Moni on ollut huolissaan perheemme avun saamisesta näinä vaikeina elämän hetkinä. Olemme käsitelleet kuolemaa, kipua ja tunteettomuutta lyhyen ajan sisällä, eli avun hakemiseen liittyvät kommentit eivät ole mikään ihme. Jätän nykyään kommentit kuitenkin jakamatta ja se on herättänyt muissa ihmetystä.

 

En tehnyt blogiani ollakseni kenellekkään neuvojen antaja, vaan aloitin blogin kertoakseni omista ajatuksista ja elämästämme nuorena perheenä. En tunne olevani vastuussa julkaista avunhaku kommentteja siksi, että lukijat hyötyisivät siitä. Uskon, että teistä jokainen osaa itse hakea apua, jos sitä tarvitsee. Jo pelkästään klikkaamalla mahdollisesti vertaistuellista tekstiä.

Jos nyt kuitenkin pitäisi suositella jotakin tahoa, niin oma turvapaikkani avun saamiselle on ollut neuvola. Jos kokee olonsa eksyneeksi oli asia mikä vain, kannattaa siellä avata suunsa.

Oma neuvolatätini on ollut sama jo esikoista odottaessa. Hän on ollut tukena monina vaikeina hetkinä, varannut minulle ylimääräisiä käyntejä ihan vain kysyäkseen kuulumisiamme ja hän on aina auttanut minut eteenpäin asioissa mistä en saa häneltä tarpeeksi apua. Hän on aina tiennyt oikean tahon minne minun kannattaa mennä avaamaan ajatuksiani.

Eri tahoja siis on, mutta omiani en jaa julkisesti. Eikä minun tarvitsekaan.

 

Avun hakeminen sitä tarvittaessa ei ole noloa, eikä välttämättä aina helppoa

Myönnän, että se voi vaikuttaa oudolta kun joku ei julkaise avunhakemiseen liittyviä kommentteja laisinkaan, mutta minäkin olen vain ja ainoastaan ihminen ja tämä on minun ylläpitämä blogini. Päätän itse mitä kommentteja jätän julkaisematta ja avun hakemiseen liityvät kommentit sivuutan jatkossakin. En siksi että se olisi noloa tai epäasiallista, vaan siksi koska tiedän keneltä tarvitsen apua ja tiedän, että missä määrin sitä tarvitsen. Yksi syy myös sekin, että niitä kommentteja saattaa tulla kymmeniä vain päivässä, enkä todellakaan jaksa vastata jokaiseen erikseen. Nyt on olemassa tämä teksti ja toivon, että kukaan ei enää pelkää meidän jäävän ilman apua.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Uskallan väittää, että moni 21-vuotias ei vielä elä keskellä lapsiarkea.

Minä elän tätä arkea kolmen lapsen ja aviomieheni kanssa. Lapsiarkeni alkoi joulukuussa 2015 esikoispoikani synnyttyä ja tämän jälkeen sain vielä kaksi ihanaa tyttöä.

Blogissani pohdin nuoren vanhemmuuden haasteita ja kirjoitan laajalti meidän tavallisista, mutta vauhdikkaista päivittäisistä touhuistamme.

Yhteydenotot ja yhteystyöt: vahterajasmin@gmail.com

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017