja huolestuttavaa. 

 

Olen ostanut 90% vauvan vaatteista käytettyinä ja luottaen siihen, että monen pesukerran jälkeen haitallisten aineiden jäämät olisivat poissa (toki sivistäkää, jos näin ei ole). Uutena ostettavat vaatteet haluan luomuna, vaikka usein lahjaksi tuleekin mistä vain ostettuja vaatteita. Lähipiirille aijon kuitenkin kertoa mitä toivotaan ja mitä ei kun on kyse on synttäreistä tai joulusta.

Vierailija

Hyvä että tuli lukaistua tämä, täytyypä sittenkin pestä kaikki ei-luomut uudet vaatteet ja välttää epäilyttävät materiaalit. 

Seuraa 

Blogiarkisto

2014