Jos et ole enää teini, muistatko, millaista se oli?
Etenkin se, kun kaikki tuijottivat sinua herkeämättä päästä varpaisiin, arvostelivat hiuksiasi, kasvonpiirteitäsi, vartaloasi, vaatteitasi, tekemisiäsi? Ja kuiskuttelivat sinusta selkäsi takana.
Tai siltä se ainakin tuntui.
”Tällainen on varsin yleistä noin 11–14-vuotiaana, kun nuoret tiedostavat, että muilla on kyky arvioida heitä. Tämän seurauksena he itse yliarvioivat, kuinka laajasti sitä todellisuudessa tapahtuu”, Sarah-Jayne Blakemore kertoo kirjassaan Inventing Ourselves: The Secret Life of the Teenage Brain. Blakemore on kognitiivisen neurotieteen professori Lontoon University Collegessa ja maailman arvostetuimpia teiniaivojen asiantuntijoita.
”Kun varhaisteini-ikäiset alkavat pohtia, keitä he ovat ja miten he istuvat muiden joukkoon, he tulevat tietoisemmiksi itsestään. Jopa siinä määrin, että he kuvittelevat itselleen yleisön silloinkin, kun sellaista ei ole”, Blakemore sanoo.
Ja sekös nolottaa!
Yhdysvaltalaistutkijat todensivat tämän toiminnallisella magneettikuvauksella vuonna 2013.
He pyysivät lapsia, nuoria ja aikuisia makoilemaan aivoskannerissa tekemättä mitään. Silloin tällöin vain syttyisi punainen valo merkiksi siitä, että toinen – saman ikäinen – ihminen katselisi heidän kasvojaan hetkisen kamerasta.
Oikeasti heitä ei valon palaessa tarkkaillut kukaan, mutta jo se, että koehenkilö luuli näin käyvän, sai nuoren nolostumaan enemmän kuin lapsen tai aikuisen. Fysiologia vahvisti sanalliset arviot nuorten omista tuntemuksista: heidän ihonsa hikoili muita enemmän, ja heidän ”sosiaalisten aivojensa” (= aivoalueiden verkosto, joka erityisesti puntaroi minää ja yrittää ymmärtää muita) ydinalue etuotsalohkossa aktivoitui voimakkaammin.
Muiden mielipiteillä on merkitystä.
Itsetietoisuutta, joka kumpuaa siitä, mitä ajattelemme muiden meistä ajattelevan, kutsutaan joskus peiliminäksi. Mietimme, miltä näytämme toisten silmissä, ja miten nämä meitä arvioivat. Tästä voi syntyä tyytyväisyyden, nolouden, ylpeyden, häpeän tai syyllisyyden tunteita.
”Teinit vertailevat itseään lapsia herkemmin muihin ja ymmärtävät, että toiset tekevät samoin. He alkavat myös arvostaa muiden arvioita entistä enemmän. Toisin sanoen nuoruudessa peiliminästä tulee tärkeä minuuden kehitykselle”, Blakemore sanoo.