Raskausviikko 20+0 lähti käyntiin keskiviikkona. On vaikeaa uskoa, että raskaus olisi jo puolivälissä, kun tunnesidettä sikiöön ei ole vieläkään muodostunut. Pienten potkujen tunteminen vatsassa innostuttaa, mutta vähintään saman verran ihmetyttää.

 

Makasin tutulla pedillä. Hajukin oli tuttu jo ennestään, semmoinen hieman sairaalamainen. Huone oli hämärä ja viileä. Yksi parhaista ystävistäni istui vierelläni, kun pääsin katselemaan minun ja rakkaimman ihmiseni luomaa pientä ihmettä ruudulta. Tämä olikin jo neljäs kerta.

Vauvalla oli kaikki erittäin hyvin. Hän liikkui ja teki vauvamaisia juttuja, esimerkiksi haukotteli herätessään, leikki varpaillaan ja nieli hurjasti lapsivettä. Kaikki tarvittavat elimet löytyivät ja sen lisäksi ne kasvavat juuri kuten pitääkin. Hän esitteli pitkiä raajojaan, vilkutteli ja esitteli pikkuruisia sormiaan. Painoakin hän oli kerännyt itselleen jo 353g. Vauvan ja minut yhdistävä istukka sijaitsee kohdun etuseinämässä, mikä selittää liikkeiden myöhäisen tuntemisen. Nyt kuitenkin jo tunsin ne selvästi.

Ja hän on tyttö. Meidän pieni tyttö, sisarusten pikkuinen pikkusisko.

 

Mitään uutta ei ole raskauden aikana juurikaan tapahtunut. Liikkeet tuntuvat ja oma olo on hyvä. Paino ja verenpaine laskevat, eli olen terveempi mitä ennen raskautta. Raskauden ansiosta syömisen ja liikunnan seuraaminen ja niihin panostaminen onkin ollut paljon helpompaa kuin ei raskaana. Olo on myös paljon terveempi henkisesti, sillä pystyn nauttimaan ystävien ja kumppanin seurasta enemmän.

Tunteettomuus sikiötä kohtaan kalvaa mieltä edelleen, mutta olen jo päässyt hyvin sen yli. Enää en ajattele sitä joka päivä eikä se aiheuta minulle huonoa omatuntoa. Uskon rakkauden vielä jokin päivä syttyvän, ihan viimeistään kun tapaamme kasvokkain.

Täällä siis jatketaan pikkuisen ihmeen kasvatusta hyvin mielin.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Uskallan väittää, että moni 21-vuotias ei vielä elä keskellä lapsiarkea.

Minä elän tätä arkea kolmen lapsen ja aviomieheni kanssa. Lapsiarkeni alkoi joulukuussa 2015 esikoispoikani synnyttyä ja tämän jälkeen sain vielä kaksi ihanaa tyttöä.

Blogissani pohdin nuoren vanhemmuuden haasteita ja kirjoitan laajalti meidän tavallisista, mutta vauhdikkaista päivittäisistä touhuistamme.

Yhteydenotot ja yhteystyöt: vahterajasmin@gmail.com

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017