Vauvablogeissa taitaa olla tapana kirjailla vauvan kehityksestä kertovia posteja tasaisin väliajoin. Tämä blogi on kuitenkin äitiblogi, eikä vauvablogi - siispä kurkataan, mitä äiti osaa kun ikää on kaksi kuukautta! Lähtötilanne oli siis täydellinen nollapiste.

62 vuorokautta sitten minusta tuli äiti. Tässä olen juuri herännyt nukutuksesta hätäsektion jälkeen. Vauva oli ollut isin hupparin sisällä kenguruhoidossa :)

Kahden kuukauden iässä äiti...

- on selvinnyt alkusähläämisestä => mm. hämmennystilassani menin suihkuun kun kotiuduimme sairaalasta, enkä jostain syystä muistanut miten suihku toimii... [90-luvun kammottavan] "kylpyläsuihkun" sohottimista tuli pikku ylläri suoraan silmään :D
- on oppinut vaihtamaan vaippoja varsin nopeasti ja tietää jo mitä kokoa pitää ostaa => ennen vauvan syntymää en tiennyt vaipoista yhtään mitään enkä olisi osannut vaihtaa sellaista ilman käyttöohjeita
- osaa käyttää monenlaisia vaippoja: kertiksiä, harsoja villahousujen kanssa (paras vaihtoehto jos pikkuisen peppu punoittaa) ja kestovaippoja
- ymmärtää erilaisten kestovaippojen erot
- tietää milloin vaippa on liian pieni (siitä jää jäljet tai se falskaa) mutta ei vielä ihan yhtä hyvin milloin vaippa on liian suuri (mistä tietää milloin kestovaippa on liian iso? ne näyttää hassuilta joka tapauksessa)
- toimii edelleen maitohanana ilman hiipumisen merkkejä ja tykkää imetyshetkistä vauvan kanssa
- tietää milloin kannattaa pumpata maitoa (heti imetyksen jälkeen)
- on oppinut hieromaan vauvaa ja osaa tehdä suorastaan rutiinilla masuhieronnan ja jalkapohjien vyöhykkeiden hieronnan
- osaa hyssyttää vauvaa ja saa itkun loppumaan usein aika nopeasti, ainakin silloin jos jaksaa tanssia taukoamatta
- on käynyt ensimmäisellä vaunulenkillä, joka tuntui täysin absurdilta => nyt menee jo rutiinilla
- osaa käyttää kantoliinaa ja osaa tehdä kaksi sidontaa (youtuben videot auttaa)
- on mennyt ekaa kertaa vauvan kanssa bussilla => "mitä hittoa täällä pitää tehdä ja missä mä matkustan?" *googlettaa* "istutteko vaunujen kanssa bussissa" ja nolona tajuaa että ei, vaunujen kanssa ilmeisesti ei istuta vaan seistä pönötetään vaunujen vieressä
- on käynyt ekaa kertaa yksin vauvan kanssa Sokoksella salaatilla, vaikka miehelleen raskausaikana tokaisi että "mä en sitten täällä istu vaunujen kanssa mammaporukassa" (takuulla istuisin jos tuntisin yhtään mammoja) => historiallinen hetki, olin ihan hämmennyksen vallassa - "nämä kaikki täällä istuvat ja lapsiaan kaitsevat ihmiset ovat todellakin selvinneet äitiydestä ja isyydestä, ja suurin osa näyttää vielä ihan täysjärkisiltä?"
- on julki-imettänyt kahvilassa, joskin varsin häveliäästi imetysponchon suojissa, mutta kuitenkin
- on selvinnyt kaupungilla hetkistä joissa vauva huutaa vaunuissa, ihmiset tuijottavat ja tekisi mieli selittää kaikille että se itkee väsymystään ja nukahtaa ihan just kun mä vaan pääsen tästä kävelemään eteenpäin
- tunnistaa jo hieman vauvan erilaisia itkuja: suloisin on "tekoitku" eli se kun ei oikeasti ole enää paha mieli, kunhan vähän pitää vääntää suupieliä alaspäin ja päästää hassuja ääniä - on päässyt nukkumaan jo varsin hyviä unia, usein 3 x 2,5-3h pätkiä
- on ollut ensimmäisen yön yksin vauvan kanssa, kun isi oli pikkujouluissa
- on päässyt yli nolotuksesta joka tulee ääneen laulamisesta, ja kykenee laulamaan tai ainakin hyräilemään vauvalle tuutulauluja
- on päässyt liikkumaan mukavasti, vaikkakin vanhoihin treenipainoihin ja -rytmiin on vielä matkaa
- on oppinut etsimään jääkaapista ruokaa ja syömään yhdellä kädellä hyssyttäen samalla vauvaa olkapäällä tai kantoliinassa
- on päässyt suurimmasta meganälästä ja pystyy syömään nyt kutakuinkin normaalin ihmisen annoksia ;)
- tietää jo vähän mitkä ruoat saavat vauvan itkemään (ainakin suklaa, maitotuotteet ja mantelit, höh)
- on hoidattanut itseään melkein joka viikko osteopaatilla / kiropraktikolla / kalevalaisella jäsenkorjaajalla
- on muistanut hemmotella itseään käymällä kampaajalla ja ripsihuollossa
- kutistuu vähitellen normaaleihin mittoihinsa, tosin ihan kaikki vanhat vaatteet eivät vielä mene päälle
- on käynyt vauvan kanssa työpaikalla moneen otteeseen ja tehnyt muutamia työhommiakin (yrittäjän arki)
- ikävöi viikottain vauvamasua, raskaana oli ihana olla :) (tietysti on vähintään yhtä ihanaa että vauva on nyt kanssamme)

Näitä äiti ei vielä osaa ollenkaan tai kovin hyvin:
- nukkua päiväunia kun vauva nukkuu
- lukea yhtä vauva-aiheista kirjaa niin että saisi sen joskus loppuun (kesken n. 5 kirjaa kerrallaan) => haluaisin kirjoittaa teille ajatuksia noista kirjoista, mutta jos kaikista on luettu vain 1/3, ei kovin ihmeellistä yhteenvetoa voi vielä tehdä ;)
- kylvettää vauvaa - en ole tehnyt sitä kertaakaan, tämä on isin ja pojun oma juttu
- käyttää Manduca-kantoreppua (vauva saa raivarit kun yritämme harjoitella, ehkä se tuntuu lonkissa pahalta?)
- koota vaunuja niin että ne saisi autoon - onneksi on iskä => osaan kyllä muutaman tuskallisen harjoituskerran jälkeen saada vaunut takaisin käyttökuntoon autoilun jälkeen, hintana sormet vähän verillä ja yksi osuma naamaan vaunujen kahvasta :D (vaunut ostettiin käytettynä eikä niissä ollut minkään sortin ohjeita mukana, ei ollut tuo kasaaminen ihan intuitiivisimmasta päästä oleva homma ;))
- muistaa isin hellittelyä päivittäin, onneksi isi on tässä äitiä parempi => oma hellyyskiintiö tuntuu menevän vauvalle

Laitetaan tasapuolisuuden nimissä vauvankin tärkeimmät kuulumiset: hän on ihana! Poju kasvaa hyvin (yli 5kg nyt), syö hyvin ja nukkuukin jo varsin mukavasti. Masuvaivat tuntuvat olevan enää satunnaisia, Biolatten Original L ja VSL#3-probiootit ovat mielestäni auttaneet. Ukkeli kannattelee jo päätään hienosti ja päästelee erilaisia ääniä. Päivisin hän viihtyy kantoliinassa ja nukkuu siinä useammat päikkärit. Hymyjä tulee jo monesti päivässä. Ja sekös saa äidin kyyneliin.

Pieniä kommelluksia siis takana, varmasti vielä monta edessä. Ehkä tärkein oppi on ollut se, että äitiys opettaa joka päivä jotain uutta. Hetket vauvan kanssa ovat vuoroin riemukkaita ja vuoroin raastavia - mitään hurmaavampaa ei ole kuin oman vauvan hymy, eikä mitään haastavampaa ole kuin kuunnella oman vauvan itkua tunnista toiseen kun ei osaa auttaa pientä. Koko ajan tässä puuhassa tulee kuitenkin paremmaksi.

Ihmeellinen uusi elämä, mistä lie tähtien tuolta puolen tullut meitä opettamaan.

Kiitollinen olo!

PS. Ainoa vauvablogi jota seuraan on ihana Hyvä voittaa. Sieltä löytyy kivoja kuukausipäivityksiä SS:n pikkuruisesta Neiti E:stä. Käykäähän lukemassa jos ei ole jo tuttu. SS:sta ja heidän perheestään oli muuten juttu tuoreessa Vauva-lehdessä, se jossa kerrottiin seitsemän vuoden odotuksesta. Toivon hurjan paljon kaikkea hyvää heidän perheelleen.

Kuvakollaasin raskauskuva: Elise Kulmala / Magnet Photography

Kaisa Jaakkola

Kommentit (12)

Vierailija

Tämä ja ensimmäinen äiti blogi jota olen koskaan seurannut. Minuun ei iskenyt ne muiden naisten blogit lapsistaan ja niihin liittyvistä hössötyksistä, ei vaikka itsellä on pieni vauva. sinun blogisi kolahti heti. Samaistumispintaa ja hyvinvointi on lähellä sydäntäni. kiitos blogista, rentouttavaa joulunaikaa ja hyvää vauva-aikaa! T, kanssasiskoa

Vierailija

ai kauhee kun herkistyin ihan tuosta kuvasta missä Joni silittää sun päätä<3 

 

Rauhaisaa joulunaikaa teille kaikille :) 

Vierailija

Minulla sama, eka blogi jota kiinnostaa seurata. Minusta on muuten ihmeellistä, kun aina sanotaan, että kyllä se äiti sitten oppii tuntemaan vauvan erilaiset itkut, että mikä on milloinkin hätänä. No, meillä on kaksi lasta enkä kyllä oo tienny itkun perusteella, mikä on hätänä. Ehkä jonkun kipuitkun erottaa muista, kun on niin paljon kovempaa, mutta muuten ei. 

Vierailija

Kiva kirjoitus! Aika samoja juttuja kuin itsellänikin, olin myös ihan ummikko ennen lasta. On muuten uskomatonta miten lapsen saatua oppii tekemään asioita vain yhdellä kädellä, myös vasemmalla (olen oikeakätinen).

 

Tuosta Mandukasta täytyy kommentoida sen verran että mielestäni tuo "huippusuosittu" kantoreppu on ollut todellinen pettymys. Vauvan ollessa pieni käytin huggista samoin kuin tekin ja hankin Mandukan kun sitä on kehuttu niin paljon. Tuntui mielestäni heti kehnolta ja epämukavalta eikä lapsi (nyt 11kk) ole siinä oikein koskaan viihtynyt. Asento on ilmeisesti jotenkin epämukava.

 

Meillä on toisena kantoreppuna Stokke ja sitä on käytetty ylivoimaisesti enemmän. Lapsi on viihtynyt siinä erinomaisesti ja Stokke on Mandukaa helppokäyttöisempi ja monipuolisempi. Meidän lapsi on noin 5kk ikäisestä tykännyt olla erityisesti kasvot menosuuntaan. Mandukassahan ei tätä vaihtoehtoa ole. Stokke on muutenkin Mandukaa laadukkaamman oloinen ja helppo pukea päälle. Suosittelen tutustumaan tähän jos lapsi ei ala Mandukassa viihtymään. Kallishan se oli mutta täysin hintansa arvoinen. Niin ja tämä oli ihan käyttäjän rehellinen mielipide, mitään taloudellista sidosta Stokkeen minulla tai miehelläni ei ole :)

Vierailija

Ihan ja niin osuva kirjoitus :) Olet pukenut sanoiksi juuri samoja tunteita ja kokemuksia, joita olen käynyt läpi viimeisen neljän kuukauden aikana. Manducaa en minäkään ole oppinut käyttämään, E sai siinä usein raivarit. Yksi retki tehty Manducan kanssa kuukauden iässä. Nyt olemme testailleet ystävien lainaamaa Baby Björnin kantoapua ja se tuntuu kätevältä - ei siinäkään 10min kauempaa viihdytä.. Täällä kannetaan siis niska vääränä aamusta iltaan :) ja hoidatetaan sitten niskaa urheiluhierojalla. Päiväunille alan oppia vasta nyt.. :)

 

Ja kiitos kauniista sanoistasi. Toivon kaikkea hyvää myös teidän perheelle <3

Vierailija

Em. kommentti SS:n Hyvä voittaa -blogista, unohtui laittaa :) On pitänyt kirjoittaa samanmoinen postaus, mitä äiti on oppinut kuluneina kuukausina - pitääkin ryhtyä toimeen.

Vierailija

Hei!

Olen lueskellut tätä blogiasi alusta lähtien, kun niin samoissa tilanteissa ollaan: vauvamme syntyi viikon teidän vauvaanne myöhemmin.

Arvostan rehellistä kirjoitustapaasi. Tällä kertaa aloin tekstisi ansiosta miettiä, kuinka absurdilta tosiaan moni äitiyteen liittyvä asia on tuntunut tässä alkutaipaleella! Sitä kuvitteli olevansa hyvin varautunut vauvan tuloon, mutta ei sitä tosiasiassa vaan osannutkaan kuvitella, miltä elämä nyt näyttää! :) Tsemppiä teidän perheelle! :) 

Vierailija

Meilläkään Manduca ei vielä tuossa vaiheessa toiminut. Neiti suostui kyllä, että laitan hänet siihen, mutta parin askeleen jälkeen alkoi parku. Muutamia kuukausia lisää ja se toimi hyvin ja kesällä neiti katseli maailmaa Manducasta käsin 10kk iässä. =)

 

T: Nyt 1v4kk äiti

Vierailija

itsekaan en ole koskaan osannut nukkua paivaunia, ja varsinkin jalkikasvun ollessa vastasyntyneita ilman minkaan maailman jarjellista unirytmia koin mahdottoman ahdistavana ja stressaavana sen 'nytonpakkonukkuamuttamitajossetaasheraasamantein' -fiiliksen. paatinkin sitten taman kolmannen kohdalla unohtaa varsinaiset paivaunet ja sen sijaan menna illalla samaan aikaan nukkumaan vauvan kanssa. paivalla sitten vaan loikoilin kahvikupin ja lehden kanssa vauvan torkkuessa. vahanhan tuo alkuun tuntui hassulta kompia sankyyn jo seitseman aikaan, mutta olo oli huomattavasti parempi ja vahemman stressaantunut/ahdistunut. eika muukaan perhe tuosta pahemmin karsinyt kun kaikki tiesivat, etta aidin aikainen 'katoaminen' makuuhuoneeseen oli vain valiaikaista :-)

 

t: tanja

 

 

Vierailija

Pakko laittaa viestiä, että onpa tosi hauska lukea näitä sinun postauksia, koska meillä on lähes samanikäiset vauvat! Meille syntyi tyttö lokakuun lopulla ja painin samojen asioiden kanssa vauvanhoidon lisäksi - oma jaksaminen, sopiva määrä urheilua, terveellinen ruokavalio jne jne. Kivasti kirjoittelet, luen varmasti joka postauksen :) Ainoona erona, että meidän tyttö ei ikinä oppinut syömään rintaa joten pulloruokinnan ilot ovat pienenä riesana - etenkin muiden katseet ja ennakkoasenteet julkisilla paikoilla syötettäessä... Taru / www.sortofpink.com

Vierailija

Kiitos vinkistä! Tuo taitaa olla liian myöhäistä nyt, mutta koen myöskin, että sain sairaalasta sekä neuvolasta tosi hyvät neuvot, mutta eivät silti auttaneet. Pääasia kuitenkin, että vauva saa nyt ruokaa ja voi hyvin :) 

Vierailija

Meillä on menty pulloruokinnalla sairaalasta asti ihan vaan siitä syystä, että hypoplasian takia multa ei kerta kaikkiaan tullut maitoa. Siinä ei auta imetysohjaajat eikä mitkään taikatemput, jos rinnoissa on liian vähän sitä nimenomaista kudosta, joka maitoa tuottaa. Vaan hyvinpä tuo poitsu on korvikkeellakin kasvanut :-)

Seuraa 

Blogiarkisto

2014