Kesällä vanhoista leluistani löytyi lelupyssy. Ensimmäinen ajatukseni oli, että meillä ei pyssyillä leikitä ja parempi jos ei lainkaan ja asia jäi siihen. Eilen se taas jostain putkahti esiin ja ennen kuin nakkasin menemään jäin hetkeksi pohtimaan asiaa, miksi minä "pelkään" pahaista muovista kapinetta? Miksi aseleikit nähdään vain negatiivisena asiana ja yhdistetään suoraan väkivaltaan ja ihmisten tappamiseen. 
Mites metsästys? Armeija? Länkkäri tai vanha kunnon pollari & voro- leikit?
Hetken kun mietin asiaa laajemmin totesin, etten voi lapseltani moisia kieltää, kun ne ovat lapsuudessani kuulunut ehdottomasti omiin suokkareihini. 

IMG_9364

Oma vanha leikkipyssyni on mielestäni liian aito, enkä sitä kuitenkaan tahdo leikkeihin antaa. Muistan kuitenkin kuinka pikkusiskoni tenavana kinui itselleen "pyhhyä" niin kauan, että äiti sen hälle osti. Sen jälkeen jokailtainen traditio muiden iltahommien lomassa oli metrin mittaisen kiväärin kiillottaminen. En muista koskaan siskoni leikkineen "tappoleikkejä" vaan pyhhy oli hänen aarre ja silmäterä. 
Itse näen meille sopivana vaihtoehtona ehdottoman ein ja kaiken sallivan väliltä olevan kaikki mitä mielikuvitus lapsella itse tuo eteensä. 
Kaikesta kun saa pyssyn rakennettua jos sellaiset vähääkään kiinnostaa; kepeistä, legoista ja vaikka banaanista.
En osaa myöskään nähdä vesipyssyjä, nallipyssyjä tai puisia aseita kauhean syntisinä.

Toki tässä(kin) asiassa kohtuus kaikessa ja kuuluisa maalaisjärki käyttöön. 
En näe tarvetta työntää väkisin asetta käteen ja opettamalla opettaa lapselle pyssyleikkejä, mutta lähes jokaisella pojalla (ja miksei tytöllä) tuntuu pyssyleikit olevan sisäänrakennettu juttu. Niin ja oppiihan sitä muiltakin. 
Jos ja todennäköisesti kun, pyssyt meille rantautuvat, en kuitenkaan tahdo kuulla lapseni suusta huutoja kuinka "tapan sut" tai nähdä osoittelevan niitä, jotka eivät ole leikissä mukana.

IMG_9352

Oikeastaan siinä vaiheessa kun lähdin miettimään omaa lapsuuttani tajusin, ettei sitä leikkiä lapsena ajatellut samalla tavalla mitä nyt vanhemmiten. Ei sitä oltu ketään tappamassa vaikka asellaa uhkailtiin, leikkiähän se vain. Enkä oikein osaa sanoa, mitä pahaakaan siinä sitten loppupeleissä on, en osaa yhdistää sitä seurauksena traumatisoituneeseen kieroon kasvaneeseen nuoreen, joka ei erota oikeaa ja väärää. Kyllä poikatyttönä tuli leikittyä rajujakin leikkejä, mutta aina on ollut takaraivossa oppi mikä on oikein ja mikä väärin- kasvatettu arvot niin, ettei ole edes halua satuttaa muita. 
Katsottiin hetkittäin leffa miehen kanssa, missä kaikki valtakunnan rikokset murhineen kaikkineen oli yhden päivän vuodessa sallittua, totesin, että mä en pystyisi riistämään keneltäkään elämää vaikka se sallittaisiin, tai vaikka siitä maksettaisiin. 
Kehtaanpa siis väittää, että lapsen leikissä pyssyllä ampuminen ei tuo pakonomaista tarvetta aikuisiällä tarttua oikeaan aseeseen "leikit" mielessä "pampam" tai yllytä muunkaanlaiseen väkivaltaan.  Väitän, että siihen vaaditaan paljon muutakin kuin länkkärileikit snadina. Uskon, että näissä ääritapauksissa saa sukeltaa  vähän syvemmälle kuin lapsuuden leikkeihin. 

Eli summasummarum: lelupyssyn ensikohtauksen järkytyksestä selvinneenä taidan myöntyä sallimaan hyvänmaun rajoissa leikit meilläkin. 

Kuinkas teillä? :)


Kommentit (5)

Anonyymi

Neljän pojan äitinä kotimme ei ole välttynyt pyssyiltä. Silti ne ei ole koskaan saaneet mitään suurta intoa tai sotaa aikaan. Pehmokuulapyssyt ja vesipyssyt ovat olleet mieluisimpia. En ole kuullut poikien puhuvan tappamisesta aseilla leikkiessään. Ehkä luonnekysymys?Jotkut pojat ovat enemmän kiinnostuneita sodasta ja sen leikkimistä? Eli en ehkä ole ollut kasvattamassa sotaisia sankareita muutamasta (jo hajonneesta) pyssystä huolimatta? :) En kyllä niitä itse mielellään hanki, mutta lahjaksi saadut ovat saanet olla osa leikkejä. Saara

Kyllä, olen samaa mieltä että kyllä se tarve satuttaa muita aikuisena tulee aivan jostain muualta kuin pyssyleikeistä. Meillä ei ole "pyssyjä" kotona, mutta esikoinen on kyllä käyttänyt siihen tarkoitukseen mm. sitä banaania tai rakennellut legoista. Nämä rulee tulee minusta luonnostaan varsinkin poikien leikkeihin ja viimeistään sitten jos katsotaan/pelataan esimerkiksi lego-pelejä jne...meillä niitä löyyy kun itse työskentelen elokuva- ja peliallalla :) Lasten leikeissä ampumisella ei ole vielä syvempää tarkoitusta/lopullisuuden/seuraamuksen ajattelua. Nämä asiat varmasti tulevat taas ymmärrykseen luonnostaan jps kasvuympäristö on "normaali". Itse en taas oikein ymärrä metsästystä, sitä että lapsi opetetaan tappamaan oikeasti. Kauhistelin lehtijuttua jossa kehuttiin n. 10 vuotiaita joka oli ampunut 2 hirveä..mutta olemme kaikki niin erilaisia vanhempina. Jessus mikä sepustus tuli :D

Kohtuus kaikessa! eikä pyssyt ole lapsilla niin negatiivissävytteisiä kuin meillä aikuisilla ajatuksissa. kautta aikojen on lapset (varsinkin pojat) jossain määrin kiinnostunut pyssyleikeistä, ennemmin tai myöhemmin =)

hehheh sain hyvin selvää;) ja oon kyllä sun kanssa samoilla linjoilla! toki metsästäminenkin on ihan hyvä juttu mutta en sitten tiedä onko se lasten juttu kuitenkaan. toisaalta jos se metsästäminen on aina ollut perheessä tuttua huttua on se varmaan lapsillekin luontaista? en tiedä,. Ja juu lasten mielikuvitusta ei kuitenkaan oikein pysty jarrutella ja miksi pitäisikään:) ja en tosiaan usko lasten leikillä olevan yhtäläisyyttä noihin ammuskeluihin yms. Ja, Sinkkosen mukaan pyssyleikit on hyvästä joten uskottakoot häntä ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Salla on parikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen hääkuumeileva avovaimo. Blogi kertoo millaista on arki kun jäätelö on ainoa ruoka minkä lämpimänä saa syötyä, polvenkorkuinen pyrkii syöstämään vallasta ja itse kärsii jonkinsortin Peter Pan -syndroomasta. Mukaan mahtuu hömppää ja syntejä syviä. Tervetuloa!

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin
pikkuollie@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat