Itsehän vierastan ihmislajia, 
jossa pitää kyhnöttää kylkikyljessä kaiken aikaa.
Mihinkään ei voi lähteä ilman toista, ei edes pissalle.
Ei ole olemassa enää Minää vaan ainoastaan Me.
Kaikki kaverin asiat pitää kertoa sille miehelle,
kun ei meillä ole salaisuuksia.
Kaksi päivää erossa miehestä aiheuttaa ahdistusta ja paniikkia.
Ollaan mustasukkaisia jo siitä, että toinen katsoo televisiota,
eihän sitä tiedä mitä hottiksia siellä esiintyy.
Kaverilista täytyy käydä läpi heti seurustelun alussa
ja jos sieltä löytyy eri sukupuolta edustava 
täytyy se listasta karsia.


Itsehän olin hermoromahduksen partaalla miehen ollessa 
viime keväänä kolme viikkoa kotona.
Sanotaan, että jos suhde kestää toisen naamaa
 kolme viikkoa tauotta, niin se kestää mitä vain. ;)
Mies kun lähti viikoksi kesällä kertaamaan inttiin, 
en tainnut viestitellä kertaakaan. 
Ainoa asia mitä jäin ikävöimään oli se,
 että joku hoitaisi Oliverin iltahommat mun puolesta.


Älkää käsittäkö väärin, 
kyllä mä miehestäni ihan hirveästi välitän.
Mun on vaikea mennä yksin nukkumaan,
tykkään siitä, että ollaan me ja tehdään asioita kaksin ja perheenä.
Mutta mä rakastan ihan hirveästi tehdä asioita ilman poikia.

Toki asiat on saanut ihan erilaisen käänteen nyt kun on lapsi.
Ollaan pakosti aika paljon Me.
Mutta jos kerron ulkopuoliselle mielipiteeni, puhun omastani,
en Meidän mielipiteistä, ellen siitä ole jo keskustellut miehen kanssa.
Tehdään myös paljolti kaikki yhdessä, 
ollaanhan me perhe.


Lähtipäs nyt rönsyilemään siitä mistä alunperin tulin kirjoittamaan.

Oma aika.

Kyllä, se on tärkeää.
Perhe elämässä kuin parisuhteessakin.
Oli se sitten mitä tahansa.
Lenkkeilyä,salilla käyntiä,
shoppailua, kampaamo reissu,
kahvilla käynti.
Silloin ei myöskään sovi miehen/naisen 
soitella perään puolentunnin välein 
saadakseen väliaikatsekkausta.

Jokseenkin huvittavia on ollut jo monenkin suusta kuullut kommentit
kun olen viettämässä omaa aikaa:
Kiva kun Ossi päästi sut

Joka kerta naurattaa.

Koska olenhan koira jonka Ossi hyvää hyvyyttään päästää 
pihalla käymään ulkona.
Korttelia pidemmälle ei sitten saa mennä.

Enhän mä nyt lupia kysele.
Tottakai me sovitaan asioista,
sopiiko aikatauluihin ja suunnitelmiin.
Mutta että Ossi ihan kieltäisi minua menemästä?
Surullista, että monessa parisuhteessa näinkin on.

Ossi päästi mut korttelia pidemmälle keskiviikkona.
Mä lähdin parantamaan maailmaa ihan huipputyypin kanssa bisselle.

Mutta tulin sentään ajoissa kotiin.





Kommentit (16)

Ihana postaus mutta mä voin kyllä rehellisesti sanoa että meillä viikko erossa oli KAMALAA! Ei ehkä ihan niin hirveetä kun pelkäsin mutta ei kyllä kivaakaan :D ! Enkä myöskään mitenkään ymmärrä just kun ihmiset sanoo että "ONNEKS se meni takas duuniin!", ehkä Stefan lomailee sitten liian harvoin kun musta se vois olla kotona paljon enemmän. :D

Siis meilläkin Ossi lomailee tosi vähän ja enemmän sais olla, mutta kolme viikkoa on liikaa:D paitsi jos ei vietä sitä koko aikaa yhdessä;) ja ehkä mä oon liiakseen tottunut siihen että Ossi on paljon töissä:/

Omaa aikaa pitää olla ja mäkin totuin siihen, kun asuttiin ekat 1.5vuotta 100km päässä toisistamme, mutta nyt kun Roope lähti armeijaan, niin on tää vaan ihan pirun raskasta. Mutta tosiaan, nyt kun toista ei nää kun parin viikon välein suunnilleen niin tuntuu pahalta, mut ei se sillon tuntunu vaikealta kun Roope oli vielä kotona ja lähti vaikka säbäjengin kanssa moneksi päiväksi toiseen maahan :D

Miehelläni on sellainen työ, etten näe sitä kesäisin käytännössä ollenkaan tai semmoiseen puoleen vuoteen. Käy lähinnä kotona vaan nukkumassa ja takaisin töihin. Talvisin on kotosalla enempi ja nautin kyllä yhteisestä ajasta silloin tosi paljon ja arvostan sitä todella. Olen myös sitä mieltä, että molemmilla kuuluu olla tottakai omaa elämää, kavereita ja harrastuksia vaikka parisuhteessa eletäänkin. Toista ei saa kahlita. Hyvä teksti ja ja ihania kuvia sinusta -jälleen kerran! ;)

Tässä tekstissä lähinnä tarkoitin arkea jossa mies/nainen pääsääntöisesti on kotona, koulu/työpaikka samalla paikkakunnalla:)
Kiitos jälleen, aina piristät

Siis tää on ku mun suusta! Oon kironnu jo pitkään (varsinkin näin sinkkuna nää asiat huomaa), sitä että parisuhteeseen siirtyvät naiset tai niissä jo olevat, muuttuu me muotoon, ja kun ei prkl voida elää ilman sitä omaa miestä. Surkutellaan ja vingutaan kun mies on poissa ja nyyhnyyh kun ukko lähti kuppilaan, mitäs mä emäntä sit teen! :D Ei samperi soikoon, eläkää myös itseänne varten ja tehkää hei tekin pikku vinkki omiakin juttujanne ;) .... Lähtikö vähän ärsytyskynnys täällä vähän suurenemaan. Odotettavissa voi olla myös mun blogiin tän tyyppistä postausta .... :D

Ah ihanaa!! Ei mutta miten ne ihmiset unohtaa itsensä kun rupee seurustelemaan?? oikeesti?
Mä en vaan pystyisi raahaamaan ossia aina mukanani :D kiitos omaa tilaa!
kirjoita, luen mielelläni! :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Salla on parikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen hääkuumeileva avovaimo. Blogi kertoo millaista on arki kun jäätelö on ainoa ruoka minkä lämpimänä saa syötyä, polvenkorkuinen pyrkii syöstämään vallasta ja itse kärsii jonkinsortin Peter Pan -syndroomasta. Mukaan mahtuu hömppää ja syntejä syviä. Tervetuloa!

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin
pikkuollie@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat