Kirjoitin unelmistani saada perheeseemme kolmas lapsi ja sain siitä hurjasti negatiivista palautetta. Moni oli sitä mieltä, että lapsi olisi huono idea ja odottaminen olisi suotavaa. Ne sanat toivat mieleeni muistoja noin kolmen vuoden takaa.

 

Olin aivan varma, että olisin valmis lapsen kasvattamiseen ja aikuiseksi kasvamiseen. Olin vain 16 vuotias, mutta tiesin selviäväni. Lapsen "yrittämisestä" kerroin ainoastaan mieheni äidille ja muutamille ystäville. Suurin osa ystävistäni vastasi, että lapsen haluaminen silloin oli tyhmää, en tule jaksamaan äitiyttä ja mieheni tulee juoksemaan karkuun. Minulle sanottiin, että pitää vähintään opiskella, olla yhdessä X määrä saman henkilön kanssa ja pitää olla työ. Näitä minulla ei ollut, mutta en mielestäni tarvinnut mitään sen erityisempää ollakseni hyvä äiti lapselleni.

Noista hetkistä on kulunut hieman yli kolme vuotta. Nyt kahden lapsen äitinä ja mieheni kanssa pian juhlien 4-vuotispäiväämme voin sanoa, että tästä on pärjätty kunnialla. Jos olisin kuunnellut muiden mielipiteitä, ei meillä olisi kahta ihanaa lasta, joissa lepää osaltaan Suomen tulevaisuus.

 

Täydellistä hetkeä on turha odottaa

Se hetki kolmisen vuotta sitten oli minulle lähin "täydellistä" hetkeä alkaa yrittämään lasta. Monelle se ei olisi edes lähellä sitä, mutta minulle oli. Täydellistä hetkeä ei olisi luultavasti elämässäni koskaan tullutkaan, sillä henkisesti olin silloin yhtä eksyksissä kuin kala ilman vettä. Lapset toivat minulle elämääni suunnan ja suunnitelmat. Ilman heitä minulla ei olisi mitään.

 

Entä jos eroammekin lopullisesti?

Kerroin aiemmin parisuhteemme muutaman viikon kestäneestä tauosta ja siitä, kuinka minun oli jo pidempään ollut huono olo parisuhteessa. Koska en pysty kertomaan yksityiskohtia suhteemme päätöksen syystä, en pysty selittelemään sitä miksi meidän on nyt hyvä olla. Sen verran voin kumminkin kertoa, että miehelläni oli ollut jo pidemmän aikaa painava salaisuus mielessä ja se sai hänet käyttäytymään suhteessa poissaolevasti. Puhuttuamme asiat selväksi toinen toisellemme kasvotusten ymmärsimme, että haluamme suhteen toimivan. Haluamme olla yhdessä perhe ilman ulkopuolisten mielipiteitä asiasta. Palasimme yhteen viisaampina ja vahvempina, ymmärtäen toisiamme paremmin kuin koko suhteen aikana yhteensä.

Tällä hetkellä en siis pelkää eroa, mutta tiedän sen olevan mahdollisuus. Eron sattuessa olisin itse vastuussa lapsistamme ja tiedän selviäväni heidän kanssa loistavasti. Olen heitä muutenkin hoitanut pääosin ja ihan omasta tahdostani.

Olin eroperheen lapsi 9-vuotiaana ja tiedän kokemuksesta millaista on olla siinä tilanteessa. Missään vaiheessa en ollut pahoillani vanhemmilleni siitä, että olivat minut päättäneet pitää, vaikka heillä ei ollut lähellekään ihanteellinen tilanne saada lapsi. Olen erittäin kiitollinen elämästäni ja siitä, että he ovat löytäneet onnensa ja voivat olla semmoisia ihmisiä ja vanhempia kuin haluavatkin, vaikka eivät ole enää yhdessä.

 

"Miksi et käy opintoja ensin läpi?"

Mian synnyttyä en ole ollut missään vaiheessa varma, että mitä haluan tehdä työkseni tai mitä haluan opiskella. Toisinsanoen jäisin Mian 3-vuotis syntymäpäivien jälkeen työttömäksi ja roikkuisin Kelassa yhtä kovaa kiinni kuin nytkin. Se tuskin on kenenkään mielestä yhtään sen enempää ok kuin äitiyslomalla oleminen.

Mieheni aloittaa ensi kuussa uudet opinnot ja en halua opiskella samaan aikaan kuin hän, eli odotamme hänen valmistumista ja työn saantia ennen kuin itse palaan kouluun tai etsin työtä. Esikoisemme syntymä ei ollut miehen opiskelulle este joten sitä ei olisi kolmaskaan, jos kaikki menee hyvin.

 

Aihetta en enempää avaa, mutta sen voin sanoa, että tiedostan mitä teen ja mitä seuraksia teolla voi olla. En ole koskaan kuunnellut ulkopuolisten mielipiteitä jotka liittyvät lasten saamiseen ja sillä periaatteessa mennään jatkossakin, vaikka jonkun mielestä olisin vain itsekäs.

 

-> Kommentteja en tähän kirjoitukseen julkaise

Kommentit (2)

Jasunen
Liittynyt25.7.2017
1/2 | 

Täyttä asiaa! Ei tässä ole vielä eräs 3-kymppinenkään saanut elämää täysin järjestykseen mutta lasten yrittämistä se ei ole estänyt. :) Olin muuten saman ikäinen kuin sinä aikoinaan kun halusin lapsia ekaa kertaa. Joskus ajattelen, että olisin luultavasti pärjännyt siinä tehtävässä paremmin silloin kun nyt..

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Ulla/unelmien elämistä
2/2 | 

Musta tuntuu,että ihmisillä on aina joku "hyvä" syy sanoa negatiivisesti,kun perheeseen toivotaan vauvaa. Joko se on ikä tai meidän tapauksessa jo olemassa olevat viisi lasta. Parille tosi hyvälle kaverille oon vauva haaveista sanonut ääneen ja molempien reaktiot oli tyyliin "ei kai nyt enää" tai "ei teidän yksi tarvitte tätä maailmaa kansoittaa" jep,tuntuu tosi hyvältä.
Mun mielestä on ihanaa jos tahdotte lisää lapsia ja oon samaa mieltä,että koskaan ei oo se paras aika vauvalle,ainakaa toisten mielestä!
Ihania kesäpäiviä teidän perheelle♡♡

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Uskallan väittää, että moni 21-vuotias ei vielä elä keskellä lapsiarkea.

Minä elän tätä arkea kolmen lapsen ja aviomieheni kanssa. Lapsiarkeni alkoi joulukuussa 2015 esikoispoikani synnyttyä ja tämän jälkeen sain vielä kaksi ihanaa tyttöä.

Blogissani pohdin nuoren vanhemmuuden haasteita ja kirjoitan laajalti meidän tavallisista, mutta vauhdikkaista päivittäisistä touhuistamme.

Yhteydenotot ja yhteystyöt: vahterajasmin@gmail.com

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017