Melkein heti Vivianin syntymän jälkeen mulla tuli kauhea tekemisen tarve. Selkä oli laittanut minut raskausaikana hyvin varhain työkyvyttömäksi ja kun kivut synnytyksen jälkeen vähitellen hälvenivät, nousi vuorostaan kauhea motivaatio tehdä satalasissa, niin pitkään olin jo ollut "vain kotona".

 

 
Ihan ensimmäiseksi ilmoittauduin äidinmaidonluovuttajaksi, mikä osoittautuikin paaaaljon haasteellisemmaksi ja aikaa vievämmäksi kuin olin luullutkaan. Ja koska meillä oli melkoinen reissukesä ja matkailtiin paljon kotimaassa, jäi maitobaarin lypsyistunnoille aikaa hyvin minimaalisesti. Siis, yhden rinnalla asuvan täysimetettävän lisäksi.
 
Oli suunniteltava ja järjestettävä ristiäiset, samoihin kipuihin aloitin myös juoksukoulun. Sitten päätin, että haluan tehdä kotona töitä, kävin ripsikoulutuksen ja perustin toiminimen. Ja nyt olenkin päivittäin saanut ripsittää harjoitusasiakkaita. Uhma näytti parhaimpansa ja järkättävänä oli vielä kolmevee synttärit. Ainiin, sitten olisi tämä blogi ja sen tulevaisuus sekä miehen vuorotyöt. Vivian on pian kolme kuukautta ja sen sijaan, että olisin sillä äitiysLOMALLA, olen bookannut viikkoni ihan äärirajoille. Kaiken lisäksi lupauduin avustajaksi täällä kotipaikkakunnallani toimivaan vapaaehtoistoimintaan lastenliikunnan saralla... 
 
PUUH! Ja mihin kaikki stressi kulminoituu? Siihen, että lukitsen minut ja vauvan ulos ilman puhelinta ja avaimia ja lukkoseppä joutuu poraamaan lukon rikki. Ja lopulta siihen, että tulen ryöstetyksi ja saan kaiken muun ohella vielä uusia ajokorttini, pankkikorttini sekä pankkitilini. Ja ihan viimeistään siihen, kun itsekin kirjaimellisesti hypin tasajalkaa ja heitän esikoisen ruokalautasen lattialle. Toki kolmella valvotulla yöllä voi olla oma osansa.
 
Tänään aamulla kun tosiaan huomasin tulleeni ryöstetyksikin, tuli jo itku. Tekisi mieli haistattaa kaikille ja painaa pää tyynyyn ja toivoa heräävänsä jossain missä paskotaan pelkkiä sateenkaaria ja oksennetaan yksisarvisia. Mutta koska luulen huomennakin herääväni vauvanpukluisista lakanoista esikoisen aamukiukkuihin, päätin toivoa jotain realistisempaa. Jostain oli luovuttava, joten lopetin kauan stressanneen äidinmaidonluovuttamisen ja poden siitä ihan kamalaa kamalaa morkkista. Kun saan vielä vähän petrausta ripsien suhteen, vähennän niidenkin tekemistä. Blogiin panostan jatkossakin ja pyrin koko ajan parempaan ja eteenpäin. 
 
Meillä siis alkoi syyskuun ensimmäinen viikko melkoisen epäonnisesti, mutta se herätti myös pysähtymään. Pieniä on myös murheeni viime tapahtumien rinnalla, joista olen myös ollut äärimmäisen ahdistunut. Olen etuoikeutettu kun saan herätä aamulla vailla pelkoa ja onnekas syntyessäni Suomeen. Kunpa ketään ei asettaisi itseään toista arvokkaammaksi vaan näkisi, että tämä Maailma on meille kaikille.
 
Tajunnanvirtaa.. Kertokaas miten teidän syyskuun ensimmäinen viikko pyörähti käyntiin?

Kommentit (23)

Mä just eilen mietin, että hitto sula on kyl monta rautaa tulessa! Älä pode morkkista maidonluovutuksesta, moni ei luovuta tippaakaan ja sä kaiken ton keskellä jaksoit luovuttaa, niin sekin on hei jo tosi hyväsydäminen ele

Kauheeta! Miten sut ryöstettiin?!
Hurjalta kuulostaa meno muutenkin! Jaksamista sinne. Täällä ton maailmantuskan poteminen on tuonut kaikessa ahdistavuudessa jotain hyvääkin meidän syyskuun alkuun, kun asiat tosiaan näyttäytyy vähän eri valossa.

Hui kamala, monta rautaa tulessa ja vielä tommoset täysin huonon mäihän vastoinkäymiset! Oot super mude :)

Voin taas samaistua melkein kaikkeen, paitsi tuohon ryöstöön. Mä oon saanu luovutettua ehkä litran, mut äm-keskuksen ihanat tädit muistutti et siitä on turha stressata. Täällä kans koko ajan kaikkea (ja itsehän mä tätä järjestän mut silti!) Nyt kans pitäs jotain oman yrityksen tynkää saada perustettua et uskaltais jäädä kotihoidontuelle sit keväällä. Ihan ku ei olis muutenki tunteja päivässä liian vähän. -.-

Oot kunnon tehomutsi! :) Täälläkin kalenteri täyttyy välillä ihan liikaa, yritän välillä menoja karsia että pysyisi elo leppoisana. Mutta pari ylimääräistä tuntia vuorokaudessa olisi kiva!

Anonyymi

Oho onpas siä melkosta menoo!
Mietin kanssa tota äidinmaidon luovutusta kun sitä tuntuu riittävän yli pojan tarpeiden, mutta tulin siihen tulokseen ettei sen aika oo ainakaan nyt. Ei mitään ylimäärästä stressiä mistään nyt.

Muuten syyskuu on alkanut nuuhkutellen ja pusutellen pikkusta, koko uutta arkee opetellen.

Tiia
Ps.ihania kuvia!

Mä sain varmaan alle sen, me oltiin koko kesä reissussa enkä tod roijannut niitä pumppuja ja pakastetarvikkeita mukanani. Lopulta oli vaan luovutettava kun Ossi aloitti työt, Vivi alkoi syömään enemmän ja itse aloitin työt myös. Joo mihin ne tunnit häviää??

Anonyymi

Ihan kivasti meillä menee :) nyt on vähän mahavaivaa pojalla ja unet on vaan lyhyitä pätkiä ja melkeinpä vaan sylissä. Ja kun mieskin on paljon iltatöissä niin aika kiinnihän tässä pienessä on ja se on yllättän väsyttävää. Mut sit kun sen saa omaan sänkyyn nukkuun niin heti kohta on jo ikäväkin :D
Mutta välillä oikein miettii että mitä ihmettä mä tein kaiket päivät ennen, ihan kun poitsu olis ollu täällä aina :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Salla on parikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen hääkuumeileva avovaimo. Blogi kertoo millaista on arki kun jäätelö on ainoa ruoka minkä lämpimänä saa syötyä, polvenkorkuinen pyrkii syöstämään vallasta ja itse kärsii jonkinsortin Peter Pan -syndroomasta. Mukaan mahtuu hömppää ja syntejä syviä. Tervetuloa!

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin
pikkuollie@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat