Muistutteliko teillä äiti kotona tatuointien turhamaisuudesta? 
Kertoiko, ettei ne pesemällä lähde, eikä niitä kannata ottaa ainakaan ilman pitkää harkintaa ja suunnittelua. 
Ja silloinkin jollekkin ei_niin_näkyvälle_ paikalle?

Meillä kertoi. Kuuntelinko? Kyllähän se korviin osui mutta sisäistämisestä ei takuita.
Anteeksi äiti. En kiellä, ettetkö olisi oikeassa, mutta silti tällä hetkellä kolmea tatuointia rikkaampana, ylpeänä ollen vain yhdestä, yhtäkään en silti kadu. 



Ihka ensimmäisen tatuoinnin otin ikää ollessa 17 v. Olin vakaasti päättänyt, että haluan tatuoinnin ja haluan sen niskaani, jonkun pienen ja soman. Hetken suostuttelun ja anelun jälkeen kiikuttelin lupalappua tatuoitsijalle, 
jonka jälkeen niskaani koristeli pieni tähti.
Nyyhkis, kuinka liikuttavaa. Tähti. Hyvin luovaa ja omaperäistä, mutta siinä se nyt sitten oli.

Olin suunnitellut jatkavani tähteä johonkin suuntaan, mutta niin kuin hyvillä suunnitelmilla yleensäkin, oli tälläkin kohtalo mennä pieleen. 
Egyptin reissu ja kolme mimmiä yhtenä kuuluisana iltana sai suunnitelmat juoksemaan perse edellä puuhun ja aamulla niskaani koristi kaksi lisä tähteä. Tai jotain sen tapaisia. 
Vähän itketti- nykyään naurattaa ja onhan se muisto sekin. =D


1903312_10201408400992802_1462109227_n (1) 



Suunnitelmina oli korjauttaa tähden kuvatukset ja jonkinlaisella suunnittelutasolla se on edelleen. 
Oliverin synnyttyä oli kuitenkin päivänselvää, että seuraava tatuointi minkä otan, on jokin häneen liittyvä. 
En kuitenkaan tahtonut nimi+syntymäaika tyyppistä vain jotain persoonallisempaa. 
En ole runosielu ja harvat runot minua sykähdyttää tai koskettaa millään muotoa ja hyvin harvaa ymmärrän ollenkaan, on kuitenkin yksi runo, runo ylitse muiden- E.E Cummings- I carry your heart.
Tatuointi koristaa vasemmanpuoleista solisluuta ja se on minulle rakas.



967748_10201762579407041_1903351525_n

"I carry your heart, I carry it in my heart, Oliver"




Jotta ei oltaisi kumottu epäonnistuneisuuden kirjoa ihon koristelun suhteen, tapahtui Amsterdam. 
Siihen ei sitten tarvittu kuin kaksi idioottia ystävystä ja hemmetin huono tatuoija.
Varmuutta ei ole, onko kuva supermiehenlogo vai timantti. Eikä sille ole selitystä, miksi timantti. 
Ystävä otti toiseen käteen kun itse jonkin asteisen aivopierun lomassa otin sormussormen viereiseen rilliin. Jes! Siinä se komeilee. Mutta näin niinkun myöhemmin ajateltuna, en mä sitäkään kadu.

10721393_10202756796101837_695289920_n  





Olen sanonut, että haluaisin tatuoinnilla olevan tarina. Ettei se olisi vain joku hittituote, mitä jokainen tatuoija liukuhihnameiningillä ihoon hakkaa, että siinä olisi jotain mikä merkitsisi kantajalleen jotakin. 
No joo, mikäs mä olen tähän sanomaan enää, kun ihoani koristaa ne perinteiset tähdet ja timangit. :D
Mutta mä voin sanoa kyllä, että tänä päivänä ne on jokainen mulle omalla tavalla tärkeitä ja kantavat omanlaista tarinaansa. 

Tähdet muistoina nuoruudesta, runo elämäni rakkaudesta ja timantti muistuttaa joka päivä,
että musta tänäpäivänäkin löytyy se hullutteleva Salla- se joka ei oikein osaa ottaa vastuuta itsestäänkään, 
se jonka menojalka joskus vipattaa turhankin kovaa. Se muistuttaa, 
että mä olen kykenevä siihen kaikkeen myös täältä mutsilandiasta, lattialle putoilevien ruoantähteiden ja vastuullisen aikuisen roolin joukosta. 



Kommentit (12)

En kuulu tatskafaneihin, mut melkein tirautin kyllä itkut tosta mikä sulla on solisluun päällä/rinnassa!!!!!!!!
Todella ihana, ja sopii siihen kuin nenä päähän

Mulla on tähtiä olkapäällä ja niitä menee myös korvantakaa selkään. Lisäks löytyy kukkia ja yksi muotokuva :) Olkapään tähtiä lukuunottamatta oon ottanu kaikki tatuointini Akelta! Uusimmasta on aikaa kuukausi ja haluun jo lisää :D

Runon bongasin joskus leffasta lainakengissä(?) ja rakastuin. Kun Oliver syntyi tiesin heti, että runosta tahdon jonkun pätkän:) kiitos, mä tykkään siitä tosi paljon myös ja runo saa herkille;)

Voi muru, solisluu on tatuoinnista 10cm ylempänä oleva luu :') Hih
Mutta ihan huippuihana toi Oliver teksti,.. ♥♥

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Salla on parikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen hääkuumeileva avovaimo. Blogi kertoo millaista on arki kun jäätelö on ainoa ruoka minkä lämpimänä saa syötyä, polvenkorkuinen pyrkii syöstämään vallasta ja itse kärsii jonkinsortin Peter Pan -syndroomasta. Mukaan mahtuu hömppää ja syntejä syviä. Tervetuloa!

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin
pikkuollie@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat