Olenkin jo aiemmin maininnut, ettei meillä liiemmin olla vauvaan varauduttu tai sen enempiä hankintoja tehty. Nukkumisjärjestelylle olen muutaman minuutin ajatuksistani suonut ja päädyttiin heti, että vauva tulisi nukkumaan meidän makuuhuoneessa, ettei Oliverin yöunet häiriintyisi. Meillä on ihan toimiva pinnasänky (tosin edelleen osissa varaston pimeimmässä nurkassa kaiken muun tavaran alla) mutta koska meidän makuuhuoneeseen on myös sijoitettu jokapäiväisessä käytössä oleva pyykkiteline, veisi pinnasänky liiakseen tilaa huoneessa. Päädyin siis selaamaan nettiä ja googlettelemaan ja löysinkin paljon suositteluja Vaavin vuokrattavasta ensisängystä. Ihastuin yksinkertaiseen ja sievään ulkoasuun sekä siihen, että sänky on liikuteltavissa ja renkaat ovat ä ä n e t t ö m ä t. Yksi valintakriteereistäni perustui myös ihan ekologisuuteen; ensisängyn käyttöikä on kovin lyhyt ja tämä sänky on kierrätettävissä.

Pitkälti uskon vauvan nukkuvan perhepedissä imetyksen vuoksi, mutta nukkuuhan se muulloinkin kuin öisin;) Ja vaikka uskon Oliverin olevan huolehtiva isoveli niin pidän ajatuksesta, että saan kärrättyä nukkuvaa vauvaa silmieni ulottuville..

Tänään siis kotiutui vauvansänky, mutta niin ikään myös sairaalakassi ja enää en keksi montaa asiaa mitä oltaisiin vailla. Esikoisen kohdalla tuli huomatuksi ne turhat hankinnat, joita ainakin meidän kohdalla kerääntyi useampi ja ne mitkä koettiin tarpeelliseksi ollaan säästetty.

Mitäpä meiltä siis löytyy?

- Ensisänky
- Vaunut
- Turvakaukalo
- Manduca
- Pinnasänky
- Vauvanpeitto
- Makuupussi
- Koliikkikeinu mikä myydään jos sitteri on meille riittävä
- Amme
- Kylpylämpömittari
- Kynsisakset
- Pehmeä hiusharja
- Hoitoreppu
- Pyyhkeitä/ harsoja
- Tutteja + tuttipidikkeet
- Kosteuspyyhkeitä
- Vaatteita
- Tumppuja käsiin kynsien suojaksi
- Rintapumppu

Esikoisen kanssa turhaksi koetut?

- Hoitotaso
 Ei mennyt kuin viikko, kun huomattiin vaihtavamme vaippaa millon sohvalla, sängyllä, matolla... 
- Imetystyyny
En ikinä oppinut käyttämään sitä, voi olla että mulla oli vain vääränlainen.
- Tuellinen vauva- amme
Turhaa hifistelyä, hyvin kylpee ihan tavallisessa ammeessa
- Itkuhälytin
Kyllä sen lapsen kuulee, aina. Toki olisi eriasia esim. kerrostalossa ja lapsi pihalla nukkumassa tms.
- Imetysvaatteet
Pari paitaa kotiutin ja hyvin äkkiä myös pistin eteenpäin. En osannut käyttää. Imetystoppina toimii hyvin ginan painijatopit=D 
- Tutit
Meillä ei opittu ikinä syömään tuttia
- Vaipparoskis

Ja mitä sitten tarvitaan vielä?

- Tuttipulloja
 Vaikka aikomukseni on imettää, toivon että tällä kertaa vauvalle sopisi tuttipullo ja saisin nukuttua yhden kokonaisen yön ennen ensimmäistä ikävuotta...
- Tutteja + pidikkeitä
Aion tälläkin kertaa sitkeästi yrittää oppimaan hiljentimen päälle. Parit meiltä jo löytyykin mutta niitähän häviää mystisesti ja onhan ne myös kivoja asusteena..
- Öljyt, voiteet, bebanthen
- Vaippoja, kestovaipanvaihtoalusta
- Unilelu
- Unipussi
- Babybjörn- sitteri

Miltä lista sinusta kuulosti, olisitko lisännyt sinne jotain? Mitkä kolme asiaa mainitsisit tärkeimmiksi olla ja mitkä kolme koit turhiksi?

*Vaavisänky saatu lainaan bloginäkyvyyttä vastaan.

Kommentit (17)

Must-tuotteita oli juurikin vaavisänky, BB-sitteri ja yllättäen imetystyyny. Tosin käytin sitä enemmän nukkumisapuna raskauden lopussa, ryömimisesteenä ja vaikka minä muuna kuin itse imetyksessä apuna. Turhiksi koin hoitotason juurikin mainitsemistasi syistä, tutit (ei huolittu) ja nännikumit (sinnittelin ilman, vaikka itketti). :)

Meillä on myös omana tuo Vaavisänky ja molemmat pojat käyttivät sitä ekat kuukaudet. Ihan loistava! Vauva-ajan turhakkeet olisi meillä nyt unilelu, -pussi ja imetystyyny, mutta sen sijaan tutit, hoitotaso ja Manduca oli ihan ehdottomat. Meillä on itseasiassa edelleen hoitotaso käytössä, vaikka Tiitiäinen on jo 1,5-vuotias :D Siinä vaan on niin näppärä vaihtaa vaippa, tehdä ilta- ja aamupesut sekä pukea, kun ei tarvitse itse kyykistellä alaspäin ;)

Jännä lukea näitä miten eri asiat toiset kokee oleellisiksi tai turhiksi! Rupesin miettii noita turhakkeita ja tärkeimpiä, mutta tajusin että ollaan koettu hyödyllisiksi kaikki mitä meillä on vauvalle :D Aika jännä itse asiassa nyt kun miettii, mut parempi ehkä näin päin ettei oo turhaan tullu hommattua mitään! Ihana tuo peitto

Näyttääpä näppärältä tuo sänky :) Voi että sitä tuntee itsensä hölmöksi, kun miettii mitä toinen lapsi tarvitsee. Luulis, että kun toista lasta odottaa, niin olisi jo selvillä mitä oikeesti tarvii. Tuntuu niin kuin odottais esikoista sen asian puolesta :D Baby Björnin sitteri on meilläkin hankintalistalla!

Tuo Vaali-sänky oli meillä pelastus kolmannen lapsen kanssa. Ihana kun vauvan pystyi ottamaan joka huoneeseen mukaan ja kuitenkin hän oli riittävän korkealla pikkuveljen sormilta ja sain omatkin kädet vapaiksi. Aika lailla olen samoilla linjoilla listojesi kanssa, tosin sain huomata että se mikä esikoisen kanssa oli turhake saattoi kolmannelle olla jo aivan välttämättömyys. Meillä ei esim. ollut sitteriä eikä vauva huolinut tuttipulloa, mutta kolmannen kanssa molemmat olivat suuresti tarpeen (palasin töihin kun vauva oli 5 kk)

No joo jos sen Hoitotason saa pesutiloihin niin voisi eritavalla olla käyttöä! Kiva kuulla positiivisia kokemuksia sängystä, oon jo ihan myyty vaikkei käyttäjää vielä ole :D

No mutta sehän on hyvä että teillä on ostettu vain tarpeeseen ja kaikesta on hyötyä ollut!:) voi olla että mekin löydetään joku mikä onkin pakko hankkia sitten vasta vauvan tullessa;)

Hyvä kuulla, innolla odotan että päästään mekin kokeilemaan!:) ja niinhän se on että vasta ajan kanssa huomataan mitkä osottautuu kuopuksen kanssa tarpeellisiksi ja mitkä ei :)

Florianin kanssa must oli omat kädet buahaha. No ööö ei vaan oikeesti en kyllä keksi mitä se tarvi kun ei sitä muutakun kantanut. :D No hei öisinhän se nukkui eli sänky oli ihan jees! :D EIKUN HARSOT! Se on samanlainen pukluoksuaja kuin Lucas oli. Sitten kun se alkoi nukkua päiväunia niin itkuhälytin oli kyllä aivan pakollinen koska oltiin ja ollaan yleensä aina Lucaksen kanssa ulkona silloin elleivät nuku samaanaikaan. Rinsessa Florianhan ei voi ulkona nukkua kun havahtuu joka ääneen, toivottavasti teille ei tule samanlaista. :D

Turhuuksia hmm, imetystyyny on musta kans aivan turhake, kokeilin tälläkin kertaa niitä sairaalassa ja kätilö näytti kaikkia hienoja asentojakin mut ei oo kyllä kivoja. :D Mites sellainen maidonkerääjä? Mulla tasaantu maidontulo vasta tosi myöhään eli se ois kyllä ollut kätsy kun imettäessä toinen tissi vuos aina ihan valtoimenaan mut en sitten ikinä saanut aikaiseks, YLLÄRI. :D Mut siis apua mä en kestä että kohta se jo tuleeeeeee kääääääk minen malta oottaa ♥ ♥ ♥ !!!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Salla on parikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen hääkuumeileva avovaimo. Blogi kertoo millaista on arki kun jäätelö on ainoa ruoka minkä lämpimänä saa syötyä, polvenkorkuinen pyrkii syöstämään vallasta ja itse kärsii jonkinsortin Peter Pan -syndroomasta. Mukaan mahtuu hömppää ja syntejä syviä. Tervetuloa!

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin
pikkuollie@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat