Uujea! Nature-tiedelehtiperhe julkaisi eilen (21.2) iiiiiison paketin tuoreita teini(aivo)tutkimuksia, puran niitä teille heti, kunhan työtöiltäni ehdin. Hätäisimmät voivat kurkkia tuloksia täältä

Mutta ensin muuta. Lupailin viime kerralla vinkkejä siihen, miten vanhempien kannattaa teineihinsä suhtautua. Tiristin tähän mennessä kahlaamistani tutkimuksista tärkeimmät neuvot tähän:

 

1 Älä suhtaudu murrosikäiseen kuin vauvaan. Hän ei mahdu enää turvaistuimeen, edes henkiseen. Teini tarvitsee itsenäisyyttä. Anna liekaa, mutta älä katkaise sitä.

2 Arvosta, kuuntele. Se miten suhtaudut, vaikuttaa siihen, millaisena teini itsensä näkee. Varo tuomitsemasta ja haukkumasta isoon ääneen nuoresi ystäviä. Usein hän tulkitsee arvostelun kohdistuvan itseensä.

3 Pidä rajat, mutta vältä kieltoja. Sopikaa tietyistä säännöistä yhdessä, valitkaa myös sääntöjen rikkomisrangaistukset yhdessä. Etukäteen. Ne koskevat myös itseäsi.

4 Älä pelkää riitoja. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan lähes puolet äideistä uskoo, että riitely on tuhoisaa äiti-tytär-suhteelle, kun taas tyttäristä tätä mieltä oli vain reilu viidennes. Vastaanväittäminen on nuoren mielestä rehellisyyttä. Älä siis karjaise heti, että ”älä väitä vastaan”, kun teinisi avaa suunsa vaan kuuntele, mitä hän sanoo (kohta 2!)

5 Luota. Ole myös itse luottamuksen arvoinen. Jos lupaat jotakin, pidä se. (kohta 3!)

6 Ota koppi, jos nuori mokaa. Muista, että teinisi vasta opettelee aikuiselämän askelkuvioita.

 

Emotionaalinen murros ja käyttäytymisen muutos näkyvät kaikissa nuorissa, mutta niiden aste vaihtelee. Joidenkin teinimyrsky jää satunnaiseen äyskähdykseen, toiset pillastuvat täysin. Volyymia vääntää – taas kerran – niin nuoren perimät geenit kuin ympäristö, joka niitä virittää.

Yksi universaali ympäristötekijä, joka ohjaa nuoren käyttäytymistä ja viilaa samalla tämän aivoja, on kulttuuri, jossa teini elää. Eri puolilla maailmaa nuori voi ja saa tehdä erilaisia asioita, tai ainakin niistä rankaistaan eri tavoin.

Kulttuurista riippumatta lepsuimpien vanhempien – sellaisten, jotka eivät aseta nuorilleen mitään sääntöjä – nuoret näyttävät villiintyvän pahimmin, huomasivat taannoin Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijat. Lepsujen lapset myös valehtelevat vanhemmilleen useimmin, he havaitsivat.

Ankarien, nuortensa elämää ja tekemisiä täysin määräilevien vanhempien teinit taas tottelevat, mutta masentuvat kaikista todennäköisimmin. Osa autoritääristen vanhempien nuorista oppii kiertämään säännöt ja kiellot ja pitämään liian tiukkapipoiset vanhempansa pimennossa tekemisistään.

Parhaiten kärryillä nuortensa elämästä ja elämässä pysyvät tutkimusten mukaan ne isät ja äidit, jotka keskustelevat lastensa kanssa eniten. Näillä vanhemmilla on tietyt pääsäännöt, joista he pitävät johdonmukaisesti kiinni. He myös selittävät, miksi ne ovat tärkeitä. Muuten he antavat teininsä opetella itsenäistä elämää antamalla hänen tehdä valintoja ja päätöksiä ihan itse.

 

Välittäminen ilman jyräämistä näyttää olevan ainoita konsteja, millä vanhempi voi vaikuttaa esimerkiksi nuorensa alkoholinkäyttöön. Yhdysvaltalainen Brigham Young -yliopiston 5000 teiniä kattanut tutkimus paljasti, että nuori, jolla on lämpimät välit vanhempiinsa – jotka myös tiesivät, miten nuori tapaa viettää aikansa – olivat vähiten taipuvaisia kännäämään. Näillä nuorilla oli myös muita todennäköisemmin ystäviä, jotka eivät juoneet alkoholia.

Sen sijaan leväperäiset isät ja äidit, jotka kyllä rakastivat mutteivät olleet lainkaan kartalla nuorensa tekemisistä, peräti kolminkertaistivat näiden viinanläträysriskin. Tiukasti jälkikasvuaan vahtivien mutta ”emotionaalisesti kylmien” vanhempien lasten juopotteluriski tuplaantui.

On myös huomattu, että dominoivat vanhemmat, jotka yrittävät jyrkällä sanelupolitiikalla estää jälkikasvuaan käyttäytymistä kaveriensa tavoin, voivat komentelullaan aiheuttaa sen, että nuoresta kasvaa aikuinen, joka ei uskalla pitää puoliaan esimerkiksi alistavan puolison suhteen.

 

”Suhteellisuudentaju. Se on vaikeaa”, totesi kahden teinin äitiystäväni. 

”Olla rauhallinen, mutta jotenkin kartalla. Puuttua, kun on pakko. Huomata puijausyritykset ja katsoa pikkujuttuja sormien läpi.”

Mutta yritetään.

 

Kirsi

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kaksi äitiä ja tiedetoimittajaa puntaroi perhe-elämää aivovinkkelistä. 

Tiina Huttu on neurobiologi ja tietokirjailija (Personal Brainer - treenaa aivosi vireiksi, Wsoy 2016). Häntä inspiroi lapsen ja vanhemman yhteinen kasvu: keitä olemme, miten voimme tulla siksi, joksi haluamme ja mistä tiedämme, mitä haluta?

Kirsi Heikkinen on tiedejournalisti, jota kiehtoo kaikki, aivan erityisesti aivotutkimus. Kirsi on ehtinyt asua kolmella mantereella, kuudessa maassa ja 17 kaupungissa – viimeksi Uudessa-Seelannissa.

Kaksikon tietokirja Pää edellä – näin tuet lapsesi aivojen kehitystä ilmestyi helmikuussa 2017 Wsoyn kustantamana. 

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat