Tiedättekö te sen tunteen kun löydätte kaapeistanne jotakin, jonka olemmassaoloa ette ole enää edes muistanut? Olin ihan unohtanut omistavani nämä nilkkurit ja yllätyin positiivisesti löytäessäni ne eteisen romunurkasta, jonne olin ne viskonut joskus alkukeväästä nilkkojen turvotessa niin, etteivät ne enää menneet kiinni. Ne oli tämän päivän asuuni justiinsa oiva lisä ja jos minä jotain syksyssä rakastan murrettujen värien lisäksi, niin nilkkureita, isoja neuleita ja muhkeita huiveja. 

Olen juuri sellainen ihminen, joka imee energiansa auringosta ja pimeyden voittaessa suurimman osan päivästä on mielikin ankeampi. Alkusyksy on kuitenkin kiva, kun voi kesän jälkeen aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä, ilma on suhteellisen lämmin ja kaikkialla on todella kaunista. Tykkään myös hörppiä kuumaa kaakaota ja kulkea päivät pitkät isoissa villasukissa. Kylmyydestä, synkkyydestä ja sateista en kuitenkaan pidä. Paitsi okei, kumpparit on kivoja ja tykkään edelleen pomppia vesilätäköissä. Ja tiedättekös, olen huomannut pimenevässä vuodenajassa myös yhden positiivisen seikan; se herättää aina parisuhteen henkiin. Kun kesällä aina vähän tahtoisi mennä viipottaa niin syksyn pimeinä iltoina huomaa, kuinka ihan parasta on sohva ja viltti jaettuna. 

Huivi Pieces *

Neule Vero Moda*

Tunika COS

Legginsit VIMMA

Kengät Second Hand

Reppu Fjällräven KÅNKEN

 

Oikeastaan olin alunperin tulossa vain kertomaan, että nyt on sanottu Lumoille heipat. Olo on haikea mutta myös jännittynyt, uudella sivustolla aloitetaan ensi viikon tiistaina 6.10! Vielä kerran iso kiitos ihanille tyypeille Lumoissa ja käykää ihmeessä tutustumassa kaikkiin mahtaviin bloggaajiin, niin vanhoihin kuin uusiinkin. Mä tulen tänne piakoin kertomaan minne muutan ja toivon, että te jotka tästä bloggaamisesta näin huippua teette, siirrytte mukana. PUS!

 

 

*saatu House of Brandon

Kommentit (1)

Lastenhuoneenkapina

Toi sun hiustensävy on vaan niin makee, sopii sulle tosi hyvin! Ja muutenkin, aivan ihana tyyli asukuvissa jälleen kerran :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Salla on parikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen hääkuumeileva avovaimo. Blogi kertoo millaista on arki kun jäätelö on ainoa ruoka minkä lämpimänä saa syötyä, polvenkorkuinen pyrkii syöstämään vallasta ja itse kärsii jonkinsortin Peter Pan -syndroomasta. Mukaan mahtuu hömppää ja syntejä syviä. Tervetuloa!

Seuraa somessa
Facebook
Instagram

Ota yhteys bloggariin
pikkuollie@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat