Viimepäiviin on sisältynyt yllärilähtöjä ja paljon naurua.
Eilen lähdin IKEA kaveriksi, eikä se ihan hukkareissu ollut itsellekkään.
Tiukan budjetin kanssa vähän suretti olla, mutta oon super tyytyväinen, 
että löysin pojan huonetta koristavaan Expedit- hyllykköön muutosta. 
Olin niiiiin kyllästynyt siihen. Musta noi laatikot tuo sille ihan eri ilmeen.
Poika sai myös tuolin ja syöttötuoli saa siirtyä syrjään.
Loppuilta menikin nyyhkytellessä missä minun pieni vauva on.
Aamulla en ottanut mitään kiirettä sängystä poistumisen suhteen,
joten poikien leikkiessä selailin naamakirjaa.
Melko pian seinälle pompahtikin epätoivoinen seuranhaku-ilmoitus minimuotoiselle roadtripille.
Osui ja upposi, parin tunnin päästä istuin autossa takeaway-kahvi kädessä.
Olinpa myös matkaan napannut jääkaapista yhden bissen ja hyvinpä sekin maistui fiilistellessä.
Vähän myös masentaa kun pidennykset oli hylättävä.
Vaikea taas totutella tähän pätkään ja todennäköistä onkin, 
että kesäksi on taas jatkeet hommattava.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Salla on parikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen hääkuumeileva avovaimo. Blogi kertoo millaista on arki kun jäätelö on ainoa ruoka minkä lämpimänä saa syötyä, polvenkorkuinen pyrkii syöstämään vallasta ja itse kärsii jonkinsortin Peter Pan -syndroomasta. Mukaan mahtuu hömppää ja syntejä syviä. Tervetuloa!

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin
pikkuollie@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat