Kaksplussan facebook- sivuilla pyydettiin kommentoimaan tai lähettämään säpöä, jos on kokemusta ystävyyssuhteiden katkeamisesta äidiksi tullessa. Kirjoitin, pyyhin, kirjoitin.. 
En osaa sanoa. Ei minulla varsinaisesti ole yksikään ystävyyssuhde katkennut, mutta on se joitain väliä löysännyt. Joidenkin suhteen se muutti asioita.

Tiedättekös te sen tunteen, kun kuulette illanistujaisista jälkikäteen. Ei koska olisitte ollut vaan niin tuhannen tuitareissa ja ette niistä mitään muista, vaan koska kutsu ei koskaan saavuttanut sinua. "No kun ne oli ihan spontaanit"- no kyllä te kaikki muut siellä silti olitte. Tottahan se on, että en välttämättä pääsisi mutta se, ettei saa edes kutsua kirpaisee jokainen kerta ja saa tuntemaan ulkopuoliseksi. Mutta se on asia johon olen tottunut ja jonka olen jo hyväksynyt. Olenhan nyt äiti ja olemani pitää olla tylsä ja kotipiika. Saan minä onnekseni kuitenkin kutsut juhliin pidemmällä aikavälillä, että kai minulla jotain toivoa on kuitenkin;)
Olisi kuitenkin kiva, että sille "spontaanille" kahvireissulle pyydettäisiin mukaan. Edes kysyttäisiin pääsetkö.

Mutta en minä niin pikkusieluinen ole, että moisista kävisin väittämään olevani yksinäinen.
On minulla ystäviä ja niitä ystäviä, joita ilman olisi hankala jaksaa. Sellaisia, jotka peruvat työpäivänsä tullaksesi kanssasi sairaalaan ja järkkäilevät työaikojaan auttaakseen sinua lapsenhoidossa. Tai tulee luoksesi, käy jääkaapillasi ja voitte vaan istua sohvalla pieruverkkareissa telkkaria katsoen, eikä tarvitse edes puhua. Sellaisia, että vaikka on kuukausia kun ette näe mutta kun vihdoin näette, tuntuu ettette erossa koskaan olisi olleetkaan. Eli onnekas olen kuitenkin vaikka en heitä ihan liiakseen näe enkä jokaiseen juhlaan kutsua saisi.

Mutta tiedättekös. Vaikka ystäväni ovat ihan huipputyyppejä ei se ole sama asia kuin ystävä samassa veneessä, jonka kanssa keskustelu on samalla aaltopituudella ja itselle ajankohtaista, samassa elämäntilanteessa kun olette. Sellainen ystävä, jolle ei tarvitse selitellä miksi oma lapsi vitu**aa aina toisinaan, hän tietää sen itsekin. Hänelle ei tarvitse selitellä, miksi olla niin ylpeä kakasta potassa, hän on tuntenut sen ylpeyden. Ei tarvitsisi himmailla kuinka paljon siitä omasta lapsesta voi puhua, kunhan antaa toisellekin suunvuoron. Tsemppaa sinua äitiyden haasteissa ja kertoo, että hyvin pyyhkii. Tietää, että sinusta on muuksikin kuin äidiksi, eikä äitiys määritä meitä ihmisinä, ainakaan tylsiksi ja typeriksi.Sellainen, joka ymmärtää parisuhteen kipuiluista lapsien viedessä suurimman huomion arjesta. 
Ei tarvitse pelätä, että toinen salaa sinut tuomitsee kun karjaisit väsymyksessä lapselle. Hän tietää sen kaiken, samassa veneessä kun on. 

Mutta kylläpä ärsyttää, harmittaa ja surettaa kun se ainokainen samassa paatissa soutaja ei asu samassa korttelissa. Sellainen melojafrendi joka pistää harkitsemaan jopa paikkakunnan vaihtoa. Sellaisia on harvassa ja sellaisia jokainen äiti ystäväkseen tarvitsee.



