Tänään olen tuntenut haikeutta, kiitollisuutta, onnea ja rakkautta.
Minulla on ihanarakas perhe, vanhemmat aina läsnä ja korvaamattomat ystävät.
Minulla on niin paljon, että tänään olen taas tuntenut itseni rikkaammaksi kuin koskaan.
Tänään olen ollut herkillä, tänään minun pieni poikani täytti kaksi.
nyyh.
Eilen, eilen tuhlasin kuusi tuntia kyökin puolella, kahta kakkua väsäten. Kiukuten, hammasta purren, 
ehkä vähän nyyhkytellen, mutta päättäen, että minähän onnistun. Minä, jolle pullan paisto on suoritus 
ja jauhelihan paisto bravuuri. Paljon jäi hommaa juhlapäivälle ja tiukille aikataulun suhteen mentiin, 
mutta onneksi mulla oli täällä ihan maailman ihanin ystävä auttamassa. 
Ja mies imurin varressa, kun me naiset taiteiltiin kakun täytteet ja keittiö kiiltäväksi. 

Viime vuonna en jaksanut panostaa syntymäpäiviin. Tänä vuonna oli toisin, halusin teemaa,
sellaista mikä miellyttää äitiä ja poikaa, halusin hyvää ja helppoa tarjottavaa ja halusin tehdä itse.
Kipposet Pop upista, peukutan tykkään ja suosittelen! Palvelu mahtavaa, toimitus ripeää ja tuotteet kauniita. Hintansa väärti:) (tiskaamiseen välttymiselle iso peukku)
Ihan liian itsekäs en ole, joten mukavasti delegoin osan leipomuksista muille;)
Isoisoiso kiitos miehen äidille joka pyöräytti suuren suosion saaneita lohirieskarullia ja lisäksi kinkkutäytteisiä.
Minun äitini puolestaan toi suussasulavaa mustikkapiirakkaa, muffinsseja ja kinkkupurjopiirakan. 
Omaksi nakikseni jäi Key Lime Pie, jonka resepti napattu täältä ja pääkakkuna toimi suklaapohjainen tiikeri vohvelirullakakku joka taasen napattu täältä. Lisäksi tein vielä metwurstirieskarullia. 
Tarjottavaa oli juuri sopivasti, helppoa, suolaista ja makeaa. Vieraita oli paljon mutta tavaraa riitti. 
ja rippeitä jäi seuraavalle päivälle


Mites me päädyttiin kaikkien kantilta voittavaan ratkaisuun?  
No tiikerifanille tiikeriä- simppelisti sekä aina yhdessä toimivaa keltaista ja mustaa. Me tykättiin.

Mä olen todella tyytyväinen tähän päivään. Todella. Olo on autuas. Juhlat oli kerrassaan ihanat, rennot ja mikä tärkeintä, Oliver selvästi nautti. Lahjat oli toinen toistaan ihanempia ja ihanaa kun niin moni pääsi paikalle! 
Täällä tuo poika hipelsi koko illan jokaista lelua vuoron perään kunnes väsykiukku heitti kanveesiin ja jätkä simahti seiskan nanosekunnissa.

Niin iso kiitos kaikille. Ja vaikka olenkin superduper tyytyväinen juhliin, niin on se myönnettävä, että onneksi ne synttärit on kerta vuoteen. Onneksi.

Ja niin, siitä kakusta, kyllä se näytti maistuvan kaikille;) Oli mulla plan B, että jos ei ole hyvää, niin aina voi väittää sen olevan kaupasta!


"Älä sano sitä huomenna, sano se tänään, sano se nyt.
Kun jo itsenäistä kukintaa taimesi kasvaa.
Kun maailman polte nuoria mieliä painaa,
sano se silloin, muuttumaton sydämesi on.
Sano, rakastan sinua.
Niin sydän sydämelle kaikuna vastaa
rakastan sinua
ja rakastan sinua."
Birgit Leino

Kommentit (12)

Minä täällä kyynelehdin ... syytän hormoneja, no okei, en edes syytä, kuhan oon herkkis ! Ihanat bailut, ihana Oliver, ihanaa kaikki ja vika runo kyllä tosiaan laittoi hanat auki. Superpaljon onnea kaksivuotiaalle ja kaksivuotiaan äidille ♥

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Salla on parikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen hääkuumeileva avovaimo. Blogi kertoo millaista on arki kun jäätelö on ainoa ruoka minkä lämpimänä saa syötyä, polvenkorkuinen pyrkii syöstämään vallasta ja itse kärsii jonkinsortin Peter Pan -syndroomasta. Mukaan mahtuu hömppää ja syntejä syviä. Tervetuloa!

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin
pikkuollie@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat