Moni ihminen sanoo, että nuorten parisuhteet- ja varsinkin nuorten vanhempien parisuhteet- kaatuvat ja tulee ero.  Itkin paljon, sillä niin ei pitänyt käydä meille. Niin kumminkin kävi.

 

Alkusuhteesta minä olin se, joka rikkoi parisuhdetta- ja ihan toden teolla. Mustasukkaisuus söi minut kokonaan,enkä luottanut mieheeni tippaakaan. Kahlitsin hänet kokonaan otteeseeni tai ainakin yritin. Nolasin häntä ja olin ilkeä, mistä en ole ylpeä. Lapsen saatuani ymmärsin, että myös miehen hyvinvointi oli tärkeää perheessä, joten hellitin otettani ja loppujen lopuksi päästin kokonaan irti. Olimme yhtä tärkeitä parisuhteessa ja tilanne parani, mutta pian huomasinkin, että itse jäin taka-alalle.

 

Minusta tuntui, että mieheni uppoutui peleihin ja koneisiinsa kokonan ja koin, että parisuhde näytti pahasti jumittuneen tilaan, missä en enää saa ollenkaan vastakaikua. Pohdin paljon, miksi emme tee enää mitään yhdessä ja lapset tuntui olevan vain taakka. Miksi hän ei huomannut, kuinka hänet on ympäröity ihanilla ja tärkeillä ihmisillä. Vuoden seurailtuani tilannettamme tiesin, että lasten ja itseni tähden minun oli tehtävä vaikea päätös, mutta en tehnyt sitä yksin. Päätimme erota yhdessä.

 

Jos totta puhutaan, olin jo ihastunut toiseen mieheen eromme lähestyessä ja lasteni isä tiesi siitä. Pelkkä toisen miehen läsnäolo ja häneltä läheisyyden saaminen sai sisälläni heräämään tunteita, joita en ollut tuntenut vuosiin. Etääntyminen lasten isästä oli tapahtunut pikku hiljaa, ja lopulta se, että emme olleet läheisiä, oli suhteessamme normaalia.  Myös jokaisen tähänastisen suhteeni päättyessä olen nopeasti siirtynyt uuteen suhteeseen, sillä traumat lapsuudesta ovat jättäneet pelon yksin jäämisestä. 

Hyvin pian eromme jälkeen lasten isä tiedosti ongelmansa ja hän tiedosti myös sen mitä elämältään halusi. Perheen. Päivä eromme jälkeen mieheni ei enää vastannut viesteihin, joissa puhuin muuttamisesta eri osoitteisiin. Viikko eron jälkeen mieheni halusi puhua kanssani, ja sanoi tekevänsä mitä ikinä takaisin saamiseni vaatii. 

 

Edessäni oli haasteellinen päätös, mutta katsellessani lapsia ymmärsin pian, että perheemme tulee uuden ihastuksen edelle, ja koska olen itse saanut aikanani uuden mahdollisuuden, ansaitsee myös lasteni isä sellaisen. Enkä ole katunut päätöstä hetkeäkään.

 

En voisi olla ylpeämpi miehestäni, joka leikkii lasten kanssa, lähtee mielellään pihalle meidän kanssamme perheenä ja on kiinnostunut tekemään asioita perheenä. Tämä mies myös huomioi minut, kysyy kuulumisia, hieroo jalkoja ja kysyy kauppaan mennessä, että haluaisinko minä sieltä jotain.

Joku ajattelisi, että nämä asiat ovat suhteessa ihan arkipäivää, mutta meillä ei niin ole koskaan ollut. Nyt on, enkä voisi olla iloisempi. Rakastan miestäni ja eron tullen olen ymmärtänyt, että en halua ketään muuta kuin hänet kulkemaan vierelläni koko loppuelämäni ajan.

 

Viimeistään nyt ymmärrän, kun sanotaan, että nuori vanhempi kasvaa aikuiseksi lapsen myötä. Sitä huomaa omat epäkohdat ja alkaa ajatella järkevästi. Jonkun muun etu on omaa etua tärkeämpi.

 

Olen kiitollinen lapsistani, miehestäni ja meidän epätäydellisen täydellisestä perheestämme.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Uskallan väittää, että moni 21-vuotias ei vielä elä keskellä lapsiarkea.

Minä elän tätä arkea kolmen lapsen ja aviomieheni kanssa. Lapsiarkeni alkoi joulukuussa 2015 esikoispoikani synnyttyä ja tämän jälkeen sain vielä kaksi ihanaa tyttöä.

Blogissani pohdin nuoren vanhemmuuden haasteita ja kirjoitan laajalti meidän tavallisista, mutta vauhdikkaista päivittäisistä touhuistamme.

Yhteydenotot ja yhteystyöt: vahterajasmin@gmail.com

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017