Kommentit (17)

Feel youu hyvässä ja huonossa. Mua ärsyttä ku kaikki mammakaverit kenen kanssa klikkaa asuu jossain kaukana :'( vielä me joku päivä nähään sun kanssa ja jaetaan vitutukset kun lapset on välillä niin raskaita :D

Mä en osaa olla enää mun vanhojen kamujen kanssa, koska tuntuu et puhun vaa lapsista (tai oikeestaa se on ainoo mistä multa kyselläänki...). Mut toisaalta mun elämään ei oo taas kuulunu oikee muuta ku kodaa, koska oon kokoaika sen kanssa kahestaa ja muuta tekemistä on äitylit ja ei ne niitäkään tiiä :'D voi apua kuulostaa karulta näin kirjotettuna, mut sit ku pääsee taas kouluu ja saa joskus vähän vapaata ni sit on taas enemmän kerrottavaa niille lapsettomilleki kavereille :D

^toisaalta jos mua oltais aina pyydetty kaikkialle vaik olinki paksuna ja mulla on lapsi, ni sit olis paljon enemmän yhteistä ku ei olis sitä parin vuoden rakoo millon kukaan ei pyytäny ikinä mihkää, sit voisin olla enemmän mukana niittenki jutuissa...

Mulla hävis ne kaverit ja ystävät pysyivät. Mutta toisaalta oon onnllinen, että ne ei oo enää mun elämässä. Eihä ne ollut oikeita ystäviä, pelkkiä ryyppykavereita vain.

Monesti oon saanut kuulla, että ei me olla sulle viestiä laitettu, kun aateltiin että oot niin kiireinen pyh ja pah. Jos kerran joku soittaa tai kysyy kuulumisia ihanku mun mulla ei olisi aikaa vastata. Ei maukaab aiba kiinnosta olla se joka ottaa yhteyttä.
Mutta kyllä multa nyt ystäviä löytyy äidillisä ja ei äidillisiä. :)

Miulla on muutama mammakaveri jonka kanssa klikkaa tosi hyvin ja muksutkin tykkää olla keskenään :). Ja se on ihanaa kun voi avautuu niistä huonoista päivistä ja toinen heti tajuu mitä meinaan.

Minuuki ärsyttää kun "normikaverit" ei enää pyydä niin usein minnekään... tosin jotenkin tuntuu että on jotenkin muutenkin erkaannuttu :/.

Vastaan tähän :) mutta just se, kun meidän arki että vapaa-aika koostuu pitkälti lapsen kanssa olemisesta niin mitä ne kuulumiset vois olla? Harmi kun et asu täällä

No mullakin on tärkeimmät pysynyt niin ettei lapsi ole haitannut :) muutama sellainen joka on vähän erkaantunut mutta nähdään toisinaan :) ja just se että en mä jaksa aina muissa roikkua

Mua ärsyttää myös se, ettei edes pyydetä. Niinkuin se olis sitten jonkun toisen vastuulla päättää pääsenkö? "Ei se kuitenkaan pääse". No, häitä ja muita kebbaloita on tulossa, joihin kutsutaan. Ne illanviettokutsut vaan tuppaa "häviämään postissa". :D

Kyllä äitiys vaan erottaa ne jyvät akanoista, jos näin karkeasti asian ilmaisen puhuttaessa ystävistä. Moni kaveri on vielä sellainen, jolla menojalka vipattaa aika ahkerasti eikä heidän kanssaan vaan ole yhteistä puhumista. Harvoin edes kysyvät kuulumisia, jos koskaan.. Eikä minuakaan kiinnosta kuulla mitään känniörvellyksiäkään jatkuvasti, vaikka toki sellaiset voisin joskus vetäistä :D

Minulla on yksi ystävä, jonka olen tuntenut monta vuotta ja hänellä on samanikäiset pojat kuin minulla. Hänen kanssaan olemme lähentyneet, silloin voi puhua niistä p*skoistakin päivistä ilman pelkoa että katsotaan kieroon. Ja vain toinen äiti voi tietää ne huonot ja hyvät fiilikset kun vanhemmuudesta puhutaan! Mutta on onneksi myös pari kultakimpaletta, joilla ei ole lapsia ja vaikka välimatkaakin on satoja kilometrejä, ystävyys on ja pysyy

Puhut ihan asiaa ja kyllä sitä toisinaan tuntee itsensä melko yksinäiseksi kun vertaistuki on pieni tai oikeastaan mitätön. Ystäväsi kuulostaa ihanalta ja toivottavasti ystävyytenne säilyy tuollaisena aina:) kiitos :-*

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Salla on parikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen hääkuumeileva avovaimo. Blogi kertoo millaista on arki kun jäätelö on ainoa ruoka minkä lämpimänä saa syötyä, polvenkorkuinen pyrkii syöstämään vallasta ja itse kärsii jonkinsortin Peter Pan -syndroomasta. Mukaan mahtuu hömppää ja syntejä syviä. Tervetuloa!

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin
pikkuollie@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat