Ihanaakin ihanempi asuinalue, omakotitalo, iso piha ja jopa se perunamaa.

Parin askeleen päässä puisto, päiväkoti ja peruskoulutkin korttelissa.
Hyvin voiva parisuhde, ihana poika, vakaat työt. Kuulostaa ihan hyvältä, eikös?


BLOGSU1

Ollien kasvaessa on irrottautuminen aina vain helpompaa, liiankin helppoa. 
Saa tajuamaan sen mikä on ollut jo pitkään piilossa, ahdistuneisuus. 
Se mikä kalvasi ennen miestä ja nopeaa raskautumista. 
Kun en osannut olla paikallaan, kun seinät meinasivat kaatua päälle. 
Levottomat jalat. Ne ovat täällä jälleen. 


Kaikki piti olla selvää pässinlihaa. Otetaan tosta tuo laina, ostetaan omakotitalo kivasta lähiöstä, remontoidaan, ostetaan kiikkustuolit ja vanhetaan yhdessä, täällä ja tässä talossa.

Sitä sanotaan, että mitä taakseen jättää sen edestään löytää. Enemmin tai myöhemmin.
Aiemmin kaappiin sullotut luurangot on nyt jäädäkseen asti tulleet kummittelemaan,
nurkissa tanssii kilpaa pölypallojen kanssa.
Kuka minä olen? Millainen tahdon olla? Miksi ajattelen/tunnen näin? Miten kuuluisi?
Miksi mikään ei riitä? Miksi minä en riitä? Mitä tahtoisin olla? Onko minusta mihinkään?
Vääristynyt minäkuva, vääristynyt kuva monesta asiasta, vaikeus olla aloillaan. 
Tarve hakea hyväksyntää, pyrkiä eteenpäin ja olla jotain.



BLOGSU8

Tässäkö tämä oli? 


Moi, olen Salla. Olen parikymppinen, jolla velkaa on edessä enemmän kuin vuosia takana.
Muutaman vuoden takainen Merkonomi, nykyinen kauppatäti. 
Asun paikkakunnalla, jossa saat omistaa hitonmoisen mielikuvituksen, jotta keksit ajanvietettä. 
Äiti, avopuoliso, lainanjakaja ja pyykinpesijä.
Olen parikymppinen ja pahimmat ruuhkavuodet taitaa olla meneillään parhaillaan nyt.

Kaipaan hulinaa ympärilleni. Kaipaan. Täällä ei ole edes mitään lapsille. Kurjaa, niin kurjaa.

Ei voi ennustaa tulevaa, täytyy elää hetkessä ja pohjalla on joskus käytävä ja sieltä on hyvä ponnistaa. 
Täytyy jaksaa ajatella, että tämähän on vain väliaikaista. 
Ei pysyviä loppuelämän ratkaisuja tarvi tehdä oikeastaan koskaan. 
Kurkkua kuristaa silti, haluan muutosta, jos en nyt niin tulevaisuudessa. 


Voi olla myös tämä syksy, mikä laittaa kriiseilemään kreisinä. 
Tiedän silti, että jotain on tehtävä selvittääkseen näitä kaikkia ajatuksia, auttaa itseä ymmärtämään niitä.
Tai sitten nämä on jotain aikuisuuden kipuiluja. Olen nuori vielä, en tahdo aikuistua, en ainakaan täysin. 
Hei mä keksin, muutetaan kaikki Mikä mikä- maahan ja problem solved!


BLOGSU3


 

Antaako tämä kylä minulle mitään? Voitaisiin vielä opiskella, mies tehdä vähemmän hektistä työtä, sosialisoitua, tekemistä, brunsseja, kahviloita, palkkautua paremmin.

Voisin sipsutella sievissä koroissa take away- kuppi kädessä pitkin Mannerheimiä, 
hypätä rillit huurussa ja salkku kainalossa ratikkaan ja näyttää tärkeältä. Hetken, jollekin.

Tiedänhän minä olevani tärkeä, jollekin, monellekin. Lapselleni, miehelleni, perheelleni.

Mutta entäs kun tahtoisin olevani sitä myös itselleni?



nimetöns

Kommentit (11)

Mul on oikeesti tosi paljon samanlaisia ajatuksia. Mut ei ne oo pysyvi. Tulee ja menee. Ja Gossip Girlin kattominen ei muuten yhtään auta näihin ajatuksiin xD mut älä pelkää, et sä ole ollenkaan hullu. Inhimillinen sanoisin

Feel u sis!! Kaikki me näitä varmasti silloin tällöin mietitään, ja veikkaan, että se on normaalimpaa kuin jättää miettimättä ;-)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Salla on parikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen hääkuumeileva avovaimo. Blogi kertoo millaista on arki kun jäätelö on ainoa ruoka minkä lämpimänä saa syötyä, polvenkorkuinen pyrkii syöstämään vallasta ja itse kärsii jonkinsortin Peter Pan -syndroomasta. Mukaan mahtuu hömppää ja syntejä syviä. Tervetuloa!

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin
pikkuollie@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat