Mä vihaan muuttamista. Kaikkea siihen liittyvää kaamosta.
Kuitenkin, kuun lopulla sitä pitäisi pakata taas reissuveska olalle. Kolmannen kerran kahden vuoden sisään.

Nyt huomaan ympärilläni leijailevan pienen sisustuskärpäsen. 
Uudella asunnolla piti alkuun laittaa vain kylppäri. Ja jos nyt vähän keittiötä. 
Jotenkin kummasti kuitenkin se nälkä saattoi kasvaa syödessä ja lopun voi varmaan arvata.
Ja tietenkin kun uutta pintaa tulee niin täytyyhän sinne saada mätsäävät kankaat ja kalusteet. Oletettavasti.

Ja koska olohuonekin tulee olemaan paljon isompi, ei sinne tietenkään vanha matto sovi.

Ja takkahuoneeseen pitää keksiä tunnelmajuttuja.

Ja Pinterest ja DIY, tästä aiheesta en edes aloita.

Laatikossa lojuvat paulin pallerot. Miksi ne ei ole valmiiksi askarreltuja?


Tässä vähän hahmotelmaa mitä on tulossa ja mitä haluan tulevan. Loppuunasti en ole osannut suunnitella sisustusta. Sen näkee sitten kun kaikki tavarat on asettunut ja millaiselta koti remontin jälkeen näyttää.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Salla on parikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen hääkuumeileva avovaimo. Blogi kertoo millaista on arki kun jäätelö on ainoa ruoka minkä lämpimänä saa syötyä, polvenkorkuinen pyrkii syöstämään vallasta ja itse kärsii jonkinsortin Peter Pan -syndroomasta. Mukaan mahtuu hömppää ja syntejä syviä. Tervetuloa!

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin
pikkuollie@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat