Suklaata joka ravitsee kroppaa? Kyllä vain. Jos yhtään jaksaa ja pystyy itseään ohjailemaan, kannattaa väsyneen äidin herkutella nameilla joista elimistö saa ravinteita joita se tarvitsee univajeen aiheuttaman stressin lievennykseen. Tässä raakasuklaassa on juurikin niitä.

Nam, raakasuklaata! Oli sen verran väsynyt yö ja päivä, että päätin kokeilla mitä pikkujeppe sanoisi jos söisin itse tehtyä suklaata. Mahtaako se vaikuttaa maitoon, tuleekohan pojulle masuvaivoja? Saa nähdä, vielä en ehtinyt suklaata syödä kun kiiruhdin kirjoittamaan tätä postia Juliuksen (vihdoin) nukkuessa.

Viime "yönä" meillä valvottiin nimittäin aamukymmeneen. Julius nukkui klo 20-22 jolloin en itse saanut vielä unta ja klo 3-5 jolloin Joni valvoi ja minä sain nukuttua hetken. Julius ei siis edes itke, kukkuu vaan ja tahtoisi seurustella, itku tulee vasta jos liike pysähtyy tai hänen kanssaan ei seurustella. Jumppapallo meidän olohuoneessa alkaa olla räjähdyspisteessä pompottelusta ;) Vihdoin klo 10 uni tuli pikkuiselle ja sain itsekin nukuttua pari tuntia. Ei näillä unitunneilla kyllä vielä juhlita. En käsitä, miten jotkut äidit kestävät tätä kerta toisensa perään ja vuosia yhtäjaksoisesti. Naiset ovat ihan käsittämättömän vahvoja! Oma suklaatehtaani pystytys menee lohtusyömisen piikkiin, myönnetään.

Katkeileva ja liian vähäinen uni saa minulla aikaan makeanhimoa. En kyllä ole ainoa, nimittäin tutkimuksissa on havaittu että univajeessa ihmiset valitsevat ruokansa varsin nautinnonhakuisesti ja hiilihydraattipainotteisesti. Moni myös syö normaalia enemmän, jopa 500kcal päivässä, sillä univaje sekoittaa nälkähormonien toimintaa. Luennoilla puhunkin aina siitä, että jos uni ei ole kunnossa ja tavoitteena on laihdutus, niin pitäisi ensin korjata se uni. Laihtuminen voi tapahtua sen jälkeen lähestulkoon automaattisesti. Miksikö? Siksi, että syömisen hallinta ja hyvien valintojen teko on helpompaa.

Biologia ohjaa toimintaamme: usein makeanhimossa kyse on epätasapainossa olevasta hermovälittäjäaineiden tuotannosta. Jos yhtään jaksaa ja pystyy itseään ohjailemaan, niin kannattaa herkutella nameilla joista elimistö saa ravinteita joita se tarvitsee univajeen aiheuttaman stressin lievennykseen. Tässä raakasuklaassa on juurikin niitä.

Lakritsiraakasuklaa

- 1/2 pakettia Puhdistamon kaakaovoita (n. 75g)
- 2 isoa ruokalusikallista kookosöljyä
- 3 kukkuraista ruokalusikallista Puhdistamon Rakkauspakkausta
- 1 teelusikallinen (tai jos tykkäät vahvasta lakun mausta niin ruokalusikallinen) lakritsijauhetta, paketissa voi lukea myös lakritsinjuurijauhe
- 1/2dl kookosmaitoa
- 1/4dl kookospalmunektaria

- 2 pipetillistä vaniljasteviaa
- tuoreita tai kuivattuja taateleita tai muita haluamiasi päällisiä, esim. mehiläisen siitepöly, pähkinät, gojimarjat, banaani jne. sopivat hyvin

Sulata rouhittu kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa. Itse keitän ensin vettä isossa kattilassa, laitan virrat pois ja pistän toisen pienemmän kattilan kellumaan kuumaan veteen. Voit myös laskea kuumaa vettä lavuaariin ja laittaa kattilan sinne. Varo ettei rasvojen sekaan mene vettä.

Sekoita joukkoon muut aineet ja maista. Säädä makeutusta oman makusi mukaan (kannattaa ensin laittaa vain osa makeutuksesta, jos tykkäätkin makeammasta / vähemmän makeasta). Kaada suklaaseos silikonimuotteihin tai lautaselle, joka on vuorattu foliolla. Oman suklaani teen usein lautasella, koska minusta on kivempi syödä lohkottua suklaata kuin isoja muoteissa tehtyjä suklaanpaloja. Päälle voit ripotella haluamiasi päällisiä. Tällä kertaa pilkoin kolme tuoretaatelia paloiksi ja upotin ne suklaaseen. Anna jähmettyä pakastimessa 30-60 minuuttia. Olen niin kärsimätön että käyn aina kokeilemassa joko suklaata voi syödä, enkä ikinä muista katsoa kelloa kauanko siihen oikeasti menee.

Rakkauspakkaus sisältää kätevästi oikeastaan kaikki raakasuklaan olennaiset ainekset, paitsi rasvat ja makeutuksen. Yksinkertaiseen suklaaseen ei siis tarvitsisi mitään muuta kuin kaakaovoita, kookosöljyä, Rakkauspakkausta ja makeutuksen. Tykkään laittaa kookosmaitoa raakasuklaaseen, koska se antaa suklaalle kermaisen ja karamellimaisen koostumuksen, vähän kuten Fazerin "punaisessa" (eli vaaleassa ) maitosuklaassa, joka on suosikkisuklaani. Kannattaa huomioida että kookosmaitoa käytettäessä suklaasta ei tule kovin kovaa ja se sulaa helposti sormiin. Kannattaa siis säilyttää kylmässä ja ottaa huoneenlämpöön vain juuri sen verran kuin aikoo syödä.

Raakakaakao sisältää runsaasti mineraaleja, mm. magnesiumia. Univajeesta kärsivän elimistö on aikamoisen stressin alla ja silloin magnesiumia kulutetaan normaalia enemmän. Magnesiumvaje saa hermostossa aikaan tilan, joka lisää stressihormoni kortisolin eritystä. Monta syytä pitää huolta magnesiuminsaannista! Magnesiumista olen kirjoittanut omille nettisivuilleni pitkän jutun, tsekkaa se täältä.

Mistä näitä aineksia saa? Ainakin täällä Tampereella itse asiassa jopa ihan tavallisesta kaupasta, kuten meidän lähi-Cittarista ja Prismasta. Linnainmaan Cittarin kassojen luo on ilmestynyt luomuhylly, josta poimin mukaani lakujauheen. Puhdistamon tuotteita saa puolestaan Prismasta. Toki monet verkkokaupatkin näitä myyvät ja kaikkia saa myös esim. Ruohonjuuresta ja monista luontais- ja ekokaupoista.

Millacin kookosmaitoa olen löytänyt vain yhdestä kaupasta, Tammelantorin K-marketista. Se on parasta kookosmaitoa jonka tiedän. Myös Santa Maria violeteissa tetroissa on hyvä. Säilykepurkkeja kannattaa välttää jos mahdollista, koska niiden pinnotteissa käytetään hormonitoimintaan haitallisesti vaikuttavaa BPA-kemikaalia. Ei varsinaisesti paras juttu jos imettää (ja käyttää yhtä usein kookosmaitoa kuin minä käytän), satunnaisesti tuskin on ongelma.

Huom! Ethän käytä lakritsinjuurijauhetta päivittäin. Se on voimakas yrtti. Silloin tällöin käytettynä se on ok. Raskausaikana runsasta lakritsinjuuren ja lakritsin käyttöä kannattaa rajoittaa koska sillä voi olla vaikutuksia lapsen älylliseen kehitykseen, ks. suomalainen tutkimus. Lakritsi voi nostaa verenpainetta, oli raskaana tai ei. Ethän käytä lainkaan, jos kärsit korkeasta verenpaineesta. Lakritsinjuuri pidentää myös kortisolin vaikutusaikaa ja voi vaikuttaa samalla muiden lisämunuaisten hormonien eritykseen haitallisesti. Lue Precision Nutritionin sivuilta mielenkiintoinen case, jossa kävi juurikin näin: Doctor Detective with Spencer Nadolsky - Mystery of High Blood Pressure

Kommentit (14)

Vierailija

Mulla löytyy kaapista lakritsinjuurijauhetta, onko siis sama kuin lakritsijauhe tai ajaako saman asian suklaassa?

Vierailija

Aina jos olen itse tosi väsynyt tai stressaantunut - johtui se sitten vauvasta tai töistä tai mistä tahansa - menetän ruokahaluni kokonaan enkä halua syödä mitään. Sellaisina aikoina olen kaivannut vinkkejä helposti syötävistä, pienistä ja ennen kaikkea energiapitoisista ruuista (tai välipaloista). Tällainen suklaa kuulostaa oivalliselta juuri näitä tilanteita ajatellen!

Vierailija

Nam, täytyy kokeilla!

Vositko vielä vähän tarkentaa tuota lakritsijuuren ja kortisolin välistä aisaan. Luin linkkaamasi artikkelin, mutta en aivan päässyt kärryille, miksi lakritsia joskus suositellaan lisämunuaisen uupumukseen ja toisinaan siitä on haittaa.

Vierailija

Nam! Super hyvää! Vaikkakin olis varmaan vielä parempaa jos olisin tajunnut laittaa välittömästi pakkaseen :D. Jätin hetkeksi suklaan pöydälle kaadettuani sen lautaselle ja rasva oli ehtinyt nousta pintaan niin että nyt minulla on "kaksikerroksinen" suklaa.

Vierailija

Taas tuota Steviaa, joka juuri jossakin tutkimuksessa todettiin haitallisemmaksi kuin aspartaami! Itse en ainakaan uskaltaisi ko. aineeseen koskea. Muutenkin, mitä järkeä huijata kehoa keinomakealla? Kaloreita tuon ohjeen mukaan valmistetussa omatekoisessa raakasuklaassa on ihan yhtä paljon kuin kaupan suklaassakin, ts. lihottaa ihan yhtä paljon. Mieluummin ostan suklaani suoraan kaupasta ja käytän siinä säästyneen ajan vaikka päiväuniin...

Vierailija

Paljonko imettäessä uskaltaa syödä raakasuklaata? Luin jostain, että sitä ei suositeltaisi, ainakaan isoja määriä. Miksi näin on?

Vierailija

Kiitos Kaisa!!!

 

Takana noin 10 vuotta unettomuutta ja jatkuva väsymys, uupumus ja voimattomuutta. Makeanhimo on karmea vaikka syön ohjeittesi mukaan proteiinipitoisen aamupalan. Vaikka lapset ei enää öisin huuda niin en vaan saa enää nukuttua, jotenkin jäänyt päälle tuo valvominen ja unettomuus.

 

Saako tuota raakasuklaata syödä vaikka joka päivä jos jättää lakritsin kokonaan pois?

 

Ilmeisesti tuo kookosnektari ei nosta verensokeria?

 

Olen vuosia ollut sokerikoukussa, se on ollut mun kahvini jonka avulla olen selvinnyt umpiväsyneenä. Saan siis olla tarkkana makean kanssa koska sokeririippuvuus alkaa niin pienestä. Siinä ei mikään järkipuhe auta silloin, suklaata on saatava. Jos nyt tuota terveellistä suklaata saisi syödä vapaasti...?

 

Kiitos tästä mahtavasta blogista! On ihanaa kun kirjoitat rehellisesti asioista.

Vierailija

Kiitos vastauksista! Vielä olisi yksi kysymys: miten imetys ja pakurikääpä sopivat yhteen? Tai muut sienet? Onko niiden käytölle jotain rajoituksia?

Vierailija

Osaatko sanoa, mihin muuhun tuo lakrtisijauhe voisi sopia? :) Sitä löytyy kaapista enkä ole keksinyt mitään käyttötarkoitusta! Kaikkeen mihin haluaa lakritsinmakua niin varmasti, mutta olisiko jotain yhtä konkreettisia vinkkejä kuin yllä?

Vierailija

Tuo Kaisan käyttämä jauhe on lakritsijuuriuutteesta tehtyä jauhetta. Sen maku on erilainen: voimakkaampi ja salmiakkisempi kuin taas sitä vaaleammassa lakritsinruurijauheessa (esim. Urtekram). 

Vierailija
Vierailija

Mulla löytyy kaapista lakritsinjuurijauhetta, onko siis sama kuin lakritsijauhe tai ajaako saman asian suklaassa?

 

Tuo Kaisan käyttämä jauhe on lakritsijuuriuutteesta tehtyä jauhetta. Sen maku on erilainen: voimakkaampi ja salmiakkisempi kuin taas sitä vaaleammassa lakritsinruurijauheessa (esim. Urtekram). 

 

Vierailija

Moi Kaisa! Olen yrittänyt etsiskellä netistä tietoa superfoodeista raskauden aikana. Kun tossa rakkauspakkauksessa on mukana macaa ja lucumaa, niin voiko käyttää edelleen suklaan teossa ko tuotetta raskauden aikana.

Seuraa 

Blogiarkisto

2014